Ei analyysia, ei pitkää tekstivallia, ei hienoja sanoja: vain linkki hyvään kasarihittiin. (Tuottajana mm. "Video Killed The Radio Star" -yhtye The Bugglesista tuttu Trevor Horn!) Mainio kuvaus kaveripoikuuden kirosta ja tuskasta, ja voi pojat miten haluaisinkaan olla yhtä rottamaisen ilkeän näköinen kuin laulusolisti Martin Fry tuossa(kin) videossa!
http://www.dailymotion.com/video/x2psl5_abc-all-of-my-heart_music
http://www.dailymotion.com/video/x2psl5_abc-all-of-my-heart_music
Vastaukset 26
Vanhimmat
Mä elin teini-ikäni kasari-luvulla, olen siis niin vanha. Muistan hyvän musiikin, pastellisävyiset vaatteet, tytöt pukeutuivat naisellisesti mutta eivät paljastavasti, sinisen enkelin (drinkki) telkkarista Dallasin ja Lapinlahden linnut, ei ollut dvd:tä vaan VHS-nauhat, netistä ja kännykästä ei tietoakaan, lankapuhelimilla soiteltiin, kotitietokone oli harvinaisuus joka oli vain rikkaimmilla, cd-levyt olivat vielä harvinaisia, ostettiin lähinnä vinyyliä. Suomen elintaso kasvoi ihan huimaa vauhtia (kunnes lama tuli 90-luvun alussa). Mutta jotenkin muistan, että silloin vielä uskottiin romanttiseen rakkauteen ihan toisella tavalla kuin nykyään. Ihmiset eivät olleet näin kyynisiä. Tai sitten aika kultaa muistot.
Ensimmäiset hämärät muistikuvat populaarikulttuurista ovat 90-luvun taitteesta; en muista yksittäisiä biisejä, mutta muistan ajan soundin. Se oli aika pitkälti tätä: http://www.youtube.com/watch?v=OIIJjmjto-A
80-lukuun olen syventynyt vasta jälkikäteen. Huvittavaa, miten aikanaan jotakin Duran Durania arvosteltiin kylmäksi ja steriiliksi yhtyeeksi, mutta 2000-luvun pop-musiikkiin verrattuna yhtyeen tuotanto on todella lämmintä ja inhimillistä kaikista syntikoistaankin huolimatta. Ennen kaikkea silloin KIRJOITETTIIN biisejä; nykyisin tuntuu tätä r'n'b/rap-touhua seuratessa, että oikealla ihonvärillä ihan mikä tahansa menee läpi. Rasistisella 80-luvulla mustiltakin artisteilta uskallettiin vaatia lahjoja ja osaamista, ja tästä seurauksena olivat mm. Michael Jacksonin legendaarisin tuotanto ja vaikkapa Herbie Hancockin Rockit-singlestä tuttu "Future Shock" (1983). Muisteleeko joku lämmöllä jotakin 50 Centiä 25 vuoden päästä? (Ennen kuin rasistiksi syyttelette, niin eipä valkoisessakaan nykylistamusiikissa hirveästi kehuttavaa ole.)
Mitä tuohon ajankuvaasi tulee, uskon tuohon täysin. Oma kriittinen kasvuikäni sijoittui lamaan ja sen jälkeiseen aikaan; isän konkurssi ja taloudelliset vaikeudet tekivät lähimmästä miehen mallistani katkeran ja omahyväisen mulkun, ja kasvoin ahdistavassa ilmapiirissä kieroon. Omasta perspektiivistäni 80-luku näyttäytyy kadotettuna paratiisina, jollaista en koskaan saanut (ainakaan tietoisena olentona) kokea.
Joo, se kasari-luku oli tosiaan sellaista nousevan hyvinvoinnin aikaa. Tavallisilla ihmisilläkin alkoi olla varaa ostaa asuntoja ja autoja ja käydä etelän-matkoilla. Lähinnä silloin matkusteltiin jossain Kreikassa tai Espanjassa, jotkut kaukomatkat kuten Thaimaa olivat taviksille vielä ihan liian kalliita siihen aikaan. Mutta joka tapauksessa kasari-luvulla ihmisillä alkoi enemmän ostovoimaa kuin aiemmin. Siis tavallisilla ihmisillä, rikkaat on oma lukunsa. Vielä 70-luvulla, josta taas minulla on pikkuskidin muistot, oli vielä selkeä ero duunarin ja rikkaan välillä. Duunarit asuivat vuokralla, ja jos duunarilla oli varaa autoon niin se oli yleensä joku lada. Ja jos oli duunariperheellä tuuria ja vähän rahaa säästössä, niin saatettiin päästä kerran viidessä vuodessa laivamatkalle Ruotsiin. Rikkaat kävivät etelässä (lähinnä Kreikassa tai Espanjassa) ja ajoivat paremmilla autoilla ja asuivat omissa osakkeissaan, mutta 70-luvun rikkaan ihmisen elintaso vastasi lähinnä nykyisen keskituloisen elintasoa. Eli nykyinen keskituloinen olisi 70-luvulla ollut rikas. Mikään pula-aikahan 70-luku ei enää ollut, mutta duunarin elintaso oli ihan toista kuin nykyään. Mutta kasari-luvulla nuo elintasoerot alkoivat selvästi tasoittua ja rikkaan ja duunarin välillä ei ollut sellaista kuilua kun vielä 70-luvulla. Ja kasari-luku oli sikäli erikoinen, että silloin melkein kaikilla oli työpaikka, jotka vaan halusivat käydä töissä. Suomessa ei varmaan koskaan ennen kasaria tai sen jälkeen ole ollut niin alhaista työttömyysastetta. Nyt se tuntuu ihan utopialta. Sitten tuli se 90-luvun lama ja koko kaunis korttitalo romahti vajaassa parissa vuodessa. Muistan hyvin senkin, olin semmonen parikymppinen. Ei mitään kovin kivaa aikaa nuorelle opiskelijalle, kun työllistyminen näytti olevan tosi epävarmaa.
Hassua kun ajattelee tuota lapsuutta ja nuoruutta silloin 70-ja 80-luvuilla niin vaikka kaikenmaailman tavaraa ja maalllista mammonaa ei ollut läheskään niin paljon kuin nyt, niin silti ei puuttunut mitään. Sitä vaan oli tyytyväinen siihen mitä oli eikä osannut enempää kaivata. Joku sellainen asia kuin netti olisi silloin ollut ihan ufo-juttu.
80-luvun alussa elettiin vielä nuukailun hengessä. Ei meillekään hankittu juuri mitään uutena, vaan niin lelut, polkupyörät kuin vaatteetkin olivat jotain serkun tai naapureiden vanhoja, joita saatiin ilmaiseksi tai halvalla. Tukholmassakin tosiaan käytiin ja yövyttiin jossain kesähotellissa (opiskelija-asuntolassa). Ravintolassa käytiin perheen kanssa tasan silloin, kun oli jonkun sukulaisen 50-vuotispäivät tai vastaavaa, eli keskimäärin muutaman vuoden välein. 80-luvun puolivälissä kaikki alkoi muuttua, esimerkiksi vaatteiden merkillä alkoi olla väliä. Piti olla niket tai adidakset, ei enää kahden tai neljän raidan kengät. Tuli ensimmäisiä kauppakeskuksia pikkuliikkeiden ja yksittäisten isojen tavaratalojen sijaan. Kansa kuunteli silti yhä Katri-Helenan ja Kaija Koon - tai iästä riippuen - Yön tai Dingon romanttisia lauluja, ja uskoi kai ihmisen perimmäiseen hyvyyteen. Lamasta alkoi itsekeskeisen nihilismin voittokulku.
Se on tosiaan totta, ettei 80-luvulla todellakaan taviksilla ollut varaa syödä ulkona (jotain hampurilaispaikkaa lukuunottamatta) kuin ehkä muutama kerta vuodessa. Tietysti jotkut lounasravintolat, joissa kävi työssä käyvää porukkaa lounaalla päivisin, olivat eri asia. 80-luvulla työpaikat alkoivat jo järjestää työntekijöilleen lounasseteleitä. Mutta ei joku ulkona syöminen ollut ollenkaan niin jokapäiväistä kauraa niin kuin nykyään. Ja nykyisin nuorilla on niin hitsisti rahaakin (myönnän joo, olen kateellinen), muistan kun itse olin joku 18-19-vuotias opiskelija, niin jos joskus kävi vaikka opiskelukaverin kanssa bissellä, niin oli korkeintaan varaa kahteen tuoppiin ja joskus vain yhteen. Jos halusi ostaa vaikka uudet farkut, niin muutama kuukausi piti säästää ja pistää rahaa sivuun että ne farkut sai. Leffaan oli varaa mennä ehkä kolme kertaa vuodessa. Siksi tuntuu ihan käsittämättömältä, miten nykynuorilla on tai ainakin vaikuttaa olevan hillittömästi rahaa käytettävissään vaatteisiin, juomiin, musiikkiin ja ulkona syömiseen (myönnän joo, olen kateellinen) jopa koululaisilla ja opiskelijoilla. Tuntuu siltä että nykyään ihan tavisnuoretkin elää yhtä yltäkylläisesti kun kasari-ajalla eli tällaset rikkaat eliittikakarat, joita kadehdittiin. Yhdessä asiassa en kuitenkaan nykynuoria kadehdi. Maailma on nykyään paljon turvattomampi ja epävarmempi paikka kuin kasari-luvulla. Kasari-luvulla vielä jollain lailla uskottiin tulevaisuuteen ja oltiin optimistisempia. Nykyisin nuoret tuntuu kaikesta yltäkylläisyydestä huolimatta olevan jotenkin masentuneita ja todellisisuudenpakoisia. Enkä ihmettele, kun katsoo nykyistä maailmanmenoa. Siksi en sure yhtään, vaikka olen parin vuoden päästä jo 40. Olen iloinen että sain elää nuoruuteni kultaisella kasari-luvulla jolloin vielä tulevaisuus näytti aurinkoiselta. Nyt alkaa yhä enemmän ja enemmän olemaan maailmanlopun tunnelmia. Ei ihme että nykynuoret sekoavat.
...oli 80-luvullakin omat mörkönsä, jotka pelottivat ainakin alle teini-ikäistä keskenkasvuista, joka seurasi lehtiä ja TV-uutisia (Ylen ykköseltä tai kakkoselta tai kolmoselta, jotka silloin ainoina näkyivät. Ja tulihan nelonen vielä siinä jossain vaiheessa lisäksi.). Tarkoitan esim. ympäristömyrkkyjä, happosateita, koko ihmiskunnan olemassa oloa uhkaavaksi epäiltyä uutta homotautia AIDS:ia, ja totta kai ydinuhkaa, joka leijui aina lientyneempänä tai kireämpänä taustalla. Uutisissa näkyi aina silloin tällöin kuvamateriaalia siitä, miten idän tai lännen atomipommittajat nousivat ilmaan "tietokonevirheen" tai "väärän tutkahavainnon" vuoksi, tosiasiassa varmaan muistuttaakseen vastapuolta, että kovat löytyvät piipusta, jos on tarpeen. Eräänä uutenavuotena itkin, kun näin uutiset, joissa Reagan piti uudenvuoden puheen, jossa korosti, miten äärimmäisen tärkeä Tähtien sota-hanke on totaalisen ydintuhon välttämiseksi. Tavallisessa arjessa lähiturvallisuuden tunne oli tietysti vielä vahvasti läsnä, kukaan ei huolestunut, jos katosimme kavereitten kanssa päiväksi seikkaileman pitkin lähiötä tai kiipeilemään lähimetsän puihin. Ja kavereita noihin puuhiin silloin tosiaan riitti.
Se on ihan totta, että maailmanpoliittisesti kasarilla oli omat ongelmansa. Silloinhan oli vielä käynnissä ns. kylmä sota ja ydinsodan uhka ja Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuskin tapahtui kasarilla. Ja ympäristön saastumisesta alettiin puhua vakavaan sävyyn jo silloin. Eiköhän toisesta maailmansodasta lähtien joka vuosikymmenellä ole ollut omat uhkakuvansa. Mutta sellainen muistikuva minulla kuitenkin on, että sellainen tavallinen arkielämä oli kasarilla rauhallisempaa ja turvallisempaa kuin nykyään. Saattaa olla että aika kultaa muistot, mutta sellainen mielikuva on kuitenkin sekä minulla että monella ikätoverillakin. Eivätkä ihmiset olleet mielestäni näin pinnallisia kuin nykyisin.
Tsekkaas tää asian tiimoilta: http://www.youtube.com/watch?v=gBTFwGfZVuA
Ap:n molemmat hitit ovat kyllä loistavia!
Näissä kasareissa on juuri parasta se että uskallettiin olla jotain muuta kuin se massaan muotitettu wannabe. Kauan eläköön aitous!
http://www.youtube.com/watch?v=jItz-uNjoZA
Tässäkin uskalletaan olla jotakin muuta. Danny Elfmanin lahjakkuus on melkoisen käsittämätöntä: epäkorrektista pop-artistista yhdeksi keskeisimmistä elokuvasäveltäjistä, eikä linkin kappaleen hengen huomioiden ole mitenkään ihmeellistä, että hän on löytänyt yhteistyökumppanin juuri Tim Burtonista. (Ainakaan ei voi väittää, että tanssivat kääpiöt olisivat mukana vain siksi, että kappale olisi muuten mitäänsanomaton...)
90-luvulla Elfmanin kuulo alkoi heikentyä, joten meluisa rock-elämä jäi. Tämä jäähyväiskonsertin live-versio http://www.youtube.com/watch?v=6vqn-w0wYzQ em. kappaleesta olkoon todisteena siitä, että jotkut pystyvät lopettamaan huipulla.
Myös musiikkivideot olivat kasarilla paljon parempia kuin nykyään. Kuvanlaatu ja kuvaustyyli oli toki kehittymättömämpää kuin nykyään, mutta niissä musiikkivideoissa oli kuitenkin aina jotain järkeä ja joku juoni, joka liittyin siihen biisiin. Ne olivat tavallaan sellaisia pienoiselokuvia. Nykyisin musiikkivideot tuntuvat olevan (vaikka aniharvoin mä kyllä nykyään niitä enää katson, joten saatan nyt olla väärässä) lähinnä sellaisia, että joku puolialaston silikonirintainen bimbo vääntelehtii seksikkäästi musiikin tahtiin ja se on siinä. Muuta sanomaa videolla ei ole. Kyllä kasarilla oli sentään toista.
http://www.youtube.com/watch?v=_EXxMlIExpo
Otsikon kappale on aina ollut suosikkejani musiikkivideoiden saralla. Mielenkiintoinen tarinavideo söpön tytön kera olisi jo yksinään nykyään ilmestyessään vuoden musavideokohokohta, mutta 80-luvulla juttua ei jätetty siihen, vaan piirrosmaailma/reaalimaailma-konsepti tekee pätkästä ehdottoman klassikon. Rakastan kohtaa, jossa pyöritään piirrosmaailman reaalimaailmaksi (ja päinvastoin) muuttavan "ikkunan" ympärillä; erinomainen osoitus siitä, miten hyvä idea ja ripaus teknistä taitoa riittävät pitkälle, mutta idean puuttumista ei mikään 3D tai HD tai muukaan nykyajan teknologinen ylivertaisuus kykene koskaan korvaamaan.
Tuon videon tyttö oli muuten juuri sellainen joita kasariaikana ihailtiin. Söötti, raikas, naisellinen, ei mikään seksipommi, jolla oli hillittömät meikit ja paljastavat vaatteet, vaan sellainen viehkeä naapurintyttö. Olihan kasariaikanakin omat seksipomminsa (nuori Madonna, Samantha Fox, jne) mutta jopa ne kasarin seksipommitkin näyttivät naapurintytöiltä näihin nykyajan pissiksiin verrattuna. Ja jotkut silikonit ei kuuluneet mitenkään tavisten elämään, korkeintaan suurten Hollywood-starojen.
Kasarin musiikkivideoista pitää ehdottamasti vielä muistaa Michael Jacksonin Thiller ja Beat it.
Tuo raikkaus on avainsana (ehkä viattomuuden ohella) ...ja senkin muistan neonvärien ohella hyvin niistä muromainoksista ym. kansainvälisistä tuulahduksista 90-luvun taitteen kaksikanavaisesta maaseututelevisiolähetyksestä. Kyseinen kauneusihanne takaisin heti paikalla, vaikka sitten kristillisdemokraattien valtaannousun kustannuksella; sekin olisi pieni hinta moisesta voitosta!
Aiheesta tuli mieleen vielä yksi video. Toto on jo kauan ollut suosikkibändejäni, sillä heillä soittaminen ja tuotanto on aina ollut priimaa. Minun silmissäni nuo tekijät tuovat musiikillisen uskottavuuden, vaikka trendilehtien kriitikot jo 30 vuotta bändiä ovat samasta syystä muistaneet haukkua mitä törkeimmin sanakääntein. Mutta siis: Toton vähemmän tunnettuja singlejä on "Holyanna" vuodelta 1984, jossa on mukava old school -meininki ja - kuinkas muuten - söpö kasarityttö.
http://www.youtube.com/watch?v=LHvNL53BVvY
Tuota videota en muistakaan. Ihan söpö tyttö. En ole mikään suuri Toton ihailija, mutta on heillä muutama hyvä biisi, esim. Africa. Kasarilla ei muuten tosiaankaan ihailtu mitään pissiksiä, vaan sieviä naapurintyttöjä. Just tuon tyyppisiä kuin Toton videossa. Muistan, kuinka koulussakin sellaisia tyttöjä, jotka meikkasivat räikeästi tai kulkivat tosi lyhyessä minihameessa, saatettiin jopa huoritella. Tai ainakin tuijotettiin halveksivasti. Sellainen pissismäisyys ei vain kuulunut sen ajan henkeen. Ainoa pissis kasarilla oli Madonna, joka hänkin oli tosi nuori silloin, mutta koska hän oli stara, niin hänelle sallittiin tietynlainen taiteilijan vapaus. Muiden kohdalla sellaista katsottiin kieroon. Jos joku nykyajan teinipissis siirtyisi aikakoneella kasarin teinien keskuuteen pissiskledjuineen, häntä pidettäisiin ihan hutsuna ja outolintuna. Varsinkin, jos tulisi sellaisessa puserossa jossa tissit pulpahtaa ulos, niin kasarinuoret pitäisivät tosi härskinä yksilönä.
Myös seksikulttuuri on muuttunut. Ok, kyllähän kasarillakin myytiin pornolehtiä ja kateltiin vhs-pornoleffoja ja harrastettiin esiaviollista seksiä ja joissain vapaamielisimmissä piireissä harrastettiin yhden illan juttujakin, mutta ei silti kaupallinen seksi ollut näin näkyvästi ja räikeästi esillä kuin nykyään. Oli jossain määrin, mutta ei tässä mittakaavassa. Samoin irtosuhteiden harrastaminen ei ollut näin normaalia kuin nykyisin. Kyllähän niitä jotkut silloinkin harrasti, mutta se ei ollut kuitenkaan niin yleisesti hyväksyttyä kuin tänä päivänä. Myös homouden korostamista julkisesti ei pidetty sopivana. Homoista toki tiedettiin ja heidät hiljaisesti hyväksyttiinkin, mutta ei pidetty sopivana, että homot ja lesbot olisivat pitäneet melua itsestään. Joku homoseksuaalien avioliitto tai adoptointi ei olisi siihen aikaan tullut kuuloonkaan. Sillehän olisi naurettu. Näin ne asiat muuttuvat.
Ja sitten Helsingin katukuva. Kasarilla lähes 100 % kaduilla kävelevistä oli suomalaisia. Mustalaiset olivat ainoa väriläiskä ja jokunen vietnamilainen venepakolainen. Silloin tällöin saattoi kadulla vilahtaa japanilainen turisti tai musta afrikkalainen opiskelija tai muu tummaihoinen, mutta se oli satunnaista. Voi sanoa kuitenkin, että lähes 100 % oli suomalaisia. Se tuntuu nyt tosi kaukaiselta kun nykyisin tuntuu että joka toinen vastaantulija on somali, kurdi, aasialainen, jne. Minua kymmenen vuotta nuoremmat eivät edes muista aikaa, jolloin katukuva oli lähes 100 % suomalainen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Minä vielä jollain lailla muistan.
Kyynisyyden poispilaamatonta suomiromantiikkaa:
http://www.youtube.com/watch?v=dLV4RNqW6cY
Rauli Badding Somerjoki - Ikkunaprinsessa
Tällaisia rakkauslaulu-videoita tehtiin vielä kasarilla. Jos tuo video tehtäisiin nykypäivänä niin videon tyttelillä olisi räikeät meikit, silikonitissit, lantiofarkut joista paistaisi stringit, piikkikorkokengät ja videossa olisi ainakin yksi rakastelukohtaus. Ja lopussa kondomi-mainos.
Olkaa hyvä: Bogart Co ja "Princess".
http://www.youtube.com/watch?v=6S0Tne1B-IU
Kaunis biisi, kaunis video. Todella kaunista!
Bogart Company on varmaan kaikkein eniten naureskeltuja 80-luvun suomalaisilmiöitä. Mutta kyllä minä muistan, miten raikkaan kansainväliseltä "All the best girls" kuulosti, kun sen ensi kerran Levyraati-ohjelmassa kuulin. En ollut uskoa, että bändi on suomalainen. Suomessahan oli totuttu vain (manse)rokkiin.
Tässä threadissa on ollut niin upeaa 80-luvun muistelua, että en voi kuin kompata mukana. Nyt nelikymppisenä muistan sen ajan hyvin. Ihan totta, mitä täällä kirjoitetaan, että se aikakausi tuntui jotenkin reilulta. Yhteiskunnassa alkoi olla jaettavaa niin, että kaikille riitti. Erot työväestön ja keskiluokan kesken kapenivat. Toisaalta, isäni ihannoi 50-lukua. Hän sanoi sen olleen kaunista ja puhdasta aikaa. Hän oli 50-luvulla saman ikäinen kuin minä 80-luvulla...
http://www.youtube.com/watch?v=BiAWSoCaygQ
Tämä sentimentaalinen hitti löi minut ällikällä joitakin vuosia sitten SuomiPOP-kanavalla soidessaan. Oli ilo todeta, ettei 80-luvulla sittenkään ollut kyse siitä, ettemme olisi tarvittaessa osanneet kuulostaa kansainväliseltä, vaan enemmänkin vain valinnoista.
Hauskasti muuten yhtyeessä vaikuttanut Kim Lönnholm sitten vähän myöhemmin Euroviisuissa lauloi taas niin perisuomalaisen melankolis-minimalistisesti "Minä olen muistanut". Se olisi saanut päästä finaaliin; olisi ollut kisan historian komein nollapiste-esitys, kun iloiset eurooppalaiset olisivat äimistelleet katajaisen kansan Weltschmerziä.
Tuo on hyvä biisi. Kaunis. Mutta entä tämä? Vaikea kuvitella että nykyisin joku voisi tehdä näin kauniin ja herkän rakkauslaulu-videon.
Lionel Ritchie "Hello" http://www.youtube.com/watch?v=PDZcqBgCS74
No mies hitteineen on brittikamaa jossa juurikin on minulle aina ollut jotain sellaista joka ei oikein vetoa minuun ja jota en niin ymmärrä. Tuo perustana oleva juttu kun mies muistelee menetettyä rakkauttaan on kuitenkin ihan hyvä(ja miksei nuo naisten piikkikorkoiset kengätkin fetisheinä mene minullekkin, joskin paremmat olisi jotkin perinteiset naisten korkeapohjaiset platform-kengät). Mutta ihan oikeasti varsin kohtalokkaiksi nämä tälliset jotkut parikymppisenä koetut naisjutut voivat miehelle koitua. Siinä voi käydä niin, että ei sittemmin enää ikinä elämään tulekkaan ketään toista naista johon oikeasti voisi ihastua ja rakastuakkin. No asian voi osin unohtaa vuossikymmeniksikin, mutta jos ei sittemmin enää ketään naista ole tullut elämään sellaista jonka kanssa olisi voinut edes sen yhden lapsen hankkia, niin alkaa nämäkin jutut taas enemmän muistua mieleen.
Mitä vanhemmaksi ikisinkkuna tulee niin sitä oudommaksi ja erilaisemmaksi sitä aina vaan kokee tilanteensa valtaväestöön nähden. Niin ja siltä valtaväestöltä ei totisesti ole juuri koskaan odotettavissa muuta kuin tavalla tai toisella vittumaista suhtautumista sinkkumieheen.
Joo! Toimii muuten hienostikkin päivitettynä tämä "All the Best Girls" http://www.youtube.com/watch?v=R4U0qbheVzQ
:)
Joo tuli tässä mieleeni sellainenkin juttu kun aikanaan ollessani 24 vuotias ja hankalassa tilanteessa jenkeissä siellä työpaikan menetettyäni ja uutta hakiessani ja siinä sitten rahojeni hupenemisen estämiseksi liftasin kyytiä, ja kun musta mies joka kenties minun ikäiseni minut sitten kyytiin otti. No tämä musta mies oli mukava tyyppi ja vei minut seuraavaan kaupunkiin, ja vielä erotessamme halusi ostaa minulle pikaruokalassa annokset. Tämä musta mies puheli juurikin siitä miten se minullakin olisi jo hyvä olla niitä lapsiakin ja se silloin vielä minua hämmensi. Hämmensi koska hankalasta tilanteestani huolimatta kuvittelin tuolloin vielä, että ilman muuta jonkun naisen tulen vielä kohtaamaan johon ihastua ja rakastuakkin voin. Olinhan vielä menossa myöhemmin sinä vuonna peräti ihan yliopiston kursseillekkin Minnesotaan ja työluvat jenkkeihin oli tiedossa tuon kurssin suoritettuani. No eipä nämä naisasiat eikä edes asiat muutenkaan ole menneet sen jälkeen ollenkaan niin hyvin kuin tuolloin vielä ilmanmuuta niiden kuvittelin menevän.
Minä kyllä vähän mokasinkin chanssini kun ollessani 20 vuotias ja vähän seurustellessani erään ihan hyvän näköisen ikäiseni naisen kanssa ja tämä nainen minulle silloin ehdotti lapsen hankkimistakin, ja joka nainen siis vähän myöhemmin minulta jäi, ja niin jäi lopullisesti myös eräs toinen nainen joka oli nuoruuteni ensi-ihastus. Tämän jälkeen minulla on ollut vain yksi asiallisesti otettava nainen ollessani vähän alta 30. Kun olin häntä tapaamassa ensikertaa ja yön hänen sängyssään vietin niin siinä tämä nainen kertoi miten hän silloin seurusteli itseään 10 vuotta vanhemman miehen kanssa. En tiedä miksi hän sen kertoi, mutta minulle se oli saman tien loppu sen naisen kanssa. Tämä nainen myöhemmin vielä otti yhteyttä minuun ja sanoi, että minun olisi pitänyt tulla puolitiehen vastaan. Voi helvetti miten minä olin silloin jo ihan pihalla parittelukäytännöistä.
Niin tuo 80-luvun hitti ei sitten ollutkaan brittihitti vaan suomalaisen sepitys, mutta kyllä siinä minusta ihan selvästi brittityyliä oli. Näistä läpänheittotyylin hiteistä en ole oikein koskaan oppinut pitämään, enkä ole niitä jaksanut kuunnella juuri lainkaan.
http://www.youtube.com/watch?v=00NqE2mL_Bs
Ihan ok. Mutta tässä vielä muutama tosi hyvä musiikkivideo kasarilta. Kyllä tulee ihan oma teini-ikä mieleen kun näitä katsoo.
Nick Kershaw: Wouldn´t it be good http://www.youtube.com/watch?v=fIBzbdo2LjU
Madonna: La isla Bonita http://www.youtube.com/watch?v=xbLE3fZVh6w
Cyndi Lauper: Time after time http://www.youtube.com/watch?v=mNhKoJ3O3HI
Se näissä kasarin musiikkivideoissa oli hienoa, että ne olivat kuin pieniä elokuvia. Sellaisia harvoin enää näkee nykyisissä musavideoissa.
erityisesti kaikille sinkuille:
Divinyls - I Touch Myself
http://www.youtube.com/watch?v=QfaTcSKxXE4
Mikä Nainen!
Eurythmics - There Must Be An Angel
http://www.youtube.com/watch?v=8B8Y8seX7IU&feature=related