Juttu meni näin eräs nainen teki aloitteen, entuudestaan ei tunnettu juuri ollenkaan. Tapailtiin siinä vähän aikaa, kummallakin oli käsittääkseni mukavaa. Sain vaan sitten kännipäissäni sanottua jotain typerää, en muista mitä, nainen ei suostu kertoon. Vähään aikaan nainen ei vastannut puhelimeen. Sain sen käsityksen että se juttu oli sitten siinä, mutta sain sitten vielä puhevälit aikaiseksi. Muutaman kerran ollaan tapailtu sen jälkeen, ei juurikaan kahden kesken, välit muuttuivat kerrasta kaveri henkiseksi. Naisella on ollut huonoja kokemuksia miehistä, pelkää exäänsä, muutenkin on varovainen ja arka, vaikka välillä toisenlaisen kuvan saakin. Taisin myös hätäillä liikaa vaikka hänkin puhui kaikenlaista mistä voi tehdä aika rohkeitakin päätelmiä.
En tiedä oikein mitä tekisin, jutun unohtaminen ja kaveripohjalla jatkaminen pelottaa. En vain saa häntä mielestäni, varsinkin kun hän soittaa pari kertaa viikkoon. Haluisin olla tekemisissä useammin mutta pelkään että olen liian hätäinen. Olisin täysin valmis antamaan hänelle omaa tilaa, eikä joka päivä tarvitsisi nähdäkkään jos hän sitä haluaisi. Mutta uskaltaisiko sitä pyytää vaikka kahville ja samalla kertoa kuinka olen ajatellut häntä joka päivä ja kuinka en saa häntä mielestäni, vai tyrinko viimeisetkin mahdollisuuden rippeet sanomalla kaiken liian suoraan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Paras sanoa suoraan. Ehkä sanoit jotain mistä ajatteli ettet sä tykkää.