Meidän perheessä on kolme aikuista oman perheen jo omaavaa lasta. Äitimme on aina pitänyt vanhinta sisarusta eri asemassa suhteessa meihin nuorempiin, ilmeisesti koska hän on aikaisemmasta avioliitosta.
Tämä "eriarvoisuus" ilmenee mm. siten, että vanhin siskoni saa käyttäytyä erilailla kuin me nuoremmat. Hänelle on sallittua mm. loukkaavat tokaisut ja muiden "hyvää tarkoittava" arvostelu ja neuvojen jakelu. Me nuoremmat olemme kuin "linssin alla". Aina pitää olla varpaillaan, onko mm. tervehtinyt oikealla äänensävyllä ja muistanut tarpeeksi nöyrästi kuunnella perheessämme asiat paremmin tietävää. Muistinhan vain olla tarpeeksi huomaavainen ja kiltti...
Ilmeisesti pitää olla ikuisesti kiitollinen, kun joku sinun elämästäsi yhtään mitään tietävä tulee neuvomaan, miten sinun tulee suhtautua työstressiisi tahi muuhun. Onhan hän hoitanut meitä niiin paljon kun olimme lapsia. En ole aikoihin hakenut omalta lapsuudenperheeltäni enää tukea, vaan käsitellyt vaikeat asiat elämässäni joko itsekseni, ystävieni tai tarvittaessa ammattiauttajan kanssa. Läheisriippuvaisuus on kohdaltani historiaa.
Rakas äitimme siis pui toisten asioita kaikkien kanssa ja ajoittain erityisesti tämän yhden kanssa (mikään asia ei pysy yksityisenä!) ja mielipiteet vaihtuvat sen mukaan, mitä tämä kaikkitietävä on asioista mieltä. Olen vuosia sitten kieltäytynyt kuuntelemaan mitään negatiivista siskoistani. Äidillä ja isosiskollani tuntuu olevan kuitenkin valta puhua ja "tuomita", onko jollakin esimerkiksi oikeus olla masentunut tai onneton elämässään, työssään tai avioliitossaan ym. Äiti puhuu meille sisaruksille eri asioita ja vääristelee sekä tapahtumia että sanottuja asioita, jolloin syntyy aina vaan lisää kitkaa sisarusten välille, vaikka kuinka yrittää elää normaalisti.
Kun kissan nostaa pöydälle ja puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, alkaa hirveä syyllistäminen ja kun se ei auta niin haetaan sitten sääliä sairauden tms. varjolla. Seuraavaksi leimataan hulluksi ja kerrotaan, että kuvittelen asioita, kun kysyn miksi olet sanonut näin minusta sisarelleni, enhän ole tälläistä sanonut. Näin nelikymppisenä alkaa jo pikkuisen riepomaan tämä "rikkinäinen puhelin" perheessämme.
Minusta tuntuu kuin joutuisin hautaan asti maksamaan äidin tekemiä valintoja meidän lasten suhteen. Ikävä sanoa, mutta tuntuu myös että siskoni käyttää sumeilematta tätä valtaansa äitiimme, vaikka hän voisi halutessaan katkaista "rikkinäisen puhelimen" johdon yksinkertaisesti pitämällä huolen vain omista asioistaan ja kieltäytymällä "pahan" puhumisesta. Ahdistavaa.
Kunnioitan ihmistä, jos hän siihen antaa aihetta, en iän tai aseman perusteella. Minulla on äiti, joka kuulemma kohtelee kaikkia tasa-arvoisesti ja rakastaa yhtä paljon. Kertokaapa minulle, miksi hän kuitenkin käyttäytyy noin? Onko hyviä neuvoja miten se puhelimen johto katkaistaan. Äiti ei muutu, on iäkäs. Tajuaako sisko joskus tämän sairaan kuvion? Ja kriitikoille kyllä, myönnän auliisti olevani katkeroitunut tilanteeseen, josta ei tunnu olevan ulospääsyä ei hyvällä eikä pahalla.
Tämä "eriarvoisuus" ilmenee mm. siten, että vanhin siskoni saa käyttäytyä erilailla kuin me nuoremmat. Hänelle on sallittua mm. loukkaavat tokaisut ja muiden "hyvää tarkoittava" arvostelu ja neuvojen jakelu. Me nuoremmat olemme kuin "linssin alla". Aina pitää olla varpaillaan, onko mm. tervehtinyt oikealla äänensävyllä ja muistanut tarpeeksi nöyrästi kuunnella perheessämme asiat paremmin tietävää. Muistinhan vain olla tarpeeksi huomaavainen ja kiltti...
Ilmeisesti pitää olla ikuisesti kiitollinen, kun joku sinun elämästäsi yhtään mitään tietävä tulee neuvomaan, miten sinun tulee suhtautua työstressiisi tahi muuhun. Onhan hän hoitanut meitä niiin paljon kun olimme lapsia. En ole aikoihin hakenut omalta lapsuudenperheeltäni enää tukea, vaan käsitellyt vaikeat asiat elämässäni joko itsekseni, ystävieni tai tarvittaessa ammattiauttajan kanssa. Läheisriippuvaisuus on kohdaltani historiaa.
Rakas äitimme siis pui toisten asioita kaikkien kanssa ja ajoittain erityisesti tämän yhden kanssa (mikään asia ei pysy yksityisenä!) ja mielipiteet vaihtuvat sen mukaan, mitä tämä kaikkitietävä on asioista mieltä. Olen vuosia sitten kieltäytynyt kuuntelemaan mitään negatiivista siskoistani. Äidillä ja isosiskollani tuntuu olevan kuitenkin valta puhua ja "tuomita", onko jollakin esimerkiksi oikeus olla masentunut tai onneton elämässään, työssään tai avioliitossaan ym. Äiti puhuu meille sisaruksille eri asioita ja vääristelee sekä tapahtumia että sanottuja asioita, jolloin syntyy aina vaan lisää kitkaa sisarusten välille, vaikka kuinka yrittää elää normaalisti.
Kun kissan nostaa pöydälle ja puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, alkaa hirveä syyllistäminen ja kun se ei auta niin haetaan sitten sääliä sairauden tms. varjolla. Seuraavaksi leimataan hulluksi ja kerrotaan, että kuvittelen asioita, kun kysyn miksi olet sanonut näin minusta sisarelleni, enhän ole tälläistä sanonut. Näin nelikymppisenä alkaa jo pikkuisen riepomaan tämä "rikkinäinen puhelin" perheessämme.
Minusta tuntuu kuin joutuisin hautaan asti maksamaan äidin tekemiä valintoja meidän lasten suhteen. Ikävä sanoa, mutta tuntuu myös että siskoni käyttää sumeilematta tätä valtaansa äitiimme, vaikka hän voisi halutessaan katkaista "rikkinäisen puhelimen" johdon yksinkertaisesti pitämällä huolen vain omista asioistaan ja kieltäytymällä "pahan" puhumisesta. Ahdistavaa.
Kunnioitan ihmistä, jos hän siihen antaa aihetta, en iän tai aseman perusteella. Minulla on äiti, joka kuulemma kohtelee kaikkia tasa-arvoisesti ja rakastaa yhtä paljon. Kertokaapa minulle, miksi hän kuitenkin käyttäytyy noin? Onko hyviä neuvoja miten se puhelimen johto katkaistaan. Äiti ei muutu, on iäkäs. Tajuaako sisko joskus tämän sairaan kuvion? Ja kriitikoille kyllä, myönnän auliisti olevani katkeroitunut tilanteeseen, josta ei tunnu olevan ulospääsyä ei hyvällä eikä pahalla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No minun sisarukseni ovat samasta avioliitosta ja on meitä pari kappaletta enemmänkin, mutta muuten tuntuu liiankin tutulta. Paitsi ehkä enemmänkin vielä tällaista, sanotaanko äidin suosimista, tätä yhtä kohtaan. Sisko kun on osannut keksiä ihmeellisiä tarinoita ja valheita, joita hän sitten kertoi äidille totuutena ja kielsi niistä puhumasta eteenpäin, ettei vaan tule enempää riitaa. Oli jos millaista tarinaa ja tapahtumaa, joita on tullut myöhemmin esille ja jotka äitini pitää tosiasioina ja turhapa niitä on yrittää valheeksi muuttaa, niin uskottavasti niitä on vuosia iskostettu vanhuksen päähän.
Toinen asia on se, että tämä sama sisko lypsi äidin rahat vaikka mihin sairauksiinsa vedoten ja tämä tietenkin oli myös salaisuus muilta, koska ei halunnut että muut tietävät miten onnettomasti hänen raukan asiat ovat.
Kolmas oli se, että omi kaikki itselleen tärkeät tavarat kotoa ja teetti niille testamentin itselleen, koska oli se ainoa joka osasi kunnioittaa ja arvostaa niitä ja tietenkin niistä ei saanut puhua muille, ettei VAAN tulisi riitaa.
Neljänneksi "tuli uskoon" ja toimi tietenkin sen mukaisesti ja tietenkään siitä ei saanut puhua muille, koska....ettei vaan (en jaksa enää toistaa samaa)
Lapsenikin yritti puhua minua vastaan osin siinä onnistuenkin. Kertoi tietysti luottamuksella heille asioita minusta, ja minullehan niistä ei saanut puhua, koska....
Mitään tapahtumia en ainakaan minä voi oikaista, koska hän on pedannut itselleen niin loistavat asemat.
Ajattelen aina, että joskus tämä henkilö on tosi yksinäinen ja silloin en ainakaan minä ojenna olkapäätäni hänen tuekseen.
Aina riitauttaa ja viedä oikeuteen onko se pätevä testamentti ja testamentissä pitää olla aina kaksi todistajaa ja heille ei tartte näyttää itse testamentta vaan he todistavat onko testamentin antaja oikeustooimikelpoinen ja täyttä ymmärrystä nauttiva henkilö ja tiettä mitä tekee niin hyvä tulee ja ei ketään voi pakottaa tekemään testamenttiä koska se on lain vastainen. Pyydäppä äitiäsi tekemään uusi testamentti oman tahtonsa mukaisesti ja sitä ei näytetä kenellekkää ja siihen pykälä että tämä testamentti kumoaa edellesen testamentinn ja se pankin tallelokeroon niin hyvä tulee niin setten kun aikä testamentin tekijästä jättää niin siskosi on ihmeissään kun on uusi testamentti tehtynä joka kumoaa ennen sitä tehdyn testamentin.
Jep, onhan noita ihmeellisiä juttuja tullut minunkin korviini. Siskon juttuja. Niistäkään ei saa puhua...
Meillä taas vanhemmilla on sellainen testamentti, että siskopuoli perii myös minun ja siskoni isän aikanaan oman biologisen isänsä lisäksi. Ettei vaan tulisi kellekään paha mieli. Äiti sellaisen halusi, meiltä ei kukaan kysynyt. Ei, niin että olisin poikkipuolista sanaa sanonutkaan. Siitähän olisi tullut sota. No, onhan tuota jaettavaa onneksi.
Ehkä kuitenkin ihmetyttää hiukan, kun itsellänikin on uusperhe ja ei tulisi mieleenkään pistää nykyistä miestäni jakamaan omaisuuttaan omien lasteni hyväksi, koska heillä on oma isäkin, jolta tulee perintöä aikanaan, jos on tullakseen. Minut tietenkin perivät joka tapauksessa.
Sisko muuten piti aikanaan kyllä hyvän huolen, että hänen lapsensa saavat mummolasta kaikenlaista. Mielenkiintoisin joululahja oli siskon pyynnöstä serkuksille papan ostama yhteinen rattikelkka, jota lapseni ei koskaan päässyt käyttämään. Kerran yritin sitä lainata ennen kesän tuloa ja sain osakseni hirveää huutoa kun yritän viedä lapselta lelun. Jep, minun lapsesta ei sitten ollut väliä. Selitä siinä sitten kolmivuotiaalle minne joulupukin tuoma kelkka katosi...
No, hyvä että en ole ainoa laatuani. Olisiko jollain kuitenkin neuvoja miten muuttaa tilannetta?
Sama juttu tuli just ilmi meidän perheessä. Isäukko ilmoitti että hänen ekasta avioliitosta olevat lapset (2 vanhempaa veljeä) perivät mun vanhempani ja sitten oman äitinsä. On kuulema reilua ja tasapuolista. Veljet ovat olleet perheen jäseniä kauemmin kuin me nuoremmat lapset ei heitä voi perinnössä ohittaa mukamas. Veljet pärjäävät elämässään ja ovat hankkineet omaisuutta. Tyhmä kai rahasta on itkeä, eihän me lapset olla niiden rahojen eteen tehty mitään mutta ottaa se jotenki päähän. Onkohan missään perheessä testamentteja peruttu?
Isäsi ekasta avioliitosta olevat lapset eivät voi peria teidän äidin omaisuudesta mitään kun eivät ole rintaperillisiä ja he perivät ainoastaan isänsä omaisuudesta osansa jos ei ole testamenttiä tehty ja henkilä ei voi testamentata kuin puolet omaisuudestaa mutta se toinen puolis menee kaikkien kassa tasan että sileen. Saat aian alkiosan vaikka testaemntti on tehty ja se voi aina riitauttaa niin varmasti saat oman osan perinnöstä että silleen niin hyvä tulee.
Millaisissa tilanteissa ihmiset riitauttaa testamentin? Testamentissahan on jonkun toisen ihmisen tahto, miten sitä voi kyseenalaistaa jälkeenpäin. Luulisi tuollaisista riitauttamisista syntyvän vihaa ja tappelua ja kalliita asianajokuluja. Täytyy sanoa että en ihan ymmärrä tämän ketjun ihmisiä jotka itkevät perinnön perään (jo ennen kuin sitä on jaettu). Mahtaa noissa perheissä olla tiukat oltavat kun perinnönjako koittaa.
Tulee mieleen, että toisaalta onkohan vanhimmalle sisaruksellenne annettu liian varhain liikaa vastuuta ja siksi hän käyttäytyy näin. Joskus se isosisko voi kärsiä siitä paljon itsekin kun ei ole valmis siihen rooliin mitä vanhemmat vaativat. Itse olen huomannut joskus perheen vanhimpana lapsena, että minun puoleeni käännytään ihan oma-aloitteisesti, mutta sitten myös ei osata ajatella omilla aivoilla vaan jos jokin menee pieleen voi syyttää sitä isosiskoa. Onneksi olen opetellut pois tuosta roolista enkä enää anna neuvoja ellei niitä minulta erikseen pyydetä ja sitäkin olen alkanut miettiä, että jospa sanoutuisin kokonaan siitä neuvonantajan roolista irti...käskisin seuraavalla kerralla soittaa vaikka johonkin auttavaan puhelimeen. Koko elämäni olen kantanut vastuuta perheestämme muutenkin kun lapsuuden koti oli turvaton ja ollut se joka uskaltaa sanoa asioita ääneen. Itse siitä joudun myös aina kärsimään kun minulle sitten suututaan, joten ei kiitos enää. Jonkun muun vuoro ottaa se rooli. Se rooli kuuluu nimittäin vahemmille ja vanhempien tehtävä on kohdella lapsia tasapuolisesti. Tuollaiset vanhemmat nimittäin itse aiheuttavat kitkaa lastensa välille. Onneksi meidän perheessämme välit ovat sisarusten kesken hyvät kaikesta huolimatta, sillä olemme tulleet siihen tulokseen että vastuu olisi kuulunut vanhemmille.