Miehet

ajattelevat ajavansa perheen etua mutta todellisuudessa ajattelevat vain omia tarpeitaan.
7127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

niin ja naiset ajattelevat alistuvasti ensin muiden etua sitten vasta omaa. Auta armias kun alat ajatella omaa etua niin siitä ei hyvä seuraa..

Äänestä

Naisten on hyväksi pitää puoliaan kaiken ohella.

Äänestä

asia, jossa naiset ovat vielä enemmän kunnostautuneet

Äänestä

Mitäpä sitä tosiasioita kieltämään, oma napa on ihmisillä lähimpänä. Ihmiset vain toteuttavat itsekkyyttään eri tavoin. Minua huvittaa suuresti vaikkapa mies, joka hankkii kalliin city-maasturin perustellen sitä vaimon ja lasten turvallisuudella.

Mutta ei naiset ole tästä synnistä yhtään sen vapaampia. Ei missään ole syntymättömiä lapsia huutamassa, että haluaisivat syntyä juuri tietyn naisen kohdusta. Mitä muuta siinä sitten tyydytetään kuin omaa hoivaviettiä. Ja "uhrautuessaan" miehensä ja lastensa eteen nainen saa mielihyvää siitä, että muut häntä arvostaisivat. Jos eivät arvosta, niin marttyyrin viittakin tuottaa mielihyvää ja antaa syyn ylentää itsensä.

Ihminen on itsekäs eläin, aloittaja tai minä mukaan luettuna.

Äänestä

toimivat, naisetkin.

Äänestä
  • Niin kaikkien PITÄISI toimia, mut sit on meitä _ehkä vähän liian hyväsydämisiä ihmisiä_, jotka aina ekaks ajattelee muita kuin itseään ja lopulta sit jäävätkin itse paitsioon.

    Äänestä

  • vänksy kirjoitti:

    Niin kaikkien PITÄISI toimia, mut sit on meitä _ehkä vähän liian hyväsydämisiä ihmisiä_, jotka aina ekaks ajattelee muita kuin itseään ja lopulta sit jäävätkin itse paitsioon.

    otetaan vaikka äiti Teresa. Mistä sen tietää, että se ei toiminut siksi, että se saisi itselleen sädekehän köyhien auttajana.

    Mä mielistelen naistani ja epäitsekkäästi joskus hemmottelen sitä? Ja paskat se lellii mua takasin, eli se hyvä useinkin toimii kuin peili ja kimpoaa takaisin.

    Entäpä Joulu ja antamisen juhla? Näen pelastusarmeijan joulupadan, kävelen suurieleisesti kohti pataa ja mietin, että pakko laittaa kymppi, ettei pidetä nuukana. Että tuntuu sen jälkeen hyvältä ja hurskaalta ja saa ne synnit anteeksi. Joululahjojakin voin ostaa ilahduttakseni pyyteettömästi perhettä? Paskan marjat jossei naiseni osta kanssa mulle jotkin kivaa, niin sillä on kauhee morkkis.

    Aina taustalla on kuitenkin minä itse. Elikä hyvää tehdään, että siitä seuraisi itsellekkin hyvää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oma etu ensin kirjoitti:

ajattelevat ajavansa perheen etua mutta todellisuudessa ajattelevat vain omia tarpeitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu