Olemme olleet 20 vuotta aviossa. Tuntuu, etten ole naimisissa enää saman miehen kanssa luin silloin liittomme alussa. Omat ystävät ja työkaverit ja monet ovat aina olleet tärkeämpiä kuin oma perhe tai 2 yhteistä lastamme. Lasten vuoksi olen pahoillani, että minulta kesti näinkin kauan huomata, että olen ollut naimisissa täysin väärän henkilön kanssa, jolle koko muu maailma on ollut tärkeämpi kuin perhe kaikki nämä vuodet. Lapset ovat jääneet paljosta paitsi, kun en ole yksin pystynyt heihin työnikään puolesta tarpeeksi keskittymään ja toinen on päässyt kuin koira veräjästä kaikki vuodet. Pitäisi kaikenmaailman ystävien ja työtovereidenkin tajuta, että perhe tulee ensin, vasta sitten kaikki huuhaamenot, eikä olla houkuttelemassa perheellisiä jokapaikkaan kokoajan. Mieheni myös on aina juonut suht' paljon ja tehnyt sitä selkäni takana kaupungin baareissakin, kun olen ollut työssä. Nyt vasta olen huomannut, että kaikki baarienkävijät tuntevat mieheni, kun olemme yhdessä ja se ei todellakaan ole mukavaa. Tuntuu, että on mennyt 20 vuotta hukkaan, luulin, että mies muuttuu lasten myötä, mutta turhaan olen odotellut. Miehenikin on puhunut erosta, meillä on asunto myynnissä, pitääköhän jo sitten vain vihdoin todeta tosiasiat ja erota? Olemme vain liian erilaisia näemmä. Itse rakastan miestäni kaikesta huolimatta paljon, jos eroamme, en esim tiedä, miten selviän, kun alan häntä näkemään toisten kanssa. Ja alan varmasti näkemään, kun toisella tuntuu jo olevan kiire toisten nuorten naisten matkaan. Ainakaan kaunis ero meille ei tule, sen voin sanoa, olen katkera hukatessani 20 vuotta häneen. Ihmettelen vain, miten tämä kaikki päättyy ja miten itse tästä selviän. Kaikenlisäksi työttömyys ja ainainen rahapulakin vielä vaikeuttaa tilannettamme.
Erosta
Kohta ex
10581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eli avioero mahd. kalliilla hinnalla (miehelle), niin että saat jonkinlaisen korvauksen uhrauksistasi (eli jos ei avioehtoa niin normi puolet kipukorvaukset päälle).
Älä jää rypemään itsesääliin. Ansaitset parempaa ja saat myös.
Jokainen meistä on vastuussa itsestään ja valinnoistaan. Pahoittelen mitä aion sanoa: Olet kyllä 20 vuotta tuhlannut mieheen, mutta omasta vapaasta tahdostasi. Kirjoitit että luulit miehen muuttuvan lasten myötä, eli tiesit alunpitäenkin mihin olit ryhtymässä. Ei ole helppoa katsoa peiliin ja myöntää että tulipas moattua, mutta tässä mahdollisessa avioerossa on kaksi osapuolta, ja molemmat ovat vastuussa valinnoistaan. Mies arvojärjestyksestään, sinä sen hiljaisesta hyväksynnästä. Jo lasten takia pyri "kauniiseen eroon" ja olematta kostamatta miehellesi, sillä hän ei yksin tätä soppaa keittänyt mutta lapsista olette vastuussa, yhdessä, loppuikänne.
Tsemppiä jatkoon, oli päätös mikä tahansa, hyväksy tapahtunut ja jatka matkaa. Viisaampana, ja vahvempana.
Kiitos vastauksistanne. Olen kuitenkin jo valitettavasti päättänyt, että jos mies lähtee toisten naisten perään, katkaisen välit satavarma. Kai minulla on oikeus tähän kaltoinkohdeltuna. Turha on soitella minulle yms senjälkeen. Senverran kipeää tekee tämä kohtelu 20 vuoden jölkeen, kun itse olen antanut suhteelle ja lapsille kaiken, minkä olen pystynyt. Jopa niin tyhmä olen ollut, etten luonut kaverisuhteita vuosien aikana töiden jälkeen, vaan aina kiirehdin kotiin perheen luo ruokaa tekemään ja lapsia hoitamaan. Tyhmästä päästä kärsii näemmä. Nyt ei juurikaan ole edes kaveripiiriä tukena. Mieheni kyllä on taas pelkästään luonut kaverisuhteita ympärikaupunkia 20 vuotta. Harmittaa todella 20 vuoden haaskaus. Koen, etten tällaisen kohtelun jälkeen, en ole mitään suhdetta enää velkaa mieheni, enkä hänen sukuaan kohtaan, jos mies kerran lähtee ja jättää perheensä jalkovälinsä vuoksi. Ja sukukin vielä tukee tällaista miehen käytöstä perhettään kohtaan. Kotona miehelle ei/en kelpaa, muut kyllä. Muille kelpaisin, mutta ongelma on, etten halua muita. Tämä tilanteemme on oikeastaan aika kauhea, kun mies ei selvästikään halua jatkaa, ei ehkä lähdekään ja itse en eroa ole vielä hakenut. Sattuu todella paljon tällainen. Eivät taida miehet tietää, miltä tällainen tuntuu. Vuoteen ei ole mies vapaehtoisesti minua pussannut tms mutta seksiä on aina jaksanut olla vonkaamassa. Tosin seksikin on jäänyt, kun muuta läheisyyttä mieheltä ei ole saanut. Ja syy miksi mies lähtisi on kai se, ettei saa seksiä. Valittaa ilmeisesti No miksi saisi seksiä, en minäkään saa, mitä minä tahdon eli muuta läheisyyttä. Mitä ihmettä tässä voisi tehdä? No, ehkä asia ratkeaa, kun kesän aikana myymme asuntomme ja katsomme, mitä sitten. Tuollaisen miehen kanssa ei kyllä voi jatkaa, seksiä pitää olla, ei rakkautta. Vaikeaksi tässä tekee, että tottakai rakastan lasteni isää, hän on hyvä seksissäkin, mutta sattuu tällainen ettei kelpaa.
mutta lasten etu menee kaiken muun edelle. Sinulla ei ole oikeutta viedä lapsilta isää oman katkeruutesi takia. Toki ei kukaan pakota sinua olemaan yhteyksissä muutoin kuin välttämättömimmän, mutta jos estät yhteydenpidon lapsiltakin, kaivat kuopan itsellesi. "Olen kuitenkin jo valitettavasti päättänyt, että jos mies lähtee toisten naisten perään, katkaisen välit satavarma." Omalta kohdaltasi voit tuon sanoa, mutta et lastenne puolesta.
On hyvä katsella kriittisesti menneisyyttä ja omia virheitään (mm. sen ettei luonut kaverisuhteita), nyt vaan niistä virheistä oppimaan. Tottahan sekin on, että ilman läheisyyttä parisuhde kuolee ja me naiset kun tarvitsemme niitä paijauksia ja hyväilyjä että kykenemme seksiin, ja miehet toisin päin. Hankala dilemma.
Huomaan että kirjoitat aikamoisessa (ja ymmärrettävässä) tunnemyrskyssä, uskon ajan myötä tilanteen sen verran asettuvan että todella voit ajatella lasten etua. Tsemppiä.
Eiköhän ne lapset ole AP:llä jo aikuisia, ainakin teinejä, joten tuskin mitään huoltajuusriitoja on edessä?
Olen itsekkin ollut vastaavassa tilanteessa ja suhteen laimennuttua, miettinyt samoja asioita.
On asioita kuitenkin, millä voi oloa helpottaa! Itse otin vuosien jälkeen yhteyttä parhaimpiin entisiin ystäviini ja yllätys oli suuri, kuinka helppoa olikaan jatkaa kaveruutta vuosien jälkeen!
Sitä unohtaa sellaisen asian, että ne ystävätkin ovat tahollaan kokeneet kaikkea kurjaa ja moni on samassa tilanteessa suhteittensa kanssa!
Mukava on nykyään soitella ja nähdä, kun maailma potkii ja saada tukea omille näkemyksilleen.
Toinen asia, minkä olen huomannut tuovan aivan uutta sisältöä elämääni on omasta kunnosta ja voinnista huolehtiminen! Nyt on aikaa itselle, kun lapset pärjäävät omillaan ja hyvää oloa ei mikään voita! Eli liikkeelle,rouvaseni..
Ei kannata jatkaa tuota marttyyriasennetta, koska se ei ole totta! Itsehän jokainen tiensä valitsee ja mielellään sen tekee perheen eteen ja kun perhe on hoidettu, on aika ajatella muuta!
Itse olen pitänyt sitä oikeutena, kun en ole baareissa viihtynyt, viina ei ole ainakaan minun "tuttini" eikä heikkouteni ja kun katselee noita keski-ikäisiä juoppoja,eipä kateeksi käy!
Miehesi on valinnut oman tiensä, tee sinäkin samoin, ei se elämä siihen toisen ratkaisuun lopu.
Nyt loppuu se itsesääli. Turha on jatkaa elämäänsä voivotellen eilistä. Ikävä, että on 20 vuotta mennyt hukkaan, mutta nyt sentään ymmärrät tehdä erilaisia valintoja seuraavalle parillekymmenelle vuodelle. Ja toivon, ettet ole niin itsekäs, että vaurioitat lasten ja isän välistä suhdetta vaan sen takia, että sinua satuttaa nähdä miehesi toisen naisen kanssa. Jos eroatte, niin ethän voi vaatia toista olemaan ilman ketään.
Uskon, että tästä viisastuneena ymmärrät oman arvosi ja se tulee näkymään ulospäin. Rakenna elämäsi uudelleen, uskoisin tämän olevan ainoa järkevä vaihtoehto. Positiivisella mielellä, sinä kyllä pärjäät. Onnea uuteen seikkailuun!
Kirjoituksistasi saa todella katkeran ja kostonhaluisen vaikutelman. Olen itse eronnut parinkymmenen vuoden avioliitosta vuosi sitten ja oikeastaan motiivitkin olivat samantyyppisiä kuin sinulla. Mies keskittyi omaan elämäänsä yhä enemmän ja vieraannuimme toisistamme. Ehkä erona sinun tapaukseesi voin todeta, että meillä oli rakkauskin jo loppunut, yhdessäolo oli enemmän tapa kuin aitoa parisuhdetta.
Jos parilla on yhteisiä lapsia, välejä ei voi katkaista täydellisesti. Vaikka lapset olisivat isompiakin, miehesi on tulevaisuudessakin lastesi isä. Omat lapseni ovat teini-ikäisiä ja yhteydenpitoa ei voi välttää, jos aikoo olla levittämättä katkeruutta ja kostoa lasten elämään. Tämä oli ehkä yksi suurimpia yllätyksiä avioerossa. Yhteiset lapset sitovat tavalla tai toisella loppuiäksi.
Vaikka avioliitto olisi kuinka huono, ero on aina kriisi. Jos pyörii vain omassa katkeruudessaan eikä edes yritä ymmärtää toisen osapuolen näkemyksiä, omaa elämää ei saa rakennettua eteenpäin. Kaikkein tärkeintä olisi jättää menneiden murehtiminen ja keskittyä tulevaisuuteen. Valitettavasti noista sinun kirjoituksistasi saa käsityksen, että kaikki muut ovat mokanneet paitsi sinä, joka olet kaikkesi tehnyt perheen eteen. Ero ei noita asioita poispyyhkäise ja tuo uusia ongelmia elämääsi. Ongelmat ovat ratkaisemista varten ja toisten syyttelyllä ei pitkälle pääse.
Avioeron jälkeen pystyt vaikuttamaan vielä vähemmän miehesi tekemisiin kuin sitä ennen. Toki heittäytymällä hankalaksi saat miehesikin elämästä vaikean, mutta lopulta huomaat olevasi todella yksin. Lapset ja ystävätkään tuskin jaksavat kovin kauan kenenkään valittamista ja vaikeroimista kuunnella. Varsinkin isommat lapset myös ymmärtävät, jos teet kaiken pelkästään kostaaksesi vuosien vääryydet. Miehesi löytää todennäköisesti pian uuden naisen, koska suomalaiset eronneet miehet ainakin omien kokemusteni perusteella harvoin ovat kauan yksin. Sekin sinun pitää hyväksyä ja antaa myös lastesi olla miehesi luona ja olla mustamaalaamatta häntä.
Kaikesta tästä huolimatta olen tyytyväinen omaan eropäätökseeni. Ero ei ole koskaan helppo ratkaisu ja siinä vaaditaan myös itseltä aikamoista kykyä kestää vaikeuksia.
Olkoon tulevaisuutesi mukavampi kuin menneisyytesi.
Pääset eteenpäin elämässäsi vain lopettamalla syyttelemisen.
Täällä "ero 2009" kirjoitti todella viisaasti ja yhdyn hänen mielipiteeseensä.
Mies on varmasti tehnyt vääriä tekoja eikä ole osannut elää kanssasi nätisti. Tuo kaikki on jo mennyttä eikä takaisin saa.
Itsestäsi ja asenteestasi riippuu se, katsotko kaiken menneen hukkaan. Voi tokkiisa, et ole maailmassa ainoa, joka saisi sanoa niin, että hukkaan meni sekin yritys... jokaisella on elämässään jaksoja, jolloin tuntuu ettei kannattanut.
Vaan ei se ole niin.
Mikään ei mene hukkaan, kun ottaa opiksensa. Sitäpaitsi sinulla on lapset. Olethan saanut avioliitostasi lapsia, joten heidän saamisensa on kannattanut. Et varmaan vaihtaisi heitä pois.
Eikä varmasti jokainen päiväsi 20 vuoden aikana ole 100% epäonnistunut. Ei voi olla! Olet taatusti ollut hetkittäin tyytyväinen ja onnellinen.
Olet itsekin vastuussa elämästäsi, et voi kaikkea epäonnista kaataa miehesi niskaan, vaikka tämä olisi kuinkakin örvelö. Olet aikoinasi valinnut tämän liiton ja tämän miehen, joten tilanne on valintasi tulos. Olet siis aktiivinen tekijä elämäsi valintojen suhteen.
Älä jää jauhamaan menneessä. Tee itsesi vastuulliseksi omasta onnestasi. Onnesi ei ole muiden käsissä. Vakuutat, että rakastat miestäsi. No, minusta sinä et vaikuta kovin rakastavalta. Etkö uskalla myöntää, että itseasiassa tunnet vihaa miestäsi kohtaan? Haluatko todella pitää tuon pyhimysmäisen rakastavan naamion kasvoillasi?
Kerrot miehestäsi kielteisiä asioita, ei mitään myönteistä. Millä ihmeen perusteella muka rakastaisit häntä, jos näet hänet mustien linssien lävitse.
Minusta olisi aidompaa myöntää, että olet katkera miehellesi, eikä sinulla ole häntä kohtaan rakkauden tunteita.
Rehellinen ero ilman syyttelemisiä ja katkeruuksia ja elämän hukkaan heittämistunteita olisi viisainta. Rohkea rokan syö!
Turha se enää on inistä, lähde etsimään omaa onneasi, omilla ratkaisuilla ja vastuullista itsesi etsimään se oma elämä.
Olet tehnyt oikean havainnon, jonka me muutkin teemme oltuamme noinkin kauan yhdessä...toinen on tosiaankin muuttunut. Aikanaan suuri rakkaus on kuihtunut ja nyt pitäisi osata elää loppuelämä siten, että se edes jotenkin tuntuisi mielekkäältä.
Toisen kanssa yhteinen puuhailu ei enää maistu ja juttelukin kyllästyttää...kaikki asiat on jo juteltu. Lapset ovat kasvaneet ja siinäkään ei enää vanhempia tartte, niinkuin ennen.
Hiljaista on meilläkin, kuin huopatossutehtaalla, riidat on riidelty ja nainnit naitu, toisen kosketus on vain häiritsevää. Omaan asuntoon muuttamista mietin minäkin, se ajatus miellyttää.
On pitänyt paljosta luopua, mitään ei jäänyt jäljelle parisuhteessa. Rakkautta olisi mukava saada, en vain halua itsekkään enää siihen leikkiin ryhtyä, liian vähän se antaisi siihen verrattuna, kuinka paljon se loukkaa.
Oikeastaan kun asiaa mietit, se oletkin sinä, joka on muuttunut, AP.
On päivityksen aika.