Onko kenellekään käynyt niin, että kumppanin uskottomuus onkin kääntynyt lottovoitoksi itselle eli petetylle? Vuosia sitten kumppanini, jota kuvittelin yli kaiken rakastavani, jäi kiinni salasuhteesta. Lupasi lopettaa, annoin anteeksi. Meni aikaa ja sama tapahtui taas. En enää jaksanut, joten jätin suhteen taakseni, vaikka kirvelikin. Koin, että siinä meni elämäni rakkaus ja olin pitkään erittäin allapäin.
Vähän myöhemmin elämääni astui mies, joka oli ihan erilainen kuin entinen mieheni. Elämänhaluinen- ja iloinen, rakastava ja hellä. Minun elämäni muuttui kerta heitolla, enkä ole koskaan kokenut tällaista rakkauden täyteistä olotilaa. Tämä uusi mies ei saanut minua pelkästään rakastumaan itseensä vaan koko maailmaan. Mietin joskus, että jos ex-mieheni ei olisi silloin joskus pettänyt, en olisi tiennyt, että ihmisellä voi olla näin hyvä olla. Nyt meillä on kaksi lasta ja elämä hymyilee kaikin tavoin.
Vähän myöhemmin elämääni astui mies, joka oli ihan erilainen kuin entinen mieheni. Elämänhaluinen- ja iloinen, rakastava ja hellä. Minun elämäni muuttui kerta heitolla, enkä ole koskaan kokenut tällaista rakkauden täyteistä olotilaa. Tämä uusi mies ei saanut minua pelkästään rakastumaan itseensä vaan koko maailmaan. Mietin joskus, että jos ex-mieheni ei olisi silloin joskus pettänyt, en olisi tiennyt, että ihmisellä voi olla näin hyvä olla. Nyt meillä on kaksi lasta ja elämä hymyilee kaikin tavoin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
erohan siitä tuli kun sain avokin kiinni syrjähypystä, mutta ero olisi ollut tulossa jokatapauksessa.
eli kyll siitä tuli maksimaalisesti vitutusta, jonka kaadoin sujuvasti exän päälle kaikin jipoin mitä vain keksin.
Minulle kävi myös näin, mutta se uusi iloinen, rakastava, uskollinen ja hellä mies oli ensimmäistä kaksinverroin salakavalampi. Ensimmäinen oli jo luonteeltaan naistennaurattaja, joten se ei tullut yllätyksenä, että joskus sortuu. Tämä toinen fanitti uskollisuutta ja avioliittoa aivan täysillä, silti bongasi sinkkuna naisseuraa internetistä ja lähetteli hyvänyönpusuja tekstarisuhteilleen (joita myös tapaili).
Kun tämä tapahtuu toisen kerran ja vielä entistä pahemmin, niin se melkein tappaa, se on niin käsittämättömän kammottava painajainen.
Näiden kahden välissä minulla oli kiva viiden vuoden suhde, mutta suhteemme hiipui yhteisymmärryksessä hyväksi ystävyydeksi. No, onpa minulla sentään yksi hyvä kokemus siitä, millainen on kunnon mies...
Voihan toki noinkin onnellisesti käydä. Hieno juttu.
Minusta koko pettämisdraama oli kylläkin tarpeeton ja painajaismainen synkkä vaihe elämässä, joka söi elämästä monta hyvää ja hedelmällistä vuotta. Esimerkiksi lasta en voinut enää saada kenenkään kanssa. Mies petti kun olin 32v. Toipumiseen meni pari vuotta, uusia miehiä tapailin satunnaisesti muutaman vuoden ja uusi parisuhde alkoi vasta minun täyttäessäni jo 40v. Joten petturimies vei minulta myös aluksi hehkuttamansa mahdollisuuden äityyteen ja perhe-elämään, oli se uusi mies sitten miten ihana hyvänsä.
Riippuu siis paljon siitä, missä vaiheessa elämää tulee petetyksi. "Paras" tietenkin olisi olla sellainen n. 20-30 -vuotias lapseton itsenäinen nainen. On vielä mahdollisuus ottaa aikalisä ja odotella iloisena sitä ihan oikeaa prinssiä. Siinä yli 35-45 -vuotiaana alkaa jo tulla rajat vastaan, miten hienosti se eronneen rouvan pettämisen jälkeinen elämä taas pyörähtää käyntiin.