että mies kävisi salilla.
Nykyisen avopuolisoni mielestä on. Minusta salilla käynti taas kertoisi siitä, että kumppani vähän edes ajattelisi mitä minä hänestä ajattelen. Ja olisihan hän tällöin hyvä roolimalli tuleville lapsillekin. Itse treenaan vähintään 5 kertaa viikossa. Avopuolisoni taas viihtyy enemmän tietokoneella. Toki hänkin käy välillä lenkkeilemässä ja saa hyötyliikuntaa.
Nykyisen avopuolisoni mielestä on. Minusta salilla käynti taas kertoisi siitä, että kumppani vähän edes ajattelisi mitä minä hänestä ajattelen. Ja olisihan hän tällöin hyvä roolimalli tuleville lapsillekin. Itse treenaan vähintään 5 kertaa viikossa. Avopuolisoni taas viihtyy enemmän tietokoneella. Toki hänkin käy välillä lenkkeilemässä ja saa hyötyliikuntaa.
Vastaukset 37
Vanhimmat
bodatun rantaleijonan jos tuo ei miellytä
ei se ole kuitenkaan ainoa kriteeri ja 5v yhdessäolon jälkeen on vaikeaa lähteä vaihtamaan.
Salilla käynti edellyttää motivaatiota. Mistäs me löydettäsiin hänelle sellainen? Käviskös joku muu kuin lihasharjoittelu: aerobic, spinning, kuulapallo tms.
Oletkos kokeillut tehdä mustasukkaiseksi. Ihailet vaikka jotain urheilijan valokuvaa avoimesti. Mutta toisaalta, jos mun eukkoni sanoisi mulle, että täytyy käydä salilla häntä miellyttääkseni, niin aika äkkiä alkaisin katsomaan toista eukkoa. Osoittaahan tuo aikamoista pinnallisuutta, mutta sellaisiahan te nuoret olette. 5 kertaa viikossa treenaus kertoo joko kansallisen tason urheilijasta, liikuntaneuroosista tai sportoreksiasta. Aika narsistista touhua tuokin (itselläni parhaimmillaan 6 treeniä viikossa :)))).
Liikunta on kiva juttu. Yksi asia on madaltaa kynnystä lähteä salille, uimaan tai lenkille. Sen voi tehdä esimerkiksi kimppatreenauksella. Kun treenistä tulee sosiaalinen tapahtuma, niin se on kivaa. Tosin punttisalin puolella hiljaisuutta pidetään hyvänä käytöstapana. Juttelu kun häiritsee suorittajia.
Onkohan hän tietoinen oman vartalonsa tilasta? Valokuva voisi avata silmiä.
Hänelle liikunta on ajan ja rahan tuhlausta, ellei se ole hauskaa. Ja yleensä se on vain itsensä kiduttamista. Hän tykkäisi pelailla esim. sulkapalloa, mutta ei ole ketään kenen kanssa hän pelaisi. Minä en ole kuulemma riittävän hyvä siinä..
Itse en liiku vain ulkonäköseikkojen vuoksi (vaikka onkin iso ) vaan lähinnä terveyden ja hyvän olon vuoksi. En vain osaa olla tekemättä mitään. Työtunteja on viikossa alle 35, niin jotain järkevää tekemistä haluan. Ja nykyiset liikuntasuosituksetkin ovat, että pitäisi liikkua vähintään 3 aerobista 3 lihaskuntoharjoittelua viikossa. Miksi se on pinnallista jos haluan, että avopuolisoni on fyysisesti hyvässä kunnossa? Hän mitä todennäköisemmin voisi tällöin henkisestikin paremmin. En vaadi 10 treenikertaa viikossa, vaan esim. 3 kertaa viikossa. Minusta kuntoileminen kertoo siitä, että ihminen haluaa huoltaa kehoaan. Se kun tuppaa huononemaan ajan kanssa. Kyse on siitä, että haluaa terveen elämän. Onhan se miellyttävämpää elämää kun oma keho voi hyvin. Omaa kehoaan kun ei koskaan saa vaihdettua tai uutta ostettua.
Mutta miten voin madaltaa kynnystä salille käymiseen kun ilmeisesti hänellä ei ole sellaisia kavereita joiden kanssa salille voisi lähteä. Useimmat ovat samanlaisia kuin hän itse. Minun kanssani hän ei lähde. Olen tarjoutunut maksamaankin, mutta ei ole suostunut.
juttu, sitä kun ei voi pakottaa ihmiselle. Itselläni sellainen juttu, että vasta aloitin (pitkän tauon jälkeen tosin) liikunnan kunnolla ja yritin houkutella miehen mukaan. Oltu myös pitkään yhdessä, joten vaihtojutuista ei oikein parane. Mies pitää lähestulkoon hulluna, kun näillä keleillä käyn salilla ja jumppaamassa, hänelle kun tulee jo töihin kävellessä hiki, matka kestää 5min. Kellepä ei tulis näillä ilmoilla;D Toisaalta ymmärrän, etten voi häntä vaatia käymään, jos hän ei tykkää/jaksa. Samalla tavoin ymmärrän huolesi miehen terveydestä ja lasten tottumuksista myöhemmin. Toisaalta, lapset päättävät lopulta elintavoistaan itse samalla tavoin kuin miehesi viimeistään teini-iässä. Toki jos lapsesta asti viedään liikuntaharrastuksiin jne. se voi auttaa pitämään liikuntaa itsestäänselvänä osana elämää.
Onko miehesi muuten kertonut, miksei lähde sinun kanssasi? Pelkääkö, että pitäisi suorittaa samalla tasolla kuin sinä vai oletko tehnyt selväksi, että totta kai tekee niin monta kertaa viikossa ja siihen tahtiin, mikä tuntuu hyvältä? Onko hän ennen harrastanut liikuntaa ja lopettanut?
No, oletko ajatellut, voisiko jotenkin löytyä joku, joka hänen kanssaan lähtisi pelaamaan sulkapalloa. Vakkarivuoro kaverin kanssa olisi aika hyvä aikatauluttaja. Sulkapalloseurat ... jos hän on kerran hyvä sulkiksessa, niin silloinhan hänellä on ainakin ollut kelvollisia pelikavereita. Voisiko näitä suhteita herätellä henkiin.
Yksi asia joka voi herättää nörtin huomaamaan liikunnanmerkityksen, on numerot: rasvaprosentti, hapenottokyky, lihasvoima. Numeroilla, niiden parantamisella, ennätyksillä on taipumusta muodostua itsetarkoitukseksi.
Ei sinun minulle tarvitse selittää liikuntasi tarvetta. Ihan samanlainen kahjo minäkin olen :) Mutta kyllähän noissa "kuntoilen terveyteni vuoksi"-lauseissa on aina hivenen itsepetostakin mukana. Ihminen haluaa näyttää hyvältä, että saa huomiota. Se on varmaan sisäänrakennettu ominaisuus.
Odotas, kun olet tuplasti ikäisesi ja joudut myöntämään rapistumisesi alkaneen. Alat treenata kahta kauheammin :)))))))))))))) nimim. Kokemusta on :))))))))))))) Varoituksen sana: jokainen vuosi eteenpäin on lyhyempi kuin edellinen!
Voi olla, että juuri sitä hän pelkää. Voisin tänään jutella asiasta vähän enemmän. Hän harrasti ennen liikuntaa ja oli paremmassa kunnossa kuin minä. Sitten se vaan lopahti. SUlkapalloa hän on harrastanut isänsä kanssa...
Isänsä kanssa pelasi ennen. Nykyisin pelaavat silloin tällöin. SUlkapalloseura voisi olla ihan hyvä.. TÄytyypi kysellä :)
Joo pitäisi mennä puristustestiin tai johonkin, jos vaikka nörtti heräisi :D
Ja joo onneksi on mulla aikaa valmistautua tulevaan rapistumiseen :)
miehesi käy lenkillä ja saa hyötyliikuntaa ei tuo salilla käynti niin välttämätön ole. Riippuu tietysti myös hänen työstään. Käykö työporukankanssa liikkumassa?
Se että sinä treenaat ja miehesi lenkkeilee antaa minusta aikanaan lapsille ihan hyvän pohjan liikunnan harrastamiseen.
Jos haluat hänelle lihaksia niin hommaa vaikka kahvakuulat ja voimapyörä kotiin ja yritä saada hänet tekemään niillä alkulämmittely ennen lenkkiä.
Meillä miehillä tuo kilpailu on sen verran verissä että salille lähtö voi olla vaikeaa jos et ole ennen nostanut. Tulee helposti olo että toiset katsoo millaisilla raudoilla treenaat. Itselle kävi niin että menin ekaa kertaa salille ja toisessa penkissä joku nosteli sarjaa 200kg ja minä harjoittelin 40 kilolla tekniikkaa. Meinasin lyödä kamat kassiin ja sanoa kaverille että ei oo mun juttu. Minulle kävi kyllä niin että tämä kaveri tuli siinä sarjan välissä antamaan vihjeitä oteleveyksistä ja selän kaaresta. Siitä sai oikein innon päälle.
Yksi mahdollisuus on että sinä vähennät omaa treeniäsi esim yhdellä kerralla viikossa ja aloitatte yhdessä jonkun uuden yhteisen harrastuksen. Esim golf, jousiammunta.
"Meillä miehillä tuo kilpailu on sen verran verissä että salille lähtö voi olla vaikeaa jos et ole ennen nostanut. Tulee helposti olo että toiset katsoo millaisilla raudoilla treenaat. Itselle kävi niin että menin ekaa kertaa salille ja toisessa penkissä joku nosteli sarjaa 200kg ja minä harjoittelin 40 kilolla tekniikkaa. Meinasin lyödä kamat kassiin ja sanoa kaverille että ei oo mun juttu."
Tämäpä se. TUlisipa joku kehumaan kun hän sinne uskaltautuisi. Mutta ilmeisesti kynnys lähteäkin on liian suuri. Pitää harkita kotipenkkiä, jossa voi harjoitella. SItten voisi mennä esittelemään voimiaan sinne salille :D
tuo "22" kertoo iästäsi... Oli, miten oli, niin kirjoituksesi kertoo siitä, että olet aika kypsymätön ihminen kaikessa hyvää tarkoittavuudessasi. Jos salilla käyminen on sinulle henki ja elämä, miksi et sitten alkanut seurustella sellaisen pojan / miehen kanssa, joka harrastaa sitä? Herranen aika, kumppanisi käy sentään lenkillä - monet eivät tee sitäkään! Odotat, että kumppanisi "ajattelisi, mitä minä hänestä ajattelen"..? No miksi? Ethän sinäkään tunnu ajattelevan, mitä hän sinusta ajattelee - etkä kunnioita hänen valinnan vapauttaan olla käymättä salilla. Kaikki vain yksinkertaisesti eivät halua: eivät koe itseään liikunnallisiksi tai eivät koe, että juuri salilla käyminen on heidän juttunsa.
Ja mitä tulee tuohon roolimalliasiaan... Mietipä asiaa eteenpäin: sinä haluat jatkaa tuota 5 krt viikossa treenaamista senkin jälkeen, kun teille niitä lapsia siunaantuu... Entä jos lastesi isäkin innostuisi asiasta ja haluaisi käydä vähintään 5 krt viikossa salilla. Kuka hoitaa lapset? Onko sinusta "roolimalli" se, että lapset pyörivät jaloissa ihmettelemässä, kun tuulikaapissa vanhemmat heittävät hätäiset moikat, kun "treenausvuoro" vaihtuu..? Toki on hyvä, että lapsia kannustetaan liikkumaan ja vanhemmat näyttävät siihen omaa esimerkkiään - mutta sen voi tehdä kyllä muullakin tavalla kuin tuolla edellyttämälläsi.
"tuo "22" kertoo iästäsi... Oli, miten oli, niin kirjoituksesi kertoo siitä, että olet aika kypsymätön ihminen kaikessa hyvää tarkoittavuudessasi."
Noh mielestäni se kertoo sinun kypsymättömyydestäsi jos alat arvostelemaan tuntemattomia ihmisiä.
Poikaystäväni olikin ennen liikunnallinen. Olemme olleet yhdessä sen 5v, joista 2 ekaa vuotta hänen kuntonsa oli keskivertoa parempi. Sitten jotain tapahtui ja hänen intonsa liikuntaan lopahti...
Tiesitkä että nykysaleilla on lapsiparkki? Mutta en ryhdy nyt pohtimaan näitä asioita. Sitten kun on lapsi/lapsia (jos on), niin sitten voin rauhassa suunnitella aikatauluja. Se ei todellakaan ole mahdotonta, eikä millään lailla paheksuttavaa. Tiedän äitejä, jotka treenaavat 10h viikossa. Ja se, että äiti treenaa, niin ei ole isältä pois.
Ei minulle ole mikään ongelma, että herään vaikka 05 aamulla treenaamaan. Tai sitten menen keskellä yötä. Eli siis voin treenata silloin kun isä on kotona ja lapset esim. nukkumassa.
En oikein ymmärrä sinua, että miksi ihmeessä vastustat salilla käyntiä noin kovasti?
Halusit siis täällä vain pönkitystä omalle käsityksellesi siitä, että kumppanisi on NIIN väärässä, kun ei käy salilla... Okei, siitä vaan. Tuhannesti anteeksi, että tulin esittäneeksi eriävän mielipiteeni - tosin olen kyllä ymmärtänyt, että nämä palstat ovat mielipiteiden vaihtoa varten eli eivät mitään hymistelyä, että jes, sinä olet oikeassa ja toinen on mulkku, kun ei tee niin kuin sinä haluat!
Kiitos kysymästä, tiedän kyllä kahden lapsen salilla käyvänä äitinä (usko tai älä), että siellä on lapsiparkki. Olen jopa sitä joskus käyttänyt. Mieheni eli lasteni isä ei ole kovin liikunnallinen, kesäisin pelaa golfia ja satunnaisesti lenkkeilee kulkee poikamme mukana lätkäharrastuksessa, mutta en ole hänen itseäni vähäisempää kiinnostustaan "ruumiinkulttuuria" kohtaan pitänyt mitenkään yhteiselämällemme vahingollisena asiana. Voin kuitenkin kertoa, että elämä lapsiperheessä ei mene "niin kuin elokuvissa" - voi tulla sinulle uutisena, mutta lapset esim sairastavat ym, joten voit varautua siihen, ettei salille lähtö käykään viikosta toiseen automaattisesti eikä lapsiparkkiin huolita räkänokkaisia kuumepotilaita.
Ihmettelen, mistä sait päähäsi tuon viimeisen lauseen..? Yritinhän vain sanoa, että on olemassa erilaisilla liikunta / harrastustarpeilla varustettuja ihmisiä. Katsantokantasi on hyvin mustavalkoinen, kun teet tuosta kumppanisi "liikkumattomuudesta" kynnyskysymyksen... Herää vain kysymys, että entäs sitten, kun kohtaat jonkin TODELLISEN ongelman parisuhteessasi..???
Kiitos ja näkemiin, jatkan lomaani ja lähden soutelemaan...
että vaadinko minä liikaa? Onko liikaa vaadittu, että pyydän poikaystäväni käymään kuntosalilla?
Ja kyllä muutkin liikuntamuodot käyvät.
Jostain syystä sinun kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan, että siellä on vihainen tyyppi toisessa päässä... Siksi kysyin mitä kysyin.
"Katsantokantasi on hyvin mustavalkoinen, kun teet tuosta kumppanisi "liikkumattomuudesta" kynnyskysymyksen..."
Minkä ihmeän kynnyskysymyksen?
En minä ole häntä mihinkään vaihtamassa kyseisen saliasian vuoksi. Meillä vain oli tästä erimielisyyttä ja halusin tulla kysymään muiden mielipidettä siihen, että vaadinko liikaa vai annanko olla...
vaikuttaa siltä, että kumppanisi mielestä vaadit liikaa, eikö vain?
Mitä merkitystä sillä on, mitä me muut olemme mieltä asiasta?
Aiotko näyttää kaikki häntä vastaan olevat mielipiteet hänelle ja näin todistaa, ettet vaadi liikaa?
Lähdetäänpä olettamuksesta, että hän alkaisi vuorostaan vaatia sinua vähentämään salilla käymistä? Olisiko se liikaa vaadittu?
Jätin sen soutamisen tältä illalta, kun tuli sade. En ole vihainen, miksi olisinkaan..? Tuollaiset itselle itsestään selvät asiat kuin se, etten puutu kumppanin harrastuksiin (kunhan ei henki ja terveys ole uhattuina) herättävät ihmetystä...
Siis saada minut vähentämään salilla käyntiä. Mutta kyllä, se on liikaa vaadittu...
Siksi kysyin, koska näen vastausten jälkeen asiat laajemmalta kantilta.
Itse uskon, että se ei ole liikaa vaadittu, mutta jos joku perustelee hyvin, että on, niin ehkä alan myös uskomaan itsekin siihen... En tod aio edes mainita hänelle tästä keskustelusta..
Noh onko se puuttumista harrastuksiin jos yrittää saada toisen harrastamaan jotakin? EHkä se oikeasti tekisi hänelle hyvää? Uskon, että hän oikeasti haluaisi, mutta on syystä tai toisesta estynyt harrastamaan.. Jostain syystä kynnys on hänelle liian suuri. Mutta ehkä pienimuotoinen kotikuntosali voi auttaa... Tai sitten joku kaveri.
Teetköhän nyt ongelmaa asiasta, joka ei ole asianomaiselle itselleen ongelma..? Uskot, että haluaisi - vai onko kyse siitä, että haluaisit hänen uskovan haluavansa? Oletkos kuullut vanhaa sanontaa "ei kannettu vesi kaivossa pysy"? Jos kaveria nyt vain ei huvita sali, ei aikuista ihmistä varmaan kannata siihen painostaa - oli syy sitten mikä hyvänsä. Epäilemättä hän tietää sinun tarkoittavan ihan hyvää, mutta kun ei nappaa, ei nappaa.
No, meitä on moneksi... Itse olen sen luonteinen, että jos haistan minua hienovaraisesti "ohjailtavan" johonkin suuntaan, lyön lossit pohjaan. Jankuttamisella ja painostuksella en tee ainakaan mitään. Voi olla, että jonkin ajan kuluttua, kun toinen on luopunut "projektista" saada minut tekemään tahtonsa mukaan, yhtäkkiä teenkin niin - mutta vain, koska itse haluan...
että mies lukisi kaunokirjallisuutta.
Nykyisen avopuolisoni mielestä on. Minusta kaunokirjallisuuden lukeminen taas kertoisi siitä, että kumppani vähän edes ajattelisi mitä minä hänestä ajattelen. Ja olisihan hän tällöin hyvä roolimalli tuleville lapsillekin. Itse luen vähintään 5 kirjaa viikossa. Avopuolisoni taas viihtyy enemmän tietokoneella. Toki hänkin lukee välillä lyhyitä romaaneja ja vaikuttaa näin vähemmän juntilta.
että mies lakkaisi varpaankyntensä, edes kesäksi?
"Minusta salilla käynti taas kertoisi siitä, että kumppani vähän edes ajattelisi mitä minä hänestä ajattelen."
Mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Se, että miehesi menee salille, miten se korreloi sen kanssa, että hän ajattelee sun ajattelevan jotain?
Olen tätä nykyä sinkku ja harrastan naiselle epätyypillistä lajia, voimanostoa. Ja se on monelle miehelle todella painajainen. On olemassa yllättävän vähän miehiä, jotka hyväksyvät lajivalintani. Itseäni ei kiinnosta se, mitä liikuntaa mieheni harrastaa. Eikä mieheni tarvitse harrastaa yhtään mitään liikuntaa, jos ei halua. Aikuiset ihmiset tekevät omat valintansa ja jos jonkun kanssa yhteen päädyn, liikuntaharrastus ei ole välttämättömyys. Tärkeintä on se, että hän ei puutu mun harrastamiseen sitä estävästi tai muutoin vaikuta siihen asenteillaan haitallisesti. Se on mun juttu ja hänellä on joku muu oma juttu. Tykkään kyllä siitä, jos omasta miehestä saa luotettavan penkkivarmistajan salille silloin, kun pitää tehdä ennätyksiä tms. Mutta vaikka olen itse liikunnan suhteen hyvinkin ahkera, arvostan muissa ihmisissä niin paljon muitakin asioita, ettei kumppanin harrastuksilla ole väliä. Sillä on väliä, että hän harrastaa tahollaan jotain, mistä oikeasti pitää. Minusta on hieno seurata ihmisiä, jotka tekevät niitä asioita, joista pitävät. Vaikka en itse haluaisi samaa juttua harrastaa.
Ja mitä tuohon liikuntaan tulee - kuka tietää vaikka halvaantuisin tai muuten sairastuisin vakavasti huomenna. Mitä väliä silloin on sillä, mitä lajia harrastin eilen? Mun kiinnostuneisuus toiseen ihmiseen ei myöskään riipu kohteen ulkonäöstä, ei nyt eikä huomenna. Terveys kiinnostaa kyllä, mutta enemmän ruokavalion kuin liikunnan puolelta. Ja on muuten vaikeampaa löytää samoja ruokailuperiaatteita noudattava ihminen, kuin liikuntaa harrastava ihminen. Vaikka nyt onkin kiikarissa juuri passeli ei-liikuntaa harrastava, mutta hämmästyttävän samankaltaisesti ravinnosta ajatteleva ihminen. Kyseessä on mulle paljon isompi terveydestä ja itsestään huolehtimisesta kertova asia toi ravintopuoli. Ja se, että hän tekee tosi paljon kaikkea koko ajan, eli ei suinkaan ole laiska, vaikka ei sinne liikunnan pariin lähdekään, on mulle tuhannesti tärkeämää. On siis omalla tavallaan aktiivinen ja virkeä ja nauttii tekemisistään. On hieno katsoa ihmistä, joka tykkää siitä mitä tekee, oli se sitten ihan mitä tahansa.
Aloittajalle vaan sellainen vinkki, että jos sua noin paljon ärsyttää toi ja kyseessä on sulle äärimmäisen tärkeä asia, niin voi olla parempi, että menet yhteen ihanteitasi vastaavan ihmisen kanssa. Vaikka onhan se nähty muuallakin, ettei kaikki jatka liikuntaharrastuksiaan lopun ikäänsä vaikka alkuseurustelussa niin oliskin. Mulla taas kävi niinpäin, että ex alkoi marista mun liikuntajutuista ja halveksu niitä niin katsoin parhaaksi häippästä. Kukaan ei tuu mulle sanomaan mitä saan tai en saa harrastaa, teen tasan tarkasti sitä mistä eniten tykkään. Ja niin saa mun kumppanikin tehdä (toivottavasti kohta on sellainen ;)).
ON...
ei toisesta ihmisestä voi oman mielensä mukaan muuta tehdä. Harrastuksissakin kiinnostuksen kohteet muuttuvat...ja saa muuttua. Minä lähestyn kohta ikää, kun mies hankkii moottoripyörän, ihan ookoo
Ehkä sitten ilmeisesti vain toivon, että olisimme enemmän samanlaisia / samankaltaisia. Kyseessä ei ole vain saliasia, vaikka nyt siitä vain lähdin puhumaan. Vaan ylipäänsä jatkuva tekemättömyys yms. Salilla käynti olisi vain korjannut tämänkin.. Ehkä en olisi pitänyt häntä sen jälkeen enää niin saamattomana ja laiskana...
Esim. Kodistamme huolehtiminen. Tulen hulluksi kun toinen sotkee vaan... Ei yhtään siivoa.. Liikkuu likaisilla kengillä sisällä. Koko lattia on aina ihan musta. Astioita joka paikassa haisemassa.. Testasin kerran ja lopetin siivoamisen kokonaan... Meni kuukausi ja kaiken maailman öttiäisiä oli joka paikassa.. Kaikki astiat käytetty.. Joka paikka ihan pölyinen.. Ei voinut enää kämpässä kävellä ilman tossuja... Niin likaista...En vaan jaksa sen saamattomuutta enää!!!! Tulee hulluksi kun KAIKKI pitää tehdä itse... Tai vääntää rautalangasta. Ja sanoa uudestaan asioista kuitenkin ihan turhaan...
Tajusin, että en voi häntä muuttaa.. Ja se ottaa nyt päähän. Tuntuu, että en ole onnellinen henkilön kanssa, joka on noin erilainen kuin minä.
Haluaisin kumppanin, joka jakaa enemmän samoja arvoja kuin minä. Siihen kuuluu yhtälailla liikkuminen ja terveellinen ravinto. Samoin kuin reipas elämän meno. Taidamme olla joka asioissa niin vastakohtia... Sitten kuitenkin välitämme toisistamme ja luotamme toisiimme.
Että siinä se ongelma.. Vaikka kaikki varmaankin saivatkin ihan eri käsityksen...
Nyt juttu menikin hankalaksi. Ensinnäkin minusta sinua kohtaan ollaan oltu vähän julmia tässä keskuselussa. Kyllä minusta on sittenkin ihan sallittua, että lähimmäistä kannustetaan liikuntaan.
Ehkä sinun pitäisi kirjoittaa hänelle kirje, jossa kerrot mitä ajattelet todella. Hänen täytyy nyt havahtua siihen, että hän saattaa menettää sinut. Mutta viesti pitää osata tehdä oikein. Se ei saa tuntua loukkaukselta, koska silloin vain karvat nousevat pystyyn ja tilanne eskaloituu. Se mitä hän nyt tarvitsee, on miettiä sitä hetkeä, kun sinä et enää mahdollisesti olekaan hänen elämässään vaan ehkä kuljat jonkun toisen rinnalla. Yksi elämän perustotuuksista on se, että asian arvon tietää vasta sen menettäessään.
Jos hän voisi tuntea häivähdyksen siity tyhjyydestä, jonka kokisi ilman sinua, niin sitten hän ymmärtäisi, että asioiden on muututtava. Anna hänelle se mahdollisuus ennen kuin jätät hänet.
Toisaalta tässä ketjussa on käynyt ilmi selvästi myös se, että sinä vaadit aika pinnallisia asioita. Minusta sinun kannattaisi kysyä itseltäsi, miksi asia on sinulle niin tärkeä. Miksi treenaaminen on niin tärkeää. Ihmisellä tuntuu usein olevan tarve piilottaa todellinen motivaatio itseltään, verhota se jollain hyväksytymmällä. Olla rehellinen itselleen on vaikeaa.
Ota iisisti, älä menetä toivoa äläkä luovuta.
käynti ei korvaa toimivaa/paikkaa ihmissuhdetta (ensin ihmissuhde, sitten harrastus). Kokemusta on.
Itse eron jälkeen jatkoin kiivaammin liikumista, juurikin saliharrastus ja päälle aerobista. Viitenä aamuna aikaisin salille, viikonloppuna aamuin illoin. Välipäivinä myös aerobista. Siihen päälle työ ja kodin arki, ei mitään järkeä. Sitä pari kuukautta ja ihmetys oli suurta, liikunnan tuoma oma aika ei tuonut rauhaa vaan pelkkää väsymystä. Aikaa ei oikeasti ollut pysähtyä.
No olkapää ja nivunen alkoivat oireilla ja siitä tuli sitten oltua pakkolevossa ja oli pakko antaa aikaa myös itselleen. Katselin harjoitusmuistiinpanoja ja tajusin että minun liikkuminen ei ollut liikkumista vaan pakoilua; olin samalla lailla välttänyt asioiden kohtaamista kuin olisin käyttänyt alkoholia.
Kiitos tukiverkostoni sain eron käsiteltyä ja jatkoin liikuntaa järkevämmin. Nyt myös lepo ja ravinto on kohdallaan. Tulokset myös paranevat ja hyvässä kunnossa ollessaan myös pikku vastoinkäymiset eivät tunnu missään.
Minulla on sellainen tunne että vaikka saisit miehesi liikkumaan sillä hoidetaan vain oireita kuten lääkkeillä päänsärkyä.
Oikeampi kysymys olisi ehkä, onko liikaa vaadittu että mieheni kävisi kanssani pariterapiassa?
Pitäisi varmaan katsoa mitä siellä oireiden taustalla on.
Jaksamista
Yritin pyytää. Mutta meidän asiat ei kuulemma muille kuulu...
ulkopuolinen apu kelpaa niin sitten itse tekisin näin.
1) pieni matka johonkin, viikonloppu mökillä tms ja siellä sitten yritätte puhua asiat selviksi
miksi haluat että miehesi liikkuu enemmän/miksi hän haluaa vähentää sinun liikkumistasi.
miksi kotityöt eivät mene tasan
yms, ei syyllistämistä. Asiat asioina.
2)Jos ei onnistu niin tuo Mennisin idea kirjeestä on hyvä.
3) Pari poimintaa viesteistäsi
"Tuntuu, että en ole onnellinen henkilön kanssa, " "Sitten kuitenkin välitämme toisistamme ja luotamme toisiimme."
Entä rakkaus; onko sitä jäljellä vai meinaatteko mennä onnettomina ja välittäen loppu elämänne?
Jos tuntuu että rakkaus on hiipumaan päin niin yrittäkää elvyttää sitä, jos tuntuu ettei onnistu niin
taidatpa silloin itsekkin tietää mikä on oikea ratkaisu.
On.
No joillekin se vaan on yksinkertasesti liikaa vaadittu, kyllä pitäis vähän motivoida jos oma nainen kauniisti pyytää.
"Minusta salilla käynti taas kertoisi siitä, että kumppani vähän edes ajattelisi mitä minä hänestä ajattelen. Ja olisihan hän tällöin hyvä roolimalli tuleville lapsillekin. Itse treenaan vähintään 5 kertaa viikossa."
Tuon hyväksyn jos nainen vaatii mieheltä liikuntaa jos hän itsekin harrastaa liikuntaa. Mutta sitä en hyväksy että kaiken maailman laihaläskit naiset jotka itse eivät harrasta hien pintaan tuovaa liikuntaa, vaativat mieheltä lihaksia ja salilla käyntiä.
..sitten valita sellainen kumppani joka itsekkin treenaa. Sen sijaan, että yrität muuttaa väkisin nykyistä miestäsi vasten hänen omaa tahtoaan. ;)
Itse urheilen ihan työkseni, joten sinällään ymmärrän kyllä että on mielekkäämpää olla kumppanin kanssa joka itsekkin urheilee tosissaan.
kun homehdut täällä suomi24 sivulla
..sellaisesta keksinnöstä kuin läppäri?! ;)
2 treeniä päivään (kovalla intensiteetillä) on maksimi. Ja päälle kun vielä lisää muiden ohjaamiset ja opastamiset jne, ni eiköhän sitä voi jo "urheilemiseksi" kutsua! ;D
Ei hyödytä notkua siellä salilla ja/tai dojolla 24/7...
Julkiselle salille meno ahistaa itseäni sosiaalisista syistä, joten aloittelen itsetuntoni hankinnan bodaamalla kellarissani olevalla kuntosalilla. Rahaa siihen on mennyt, mutta hyötyjä tulee joka suunnasta. Sijoitus parempaan kuntoon etten sanoisi. Sinä tiedät salin meiningin, mutta minä ja miehesi emme. Perus ajatuksemme on, että siellä vaan tuntemattomat ihmiset tekevät omia hommiaan, ja kyllä meitä ujoja ahistaa, että teemme jotain väärin ja saamme vaan haukut.
..sua kukaan tule "haukkumaan" teitpä lähes mitä tahansa.
Mutta toki se oma kellarisalikin ajaa ihan saman asian jos vaan sitä rautaa on tarpeeksi ja tietää mitä tekee. =)
Saan henkiset haukut, kun luen toisten ajatukset. Ei ne tietenkään tuu mitään sanomaan, mutta jos joku näyttää vähänkin yrmeeltä, niin tulee semmonen olo, että en kuulu tänne, ja haluun pois.
.."yrmeet" ilmeet johtuu usein siitä kun keskittyy siihen omaan suoritukseen ja psyykkaa itseään tekemään seuraavaa sarjaa. Itse usein salilla näytän äärimmäisen vittuuntuneelta/yrmeältä, mutta tämä johtuu ainoastaan edellä mainituista seikoista. ;) En edes huomaa muita treenaajia, tuttuja tai tuntemattomia, kun keskityn vaan siihen omaan suoritukseeni. Saati, että uhraisin ajatustakaan sille, että mitä muut siellä salilla tekevät.
Mutta kuten jo tossa aiemmin mainitsin, ni se kellarisali ajaa kyllä saman asian jos vaan sitä rautaa on tarpeeksi ja tietää mitä tekee. =) Ei se punttisali ole mikään ainoa autuaaksi tekevä...
Tuotaa . . . voisitko ehkä, kenties sinä itse järjestää miehellesi "hyötyliikuntaa" makkarissa vaikka joka ilta ;))) . . . niin ei tarvitse maksaa salimaksuja.