Mieheni narahti, kun kakkonen tuli itse minulle kertomaan heidän muutaman kuukauden jatkuneesta suhteestaan. En tiedä miksi tuli, eikä liiemmin kiinnostakaan.
Akka oli ruma, itseäni 14 vuotta vanhempi, kolmen lapsen yksinhuoltaja...ja näillä kolmella lapsella vielä kaikilla eri isät. Voin vain arvailla mikä mieheni ajoi tuollaisen syliin...tai oikeastaan en halua edes arvailla. Aivan sama. En voi olla siitä edes kateellinen, oli se ilmestys sen verran kauhea.
No keskusteluissa tämän naikkosen kanssa minulle selvisi, että hänpä oli koko ajan tietoinen siitä, että harrastaa ukkomiehen kanssa.
Periaatteeni on se, etten ikinä syyttäisi tätä toista naista mikäli hän ei tiedä olevansa toinen. No tämä harppu tiesi, joten on saava koston.
Koska hän on ilmeisesti lisäksi vähän hidasälyinen, on hän pytänyt minua fb-kaverikseen. Näen siis jatkuvasti mitä hänen elämässään tapahtuu. Suunitelmissani onkin seurata milloin hän löytää elämänsä rakkauden ja hehkuttaa sitä fb-sivullaan...Tässä ajattelin astua kuvaan itse ja vietellä ihan huvin vuoksi tämän hänen elämänsä miehen. En tietenkään haluan mieheltä muuta, kuin kiinnostuksen.
Nyt hänellä näyttää jo olevan vähän sutinaa erään miehenpuolen kanssa...Katsotaanpa mitä tapahtuu :D
Pitäkää kanssasiskot ja -veljet peukkuja. Nauran paskaiset naurut päälle, jos satun yrityksessäni onnistumaan.
Akka oli ruma, itseäni 14 vuotta vanhempi, kolmen lapsen yksinhuoltaja...ja näillä kolmella lapsella vielä kaikilla eri isät. Voin vain arvailla mikä mieheni ajoi tuollaisen syliin...tai oikeastaan en halua edes arvailla. Aivan sama. En voi olla siitä edes kateellinen, oli se ilmestys sen verran kauhea.
No keskusteluissa tämän naikkosen kanssa minulle selvisi, että hänpä oli koko ajan tietoinen siitä, että harrastaa ukkomiehen kanssa.
Periaatteeni on se, etten ikinä syyttäisi tätä toista naista mikäli hän ei tiedä olevansa toinen. No tämä harppu tiesi, joten on saava koston.
Koska hän on ilmeisesti lisäksi vähän hidasälyinen, on hän pytänyt minua fb-kaverikseen. Näen siis jatkuvasti mitä hänen elämässään tapahtuu. Suunitelmissani onkin seurata milloin hän löytää elämänsä rakkauden ja hehkuttaa sitä fb-sivullaan...Tässä ajattelin astua kuvaan itse ja vietellä ihan huvin vuoksi tämän hänen elämänsä miehen. En tietenkään haluan mieheltä muuta, kuin kiinnostuksen.
Nyt hänellä näyttää jo olevan vähän sutinaa erään miehenpuolen kanssa...Katsotaanpa mitä tapahtuu :D
Pitäkää kanssasiskot ja -veljet peukkuja. Nauran paskaiset naurut päälle, jos satun yrityksessäni onnistumaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
kaipa se miehes sai kenkää sulta?
oletko hänelle lainkaan vihainen? Pakottiko tuo ruma nainen miehesi suhteeseen kanssaan?
Tottakai olen vihainen myös miehelle. Tämän viestin tarkoitus oli kuitenkin purkaa tätä ideaani miten kostaa kakkoselle.
Äijä jäi jo. Varokaa siis kaikki kakkoset, joiden salapano on vastikään narahtanut. Täältä tulee näpsäkkä ex-rouva!
No ei helvetti, kyllä sä varsinainen vähä-älynen sokea lepakko olet.. etkä saatana edes tiedä mihin suuntaan pitäs lentää. ja sekin minne pyristelet on päin persettä!
Tajuatko sä dille että sulle tehtiin palvelus???
Jos kerta ukkos haksahtaa tollaseen lihaan, niin ei sillä kyllä ole kotonakaan sen parempaa tarjolla...
Kiukkua sille ukolles äläkä puolen kaupungin nussimalle akalle, siitä voit ihan rauhassa laskea oman arvosi jonka ukkos on sulle antanut, mutta ei liene kovinkaan kaukana todelliseta arvosta.
POHJASAKKAA, POHJASAKKAA!!!
*huokaus*
mä kyllä kostamaan lähtis tuolla keinolla. Jalkojani en levittäisi siitä syystä, että mua on petetty :(
ainakaan noilla keinoilla ja kannattaako muutenkaan. Yksinkertainen on ollut miehesikin, kun on sekaantunut moiseen.
Tosin tiedän ystäväni miehestä, jolla oli viehtymys " erikoisiin" naisiin. Vaimo kaunis, hyvin kouluttautunut. Salarakas tappi, jolla taikinakäsivarret ja täysin suorittajaportaan työ, yksinkertaisesta yksinkertaisin. Tosin tappi oli nuori vaimoon verrattuna.
Miehen selitys oli, seikkailu ja sillä on tiukka. Sekin mies sai lähteä, ei vaimo enää häntä arvostanut.
Jos ystäväsi on samanlainen kuin sinä, niin en ihmettele yhtään että mies lähti hakemaan lämpöä muualta. Kuulostat juuri sellaiselta kouluttautuneelta mutta kylmältä ja ylimieliseltä ihmiseltä, joka halveksuu ´muita heidän työnsä tai jopa ulkonäkönsä perusteella. Vai että oikein tappi? Tekooko pituutesi sinusta jotenkin paremman ihmisen?
Olen itse akateemisesti koulutettu, mutta en ikinä ottaisi vaimokseni naista, joka puhuu tuohon sävyyn muista. Ylimielinen ja ilkeä luonne tekee kaunottarestakin rumiluksen. Ennemmin hyvä ja lämmin ihminen, oli sitten mikä työ tai koulutus tahansa.
Tuskin ottaisit. Nainen ja mies on kokonaisuus. Tuossa tapauksessa kontrasti oli melkoinen, kaikin puolin, yksityiskohtiin menemättä. Ja sen taikinakäsivartisen tappi kuvauksen antoi juuri ystävän mies anellessaan anteeksiantoa. Vaimolla onkin oikeus olla ilkeä perheeseen tunkeutujia vastaan. Tyhmä ei pidä puoliaan. Mies tuosta perheestä sai lähteä, koska tavallaan alensi perhettään sekaantumalla alempiarvoiseen.
ja taas meni yks "viisas" nainen halpaan... Vanha vitsihän tuo on, että nöyristelevä mies kuvailee kakkosen mahdollisimman kamalaksi otukseksi... Ja vaimo on niin tohkeissaan, ettei huomaa edes ihmetellä sitä, miten mies on saattanut moiseen sekaantua. "Perheeseen tunkeutuja"... Just joo, niinpä. Tän on pakko olla provo.
Toinen juttu kokonaan on miksi minä luen palstaa. Kyllä vaimo ihmetteli, olisi ehkä paremmin ymmärtänyt, jos olisi ollut laadukkaampi. Koulutus, varallisuus ja ulkonäkö. Vaimo jätti miehen. Mies se itki , näin ovat kertoneet, muillekin kuin vaimolle töppäystään. Harmitellut hyvän vaimon ja nimenomaan kokonaisuuden menettämistä. Sanonut, että antaisi mitä vaan, jos saisi tehdyn tekemättömäksi.
Tää tappihan on oikeastaan viaton. Ymmärtää hyvin, että oli ihmeissään tämän komistuksen huomiosta, vaikkakin piilossa. Molemmat mies ja vaimo ovat edustavia, koulutettuja ja varakkaita.
Tietääkö miehesi olevansa varattu? Jos hän ei tiedä olevansa varattu, on tietenkin ymmärrettävää että pettää.
(rumasana) mikä viesti, jos mies ei tiedä olevansa varattu...... hhhahahhaaaahaa päivän paras ei kai sitten nainenkaan tiedä olevansa varattu, jos ei mieskään....
Mikä helvetin kotka tämä ap kirjoittaja on ?! Kostamassa toiselle naiselle ukkosa tekosia! no huh huh, kyllä meitä on moneen junaan! Toisaalta en kyllä ihmettele yhtään miksi tuollaisen pirttihirmun ukko lähti toisen syliin!!!! Häh häh hää....etpäs kelvannut ukollesi kun lähti paremman,makoisamman naisen syliin!! Onnea ukolle:D
"kamala kotka" oli varmaan miehen mielestä ihana ja lämmin nainen - toista kuin kotinurkissa vaaniva hirmu! Hupaisaa lukea näitä "mut kun se vosu oli mua vanhempi ja rumempikin"... Niin kuin em seikat paljoa vaa'assa painaisivat, kun kotona on perin veemäinen ämmä, joka antaa koirallekin enemmän arvoa kuin miehelleen!
Kyllä kannattaakin vierittää kaikki vastuu jonkun viekkaan vosun niskaan, kun ei itse ole ymmärtänyt liittoaan hoitaa!
heheee, tässä nämä tirttinä ja itsislätsis (vai miten ne nyt oli) on juuri niitä rumia kakkosia. Raukat pelkää että heille olet kostamassa. Aiva selvä tapaus. Onnea vaan matkaan!
Siellä yks hirmu pelkää, että ukko saa tarpeekseen omasta koti-kapiaisestaan, ja hakee lämpöä toisen naisen sylistä. Jos kakkoset kerran ovat tyhmiä ja rumia, niin herää kysymys ykkösien TODELLISESTA tasosta - ei kukaan niin hullu ole, että huonompaan haksahtaa!
Ihan kivoja vinkkejä täältä kyllä saa siitä, mitä hirmujen päässä liikkuu - joten nou hätä, olemma aina askeleen edellä... Yks juttu, mihin te ihanaiset pikkurouvat aina syyllistytte on vastustajan väheksyminen... Luulette sormuksen sormessa olevan merkkinä siitä, että hanskaatte suvereenisti tilanteen kuin tilanteen, mitä tulee kurittomiin ukkoihinne. Ette te täällä vikisisi ja uhoaisi, jos asia oikeasti noin olisi!
Kumpaakohan tuo aloittajan miehen salarakas on... Oikeasti typerä - vai pirullisen nerokas..? Sepä jää nähtäväksi...
jos se vaikka anto sinun ukolles ko sinä oot niin tuhannen täydellinen etkä ala seksi hommiin
täytyy hakea muualta ihan tavalliselta duunarilta, sillä tais ollakkin tosi hyvä pesä vaikka olikin lapsia liuta
miten sinulle KOULUTETULLE noin voi käydä duunari miehen kanssa voi,voi :::
Olen lopettanut suhteen varattuun mieheen keväällä. Minulla tuossa suhteessa ei ollut loppujen lopuksi mitään hyvää. alussa tuntui mukavalta saada tekstiviestejä, meilailla, ja odottaa jokailtaista soittoa. Ei ollut varaa käydä hotelleissa ja ravintoloissa. Ihanaa oli syödä kallista ruokaa. Kylpeä päälle kylpylässä. Sen päälle vielä iltapala hotellin ravintolassa. Sitten suomut hävisi pikku hiljaa silmiltä. Mies alkoi kehua puolisotaan.En saanut enää lähestyä esim. kylpylässä, piti käydä eriaikaan kylpylän baarissa juomassa. Hotellihuoneen seinät ahdistivat ja näin ne silmäniskut vastaanoton työntekijän kanssa. Kuuntelin alussa ihaillen kaukomatkakertomuksia, joita teki vaimonsa kanssa. Kuuntelin juttuja lasten menestymisistä. Huone alkoi näyttää nuhjuiselta ja minibaarin juomat kitkeriltä ja seksikin oli keskinkertaista. aamupalallekaan en enää saanut tulla yhtäaikaa. Kun sanoin, että tää on loppu. Mies sanoi: okei ollaan vain ystäviä, eikä ole sen jälkeen yhteyttä ottanut. Ei enää varattuun. Nyt kun ajattelen ei se mies ollut edes minkään näköinen. Enempi sellainen puukirveellä veistetty.
miksi tuo toinen nainen tuli kertomaan juuri sinulle tuon kaiken? Ettei vain nyt olisi syntymässä tilannetta josta moni mies kai haaveilee? Kaksi naista toistensa tukassa ja vain tuon miehen tähden.
Ehkäpä nainen ajatteli tekevänsä hyvän teon, kun tuollaisen miehen paljasti?
Ehkäpä tuo nainen halusi kostaa jotain miehellesi?
Miten on, onko miehesi kenties huijannut jotenkin tuota naista? Huijataannko sinuakin?
Jos saat tuon kostosi toteutettua, niin oletko valmistautunut siihen että sinulle tullaan kostamaan?
Entä kuinka olet kostanut miehellesi?
Eikö muuten ole metkaa että miehet pitävät erilaisista naisista kuin vaimonsa kun he etsivät seksipartneria? Heidän makunsa voi olla yllättävä vaimolle, joka on ”valittu” toisin perustein. Miestäsi siis ilmiselvästi kiihottaa tuon tyyppiset naiset ja niitä hän tulee etsimään ehkä vastaisuudessakin.