ystävystyin jokin aika sitten miehen kanssa joka vaikutti oikein huomaavaiselta ja mukavalta meillä oli aina tosi hauskaa yhdessä vaikka aloin ihastumaan häneen mutta en kertonut tunteistani koska luulin häntä homoksi ...hän vietti usein öitä minun luonani koska en tykkää nukkua yksin ..jossain vaiheessa sitten kerroimme toisillemme tunteista ja ensimmäiset kaksi viikkoa oli aivan ihanaa niin ihanaa että kerkesin kiintyä tähän ihmiseen vielä enemmän ...no sitten selvisi että olen pamahtanut paksuksi tottakai kumpikin järkytyimme ...no päätin tehdä abortin ja "mieskin" oli erittäin helpottunut kuullessaan tämän...luulin että hän olisi ollut tukenani ja lähellä kun oisin tarvinnut sitä eniten mutta "mies" rupesi pikkuhiljaa välttelemään ei vastannut puheluihini ei kerennyt tavata ja lähti vielä risteilylle kun minä oksentelin aamusta iltaan ja muutenkin mielialanvaihtelut oli kamalia...sitten en enää kestäny vaan pistin poikki koska hän oli laivalta tullessaan vielä oudompi ...no juteltiin uudestaan ja hän sanoi ettei siellä mitään tapahtunut ...ja lupasi ettei enään karkaa...no vietimme ihanan illan ja hän lähti...soitin päivällä ja kysyin jos tapaisimme ja taas tuli niin oudonkuuloista selitystä että suutuin ja jätin uudelleen...no meni pari viikkoa ja minulle tehtiin abortti mies lupasi edellisenä iltana tulla mukaani mutta eipä näkynyt... nyt sain kuulla pari päivää sitten että olin saanut klamydian ja hän yritti laittaa syyt niskoilleni vaikka tiedän 100 % tarkkuudella että se on hänen tartuttamansa....nyt hän on lupaillut maksavansa puolet abortin kuluista..saapa nähdä maksaako ...vaikka jos ei maksa niin pistän kyllä porukkaa perään. ihmettelen vaan miten joku pystyy olemaan noin tunteeton sika ???? se vielä että tämä ei ole ainut asia mitä olen joutunut kokemaan miehen takia...minut on raiskattukkin ..olen syönyt sen takia 4 vuotta masennuslääkkeitä ....ihmettelen vain miten enään ikinä pystyn päästämään ketään lähelleni luottamus miehiin on mennyt kokonaan.
paskaa niskaan
Kyynel
7986
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Heippa!
Olet ikävä kyllä tavannut jotain ihan muuta kuin kunnon miehen. Vastuuntunnoton kakarahan tuo tuntuu olevan. Ketäänhän ei voi pakottaa tykkäämään kenestäkään, mutta tuo saamasi kohtelu oli todella lapsellista.
Jos olet muutenkin tullut kaltoin kohdelluksi, ja masentunut, olisi varmaankin hyvä pitää taukoa miehistä ja sellaista jutuista. Onko sinulla vanhempiin hyvät välit, ystäviä? Keskity saamaan oma elämäsi ja tunteesi kuntoon. Haavoittuvana houkuttelet vain hyväksikäyttäjiä puoleesi.
Toivottavasti jaksat eteenpäin. Ja muista, että on niitä hyviäkin ja helliä miehiä olemassa, hyvä vaan antaa joskus odottaa. Ole luottavaisin mielin vaan, mutta älä ole liian sinisilmäinen!
Ei tässä kauheasti mieli teekkään rynnätä uuteen suhteeseen. Vanhemmat ja sisko ja kaverit tietää tämän kaiken ja on tukenu erittäin paljon ilman heitä olisin varmaan hesperiassa =) onhan niitä hyviä ja helliä miehiä ei vaan osu koskaan kohalleni no tämän kokemuksen jälkeen ei pääse enää kuka tahansa luokseni...
Ymmärrän miestä, olet selvästikkin hieman epävakaata sorttia.
Kyl tollasta sekopäätä paremman puutteessa voi nussasta, mut ei sua kyl viittis pitempään katella.
Ja kyl huomaa et susta on kiva leikkiä uhria.
kerrankin sai kunnon naurut kun luki tota tekstiä =) kiitos vielä siitä =) Hauskaa kesänjatkoa kaikille!
Koita jaksaa lukea koko teksti.
Vaivauduin kirjoittamaan pitkään, kun tunnistin tavallaan tekstistäsi erään minulle rakkaan ihmisen. Olen itsekin kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta pysyn yleensä hankalissa tilanteissa paikalla vaikka välillä käyttäydynkin varmasti "oudosti". Olen kuitenkin vastuuntuntoinen, rauhallinen, rakastava ja järkevä mies.
"Mies" on selvä hyvänpäiväntuttu. Pari pilveä taivaalla ja tyyppi katoaa. Tympeä tapaus, pinnallinen, penikkamainen jne. Vai onko näin?
Kun juttuasi lukee tulee todella mieleen ajatuksia sinustakin. Ota nämä varmasti raskaat kysymykset vakavasti ja vastaa itsellesi mahdollisimman totuudenmukaisesti:
- Luulit homoksi? Miten olit sellaista päätellyt? Luuletko usein ihmisiä homoiksi? Onko homous joku aihe sinulle yleensä?
- Miksi et tykkää nukkua öitäsi yksin? Tuntuuko se kovin vaikealta, vai kuvailisitko normaaliksi tarpeeksi nukkua rakkaan kanssa?
- Ettekö huolehtineet ehkäisystä? Etkö sinä? Halusitko ehkä alitajuisesti miehen jäävän loukkuun? Miksi päädyit sitten nopeasti aborttiin? Itsesi vai miehen takia? Jos itsesi vuoksi, niin haluatko jatkaa "vapaata nuoruuttasi" vai etkö koe olevasi kykenevä äitinä tms.? Jos miehen vuoksi, pelkäsitkö että hän jättää?
- Kun mies palasi risteilyltä pistit poikki "outouden" takia? Koska hän vaikutti oudolta? Sitten palaatte yhteen yhden "ihanan illallisen jälkeen", mutta jätät hänet koska kuulostaa puhelimessa oudolta?
- Klamydia voi piillä naisella oireettomana vuosikaupalla. Milloin kävit testissä ennen nykyistäsi? Miksi olet 100% varma?
Miltä juttusi vaikuttaa minun silmissäni?
Huomaa, että tein vain huomioita sen pohjalta
mitä olen oppinut/kokenut ja mitkä sopivat siihen kaoottiseen kuvaan, minkä sain kirjoituksestasi:
Oli miten oli sinun olisi hyvä kasata ajatuksesi. Päiväsi kuluvat melko rauhattomalla päällä ja illalla ennen nukkumaanmenoa moni asia stressaa.
Olet nuori ja hyvin epävarma nainen. Et ajattele asioita oikeasti kovin pitkälle, joskin saatat joskus esittää ihmistuntijaa. Todellisuudessa sinulla ei ole kovin syvällisiä ajatuksia toisista ihmisistä, koska olet melkolailla keskittynyt itseesi. Olet vastuuntunnoton ja melko itsekäs. Se näkyy siitä, miten asiasi esität. Olet kuitenkin välkky, ajattelet ja käsittelet asioita nopeasti - ikävä kyllä samalla melko pinnallisesti. Jostain kaoottisuudesta löytyy kyllä osuviakin ajatuksia, mutta ei kovin usein. Kaoottisuus ajatuksissasi johtaa myös siihen, että sysäät tärkeitä käsiteltäviä asioita hyvin helposti taka-alalle.
Kirjoitat miehestä ilman lainausmerkkejä kun kuvailet suhteenne hyvää alkuaikaa. Heti kun hän osoittaa epäröintiä hän onkin vain "mies". Dramatiikan tajun lisäksi tämä on merkki siitä, että elätät vielä illusoorista miesihannetta, ns. prinssiä ja kun ihastuksesi ei täytä asettamiasi korkeita mittoja, hän putoaa välittömästi "mieheksi".
Lisäksi vaikutat odottavan mieheltä täysin yksipuolista tunnetta. Kriisitilanteessa on tuettavankin hyvä antaa tukijalleen kiitosta ja tukea täten koko ajan. Jos mies väsyneenä, pelästyneenä ja hermostuneena (ja varmasti omissa syyllisyydentunteissaan) haluaa hetken rauhaa ja latautumista - sinun hyvin todennäköisen syyllistämisen jälkeen - sinä heti eroat.
Olen hyvin pahoillani jos sinut on raiskattu. Miksi jos? Koska lukuisat kaltaisesi hermostuneet nuoret naiset joskus väittävät tuleensa raiskatuksi, pelkästään epävarmuuttaan siitä, ettei heitä muuten otettaisi vakavasti ja lisäksi se on kätevä tapa "kostaa" kasvottomalle miessukupuolelle, jonka kanssa on ollut vaan ihan tavallisia vaikeuksia. Esim. psykiatrilla käydessään usein sellaiset naiset, jotka pamauttavat ensikäynnin alkuun: "Minut on sitten raiskattu" myöhemmin kertovat, ettei asia ihan näin ollutkaan. Oikeasti raiskatut naiset yleensä sanovat niin vasta myöhemmin, kun ovat valmiita. En halua vähätellä ketään, mutta minusta joskus tuntuu, kuin nämä naiset vähättelisivät oikeasti raiskattujen tuskaa ja lisäksi syyttävät turhasta syyttömiä.
Mutta oletetaan, että sinut on raiskattu. Sinulla on melko ongelmallinen suhde miessukupuoleen, kyllä. Olet melko vainoharhainen ja tunnut odottavan miehiltä huonoa käytöstä välittömästi, kun nämä putoavat prinssiajattelustasi.
Tiedätkö, yksin nukkuminen on monissa elämäntilanteissa normaalia, ja siihen tulee suhtautua kuin normaaliin elämään. Moni mieluummin tietysti nukkuisi rakkaan kanssa, mutta jos tällaiset asiat saavat käytöstä määräävää huomiota niin... ongelma.
Masennuslääkkeiden syönti, kuten hyvin tiedät, ei ole mikään hoito eikä ratkaisu. Neljän vuoden aikana olisi muuten jotain jo tapahtunut. Sinulla on ihan hirveä määrä käsittelemättömiä ajatuksia ja tunteita. Ala ottaa niistä kiinni, sillä nykyinen elämäntapasi vaan lisää kaikkea negatiivista. Tee hyödyllisiä tekoja, pyri ajattelemaan muitakin, mutta ensisijassa käy läpi ongelmiasi.
Sinun on hyvin hankala pärjätä tulevissa parisuhteissasi jos et itse tee eteesi työtä. On paljon helpompaa ottaa asiat omiin käsiin ja ruveta hallitsemaan itseään, kuin jättäytyä jokaisen tekijän heiteltäväksi ja vielä esittää uhria.
Tossahan tuli kunnon romaani ja kirjoitit sen niin kuin luulisit tuntevasi minut pienen tekstin ansiosta ...ei ole aikaa enkä edes viitsi alkaa tuohon kirjoittamaan mitään takaisin niin ojaan menit koko jutun kanssa ...pieni vihje kuitenkin sinulle...älä erehdy tuntemaan ihmistä pienen tekstin luettuasi! ja se että olen 100 % varma tartunnan aiheuttajasta on se että olen käynyt puolenvuoden välein testeissä ja käyttänyt kondomia aikasemmin...jeps ja tiedän itsekkin eikä se olo hoito mutta tiedätkö kuinka vaikea nykyisin on päästä minnekkkään juttelemaan varsinkin kun on täysiikäinen...mä en ole hermostunut ja tiedän kyllä mitä minulle on tehty ja sillä ei ole mitäänväliä uskotteko te sen. Ei mikään ihme että moni jättää jutun viemättä oikeuteen kun pelkää juuri tälläistä vastaanottoa kaikki tulee omalle niskalle ...niin miksi et lyönyt sitä ? miksi et huutanut apua? miksi olit juonut?
se että tuon ensimmäisen version kirjoitin aika kiireellä...se että jätin hänet johtui siitä että miehen palattua risteilyltä (hän lupasi soittaa heti ja tulla luokseni) ilmoitti minulle illalla 10 aikaan olevansa räkäkännissä puistossa vetämässä pussikaljaa jonkun muijan kanssa...se että jätin hänet ei tapahtunut minkään pienen erimielisyyden takia vaan lupausten pettämisen minä itkin koko päivän kotona huolestuneena kun luulin että hänelle on tapahtunut jotain...