Olen tilanteessa, jossa pitäisi päättää elämän suunnasta.
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä hiukan yli 4v. Molemmat olemme päälle kolmekymppisiä, työelämässä.
Suhteen alusta asti mies on käyttäytynyt väkivaltaisesti, alkoholilla ei osuutta asiaan. Väkivaltaisuuteen johtaneet riidat ovat alkaneen yleensä hyvinkin pinistä asioista, esim aikatauluista tms. Miehen kärsivällisyys pettänyt, ja olen varmasti omalla käytökselläni osittain lietsonut ja provosoinut tilanteita. Koskaan ei mies ole nyrkillä lyönyt, mutta avokämmenestä olen saanut kovaa useasti. Myös repimistä, heittelyä, tönimistä yms. Puolistoista vuotta sitten päätin lähteä suhteesta. Olimme erossa 2kk. Tämän aikana mies meni terapiaan, ja lupasi tehdä muutoksen. Oli aivan rikki tilanteesta, ja päätin antaa uuden mahdollisuuden, koska näin että mies tosissaan yritti. Mies kävi viime syksyyn asti terapiassa, ja olemme edelleen yhdessä. Tämän eroyritykseni jälkeen väkivaltaisuutta on ollut muutaman riidan aikana. Kiinni pitämistä, ei lyömistä tms. Mies ei kuitenkaan pidä näitä kiinnipitämisiä tai tavaroiden heittelyä väkivaltaisena käytöksenä. Onko se väkivaltaista käytöstä? Itse olen sitä mieltä että on. Mies on kuitenkin tehnyt paljon töitä itsensä kanssa, ja ero entiseen on suuri. Haluaisin uskoa, että hän muuttuu kokonaan, mutta onko se vaan toiveajattelua? Osa minusta haluaisi jatkaa, osa sanoo että en tule koskaan olemaan onnellinen. Tällähetkellä suhteemme on melko platoninen. Ei seksiä, ei läheisyyttä. En pysty. Vanhat asiat kaivavat mieltä. Auttaisiko jos itse menisin puhumaan tunteistani terapeutille? Miten voisin luottaa taas mieheen? Olen hyvin sekaisin, enkä tiedä mitä tehdä. Haluaisin yrittää ja antaa suhteelle mahdollisuuden, hyviäkin aikoja on ollut. Mutta voiko mies tosiaan muuttua??
Kaipaisin kohtalotovereita, ihmisiä jotka ovat eronneet samankaltaisissa tilanteissa, ja niitä jotka ovat edelleen yhdessä! Kaipaan juttukaveria, jolle purkaa tunteita, kaikki neuvot ja kokemukset ovat arvokkaita.
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä hiukan yli 4v. Molemmat olemme päälle kolmekymppisiä, työelämässä.
Suhteen alusta asti mies on käyttäytynyt väkivaltaisesti, alkoholilla ei osuutta asiaan. Väkivaltaisuuteen johtaneet riidat ovat alkaneen yleensä hyvinkin pinistä asioista, esim aikatauluista tms. Miehen kärsivällisyys pettänyt, ja olen varmasti omalla käytökselläni osittain lietsonut ja provosoinut tilanteita. Koskaan ei mies ole nyrkillä lyönyt, mutta avokämmenestä olen saanut kovaa useasti. Myös repimistä, heittelyä, tönimistä yms. Puolistoista vuotta sitten päätin lähteä suhteesta. Olimme erossa 2kk. Tämän aikana mies meni terapiaan, ja lupasi tehdä muutoksen. Oli aivan rikki tilanteesta, ja päätin antaa uuden mahdollisuuden, koska näin että mies tosissaan yritti. Mies kävi viime syksyyn asti terapiassa, ja olemme edelleen yhdessä. Tämän eroyritykseni jälkeen väkivaltaisuutta on ollut muutaman riidan aikana. Kiinni pitämistä, ei lyömistä tms. Mies ei kuitenkaan pidä näitä kiinnipitämisiä tai tavaroiden heittelyä väkivaltaisena käytöksenä. Onko se väkivaltaista käytöstä? Itse olen sitä mieltä että on. Mies on kuitenkin tehnyt paljon töitä itsensä kanssa, ja ero entiseen on suuri. Haluaisin uskoa, että hän muuttuu kokonaan, mutta onko se vaan toiveajattelua? Osa minusta haluaisi jatkaa, osa sanoo että en tule koskaan olemaan onnellinen. Tällähetkellä suhteemme on melko platoninen. Ei seksiä, ei läheisyyttä. En pysty. Vanhat asiat kaivavat mieltä. Auttaisiko jos itse menisin puhumaan tunteistani terapeutille? Miten voisin luottaa taas mieheen? Olen hyvin sekaisin, enkä tiedä mitä tehdä. Haluaisin yrittää ja antaa suhteelle mahdollisuuden, hyviäkin aikoja on ollut. Mutta voiko mies tosiaan muuttua??
Kaipaisin kohtalotovereita, ihmisiä jotka ovat eronneet samankaltaisissa tilanteissa, ja niitä jotka ovat edelleen yhdessä! Kaipaan juttukaveria, jolle purkaa tunteita, kaikki neuvot ja kokemukset ovat arvokkaita.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikö kellään vastaava tilannetta?
aivan oikeassa, kiinnipitäminen ja tavaroiden heittely on väkivaltaista käytöstä. Se ei riitä, että ollaan tultu asket takaspäin sieltä väkivaltaisuudesta. Ja viestistäsi luin, että terapia oli viime syksyyn asti eli terapia on jo loppunut. Ei kulosta hyvältä jatkon kannalta.
Kun sinusta tuntuu, että et luota häneen, niin silloin et voi myöskään enää rakentaa suhdetta häneen.
Olen ollut vastaavassa tilanteessa, ja ainoa oikea ratkaisu oli lähteä.
Se, että kirjoitat tänne kertoo sen, että pelkäät tilanteen muutuvan ja jo se pelko on siittävä syy lähteä. Muista, että mikään ei ole miehesi mielestä riittävä syy sinun lähteä, mutta se oletkin sinä, joka määrittelet itse omat tuntemuksesi eikä miehesi. Väkivaltaiseen käytökseen kuuluu "vuoristorata", että välillä on tosi ihanaa ja välittä tuleekin sitten se todellisuus esiin. Lopulta alat jo etukäteen pelkäämään, etä kosksa tilanne menee taas pahaksi ja yrität elää mahdollisimman näkymättömästi, jotta ei syyny riitoja. Siis, ei tuo suhde ole terveellä pohjalla.
sitä saisi itsestään niin paljon irti, että eroaisi?
Hienosti summasit kyllä tilanteen, kun mainitsit vuoristoradan. Kyllä, kun menee hyvin, kaikki on ihanaa, ja kun huonosti niin tekisi mieli tehdä toiselle jotain peruuttamatonta, tai ajaa autolla kalliota päin. Näin kärjistetysti.
Vaikeaa tästä tekee se, että mies on nytkin ollut aivan ihana. Tekee puolestani vaikka mitä, ja on ollut ymmärtäväinen. On myös sanonut, että jos en halua hänen kanssaan olla, enkä häneen luota, niin minun pitäisi lähteä. Lähdön ei kaiken tapahtuneen jälkeen pitäisi todellakaan olla vaikeaa, mutta niin se vaan on. Jotenkin sitä pelkää, että ei voikaan enää saada hyvää miestä, ja että tämä olisi sittenkin pitänyt yrittää pelastaa..
Terapia tosiaan on loppunut. Kävimme yhdessä myös pariterapiassa, ja miehelle ehdotettiin taustojensa takia jatkoterapiaa. Sanoi myös että minun olisi hyvä käydä juttelemassa jollekin, mutta miestä kehotti menemään lääkärin kautta. Nyt vetoaa koko ajan siihen, että minulla on ongelma, ja minun pitäisi se terapiassa selvittää. On ehkä oikeassa, mutta en tosiaan tiedä kannattaako tämän suhteen eteen enää tehdä mitään? Toisaalta teen väärin kun venytän tilannetta, ja mies elää jatkuvasti pelossa milloin nostan kytkintä. Ihan järjettömän vaikeeta, tunteet on ihan sekasin...
teet "vain" sen päätöksen, että lähdet. Vaikeaa, mutta mutua mahdolisuutta ei ole kuin ajatella vain järjellä ja alkaa määrätietoisesti toimimaan. Mulla ei ollut ketää tukemassa lähtöäni ja olin vastikään aloittanut vuoden mitaisen kurssin. Tein sitten silleen, että kerroin kurssikavereilleni, että eron ja muutan ja sitä ja tätä. Se, että kerroin tilanteesta ulkopuolisille, niin se oli minulle se tarvittava "painolasti" etten sortuisi pyörtämään päätöstäni vaan kulkisin johdonmukaisesti sitä kohden. Vaikeaa on lähteminen, mutta sun on tuhat kertaa helpompaa lähteä tuollaisen ihana-kauden aikana. Se ei kuulosta järkevältä, mutta sitten kun se väkivalta taas astuu kuvioon (ja varmasti astuu ja voi astua erohetkestä alkaenkin), niin se lähteminen pelolla ei ole herkkua, ku toinen on täysin hallitsemattomassa tilanteessa.
Mulla oli lapset veiiä siinä, niin piti ajatella heitä ja saada heidät turvaan, Jos olisin nähnyt miehessä nuo piirteet (kuten sinä ne nyt näet!) jo ennen naimisiinmenoa ja lasten syntymään, niin olisin lopettanut suhteen eli kun ne teillä on jo nyt näkyvissä, niin lähde. Pyydä ystäviltäsi apua ja kokoa itseesi riitävästi voimaa lähteäksesi.
Alat vaan järjestelmällisesti valmistelemaan uutta elämääsi ja hakemaan kämppää. Kehotaisin tekemään sen salassa. Tuokin on nimittäin tuttua, että ihana-kauden aikana ei keskustella ongelmista vaan todetaan, että jää tai lähde.
Juu, minutkin mieheni leimasi hulluksi, joka tarvitsee apua ja ainoastaan minulla on ongelma, ei hänellä. Mutta minua helpoti ymmärtämään omaan pahaa oloani ja käytäytymistäni kun kävin parisuhteessa väkivaltaa kokeneiden naisten 10 kerran keskustelyryhmässä. Nitä järjestetään turvakodeissa tai ainakin niiden kautta.