Olen 36 vuotias nainen ja kärsinyt koko ikäni äidin vihasta tavalla toisella. Lapsena sain sekä fyysisesti, että henkisesti selkään monet kerrat. Hän on minut latistanut aivan nollaksi ihan sieltä saakka,kuin muisti ihmisellä voi vain toimia.
Olen käsitellyt asiaa usein ja tullut siihen tulokseen,että olen ns.ei tovottu lapsi. Äitini ehti juuri ja juuri täyttää 18,kun sai minut.
Isäni ei ota mitään kanttaa mihinkään meidän kahnauksiin.Hän on jo iäkkäämpi,lähemmäs 80 v ja sairastelee,joten en halua edes häntä rasittaa näillä mietteillä. Enkä edes kertoa miten äitini on minua aikanaa kohdellut.
Minulla on kaksi ihanaa lasta. Äitini ei arvosta perhettäni millään tavalla. Hän ilmeillään ja eleillään osoittaa niin suurta halveksuntaa meitä kohtaan, aina vaan kun siihen tulee mahdollisuus. Äitini ei ole ikinä,IKINÄ, osallistunut perheeni elämään millään tavalla. Ei ole ottanut osaa mihinkään perhejuhliin,ei ole muistanut lapsen lapsiaan mitenkään.
Olimme tässä ihan vasta käymässä kotonani ja äitini näytti olevan taas sekoamassa omaan mielikuvitusmaailmaan. Uhoamista,kiroilua,röyhkeää,töykeää käytöstä.
Onko kenelläkään tietoa voinko minä tehdä mitään virallista tässä tilanteessa? Tahtoisin saada äidin vastuuseen tekemisistään tai ainakin,että tulisi jonkilainen oikea selitys sille,miksi minä olen niin nolla hänen elämässään. Hänelle itselleen ei voi enää asioista puhua,huuto ja mekkala olisi ihan hirveä! Joka kerta tavatessamme ilmapiiri on hyvin kireä ja pingottunu "räjähdysaltis".
Minulla on myös veli,joka on minua huomattavasti nuorempi. Äitini paapoo poikaansa ja ilmeisesti kuvittelee,että hänen maailmansa rakentuu tämän pojan varaan,kun isästä aika jättää.
Poika fiksuna osaa käyttää tilanteen hyväkseen ja monta äiti-poika diiliä en vedätetty isän nenän edessä.
Isäni antoi vanhan kotitalomme minun ja veljeni lomakäyttöön ja sitä olemme pikkuhiljaa alkaneet remppailla. Joka kerta kun olemme talolle menneet,meidän tavarat ovat kadoksissa tai kätkettynä millon minnekkin.
Äitini on velvoittanut velipoikani vartijaksi talolle,jos me menemme sinne lomalle. Luulee vissiin,että me keikkaamme hänen vanhat huonot huonekalunsa yms yms. Mitään arvokasta talossa ei ole. Maa kalliimpaa talon alla kuin itse talo.
Olen niin väsynyt tilanteeseen. En enää jaksa. Haluaisin siitä ihmisestä eroon kokonaan. Isä on ainut minkä takia kotona on käytävä.
Minä en tiedä mitä tehdä.
Anteeksi voi aikansa antaan,mutta kaiketi rajansa silläkin?? Äitini ei ole KOSKAAN pyytänyt minulta mitään anteeksi.
Sisäisen tuskan määrä on rajaton
Olen käsitellyt asiaa usein ja tullut siihen tulokseen,että olen ns.ei tovottu lapsi. Äitini ehti juuri ja juuri täyttää 18,kun sai minut.
Isäni ei ota mitään kanttaa mihinkään meidän kahnauksiin.Hän on jo iäkkäämpi,lähemmäs 80 v ja sairastelee,joten en halua edes häntä rasittaa näillä mietteillä. Enkä edes kertoa miten äitini on minua aikanaa kohdellut.
Minulla on kaksi ihanaa lasta. Äitini ei arvosta perhettäni millään tavalla. Hän ilmeillään ja eleillään osoittaa niin suurta halveksuntaa meitä kohtaan, aina vaan kun siihen tulee mahdollisuus. Äitini ei ole ikinä,IKINÄ, osallistunut perheeni elämään millään tavalla. Ei ole ottanut osaa mihinkään perhejuhliin,ei ole muistanut lapsen lapsiaan mitenkään.
Olimme tässä ihan vasta käymässä kotonani ja äitini näytti olevan taas sekoamassa omaan mielikuvitusmaailmaan. Uhoamista,kiroilua,röyhkeää,töykeää käytöstä.
Onko kenelläkään tietoa voinko minä tehdä mitään virallista tässä tilanteessa? Tahtoisin saada äidin vastuuseen tekemisistään tai ainakin,että tulisi jonkilainen oikea selitys sille,miksi minä olen niin nolla hänen elämässään. Hänelle itselleen ei voi enää asioista puhua,huuto ja mekkala olisi ihan hirveä! Joka kerta tavatessamme ilmapiiri on hyvin kireä ja pingottunu "räjähdysaltis".
Minulla on myös veli,joka on minua huomattavasti nuorempi. Äitini paapoo poikaansa ja ilmeisesti kuvittelee,että hänen maailmansa rakentuu tämän pojan varaan,kun isästä aika jättää.
Poika fiksuna osaa käyttää tilanteen hyväkseen ja monta äiti-poika diiliä en vedätetty isän nenän edessä.
Isäni antoi vanhan kotitalomme minun ja veljeni lomakäyttöön ja sitä olemme pikkuhiljaa alkaneet remppailla. Joka kerta kun olemme talolle menneet,meidän tavarat ovat kadoksissa tai kätkettynä millon minnekkin.
Äitini on velvoittanut velipoikani vartijaksi talolle,jos me menemme sinne lomalle. Luulee vissiin,että me keikkaamme hänen vanhat huonot huonekalunsa yms yms. Mitään arvokasta talossa ei ole. Maa kalliimpaa talon alla kuin itse talo.
Olen niin väsynyt tilanteeseen. En enää jaksa. Haluaisin siitä ihmisestä eroon kokonaan. Isä on ainut minkä takia kotona on käytävä.
Minä en tiedä mitä tehdä.
Anteeksi voi aikansa antaan,mutta kaiketi rajansa silläkin?? Äitini ei ole KOSKAAN pyytänyt minulta mitään anteeksi.
Sisäisen tuskan määrä on rajaton
Vastaukset 17
Vanhimmat
todellakaan velvollinen saamaan asioihin mitään virallista selitystä, anteeksipyyntöä tahi muutakaan.
En ymmärrä miksi pidät äitiisi yleensä laisinkaan yhteyttä?!
Oletko kateellinen veljellesi?
Yhteydenpito isän vuoksi. Välillämme on useampi sata kilometriä,joten kesäisin koitamme käydä useammin tervehtimässä. Talvet vietetään hiljaiseloa, jonkun kerran soitellen kuulumisia.
En ole kateellinen veljeni,todellakaan. Ei mitään syytä. Veljeni asuu lähempänä kotia ja käy auttamassa vanhempia miten vain pystyy. Veljeni on minulle hurjan tärkeä ja hän tietää kuinka hankalat välit meillä äidin kanssa on. Hän ei kuitenkaan asetu ns. kummankaan puolelle,eikä häneltä tietenkään ole sellaista edes pyydetty.Hän vain saa kuulla molemminpuoliset mielipahat.
Todellakin tuo ihminen on oikeutettu saamaa selityksen ja anteeksi pyynnön kaltoin kohtelusta. Pakostakin tuollaisessa tilanteessa tulee kateelliseksi kun toinen saa kaiken ja toinen ei mitään. Vähän rajaa vähä älyisessä kommentissani No et ole.
Miksi vielä riiput äidissäsi jos sinulla on oma perhe. Ei tuonikäinen äitiä enään mihinkään tarvitse eikä toista ihmistä voi muuttaa muuta kuin itseään.
Puutun joihinkin viestisi asioihin.
- Mitään virallista et voi tehdä. Meillä Suomessa on viime vuosina tullut omituinen tapa huutaa viranomaistahoa apuun kaikenlaisissa yksityiselämän asioissa.
- Isäsi ei voi noin vain antaa vanhaa kotitaloa lasten käyttöön ilman vaimon suostumusta. Näyttää ettei sitä ole. Paitsi jos vanhemmillasi on avioehto, jonka nojalla talo on yksinomaan isäsi omaisuutta. Olette siis perheinesi talossa ilman äitinne lupaa.
- Ennen e-pilleriä ja yleensäkin yleistynyttä ehkäisykeinoja ja valistusta suuri(n) osa lapsista syntyi ns. ei-toivottuina. Yleensä ihmiset ovat sopeutuneet ajatukseen, että lapsia tulee (jumalan lahjoina tai kohtalon rangaistuksena). Sinun alkuun saattamisessasi on voinut olla jotain pahaakin, mutta minkäs teet! Elämä on sellaista. Ja nyt olet keski-ikäinen perheenäiti, jonka tehtävänä on toimia viisaammin kuin äitinsä. Lasten takia.
- Kysyt mitä pitäisi tehdä. Eikö se ole selvääkin selvempää tässä tapauksessa. Sanot olevasi väsynyt tilanteeseen. Olet itse osa "tilannetta". Vain sinä voit tehdä päätöksiä omalta osaltasi tässä äiti-tytär-suhteessa. Keskity omaan elämääsi ja omaan äitinä oloosi. Ole sinä parempi äiti lapsillesi!
Luojalla tämän asian kanssa tuskin on mitään tekemistä ja en todellakaan roiku äidissäni. Olemme välillä olleet useita vuosiakin täysin hiljaisuudessa. Hänen tahdostaan.
Olen ajatellut,että nyt kun aikaa on kulunut, voisimme kenties aloittaa puhtaalta pöydältä,tutustua uudelleen ja rakentaa sopuisampia välejä.
Hyvin harvoin - en tiedä voiko koskaan - ihminen voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Aina menneisyys on mukana. Nyt olet kokenut senkin, joten aika on tehdä tarpeelliset johtopäätökset. Pallo on nyt sinulla.
Voi luojalle että jos et ole itsekokenut asiaa niin miksi tulet tänne edes kommentoimaan Häpeä käytöstäsi
Mitään muuta et voi tehdä. Tiedän itsekin, miten inhottavaa on kun huomaa olleensa ei-toivottu. Minusta on tuntunut siltä, että äiti on jopa vihannut minua. Kerran hän tiuskaisi että minä olen ihan kuin isäni. Ikään kuin minä sille mitään voisin, jos muistutan isää enemmän kuin äitiä. Mitään kunnollista selitystä en ole koskaan saanut, enkä tule saamaankaan. Sen kanssa on vain elettävä. Katkaisin välit lapsuudenperheeseeni muutamia vuosia sitten, kun en kestänyt enää.
Mutta kuule, keskity omaan perheeseesi. Sinähän olet löytänyt rakkauden joten pidä siitä suhteesta huolta. Älä tapaa sellaisia myrkyllisiä ihmisiä kuin äitisi.
Tuo vanha talo, jonka saat (?) jakaa veljesi kanssa, kuulostaa ihan kummalliselta järjestelyltä. Mikä siinä oikein on takana? Mielestäni sinun ei kannata siellä käydä.
Älä jää kiinni tuollaisiin kummallisiin järjestelyihin, jos kuitenkin joka kerta siellä käydessäsi huomaat jotain omituista (kuten tuo tavaroiden katoaminen tai vahtiminen).
Hanki oman perheesi kanssa mökki tai vuokraile kesäisin.
Halaus täältä yhdeltä poljetulta naiselta, joka tietää miltä tuollainen tuntuu.
Kuulostaa tutulta.
Yhden kerran taannoin koitin avata keskustelua aiheesta,että miksi välimme ovat niin hankalat.
Äitini tulistui niin hirveästi koko kysymyksestä,että kääntyi katsomaan minua suoraan silmiin ja totesi todella kylmällä äänensävyllä " Minulla ei ole muita lapsia kuin poika.Ja se riittää minulle."
Vajosin lattialle istumaan,pieni oma poikani sylissäni ja itkuhan siinä tuli. Äiti poistui tilanteessa marssitahtia eri huoneeseen. Minä puolestani keräsin tavarani ja palasin kotiin. Tämän jälkeen taisikin mennä kolme vuotta,ettemme pitäneet mitään. Ja koskaan en ole kyseiseen aiheeseen enää palannut.
Tänä kesänä olemme pitkästä aikaa olleet useammin käymässä kotona ja alku olikin ihan lupaava,kunnes viimeinen kyläreissu kotiin veti taas maton alta.
Mitä tulee vanhan kotitalon jakamiseen niin se oli ainakin alkukesästä äidille ihan ok, isän näin ääneen ilmoittaessa. Tätä ennen olimme aina kysyneet erikseen voidaanko talolle mennä,molemmilta. Nyt äidistä oli mukava,että näkee lapsen lapsiaan. Ja että meillä on ns. oma paikka missä olla,ettemme pyöri siinä hänen nurkissaan sotkemassa.
Veljeni kanssa olemme myöskin olleet ihan sujut käytön kanssa. Emmehän me sielä viikkotolkulla asu. Viikonloppuja vietämme,yhdessä ja erikseen.
Jos ei isä ole ihan huonossa kunnossa ja voi autoa ajaa, niin ehkä hän voisikin tulla teille kylään viikoksi tai noin? Ja jos sinne päin on pakko mennä, niin sitten vaikka viet jonnekin luontoretkelle tai muuhun kivaan rientoon, niin jää sitä kylmäävää aikaa äidin seurassa vähemmän. Toivottavasti äiti pystyy edes joskus rentoutumaan seurassasi - voi olla aikamoiset peitellyt huonot omattunnot takana eli ei usko, että kukaan pystyisi antamaan sellaista käytöstä kuitenkaan anteeksi (eikä toisen menneisyyden traumoista ikinä tiedä). Jos välttäisit näyttämästä loukkaantumisia ja lakkaisit turhaan loukkaantumastakin, kun kyse on vain toisen ongelmasta? Jos olisitte kuin tuttavat vain ja sitä kautta tutustuisitte toisiinne pikkuhiljaa muutenkin kuin äitinä ja lapsena, jos se kerran ei häntä miellytä? Helppohan täältä tietysti on heitellä, mutta jos muuttaa omaa "taktiikkaansa", niin sillä on vaikutusta toisenkin käytökseen.
Tutulta kuulostaa..Olen jo pitemmän aikaa miettinyt onkohan äitini edes psyykkisesti terve? Kaikenlaista on saatu me lapset kuulla...Tällähetkellä minua häiritsee eniten se miten äitini kohtelee isääni. Jo puhetyyli ja asioiden esittämistapa viestii halveksuntaa yms. Kyseessä on jo kuitenkin vanha ja sairas mies jonka luulisi ansaitsevan toisenlaista kohtelua. Isäni on kiltti, liiankin kiltti ja aina alistunut äitini marmatukseen. Äidistä huokuu katkeruutta, vihaa ja kateutta...välillä ihan pelottaa mennä siellä käymään. Hän saa mielen niin matalaksi sanoillaan. Eilen viimeksi saimme siskomme kanssa "ryöpytyksen" ja äiti teki selväksi että on meidän lasten isämme syy että hänen elämänsä on niin kurjaa...hän myös ilmoitti jättävänsä meidät perinnöttömäksi ja antavansa omaisuutensa rahansa mieluummin ulkopuolisille kuin omille lapsilleen. Aivan sama! Tulemme omillamme toimeen emmekä ole todellakaan hänestä taloudelliseti riippuvaisia. Mutta pahalta ne puheet tuntuu...arvostelu ja lannistaminen ja jatkuva toisten ihmisten haukkuminen. Isän takia siellä käyn ja yritän olla väleissä. Yritän asennoitua "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos" tyyliin- mutta aina se ei onnistu. Kun joskus huonona päivänä pinna palaa ja yritän pitää puoleni, seuraa siitä itkun tuherrusta ja saan kuulla olevani kiittämätön yms. ja äitini heittäytyy "marttyyriksi" kaikella mahdollisella tavalla. Koskaan ei äiti ole etsinyt syytä itsestään tai ihmetellyt omaa käytöstään, aina syy on toisissa. Vaikea häntä on auttaa kun hän itse ei tunnu sitä tajuavan ettei tuo käytös ole enää "normaalia". Isää käy sääliksi, äitiä alan pikkuhiljaa suorastaan vihata.
Vanhempiesi käytöstä/hyväksyntää sinä et voi muuttaa. Ei äitisi huomaa omassa käytöksessä mitään vikaa. Ainoa vika (piikki lihassa) olet sinä. Niin hän ajattelee. Todennäköisesti hän on ainoastaan kateellinen sinulle. Sinun *helposta* elämästä ja nuoruudesta.
Unohda koko juttu. Koska mennyt on mennyttä ja se ei enää muuksi muutu. Ainoastaan sinä voit vaikuttaa omaan tulevaan elämääsi. Tee se paremmaksi, mitä mennyt on ollut. Nyt kesällä ilmestyneessä Me-lehdessä oli asiaa käsittelevä artikkeli.
Voin ymmärtää tukaasi, itselläni samakaltaisia kokemuksi. On kamalaa kun äiti suosii toisia ja vähättelee toisia mielivaltaisesti. Näin toimivat ilkeät ja häiriintyneet ihmiset. Mutta ei se paljoa lohduta koska haluaisi olla hyväksytty ja rakastettu äitinsä silmmissä. Itsekkin mietin miten saisi äitini vastuuseen teoistaan.
Puhu ja puhu ja puhu.. Siinä on ainoa ratkaisu, vaikka hän ei haluaisi kuullakkaan. Esim. auto on hyvä paikka, kun siitä ei voi lähteä mihinkään poiskaan.
Tulee mieleeni kysymyksiä, olisiko äitisi suuttunut sinulle jostakin erityisestä tapahtumasta, kysy sitä suoraan häneltä, että mistä hän on suuttunut? Vaadi vastausta niin kauan kunnes hän kertoo.
Olisiko hän kateellinen sinulle sinun ja isäsi läheisistä väleistä? Tai jostakin muusta.
tuli vielä mieleen, että tapauksesi muistutaa sybil-elokuvaa. Eli sitä jossa erään naisen äiti oli todella kauhea omaa tytärtään kohtaan lapsena ja pahoinpiteli. Tytär sairastui aikuisena sitten. On Youtubessa nähtävillä. muistaakseni "Sybil" nimellä.
No maksa tollaselle potut pottuina.
Käy katsomassa isääsi, lakkaa kuuntelemasta äitiäsi. Sinuna sanoisin suoraan, että pitää turpansa kiinni, ettei kiinnosta kuunnella kun kerta ei muuta suolla kun paskaa suustaan.
Ja sanoisin myös suoraan että kun isästä aika jättää, yhteydenpito jää siihen, että et halua minkäälaista yhteydenpitoa siitä suunnasta, tai muuten tulee syyte kotirauhanrikkomisesta.
Ja ylipäätään, aina kun alkaa se napina, ilmota suoraan ettei sua kiinnosta kuulla, ja voi ne paska puheensa juoruilla ihan muille ihmisille. Aseta sinä itse ne rajat.
Turha sun on repiä sellasesta asiasta stressiä jota et voi muuttaa!!!