Tauolla

Päätimme kuukausi sitten avomieheni kanssa että pitäisimme viikon tauon. Minulle tauko merkitsi että saisin olla omissa oloissa ja tavallaan olla vapaa kaikesta.
Miehelle tauko ilmeisesti merkitsi että saisi olla muitten naisten kanssa.
Tuntuu kun mies olisi pettänyt minua..
Se nainen jonka kanssa hän oli ollut on hänen hyvä ystävänsä ja heillä on ennekin ollut (ennen meidän suhdetta) yhden illan juttuja.
haluasin kuulla mielipiteitä tästä koska tunnen olevani täysin hukassa enkä tiedä miten minun pitäisi suhtautua tähän..
jos suhde on lyhyellä tauolla niin lasketaanko pettäminen?
luulen että se tuntuu pahimmalta että miehellä kesti vain pari päivää sivuuttaa minut ja hypätä sänkyyn toisen kanssa.
344813
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Harmi, että ette keskustelleet tauon pelisäännöistä etukäteen. Periaatteessa tauko on tauko, mutta hävyttömän nopeasti mies laittoi tunteensa hyllylle ja käytti tilaisuuden hyväkseen.

Meillä tilanne on se, että mies jäi kiinni pettämisestä ja minä löin heti rukkaset naulaan. Joudumme kuitenkin toistaiseksi asumaan saman katon alla, ennen kuin uudelleenjärjetely toimii ja siten minä joudun katsomaan vierestä, kun mies vihellen tuunaa itseään treffeille. Hänhän on nyt vapaa mies ja saa tehdä niinkuin huvittaa...

Sellaista se on, kun mulkku menee kaiken sopivuuden ja hienotunteisuuden edelle. Ei pysähdytä edes puoleksi päiväksi miettimään, onko tämä käytös nyt myös moraalisesti ihan ok ja ihmismäistä.

Äänestä
  • Kuka sitten pettää ja ketä, jos ollaan avoliitossa ja eroamassa miehen pettämisen takia. Sama tilanne kuin edellä kirjoittaneella; siis pitää odottaa että toinen asunto järjestyy toiselle. Ja jos sitten ihan v*mäisyyttäni houkuttelenkin tämän tulevan exäni sänkyyn? Ja on muuten onnistunut! Niin ketä siinä silloin petetään?

    Joten tiedoksi teille pettäjäkumppanit: ne teidän uudet ihanat kaiken lupaavat (pettäjä)ukot kyllä valehtelee teillekin, jos väittävät ettei (elämän)kumppanin kanssa ole enää "MITÄÄN"...

    Äänestä

  • Heko heko kirjoitti:

    Kuka sitten pettää ja ketä, jos ollaan avoliitossa ja eroamassa miehen pettämisen takia. Sama tilanne kuin edellä kirjoittaneella; siis pitää odottaa että toinen asunto järjestyy toiselle. Ja jos sitten ihan v*mäisyyttäni houkuttelenkin tämän tulevan exäni sänkyyn? Ja on muuten onnistunut! Niin ketä siinä silloin petetään?

    Joten tiedoksi teille pettäjäkumppanit: ne teidän uudet ihanat kaiken lupaavat (pettäjä)ukot kyllä valehtelee teillekin, jos väittävät ettei (elämän)kumppanin kanssa ole enää "MITÄÄN"...

    Katkera akka?

    Äänestä

Eli ei voi olla pettämistä. Tärkeää: se että kokee itsensä petetyksi, EI tarkoita sitä, että olisi todellisuudessa petetty! Oikein menetelty. Kun tekee vierasta mieli parisuhteessa, jossa on toiselle uskollisuuden luvannut, on mitä parhain ajatus lopettaa parisuhde toistaiseksi tai määräajaksi, jotta pääsee halunsa toteuttamaan. Kuten monet sanovat, ei se seksi vieraan kanssa siinä häiritse, vaan valehtelu, sen myötä petos ja luottamuksen menettäminen; näiltä vältytään täysin, kun pidetään tauko. Hienoa!

Äänestä

Sinua on petetty ja kusetettu täysillä. Jos on tauko, niin ei sen aikana muita suhteita pitäisi olla. Toki miesten putkiaivoisuuden ymmärtäen, heidän kanssa pitää asiasta sopia ja rautalangasta vääntää säännöt tauon ajalle. Muutenhan ne pettämiseen taipuvaiset kyllä osaa puhua vieraat suhteet taukoon tarkoitetuksi suorastaan. Tässä tapauksessa tauko oli täysin suunniteltu juttu mennä petiin entisen panon kanssa, joka on taas nykyinen pano. Pistä mies mäkeen, älä ala katsomaan tuollaista. Voitko luottaa, ettei tilanne toistuisi? Ja ettei tilanne olisi jo toistoa, "tauon" aikana vain sen sai tehdä julkisesti...

Äänestä
  • Mitä muuta tauko voisi tarkoittaa? Sitä, että ei ole pakko harrastaa seksiä oman kumppanin kanssa, niinkö? Sitä, että saa lähteä ihan ypöyksin tai bestiksen kanssa teatteri-iltaa viettämään, niinkö? Ei. Kyllä se on jotain oleellisempaa. Se on tauko suhteessa. Siis väliaikainen katko. Kuin loppu, ainakin hetkeksi.

    Ja mikä siinä häiritsee, jos mies muitakin nussii? Eikö se ole nussivien oma yksityisasia? Ei se airo soutamisesta kulu, jotkut sanovat. Mikset voisi luottaa mieheen, joka ei ole valehdellut kertaakaan?

    Äänestä

Viikon tauko siis on viikon miettimistauko, eikä mikään avioero. Eri asia siis, jos pariskunnalle tulee todellinen suhdekatko, ovat molemmat tahoillaan sinkkuja. Silloin ei aviovala uskollisuudesta enää päde. Siinäkään tapauksessa en aivan heti pystyisi päästämään uutta ihmistä iholleni.

Tauko voi olla tarpeen ottaa henkistä ja maantieteellistä etäisyyttä suhteeseen ja miettiä, miten siitä jatketaan. Näin sinä sen käsitit. Niin minäkin. Miehesi käsitti, että se oli hetkellinen "vapautus avioliiton vankilasta" ja käytti tilaisuuden häikäilemättömästi hyväkseen. Hän ajatteli vain itseään, kun sinä samalla kelasit teidän yhteistä suhdettanne.

Äänestä
  • Kun ollaan vuosia parisuhteessa, siinä on yhteensä monta peräkkäistä viikkoa aikaa miettiä aivan kaikenlaista ja niin paljon kuin lystää. Mietiskelyä varten voi olla hyvä tehdä retki luontoon tai Kanariansaarille, mutta ei se mikään "tauko suhteeseen" ole, jos edelleen on sitoutunut toisen kanssa yhteiseen tulevaisuuteen yms. Tauko tarkoittaa sitä, että sitoumus puretaan, ja katsotaan mihin maailma vie. Älkää suottaa ääliöikö.

    Äänestä

Tauko on oikeasti tauko, silloin ollaan sinkkuja. Vai mikä se semmoinen tauko oikein on, jossa ollaan mutta ei olla yhdessä? Sehän on vain tapailun harventamista.

Yleensähän tauoissa tuppaa käymään niin, että jommallakummalla on jo valmiiksi joku vaihtoehto katsottuna.

siksipä olen sitä mieltä että ei kannata taukoilla, jos ei itsellä ole jotain jo valmiina vaan jos toinen ehdottaa taukoa, minä ehdotan samantien avioeroa.

Äänestä

Eikö se loppujen lopuksi ole epäolennaista, mikä asian nimi on? Eihän se riitä, että päätetään pitää "tauko" jos osapuolet eivät ole sopineet mitä se "tauko" tarkoittaa ja mihin antaa oikeuksia. Eihän esim. sekään että "seurustellaan" pakota noudattamaa jotain tiettyä kaavaa vaan kaikki parit sopivat seurustelutapansa itse. Nyt teillä on jäänyt asia puolitiehen ja pelkän nimityksen asteelle ja siitä tuo pulma pohjimmiltaan johtuu.

Äänestä

Pointtihan on siis se, että mies harrasti toisen naisen kanssa seksiä heti kun ensimmäinen sopiva tilaisuus ja tekosyy siihen löytyi. Oli se sitten pettämistä tai ei, niin fakta on se, että et ole ainoa nainen hänen elämässään. Näin ollen viimeinen lauseesi on aivan oikeutettu tunne. Sinun olisi nyt hyvä ottaa tauon jäkeistä lisäaikaa ja miettiä kelpaako tuo mies sinulle enää tämän jälkeen.

Äänestä

Voi itku ja vinku. Mies käytti "taukonne" hyväksi. Mitä vapaana kaikesta olemista se on, jos kuitenkin pitää tauollakin noudattaa parisuhteen sääntöjä. Tauko on tauko siitä suhteesta ja sen aikana kyllä voi panna muita. Jos ei voi, niin sitten se ei ole tauko.

Pettämistä ei todellakaan ole tapahtunut muualla kuin aloittajan kateellisessa päässä.

Se, joka taukoon ryhtyy, se tauon kestäkööt.

Äänestä
  • "Se, joka taukoon ryhtyy, se tauon kestäkööt. "

    Olen miettinyt tätä, että koska itse suostuin taukoon en saa antaa tauolla tapahtuneiden asioiden vaikuttaa meidän suhteeseen.
    Mutta silti tuntuu kuin suhteemme olisi nyt liattu.
    Ja se häiritsee että tämä nainen on miehen lähipiirissä.

    Kiitos kommenteista, oli tarve saada kuulla tuntemattomien mielipiteitä asiasta.

    Äänestä

  • petetty? kirjoitti:

    "Se, joka taukoon ryhtyy, se tauon kestäkööt. "

    Olen miettinyt tätä, että koska itse suostuin taukoon en saa antaa tauolla tapahtuneiden asioiden vaikuttaa meidän suhteeseen.
    Mutta silti tuntuu kuin suhteemme olisi nyt liattu.
    Ja se häiritsee että tämä nainen on miehen lähipiirissä.

    Kiitos kommenteista, oli tarve saada kuulla tuntemattomien mielipiteitä asiasta.

    "Olen miettinyt tätä, että koska itse suostuin taukoon en saa antaa tauolla tapahtuneiden asioiden vaikuttaa meidän suhteeseen.
    Mutta silti tuntuu kuin suhteemme olisi nyt liattu.
    Ja se häiritsee että tämä nainen on miehen lähipiirissä. "

    Kyllä sulla on sinänsä oikeus ottaa nokkiisi, vaikka sinulla ei ole oikeutta syyttää pettämisestä. Voihan sitä taukoa ajatella sellaisenakin, että vähän kahtoo mitä se toinen tauon aikana puuhailee. Jos puuhailee sitä sun tätä, niin ehkä on syytä muuttaa tauko oikeaksi eroksi

    Jos sua oikein ottaa pattiin niin ehdota uutta taukoa ja pistä tuulemaan.

    Muta se miten olet reagoinut, on täysni inhimillistä ja itse en juuri tuollaisten ajatusten takia edes halua taukoilla. Sinänsä tauko kun on päällä niin eihän sitä tarvitse takaisin tulla jos siltä tuntuu.

    Ja muutenkin kun liitto nitisee ja natisee, niin voihan sen tässä vaiheessa lopettaa, jos tuo alkaa häiritsemään liikaa.

    "Ja se häiritsee että tämä nainen on miehen lähipiirissä. "

    Jos jatkatte niin kannattaa ainakin vaatia kaikkien yhteyksien katkaisemista tuohon naiseen. Se on nyt virallisestikin entinen pano, eikä semmoisilla ole mitään asiaa teidän lähipiiriinne.

    Äänestä

Tauolla tarkoittaa että molemmat ovat vapaita mutta toinen ottaa takaisin jos alkaa kaduttamaan. Miten tauolla voisi olla uskoton?

Kuvittelitko oikeasti että tauko sisältää uskollisuuden? siis useimmat haluaa taolle jos haluaa käydä painamassa muita ilman huonoa omaatuntoa.

Äänestä

halunnut tauon päästäkseen vapaasti harrastamaan seksiä tuon ystävänsä kanssa. Hän ei ole halunnut taukoa siksi, että voisi selvittää tuntemuksiaan ja suhteenne tilaan, vaan yksinkertaisesti seksin vieraan naisen kanssa vuoksi. Siksi sinusta tuntuu pahalta, ymmärrän sen. Ja kuka sanoo, loppuuko seksin harrastaminen heidän välillään taukonne jälkeen, kun sen makuun pääsivät.

Äänestä

hiton vanhanaikainen ihminen, mutta ei mene kyllä jakeluun, että VIIKON tauon aikana pitää päästä jo vierasta panemaan! No, teillä oli sitten jäänyt sopimatta se, mitkä ovat pelisäännöt tuon tauon aikana, mutta luulis täyspäisen ihmisen ymmärtävän, että taon tarkoitus on miettiä suhteen tulevaisuutta eikä mennä sössimään sitä jo valmiiksi panemalla toista! Miehesi on moukka, ei yhtään enempää eikä vähempää.
Olen itse eronnut keväällä 10 vuoden avioliitosta ja kun harkinta-aika alkoi, sovimme exäni kanssa tietyistä seikoista tuleviksi kuukausiksi, mm siitä, että onko harkinta-aikana ok harrastaa seksiä muiden kanssa. Kun tosiaan mietittiin liiton jatkoa ja korkeat panokset olivat pelissä, olimme "ilman" siihen saakka, kun ero virallistui.

Äänestä
  • "tauon tarkoitus on miettiä suhteen tulevaisuutta eikä mennä sössimään sitä jo valmiiksi panemalla toista! "

    Aivan niin. Taukoon liittyy olennaisena mahdollisuus aloittaa sen jälkeen entistä paremmalta pohjalta. Tauossa ei olisi mitään järkeä, jollei sen idea olisi sellainen. Siksi tauon viettäjien ei kuulu tehdä sellaista, minkä ei sitten millään voi odottaa korjaavan mitään. Mies vain halusi alun alkaenkin tauolla vain raukkamaisesti lykätä välttämätöntä eli lopullista eroa eikä käyttää sitä suhteen korjaamiseen.

    Äänestä

  • vanhanaikainen myös kirjoitti:

    "tauon tarkoitus on miettiä suhteen tulevaisuutta eikä mennä sössimään sitä jo valmiiksi panemalla toista! "

    Aivan niin. Taukoon liittyy olennaisena mahdollisuus aloittaa sen jälkeen entistä paremmalta pohjalta. Tauossa ei olisi mitään järkeä, jollei sen idea olisi sellainen. Siksi tauon viettäjien ei kuulu tehdä sellaista, minkä ei sitten millään voi odottaa korjaavan mitään. Mies vain halusi alun alkaenkin tauolla vain raukkamaisesti lykätä välttämätöntä eli lopullista eroa eikä käyttää sitä suhteen korjaamiseen.

    Niin. Siis jos tauko on pelkkä villi panoviikko vieraissa, niin miksei sitten heti suosista ero? Vaimo fiilistelee ja mies panee. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Varsinkin kun nainen oli jo valmiiksi panettava tuttu ja roikkuu edelleen kuvuioissa mukana. Ei kuulkaa se halu tähän vieraaseen naiseen miehessä todellakaan vasta sen viikon maanantaina syttynyt... Ap on tosi pätevä jyrääjä ja hinaaja, jos osaa luotsia avioliittonsa tästä vielä seesteiseen satamaan. Itse nostaisin ankkurin ja lähtisin seilaamaan.

    Äänestä

  • Jäi vaivaamaan kirjoitti:

    Tauon tarkoitus on se, että kahlitsevat sopimukset ja lupaukset tulevat ainakin väliaikaisesti - tauon ajaksi - puretuksi. Tämä purku on tärkeää, jotta vältytään pettämiseltä ja valehtelulta. Pettäminen ja valehtelu murentaisivat luottamuksen, ja parisuhde voisi tuskin enää jatkua. Tauolla tämä vältetään. Ei valheita, ei petosta, ei luottamuksen menettämistä. Simple and Great!

    Miksi ihminen tarvitsisi taukoa suhteen miettimiseen? Suhdetta voi miettiä ilman taukoakin, eikö niin? Jos ihminen haluaa miettiä parisuhteensa tilaa, olisiko hänen paikallaan ehdottaa viikon taukoa? Mun mielestäni ei tietenkään - se olisi naurettavaa ja voisi ottaa joka vuodelta parikymmentä viikkoa taukoina.

    Äänestä

  • mies olen kirjoitti:

    "Miksi ihminen tarvitsisi taukoa suhteen miettimiseen?"

    Ei kukaan sano, että tauko olisi käytettävä johonkin miettimiseen. Tauolla voi tehdä mitä huvittaa omien päätösten mukaan ja katsoa sitten, miltä asiat näyttävät tauon päätyttyä. Suhteen pohtimisen voi unohtaa kokonaan jos ei mikään pohdituta. Olennaista on, ettei asioita pidä tauon aikana pahentaa. Kyllä sen pitäisi olla itsestään selvää, että jos tauon aikana saattaa suhteensa entistä pahempaan solmuun, siitä seuraa pysyvä tauko ja jos asiat sotkee tavalla jonka tietää toisen osapuolen olevan mahdotonta hyväksyä, miksi pitkittää väistämätöntä eroa jollain tauon nimisellä väliaikaisratkaisulla?

    Äänestä

  • noinkaan ole kirjoitti:

    Se joka taukoa vaatii, järjestelee vain ns. pehmeää laskua eroon. Ei ole munaa sanoa suoraan, että erotaan. Sitten pidetään toista löysässä hirressä ja ootetaan, että koska se taukoon "pakotettu" älyää itse ottaa eron. Näin se menee...

    Äänestä

  • 20+4 kirjoitti:

    haluaa mahdollistaa itselleen paluun, jollei uusi ihastus olisikaan sitä miksi sitä luulee. NIIN NÄHTY!

    Äänestä

  • Timpermannin exheila kirjoitti:

    haluaa mahdollistaa itselleen paluun, jollei uusi ihastus olisikaan sitä miksi sitä luulee. NIIN NÄHTY!

    Mutta eikö tämä ole rehtiä, suoraselkäistä ja järkevää, siksi oikein suositeltavaa? Onhan se molempien etu, jos suhteella on mahdollisuus jatkua, jos se on molemmille lopulta parasta, mitä näköpiirissa on.

    Äänestä

  • mies olen kirjoitti:

    Mutta eikö tämä ole rehtiä, suoraselkäistä ja järkevää, siksi oikein suositeltavaa? Onhan se molempien etu, jos suhteella on mahdollisuus jatkua, jos se on molemmille lopulta parasta, mitä näköpiirissa on.

    eikö sitten sen rehtiyden ja suoraselkäisyyden nimissä pitäisi toiselle osapuolelle kertoa tauon aluksi, että älä sitten välitä, muru, jos kuulet tässä välillä kyliltä, että oon käynyt painamassa toista muijaa...? Että mä nyt käyn vähän kokeilemassa vierasta, mutta jossei se ookkaan hyvä, niin mä tuun takas, jookos, muru...?
    Just great!
    Kaikenlaista paskaa olen kuullut, mutta tuo aloituksen VIIKON tauko ei ollut mitään muuta kuin että ukko halusi antaa itselleen luvan käydä vierasta kokeilemassa. Jos suhteessa on oikeasti kupruja, ei ne viikon miettimisellä suoristu. Viikko... Höh, sellasen aikaa pystyy kevyesti pitämään vaikka mykkäkoulua ja miettimään asioita samalla!

    Äänestä

  • Fuckin'Great kirjoitti:

    Nuorempana poikasena olin todellakin sitä mieltä, että pitäisi tosiaan toiselle kertoa rehdisti, mitä on mielessä.

    Myöhemmin olen kuitenkin oppinut, että monet (eritoten naiset) ovat vastakkaista mieltä:
    - Se, mitä ei tiedä, ei voi vahingoittaa; tieto lisää tuskaa.
    - Kahden aikuisen vapaaehtoinen seksi on heidän yksityisasiansa, joka ei muille kuulu; seksi on iloinen asia, joka ei ole muilta pois.

    Siksi olisi parasta selvittää ensin, kumpaa mieltä kumppani on, ja toimia sitten tämän mukaisesti: joko itsekkään vilpittömästi tai empaattisen vilpillisesti.

    Äänestä

  • mies olen kirjoitti:

    Mutta eikö tämä ole rehtiä, suoraselkäistä ja järkevää, siksi oikein suositeltavaa? Onhan se molempien etu, jos suhteella on mahdollisuus jatkua, jos se on molemmille lopulta parasta, mitä näköpiirissa on.

    jos kerrot kumppanillesi, että sinulla on toinen katsottuna ja haluat pitää tauon pannaksesi sitä vapaana miehenä ja tulet takaisin kun kyllästyt uuteen. Ja toki kerrot kumppanillesi, että hän on myös vapaa tauon aikana puuhastelemaan mitä ikinä haluaa.

    Muun paskanjauhamisen suhteen tilan mietiskelyltä yms voit jättää väliin. Tuollainen tauon ehdottaminen on raukkamainen luuseri, joka haluaa pitää kakun ja syödä sen. Itse heitin moisen paskahousun pihalle, siellä se ruikuttaa tekstiviestin takaisin. Sorry, no can do.

    Äänestä

koska ette näemmä jutelleet selväksi, mitä se tauko merkitsee noin käytännön kannalta.

Viikko ei nyt oikein tauoksi käy, kun on niin lyhyt aika. Ehkä 3 – 4 viikkoa olisi ollut hyvä. Viikko kertoo vain että ollaan lomalla suhteesta ja suhde jatkuu samanmoisena edelleen. Kumpi teistä tätä taukoa ensin ehdotti? Miksi se teidän suhteessanne tuntui tärkeältä? Mitä oli tarkoitus miettiä?

Tauko on hyvä paikka kummallekin kuulostella, mitä itse haluaa elämältä ja miltä ylipäätään suhde tuntuu. Onko jotain mitä haluasi muuttaa ja mitä se olisi. Periaatteessa kumpikaan ei ole tilivelvollinen kertomaan sitä, mitä tuon tauon aikana tapahtuu vaan siitä, mihin lopputulokseen on päätynyt.

Ideana on siis antaa toiselle sellainen vapaus, että hän voi olla tilassa niin kuin hän yksin eläessään olisi. Hän voi vapaasti ilman sensuuria kuulostella itseään, mitä tuntee, mitä ajattelee. Se voi sisältää myös seksikontakteja, siksipä tällaisen vapauden antaminen toiselle on yleensä vaikeaa. Samoin sen sietäminen että se toinen tuleekin tulokseen, ettei enää halua jatkaa suhdetta.

Tiedän liittoja joissa noin 2 vuoden välein yhteisestä sopimuksesta vietetään noin kuukausi näin. Sinä aikana kumpikin voi kuulostella itseään ja sitä haluaako edelleen jatkaa. Se, jolle on tärkeää kumppanin oma-ehtoinen ja omasta tahdosta oleva sitoutuminen, tämä toimii. Sitä ennen ja jälkeen tosin puhutaan paljon, peloista, jännityksistä, ehdoista mm. pidetäänkö yhteyttä, odotuksista jne.

Tauot eivät sovi jos on kovin turvallisuushakuinen. Tauko sisältää mahdollisuuden että hylätään tai jätetään, tai ettei suhde jatku muutoin ennallaan. Toisaalta se voi paljastaa suhteesta tiettyjä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa suhteeseen huonontavasti, ellei niitä ajoissa ”korjata”. Epäluottamus on yksi, jos ei pysy nahoissaan tai kykene hyväksymään toisen tekoja tauon aikana, kertoo kyllä, että tilanne olisi ollut edessä jo muutoinkin.

Teidän ”lomanne” aikana miehesi on voinut antautua intohimon vietäväksi ja näin huomata etteivät hänen tunteensa sinua kohtaan kenties riitä täysin uskolliseen sitoutumiseen. Tästä teidän olisi varmaan hyvä jatkaa siellä kotona?

Äänestä
  • Kiitos todella paljon vastauksestasi!

    Äänestä

petetty et ole, loukattu voit ollakin.

Äänestä

kaikkea se ihmismieli keksii, että tulis vähemmän moraalinen krapula.
jos oikeen tekee mieli muita, niin sitä vissii luulee, että puhtaampi omatunto
on, kun ottaa siihen tarkotukseen "viikon tauon", kuin pettäis siinä
yhteisessä kämpässä punkatessaan. mitä helkutin eroa sillä oikeasti on?

Äänestä
  • on siinä, että tauko suhteessa tarkoittaa samaa kuin off-tila on-off-suhteissa. Siis sitoumuksista, uskollisuuslupauksista yms. luovutaan tauon ajaksi. Jos tauko ei tarkoittaisi mitään tällaista muutosta suhteen tilassa, niin mitä se sitten muka tarkoittaisi?

    Äänestä

Teillä tapahtui se virhe, että ette yhdessä keskustelleet, että mitä se tauko merkitsi. Siinä ei minusta kannattaisi niin paljoa keskittyä siihen oliko juttu pettämistä vai ei. Sen sijaan keskittyä siihen, että muodostuiko tuo nyt teidän suhteellenne ylitsepääsettömäksi esteeksi vai voitko vielä jättää tuon tapahtuneen taaksesi ja luottaa mieheen muuten. Se oliko tuo pettämistä vai ei on ihan toissijaista verrattuna siihen, miten tuo vaikuttaa suhtautumiseesi mieheen.

Äänestä

tuntuu, että mies käytti tilannetta hyväksi katalalla tavalla. JOS suhteeseenne kuului uskolllisuus ja JOS olitte sopineet vain miettimistauosta, ette siis olleet päättäneet suhteenne loppumisesta, oli miehesi käytös pettämistä.
Yksiselitteisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

petetty? kirjoitti:

Päätimme kuukausi sitten avomieheni kanssa että pitäisimme viikon tauon. Minulle tauko merkitsi että saisin olla omissa oloissa ja tavallaan olla vapaa kaikesta.
Miehelle tauko ilmeisesti merkitsi että saisi olla muitten naisten kanssa.
Tuntuu kun mies olisi pettänyt minua..
Se nainen jonka kanssa hän oli ollut on hänen hyvä ystävänsä ja heillä on ennekin ollut (ennen meidän suhdetta) yhden illan juttuja.
haluasin kuulla mielipiteitä tästä koska tunnen olevani täysin hukassa enkä tiedä miten minun pitäisi suhtautua tähän..
jos suhde on lyhyellä tauolla niin lasketaanko pettäminen?
luulen että se tuntuu pahimmalta että miehellä kesti vain pari päivää sivuuttaa minut ja hypätä sänkyyn toisen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu