Tänne jo aiemmin tuntemuksia keväämmällä kirjoittaneena juttuhan taitaa
olla niin että laitamme jossain kohtaa tavarat kahteen kasaan......
Itse miehenä aloitin ainakin jo saneerauksen vaivihkaa maksamalla kaikki vanhat luotot kerralla pois kun jotain oli kertynyt sukanvarteen, jatkoin operaatiota hankkiutumalla eroon myös turhasta roinasta ja
roskasta jota täällä kyllä riittää. Operaatio jatkuu edelleen. Teen myös laskelmia siitä mihin eron jälkeen
kykenen, siis millaisen asunnon voin hankkia että on vielä inhimilliset oltavat, meillä on 1 lapsi joka jää äidille
melko varmasti. Maksan mielelläni elatusmaksut jotta lapsella olisi kaikki mahdollisimman hyvin, vai,kka tulemmekin todennäköisesti eroamaan.... SIIS LASKEN JA LASKEN JA KATSELEN ASUNTOJA, JA LASKEN...
Eiköhän tästä vielä jaloilleen päästä vaikka polvilleen putoankin? Mutta taitaa olla vaihtoehdot vähissä.
Voimia vaan kohtalotovereille, älkääkä jääkö tuleen makaamaan......
olla niin että laitamme jossain kohtaa tavarat kahteen kasaan......
Itse miehenä aloitin ainakin jo saneerauksen vaivihkaa maksamalla kaikki vanhat luotot kerralla pois kun jotain oli kertynyt sukanvarteen, jatkoin operaatiota hankkiutumalla eroon myös turhasta roinasta ja
roskasta jota täällä kyllä riittää. Operaatio jatkuu edelleen. Teen myös laskelmia siitä mihin eron jälkeen
kykenen, siis millaisen asunnon voin hankkia että on vielä inhimilliset oltavat, meillä on 1 lapsi joka jää äidille
melko varmasti. Maksan mielelläni elatusmaksut jotta lapsella olisi kaikki mahdollisimman hyvin, vai,kka tulemmekin todennäköisesti eroamaan.... SIIS LASKEN JA LASKEN JA KATSELEN ASUNTOJA, JA LASKEN...
Eiköhän tästä vielä jaloilleen päästä vaikka polvilleen putoankin? Mutta taitaa olla vaihtoehdot vähissä.
Voimia vaan kohtalotovereille, älkääkä jääkö tuleen makaamaan......
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jaha, reilukerho kokoontuu...
Hieman ehkä kyseenalaista toimintaa ensin itse vaivihkaa ja salaa toiselta kerätä valmiiksi uuden elämän ainekset ja miettiä eroa sitten hihkaista puolisolle, että nytpä erotaan - sitten itse pääsee porskuttamaan eteen päin jättäen toisen sitten rypemään ja tokeentumaan (yllätys?)erosta.
Tosin tietenkin juttu on vähän eri, jos molemmat tiedätte missä mennään ja molemmat sitä eroa aavistelevat. Mutta tuohan nyt ei mitenkään käynyt jutusta ilmi miten asia on.
Reilunkerhon periaatteella avovaimoke ilmoitti yllättäen että tää oli tässä, nyt kun tätä "kylmääsotaa" on jatkunut jo pari vuotta eikä siihen voi näköjään vaikuttaa niin tehdään sitten niin kuin hän haluaa....
Mitään ajankohtaa jolloin näin käy ei kerrottu silloin eikä vieläkään joten ihminen joka jää roikkumaan
löysään hirteen on mielestäni hieman tyhmä tai välinpitämätön asioistaan? Olenko väärässä...
Kun noita uhkauksia silloin kuunteli eikä niitä ole kyselyistä huolimatta peruttu niin eiköhän se ala olla
aika miettiä asioita eteenpäin, EN ole tehnyt mitään peruuttamattomia sillat polttavia asioita
vaan ainoastaan pyrkinyt hoitamaan asiani sille tasolle että selviän tuosta todennäköisesti tulevasta
edes jotenkin...
Ainakin minun mielestä ihminen joka ei varaudu väistämättömään niin kuin pystyy
on kauniisti sanoen hieman tyhmä!
No joo, onhan tuo sitten vähän jo eri asia. Järkeväähän se tuollaisessa tapauksessa on tulevaisuuteen jo varautua. Mutta älä nyt sitten jää ikuisiksi ajoiksi pyörimään tuohon tilanteeseen, parempihan se uusi elämä on saada alkuun mahdollisimman nopeasti, jos kerta vaimokkeen mielestä mitään ei enää ole tehtävissä.
Jep, katsotaan nyt hetki vielä josko jotain vielä tapahtuisi myönteiseen suuntaan. On tosin alkanut hämärtymään se raja siitä kumpi on myönteiseen suuntaan, en tosiaan alkuun halunnut eroa missään tapauksessa!!! Mut kun asian kanssa elää vuoden tai pari eikä mikään muutu niin sitä väistämättä
alkaa kokoajan asiaa miettiessään kallistumaan siihen suuntaan, miksikäs ei? Eihän sitä tiedä mikä tuon mutkan takana odottaa, eikun sinne sitten vaan.....
Oma eroni oli helpotus jatkuvan epävarmuuden loppumisen myötä ja mahdollisti minun
toteuttaa omaa elämääni yhdessä lasteni kanssa. Mielestäni ei ole ollenkaan tyhmää
varautua asioihin, mutta huomaa myös, että avokkaasi voi tulkita sen sinun myöntymisenä
eroon ja merkkinä sinun haluttomudesta parantaa tilannetta parisuhteen kannalta. Oli miten
oli, lapsen takia asiat kannattaa hoitaa mahdollisimman siististi säilyttäen mahdollisimman hyvät
välit.
Miten parantaa asioita tilanteessa jossa on minulle niin kovat vaatimukset että tiedän itsekkin
olevan mahdoton niihin vastata, samaan aikaan minun pyynnöilleni ja perusteluilleni viitataan kintaalla?
Tiedän että en pysty vastaamaan huutoon, ja samaan aikaan vedetään mattoa jalkojen alta.
Nyt on ollut tosiaan pitkään hiljaista eikä konfliktejä ole ollut, mutta oletan asian olevan edelleen
samalla tolalla, en enää halua edes kysyä koska siitä tuskin seuraisi mitään hyvää??
Joten olen jo jonkin aikaa valmistellut asioitani ja itseäni tulevaan, en kuitenkaan usko
että tähän liittyy kolmatta osapuolta. Olisi tämä kai muuten ratkennut jo kauan sitten....
Kyllä mä nyt kattelen ja kuuntelen vielä jonkin aikaa ennenkuin lähden? Pahintahan tässä on juuri tuo epävarmuus tulevasta, ei tiedä yhtään missä mennään, eikä toisaalta enää halua edes kysyä!
Olisi tietysti parempi että ratkaisu tulisi pian, niin pääsisi eteenpäin. Nyt koko elämä on pysähdyksissä.....
Tässä kun on tullut noita asuntoja tullut katseltua niin jokunen tosi mielenkiintoinenkin on tullut
vastaan ja on edelleenkin kaupan, sitä on miettinyt ihan tosissaan että menen ja pistän nimen paperiin niin eipähän tarvitse enää kelata tätä sontaa, vaan keskittyä vaan tulevaan.....
Ja toisaalta ei haluaisi lähteä koska silloin näkee lastaan vain joka toinen viikonloppu, p....le kun tää on vaikee päätös?
Voi ei sä kuulostat ihan kun mun entiseltä mieheltä. Miksi ihmeessä odotat että joku muu tekee sulle sen päätöksen mihin sun elämäs menee. Mun mies oli samanlainen, odotti aina että minä tekisin kaikki päätökset tai joku muu ja eihän semmosen kans pysty olemaan. Hyvä mies ota ittees niskasta kiinni ja jos haluat olla vielä tässä parisuhteessa ja perhe niin kuuntele vaimoas ja yritä nyt tehä jotain ainakin mitä hän haluaa tai sitten tee se päätös itse ja lähe ja alota uusi elämäsi. Ei mikään ratkaisu ole helppoa mutta tälläistä tää elämä on että pitää olla rohkea ja mennä eteenpäin jotenkin. Jos naisesi olisi tosissaan lähtenyt niin olisi sen jo tehnyt mutta hän varmaankin haluaisi sinulta jotain vaihteeksi eikä hänen aina tarvitse tehdä kaikkea ja saada ei mitään. Eli on odottanut että näytät sille että välität tarpeeksi tehdäksesi kaikkesi sen eteen että haluat hänet. Jos haluat jäädä niin ala tekee työtä suhteesi eteen ja lapsenkin takia, äläkä tuhlaa aikaasi niihin rahojen laskuun tai sitten tiedät että oot pellolla kohta ja sanonpa vaan että ei oo herkkua kellekkään se sitten varsinkaan kun on lapsia. Et saa mitään ilman että teet sen eteen jotain ja ei vaan jotain mutta sitä mitä on tarvis. No kummiskin Good Luck!
Jaah, siis avovaimoke ilmoittaa että tää oli tässä, ja sinä jo heti parin vuoden kuluttua rupeat pikkuhiljaa tekemään lähtöä? No ei sinua ainakaan hätiköidyistä päätöksistä voi syyttää. Oletko sattumoisin hämäläinen?
Ottaa päähän, koska viestiketjun aloittanut tyyppi vaikuttaa kirjoittamansa perusteella äärimmäisen huomioonottavaiselta tyypiltä, joka ei ole jättänyt varmaankaan tekemättä asioita parisuhteensa ja perhe-elämänsä eteen. Uskon siis, että nainen on saanut mieheltään huomiota kaikinpuolin ja hänen tarpeensa sekä tyytyväisyytensä ovat olleet miehelle tärkeitä.
Kyllähän se nainenkin voi olla suhteessa se "sika", joka ei jaksa yrittää. Tai se, joka on väsynyt katsomaan samaa naamaa. Ei se aina niin mene, että mies jättää leikin kesken ja lakkaa yrittämästä.
Eli tämä hemmo kykenee varmasti ratkaisemaan tilanteen, mutta onhan se nyt vain puhdasta järkeä ajatella tilanne kaikkien kannalta! Juuri tämä taito tuntuu puuttuvan eroavilta ihmisiltä, koska erot menevät niin likaisiksi ja sitten ei voida käydä edes samaan aikaan lapsen merkkipaalujuhlissa (esim. rippijuhlat), koska ero hoidettiin päin persettä ja kumpikaan ei ajatellut eron aiheuttamia ongelmia toisen ja varsinkaan sen kolmannen ja tärkeimmän osapuolen, lapsen kannalta.
Eli "Eteenpäin sano...", onnea vaan tilanteen selvittämiseksi. Älä ala vihata tai kantaa kaunaa naistasi kohtaan, koska hän on kuitenkin lapsesi äiti, ja parasta lapselle on olla väleissä tämän äidin kanssa. Jos hyviä tai edes kohtalaisia välejä ei ole, sortuvat molemmat osapuolet helposti mustamaalaamaan toista. Ja tämä taas aiheuttaa turhaa tuskaa lapselle. Ajattele nyt siis vain tulevaisuutta niin, että olet paras mahdollinen isä lapsellesi ja teet kaiken mahdollisen sen eteen unohtamatta omia tarpeitasi.
Minusta tuossa ei ole mitään epäreilua. Velkojen maksu ja roinan poisheitto, eli elämän fiksaaminen, on järkevää ja suotavaa, olipa eroaikeissa tai ei.
Hae aktiivisesti lähihuoltajuutta, niin näet lastasi enemmän.
Älä suostu luovuttamaan naiselle yksinhuoltajuutta, vaan vaadi vähintään yhteishuoltajuutta. Sinulla on kaikki oikeus vaatia viikko - viikko -sopimusta. Silloin näet lasta yhtä paljon kuin äitikin.
Lähihuoltajuutta ei mies saa ellei äidillä todella ole asiat sekaisin ja huonosti. Yhteis huoltajuus on ainoa vaihtoehto tässä tapauksessa ja kun poika lähestyy kouluikää niin viikko/viikko järjestelyyn pitäisi kuitenkin asua lähialueella, suostuuko tuo hankkimaan edes samalta alueelta asuntoa, ja jos uusi kumppani joskus löytyy muualta niin välttämättä tuo vuoroviikko homma ei oikein käy sen jälkeen...
Ei ole todellaakaan helppoa muutenkaan järjestää asioita tässä tilanteessa niin että että tuo kaikki
toteutuisi? Epäilen vahvasti että haluni tavata lasta vuoroviikoin ei tulevissa elämän käänteissä paljon paina?
Tosin tuo ilmoitus et "tää oli tässä" tuli nyt vasta tässä keväällä, kahden vuoden väännön jälkeen? Ja kun tuo tilanne on se että tässä sopassa on lapsi mukana niin SE ainoastaan on estänyt minua lähtemästä. En tainnut tuohon aloitusviestiin tosiaan laittaa tarkempia tietoja tämän tilanteen kestosta.....
Menkööt sitten vaikka hämäläisyyden piikkiin mutta lapsen takia kattelen tilannetta vielä, sitä en tiedä kuinka pitkään, voi olla että alan pakkaan tulevalla viikolla tai kevväämmällä.....
kokemuksesta voin sanoa että kyllä harkittu ero oli hyvä tapa toimia. silloin ajatukseen sopeutuu pikkuhiljaa. minä itse kävin eroprosessia avioliitossa läpi kaksi vuotta. vuosi sitten sanoin että harkitsen eroa ja puolen vuoden päästä sanoin että päätös on tehty. ja siitä meni vielä muutama kuukausi ennenkuin löysin asunnon. mies ei olisi aluksi halunnut erota, mutta kun ilmapiiri oli kokoajan kireä, oli ero ilmeisti hänellekin lopulta helpotus. ja lapsetkin ehti sopeutua ajatuksissaan eroon. paljon annoin periksi niin rahallisesti kuin muutenkin, jotta lasten ei tarvitse katsella riitoja eikä kuunnella toisen mollaamista. se on mielestäni tärkeämpää kuin raha. ja eiköhän sitä exää ole tullut jo avioliitossa tarpeeksi arvosteltua - liikaakin joo. mutta tyytyväinen olen ollut päätökseeni. eikä nyt tarvitse enää miettiä avioliittoaan. se on jo mietitty ja puhuttu loppuun asti.