Entinen miesystäväni valehteli minulle ainakin muutaman kerran, kun jäi valheistaan kiinni. Todennäköisesti useamminkin. Minä halusin aina luottaa häneen, vaikka jonkinlainen epäilys vaivasikin välillä mieltäni. Nyt en enää voisi luottaa mihinkään, mitä hän sanoo.
Nyt kaikki on ohi, mutta vieläkin suhteen ajattelu tekee kipeää. Olenkin miettinyt, miksi valehtelun kohteeksi joutuminen on minulle niin kova paikka. Miksi en vain iloisena riennä kohti uusia valloituksia ja tapaile ihania, oikeasti totta puhuvia miehiä?
Nyt kaikki on ohi, mutta vieläkin suhteen ajattelu tekee kipeää. Olenkin miettinyt, miksi valehtelun kohteeksi joutuminen on minulle niin kova paikka. Miksi en vain iloisena riennä kohti uusia valloituksia ja tapaile ihania, oikeasti totta puhuvia miehiä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
se, että on luullut tuntevansa toisen ja se, että huomaat että se toinen onkin ihan vieras, jos itse on ollut rehellinen ja tavallaan asettanut sen sisimpänsä avoimesti ilman suojia toisen eteen ja huomaa että se on tallottu, kuin kynnysmatto, se satuttaa.
Sitä on vaikee sellaisen jälkeen avata ne suojat uudelleen kellekkään, mutta aika auttaa ja sellainen hanat-auki-asenne. Pitää vaan uskaltaa ottaa riskejä, olla vähän hullu, se kannattaa.
Jaa. Lieköhän ajatus joka sinulle on muodostunut ettet ole totuuden arvoinen nainen?
Ymmärrät selvästi että on miehiä jotka puhuvat totta (joka muuten on vale. Kaikki valehtelevat, joskus ainakin. Ei ole puhdasta tai jos on niin se on luultavasti helvetin tylsä).
Sensijaan oletko tunnetasolla ymmärtänyt että sinä olet (riittävän) totuuden arvoinen? Tai oletko hahmottanut mahdollisuutta kehittyä ymmärtämään ihmissielua jonka yksi ulottuvuus on valheissa jotka ovat suorastaan asiaankuuluvia?
Kuinka surkea kumppani onkaan nainen joka vaatii täydellistä rehellisyyttä. Kuinka sellainen nainen voisi rakastaa minussa asuvaa valkoisia valheita, kaiken paremmaksi kiillottavaa pikkulurjusta jonka perimmäinen tahto kuitenkin on rakastaa ja tulla rakastetuksi?
Ihan kamalia akkoja sellaiset. Mielummin joku joka puuttuu valehteluun mutta ymmärtää että sitäkin tapahtuu!
Niin on... kamalia akkoja.
En mä pahalla, mut kun tilanne jossa nainen karkaa siksi että mä valehtelen jossain jutussa on jokseenkin kestämätön, ja mun mielestä väärin mua kohtaan. Koska on työkalu : "Pistä kissa pöydälle" sen valheen suhteen niin nainen joka ei sitä käytä ja luota tulokseen (että on sen totuudenkin arvoinen) niin mä olen sen verran hyvä mies että vaadin että sellaista työkalua käytetään eikä pistetä suhdetta paskaksi sen takia että mä venyttelen välillä totuutta.
Tämä ihan sen takia että kyse on niinkin tärkeästä asiasta kuin kahden ihmisen välisestä rakkaussuhteesta. Sille on oltava toimivat työkalut.
No jaa, ei ollut kyse rakkaussuhteesta kuin vain minun puoleltani. Yritin toi kissalla pöytää pyyhkiä, mutta sain itse kuulla olevani - kamala akka. Ja vielä riidanhaluinen, kun noin ikäviä asioita pengon. Hän vain suuttui.
En todellakaan ollut totuuden arvoinen.
tätä edellinen miesystäväni muuten kertoi aina kaiken, mitä ajatteli. No, enhän mä ollut tyytyväinen siihenkään, kun äijä vertaili mun seksitaitoja ja ulkonäköä entiseen vaimonsa ja kun se meni sen vaimon eduksi... Mutta jälkeenpäin olen ajatellut, että oli tietenkin hyvä tietää, mitä mies oikein ajatteli.
Mun toimivan rakkaussuhteen työkalupakkini lie ihan typötyhjä.
Hrmps. Ooksä sit heittänyt kalut meneen sitä mukaa kun ne ei toimi, vaikka kyse saattaa olla siitä että työkalu on oikea mutta käyttökohde väärä? Sit sun pakkis on tyhjä. Mut ei taida olla asia kuitenkaan niin. Eiköhän sun työkalut ole ok ja tallella.
Tossa tilanteessa valheiden suhteen mies ei halunnut selittää, joten se menee miehen piikkiin.
No jos sä rakastat niitä miehiä... niin ootko sä rakastanut myös itseäsi ja uskot että sä ihan oikeasti olet noita paremmin toimivan miehen arvoinen? En tarkoita tällä että rimaa kannattais hilaa esim siihen että mies ei valehtelisi - vaan siitä että mies olis valmis myös käsitteleen sitä valehtelemistaan. Se olis sellainen äijä jota pystyis työstämään niillä kaluilla. Rakastu seuraavaksi viisaasti, se on itsestäsi kiinni - ei miehestä. Jos se on miehestä kiinni sä tukeudut väärään korteen. Mummielest.