google chromesta?
Mitä pidätte
?
17169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
jo pohjatyöt on tehty hyvin, eli niklaus ja kuparointi pohjalle ettei ala eka sateiden jälkeen kukkimaan.
mul on korpin sielu tykkään kaikista kiiltävistä asioista
Chrome pyörii eri käyttöjärjestlmissä eri tavalla..on sillä omat etunsakin, mutta exploreria käytän useimmin.
Siihenkin olen lisännyt toolseja, joita en ole kaikkia edes oppinut käyttämään.
Yahoo antaa paljon työkaluja, muttei sitä kannata ladata ollenkaan-on kuin mustasukkainen ämmä, nalkuttaa heti, jos käyt vieraissa toisella selaimella ja on näköjään huijareitten suosikki.
Se BabelFish käännösohjelma on pehvasta, tekee usein huvittavia virheitä.
vaik ne ei kiillä.
tiesitkö et on myös mustaakromia, nimensä mukaan se todella on mustaa eikä valkoista, hassua
Minulla oli se muuten ok, ihan nopeakin , otin pois sen se sekoitti mielestäni selaimeni, koska crome ei ollut oletuseselain.
pitää galleriakuvassasi suussasi lappua jossa lukee olen desir.satir?
Olen muotitietoinen.
Mistä lie pälkähtänyt mieleen :D
Don't hate me 'cause you ain't me :D
Ihan hyvä, nyt kukaan ei luule sua dazuksi, timantiksi tai serpicoksi ym. mitä niitä on. Tai niinhän sitä luulisi.
sanottu dazuksi. Toi on fiona - tai siis ennen käytti nikkiä fiona :)
vuoden käyttäneenä en valita.
.
välittää guuglen velikulllille tiedot kaikesta selaamisesta
Noh meneehän kaikki mese viestitkin bill geitsin nenän edessä :)
.
en varmaan enää osaisi muuta selainta edes käyttää. Aiemmin oli firefox ja se oli silloin paras.
Miten niiden käyttö eroaa toisistaan? Olen käyttänyt kaikkia ja samalla tavalla nettisivut tuntuvat avautuvan.
tuon kyttääjäfirman maailmanvalloituselkeet. En aio koskaan käyttää chromea.
Mitä eroa siinä on Safariin, Internet Exploreriin, Mozilla Firefoxiin tai Operaan verrattuna? Jokaisella tuntuu olevan omat puolustajansa, mutta perusteet ovat jääneet minulle epäselviksi.
Kavereiltasi merkonomiyhdistyksessä.
Maistuu mulle paremmin.