Kaveriko?

Mies otti minuun yhteyttä nettisivuston kautta. Siirryimme myöhemmin juttelemaan mesessä ja facebookissa. Ongelma on se, että olemme päätyneet "kavereiksi".

Emme ole koskaan tavanneet tosielämässä, johtuen ehkä siitä että asumme eri paikkakunnilla (mutta etäisyys on omasta mielestäni vielä ihan ok kun matkaan menisi reilu tunti). Netissä juttu luistaa todella hyvin, ja minä olen jopa keskusteluissamme saanut välillä tunteita, että ajattelemme samalla tavalla, arvostamme samoja asioita jne. Vaikka tapasimme deittisivulla, ei keskusteluissamme ole juurikaan ollut sellaista särmää, että kuvittelisin miehen olevan minusta kiinnostunut seurustelumielessä. Keskustelemme siis kaikesta muusta, muttemme rakkauselämään liittyvistä asioista. Mies kuitenkin aloittaa keskustelun kanssani aina kun olemme samaan aikaan kirjautuneena sisään, mainitsee että oli mukava jutella ja lähettää vielä "halaukset" ulos kirjautuessaan. Jos häntä ei kiinnostaisi ollenkaan, miksi hän omasta aloitteestaan jatkaisi yhteydenpitoa kanssani kun kuitenkin kumpikin tietää toisen olevan sinkku ja etsivän seurustelukumppania?!

Mies on luonteeltaan ujo, ja minun on vaikea uskoa että hänellä olisi nyt joku mahdollinen toinen juttu meneillään, sillä hän ei esim. ole sulkenut profiiliaan deittisivustolla. Myös hänen facebook-profiilissaan lukee statuksessa sinkku. Mutta miksei tämä etene mihinkään?

Minä olen ollut nettideittailun suhteen aina arka. En ole koskaan vielä tavannut ketään irl. Mutta tämä mies kummittelee mielessäni 24/7, olen tosielämän tilanteissa jättänyt pari minusta kiinnostunutta miestä huomioitta vain siksi, että päässäni kuvittelen, että tämä netissä tapaamani mies on "parempi". Ja paremmuudella en niinkään puhu ulkonäöstä vaan nimenomaan siitä yhteydestä, jonka olen keskusteluissamme tuntenut.

Miten ottaisin puheeksi, että haluaisin tavata hänet? Mies asuu pienellä paikkakunnalla, josta en tunne ketään ja jossa ei tapahdu mitään, eli en voi ainakaan kirjoittaa, että "satun" olemaan siellä käymässä ja siinä samalla olisi vaikka mukava juoda kahvit. Minä sen sijaan asun suurella paikkakunnalla, joten mielestäni luonnollisempaa olisi, että hän ehdottaisi vastaavaa. Mutta joko miestä ei kiinnosta nähdä tai sitten hän on niin ujo ettei uskallalla tehdä aloitetta tämän asian suhteen. Miten saisin jotenkin vinkattua että olisi kiva nähdä? Outoa, että minäkin ujostelen, sillä ennen minulla ei todellakaan ole ollut ongelmia etenkään netin kautta tehdä aloitteita. Mutta keskusteluidemme perusteella tuntuu, kuin olisimme jo todella läheisiä ystäviä ja pelkään pilaavani hyvän ystävyyden tekemällä aloitteen.
3264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siis et kuvittele, että mies olisi sinusta kiinnostunut seurustelumielessä, mutta kuvittelet kuitenkin. Ja molemmat ovat niin ujoja ettette uskalla edes livenä tavata, vaikka juttu luistaa niin hyvin että ja olette niin samalla aallonpituudella että. Ja ikää oli... 16?

Eikös nyt luontevinta olisi, että sinä kirjoitat ihan suomeksi, että olisi kiva nähdä jos mies sattuu joskus käymään siellä isommassa kaupungissa. Katsot vaikka jonkun kiinnostavan tapahtuman jonka siivellä voisitte tavata.

Miksi ujostelet? Eihän tapaaminen nyt muutenkaan tarkoita että ottaisi seurustelumahdollisuuden esiin. Ystävätkin kun usein tapaavat toisiaan.

Äänestä
  • Nimen omaan, vihjaa rohkeasti että olisi mukava tavata, sillä toine voi hyvinkin olla vain ujo.
    Mikäli kuitenkin olet alaikäinen, kerro vanhemmillesi, mihin menet, ja ketä tapaamaan.
    (vaikka kaveria ja nimi ja paikkakunta)

    Muista selvittää tietysti ensin oikea nimi, vaikka se lienee jo mahdollisesti facebook kautta tullut ehkä ilmi.

    Suosittelen tapaamaan myös yleiselle paikalla, kuten kahvilassa yms, sillä koskaan ei voi tietää kuka on nettituttuna oikeasti takana.

    Nettisuhteet voi joskus päätyä huonosti, mutta myös joskus hyvinkin vakaviin suhteisiin ajan kanssa, naimisiin ja lapsiin asti, joten onnea ja rohkeutta yritykselle!

    Äänestä

Moi!

Ilman muuta kannattaa ehdottaa tapaamista! Ja vaikka hän ei haluaisikaan nähdä, tapaamisen ehdottaminen tuskin vaikuttaisi tähän jo muodostuneeseen ystävyyteen negatiivisella tavalla. Ehkä kannattaa mieluummin katua niitä asioita joita on tehnyt, kuin niitä jotka ovat jääneet tekemättä ;)

Terveisin, Netticupido

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sfdagadsf kirjoitti:

Mies otti minuun yhteyttä nettisivuston kautta. Siirryimme myöhemmin juttelemaan mesessä ja facebookissa. Ongelma on se, että olemme päätyneet "kavereiksi".

Emme ole koskaan tavanneet tosielämässä, johtuen ehkä siitä että asumme eri paikkakunnilla (mutta etäisyys on omasta mielestäni vielä ihan ok kun matkaan menisi reilu tunti). Netissä juttu luistaa todella hyvin, ja minä olen jopa keskusteluissamme saanut välillä tunteita, että ajattelemme samalla tavalla, arvostamme samoja asioita jne. Vaikka tapasimme deittisivulla, ei keskusteluissamme ole juurikaan ollut sellaista särmää, että kuvittelisin miehen olevan minusta kiinnostunut seurustelumielessä. Keskustelemme siis kaikesta muusta, muttemme rakkauselämään liittyvistä asioista. Mies kuitenkin aloittaa keskustelun kanssani aina kun olemme samaan aikaan kirjautuneena sisään, mainitsee että oli mukava jutella ja lähettää vielä "halaukset" ulos kirjautuessaan. Jos häntä ei kiinnostaisi ollenkaan, miksi hän omasta aloitteestaan jatkaisi yhteydenpitoa kanssani kun kuitenkin kumpikin tietää toisen olevan sinkku ja etsivän seurustelukumppania?!

Mies on luonteeltaan ujo, ja minun on vaikea uskoa että hänellä olisi nyt joku mahdollinen toinen juttu meneillään, sillä hän ei esim. ole sulkenut profiiliaan deittisivustolla. Myös hänen facebook-profiilissaan lukee statuksessa sinkku. Mutta miksei tämä etene mihinkään?

Minä olen ollut nettideittailun suhteen aina arka. En ole koskaan vielä tavannut ketään irl. Mutta tämä mies kummittelee mielessäni 24/7, olen tosielämän tilanteissa jättänyt pari minusta kiinnostunutta miestä huomioitta vain siksi, että päässäni kuvittelen, että tämä netissä tapaamani mies on "parempi". Ja paremmuudella en niinkään puhu ulkonäöstä vaan nimenomaan siitä yhteydestä, jonka olen keskusteluissamme tuntenut.

Miten ottaisin puheeksi, että haluaisin tavata hänet? Mies asuu pienellä paikkakunnalla, josta en tunne ketään ja jossa ei tapahdu mitään, eli en voi ainakaan kirjoittaa, että "satun" olemaan siellä käymässä ja siinä samalla olisi vaikka mukava juoda kahvit. Minä sen sijaan asun suurella paikkakunnalla, joten mielestäni luonnollisempaa olisi, että hän ehdottaisi vastaavaa. Mutta joko miestä ei kiinnosta nähdä tai sitten hän on niin ujo ettei uskallalla tehdä aloitetta tämän asian suhteen. Miten saisin jotenkin vinkattua että olisi kiva nähdä? Outoa, että minäkin ujostelen, sillä ennen minulla ei todellakaan ole ollut ongelmia etenkään netin kautta tehdä aloitteita. Mutta keskusteluidemme perusteella tuntuu, kuin olisimme jo todella läheisiä ystäviä ja pelkään pilaavani hyvän ystävyyden tekemällä aloitteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu