täältä lähtee nelikymppisen naisen voimakasta uhoa uutta elämän osion suunnan suunnittelua, kauheaa kun kuullostaakin pahalta. en ole koskaan pettänyt miestäni, enkä usko hänenkään tehneen sitä minua kohtaan. varmasti voin sanoa että välitämme toisistamme ja haluamme tietää että toisella on kaikki hyvin. mutta sydämmen tunteessa kaikki on sit siinä. meillä on kaksi ihan hyvin menestyvää yritystä eli rahallisesti tulemme hyvin toimeen. molemmat tarvitsemme niissä toinen toisiamme, jos eroaisimme joutuisin luopumaan maatilastani tai puolittamaan sen, mihin en todellakaan suostu, en varmasti!
kun otan suhteemme puheeksi, hän vain sanoo, että mikä meillä on tässä ollessa..niinpä niin..aivan samalla tavalla kun pyytäisi toista ojentamaan maito purkin..ei kiitos..
jos kuulisin miehelläni olevan salarakas, sanoisin: vien kuitit kirjanpitäjälle huomenna.. eli suomeksi: ei hetkauttaisi yhtään..
jos lämmitämme saunan, puheenaihe on: tilasitko 8 vai 10tuhatta litraa löpöä..
minä, naisena en tyydy pelkkään työasioiden puhumiseen ja hankintojen suunnitteluun ja painotankin tässä uudelleen etten todellakaan ala eron takia jakamaan omaisuutta. vaan olen tylysti ajatellut alkaa niinä pieninä vapaa hetkinä keskittymään itseeni ja nauttimaan elämästä.
olen päättänyt lähteä lappiin kalastelemaan, syksyllä lappiin katsomaan ruskaa, talvella etelän lämpöön ja keväällä kuinkas ollakkaan lappiin kevät hangille..
en välitä lähteä reissuihin likkakavereiden kanssa, sillä senhän jo kaikki tietää, kun naisporukassa lähdetään niin reissussa ei puhuta kuin miehistä..ei kiitos!
voisin ottaa hyvin itselleni niin paheksuttavan kuin salarakkaan, jonka kanssa voisi loikoilla mökinsohvalla kynttilän valossa, reissata ja nauttia vapaa-ajasta. ehdottomana edellytyksenä olisi että se toinen tietäisi kanssa hyvin pelin hengen.. ei mitään lupauksia..
sitten olen myös miettinyt kuinka pitkälle olisin valmis menemään ns.salarakkaan kanssa..tämän hetkinen päätökseni olisi, ei samaan makuu huoneeseen..
eli kuitenkin sydämmessäni löytyy paikka vielä miehelleni ja halua kunnioittaa häntä, olemalla menemättä sänkyyn toisen miehen kanssa. kun mietin missä kohdassa sydäntäni mieheni vielä on, niin voisin sanoa sen olevan jossakin siinä sydämmen reunalla..välitän hänestä mutta en rakasta.
näitä omia ajatuksiani en ole ystävillenikään kehannut kertoa ja siksi varmaan "ruikutankin/uhoan" täällä, jotta joku saisi taottua minuun järkeä ja lopettaa moiset ajatukset ennenkuin tee mitään lopullista.
jos jäisin miehelleni kiinni salarakkaan pidosta, epäilisin hänen pyytävän tuomaan hänelle jotakin koneen osia kaupungissa käydessäni..
eli minusta olisi kiva kuulla joltakin joka voisi sanoa että tietyissä elämäntilanteissa, joissa iällisestikkin ei koe niin julmetun suurta rakkautta kun parikymppisenä, salarakkaan pito kannattaa..koska mielestäni, jos ei puolisoilla ole niin suuria tunteita toisiaan kohtaan, mutta yhteisen omaisuuden jako on molempien mielestä turhaa, niin kyllähän siihen "matkaseuralainen" mukaan mahtuu..vai katuisinkohan loppu elämäni?
kun otan suhteemme puheeksi, hän vain sanoo, että mikä meillä on tässä ollessa..niinpä niin..aivan samalla tavalla kun pyytäisi toista ojentamaan maito purkin..ei kiitos..
jos kuulisin miehelläni olevan salarakas, sanoisin: vien kuitit kirjanpitäjälle huomenna.. eli suomeksi: ei hetkauttaisi yhtään..
jos lämmitämme saunan, puheenaihe on: tilasitko 8 vai 10tuhatta litraa löpöä..
minä, naisena en tyydy pelkkään työasioiden puhumiseen ja hankintojen suunnitteluun ja painotankin tässä uudelleen etten todellakaan ala eron takia jakamaan omaisuutta. vaan olen tylysti ajatellut alkaa niinä pieninä vapaa hetkinä keskittymään itseeni ja nauttimaan elämästä.
olen päättänyt lähteä lappiin kalastelemaan, syksyllä lappiin katsomaan ruskaa, talvella etelän lämpöön ja keväällä kuinkas ollakkaan lappiin kevät hangille..
en välitä lähteä reissuihin likkakavereiden kanssa, sillä senhän jo kaikki tietää, kun naisporukassa lähdetään niin reissussa ei puhuta kuin miehistä..ei kiitos!
voisin ottaa hyvin itselleni niin paheksuttavan kuin salarakkaan, jonka kanssa voisi loikoilla mökinsohvalla kynttilän valossa, reissata ja nauttia vapaa-ajasta. ehdottomana edellytyksenä olisi että se toinen tietäisi kanssa hyvin pelin hengen.. ei mitään lupauksia..
sitten olen myös miettinyt kuinka pitkälle olisin valmis menemään ns.salarakkaan kanssa..tämän hetkinen päätökseni olisi, ei samaan makuu huoneeseen..
eli kuitenkin sydämmessäni löytyy paikka vielä miehelleni ja halua kunnioittaa häntä, olemalla menemättä sänkyyn toisen miehen kanssa. kun mietin missä kohdassa sydäntäni mieheni vielä on, niin voisin sanoa sen olevan jossakin siinä sydämmen reunalla..välitän hänestä mutta en rakasta.
näitä omia ajatuksiani en ole ystävillenikään kehannut kertoa ja siksi varmaan "ruikutankin/uhoan" täällä, jotta joku saisi taottua minuun järkeä ja lopettaa moiset ajatukset ennenkuin tee mitään lopullista.
jos jäisin miehelleni kiinni salarakkaan pidosta, epäilisin hänen pyytävän tuomaan hänelle jotakin koneen osia kaupungissa käydessäni..
eli minusta olisi kiva kuulla joltakin joka voisi sanoa että tietyissä elämäntilanteissa, joissa iällisestikkin ei koe niin julmetun suurta rakkautta kun parikymppisenä, salarakkaan pito kannattaa..koska mielestäni, jos ei puolisoilla ole niin suuria tunteita toisiaan kohtaan, mutta yhteisen omaisuuden jako on molempien mielestä turhaa, niin kyllähän siihen "matkaseuralainen" mukaan mahtuu..vai katuisinkohan loppu elämäni?
Vastaukset 6
Vanhimmat
mun mielestä salarakkaan pito ei koskaan ole hyväksyttävää. Olen tarpeeksi oppinut tässä matkalla niin, että en koskaan haluaisi loukata lähintä ihmistä pettämällä ja valehtelemalla. Kyllä sen eronkin voi ottaa tai sitten etsiä sen mitä on vailla niin siitä omasta puolisosta..Mietipä sitä kun riskeeraat sen ihan hyvän suhteen ottamalla kolmannen pyörän kuvioihin. Jos olet valmis suhteen riskeeraamaan niin olet valmis saamaan avioeronkin..siis miehen toimesta jos et sitä itse tee. Kyllä mun mielestä pitää voida olla rehellinen ja sanoa, että käykö sulle että menen vieraisiin vai alkaako jotain muutosta tapahtua.
..teidän elämäänne jotenkin piristää?? Tarvitseeko sen olla aina samojen liikeasioiden ja rutiinien pyöritystä (vaikka nekin hoidettava). Teillä näyttäisi olevan mukava kaveruus, hyvä yhteishenki, saumaton kumppanuus, mutta voi olla että jotain puuttuu myös miehesi mielestä? Oletko kysynyt, onko hän tyytyväinen liittoonne? Onko teillä yhteistä harrastusta, jossa huumori ja luovuus tulisivat esiin? Jotakin hauskaa on vielä löytymättä liittonne mausteeksi.
Salarakkaan pito on hyväksikäyttöä, ei siinä paljoa ajatella kuin itseänsä. Otetaan välillä ja nakataan sivuun kun ei aina huvita ja katumuskin saattaa jyllätä. Kolmas ihminen on ihminen myös, ei häntä voi kohdella tuolla tavalla kuin ajattelet "salarakkaan pidosta". Kai tuolla salarakkaallakin omia tunteita, toiveita ym herää?
pahalta? Ei ainakaan minusta.
Olet iässä, jossa aletaan tehdä ensimmäisiä taseita omasta elämästä. On vielä paljon kokematta ja nyt mietit, kuinka saat ne toteutumaan.
Kuulostaa että suhteesi on tullut vaiheeseen, jossa ollaan kyllääntymispisteessä. Kaikki se mikä on haluttu, on saavutettu ja elämä alkaa olla vanhan kertaamista eli uusintoja. Ikävä kyllä mitään uutta et saa ellet ole valmis luopumaan ensin jostain. Se mistä luovut tai mitä haluat, on sinun itse ratkaistava. Ei mitenkään helppoa muuten!
Salarakkaan etsiminen on nykyään se helpoin ja vaivattomimmalta tuntuva ratkaisu. Otetaan kisu leikkikaveriksi ja kuvitellaan että sitten elämä sujuu paremmin. Suurin osa kuitenkin huomaa ajautuneensa todellisiin Gordionin solmuihin elämänsä suhteen.
Eikä ikä sulje rakastumisen voimaa pois, voipi käydä vaikka päinvastoin. Sinulla on paljon sellaisia voimia sisälläsi, jotka nyt uinuvat ja ne heräävät sellaisella paineella, että voit itsekin ällistyä. Älä siis huijaa itseäsi.
Ehkä voisit aloittaa sillä että kerrot sille miehellesi kaiken tämän, mitä tänne kirjoitit. Kuulostele, miten hän reagoi. Ehkä saatte sovittua aluksi, kuinka voisit lähteä vaikka sinne ruskaretkelle, aluksi vaikka yksin. Sen kisun etsimisestä voi olla miehelläsi myös ajatuksia.
Tunnen erään parin joka parin vuoden välein viettää kuukauden yksin lomaa. Kumpikaan ei ole tuon ajan tekemistään tilivelvollinen, oli se mitä tahansa. Heillä se toimii uusien heidän suhteensa, kaikille ei sitä voi suositella. Vaatihan se melkoista vahvuutta sietää se epävarmuus, että jos se toinen sittenkin löytää jotain ja hylkää.
Sinulla on oikeastaan kaikki hyvin, paitsi aviosuhteesta puuttuu kipinä ja kaipaat juhlaa ja suuria tunteita arkesi vastapainoksi.
Olen itse todennut, että elämän eri vaiheissa aina jokin palapelin osa puuttuu. Voi keskittyä joko siihen puuttuvaan palaan tai katsomaan sitä koottua kokonaiskuvaa. Itseltäni meni kerran yhtäaikaa alta työ, työsuhdeasunto ja rakkaus, ja lisäksi isäni kuoli samaan saumaan. Se oli jo aika paha, enkä sen jälkeen ole todellakaan kitissyt pikkuasioista.
Tähän aikaan äitini suhtautui isääni hyvin samalla tavalla kuin sinä mieheesi. Kun isäni yllättäen kuoli 60v niin äiti oli lähes sekopäinen siinä tilanteessa. Isän jättämää tyhjiötä ei ole täyttänyt mikään. Äidille oli kova paikka jälkeenpäin todeta, että iso osa puuttui ja kodissa oli kirjaimellisesti kuoleman hiljaista. Jouduimme laittamaan äidin muutamaksi viikoksi hoitoon psykiatriselle osastolle, jotenkin äiti ei pystynyt käsittelemään sekavia tunteitaan eikä sitä, että sellaisen vuosia jatkuneen välinpitämättömyyden jälkeen voikin iskeä yllättäen niin käsittämättömän suuri suru.
Mielestäni pitemmän avioliiton kuluessa uskollisuus ja välittäminen on kova sana. Harvalla on enää sitäkään, edes alussa. Kipinä ei enää syty, mutta sinun asemassani yrittäisin houkutella sitä "muuten mukavaa" aviomiestä sinne lomalle mukaan ja sopia että työasioita ei jauheta. Teillä voisi olla loppujen lopuksi ihan hauskaa, varsinkin kun ennakko-odotukset on lähes nolla. Voihan olla, että miehesikin kaipaa vaihtelua.
"Voisin ottaa hyvin itselleni niin paheksuttavan kuin salarakkaan, jonka kanssa voisi loikoilla mökinsohvalla kynttilän valossa, reissata ja nauttia vapaa-ajasta." No joo, ei sekään oikeasti ihan noin helppoa, stressivapaata ja leppoistaa olisi :-) Paitsi jos otat maksullisen, joka on aina valmiina ja hyväntuulisena paikalla fiilistelemässä heti kun vihelletään.
kaikki jotka vastasitte, olette oikeassa..kiitos hyvästä palautteesta! olen jo usean vuoden jutellu monen monta kertaa miehelleni ajatuksista, juuri näistä mistä kirjoitin, esim. rakkaudesta puhuminen meni suunnilleen näin: olenhan minä kertonut monen monta kertaa rakastavani sinua, sitä paitsi miehet ovat sellaisia että kun kerran sanoo tahdon, seuraavaksi sitten kertoo milloin ei enää tahdokkaan.. juupa-juu..
erostakin olen puhunut ja mieheni katsoo "pluto"maisilla silmillään ja sanoo uskovansa että vanhana sitten teetetään kahden istuttava keinutuoli ja muistellaan menneitä..minä taas vastaan naurun kera että kyllä meijän keinu keinuu kyllä silloinkin aivan eritahtiin..olen kysynyt häneltä, onko hän kyllästynyt minuun? saan taas vastauksen: no en todellakaan, mikä meillä on tässä ollessa..niinpä-niin.. ollaan käyty etelässä, ruska ja kalastuslomilla lapissa kuten myös moottorikelkkailemassa sielä myös.. ja kyllä voin rehellisesti sanoa että mukavaa on ollut, juu-u
ja nyt kun vastauksianne luin, voisin käsi sydämmellä kertoa, että jos minulla olisi salarakas..menisin varmaan puihin jo ennen kuin se kerkeäisi päivää sanomaan.. tämä oma pitkäaikanen ajatus voi olla hyvin ikäkriisiä, eli tässäkö tää kaikki sitten on..mikä onkaan todella ikävä sana..keski-ikäinen nainen..hyi helv..sitä voi itse kuvitella että joku uroon puoleinen ratsastaisi vielä kerran valkoisella hevosella ja niin edelleen..vaikka hyvin jo tietää itsekkin et ne valkoiset hevoset on jo tallissa..
ja se mikä mussa sai vielä karvat pystyyn oli kirjoitus: ei se aina ole helppoa kenenkää ukon kanssa ei edes salarakkaan jollei ole maksullinen (noin suunnilleen kirjoitettu)..voi juma, jos saisin reissuuni vielä jonku mököttävän mörököllin.. juu, ei kiitos! enkä minä miehistä maksa!
olen muuten miehelleni sanonut et mitäs jos hankkisin salarakkaan..saan häneltä ihmettelevän katseen ja se sanoo, etten usko tuohon itsekkään..voi se olla näinkin..olen aina sanonut ja itseasiassa tuntunutkin että kaikki (muutama) meijän työntekiöistä ym. tutuista on minulle "sukupuolettomia"..en koskaan ole luonut niihin ns. kahta silmäystä.. ja siitähän tämäkin ajatus on voinnut saada alkuunsa..mitäs jos vähän vilkaisisin aidan toiselle puolelle..no en kumminkaan..enkä halua miestäni loukata,pettää enkä mitään muutakaan mikä aiheuttaa mieli pahaa ja harmia..
mutta välillä tuntuu että haluaa todella jotakin muuta kun sitä saakelin samaa puhetta työstä... mielestäni elämässä on jotakin paljon muutakin kun..joku hiton työ..
pistetään tää narina ilmanlämmön piikkiin, ikäkriisiin sekä oman itsensä hetkelliseen etsimiseen.. kiitos kaikille kun saitte minut taas ajattelemaan positiivisesti :-) kiitos!
Pohjalainen tarina kertoo, että kun emäntä kyseli isännältä kultahääpäivänä, että vieläkö sä rakastat mua, niin isäntä sanoi sanomalehden takaa, että kyllä sulle siitä sitten ilmootetahan, jos mä miäleni muutan.
Eli taitaa olla kovin "pohojalaanen" tuo sun miehesi. Jos itsessäsi sattuu olemaa karjalaista verta tai vastaavaa, niin ette te ihan joka tasolla pysty kohtaamaan. Tämä nyt tuli spontaanisti mieleen kuvauksestasi.
Olet touhukas ihminen ja kyllä sinä vielä keksit, miten laittaa elämä positiivisesti päälaelleen, ilman jotain salarakastakin :-)