Kyselen lähinnä naispuolisilta henkilöiltä, jos koette aiheen omaksenne niin vastatkaa ihmeessä.
Kaveripiirini ja työpaikkani kahvipöytökeskustelujen perusteella yhä useammin esille nousee naisen nalkuttaminen / mielentilojen nopeat vaihtelut ns. RIIDAN HAASTAMINEN. Kysessä ei ole oma kaveripiirini vaanpaljon siihen kuulumattomiakin ihmisiä.
Yleensähän mies reagoi näihin diplomaattisesti, kysynkin miksi pitäisi, miksi ei voisi huutaa takaisin? ns. saunakeskusteluissa kaverini sanoi että tunnelma menee pilalle, nainen alkaa murjottamaan jne... jos reagoi. Joten yleensä miehet ottavat vastaan ja kärvistelevät. Tiedän olisi kuitenkin hyvä tietää, mies ei todelakaan nauti tilanteesta, että Mies VARMASTI reagoi jollakin tavalla, pitkän ajan saatossa tällaiseen "möyhkäämiseen" joko samalla mitalla takaisin, tappelemalla, pettämällä tai lähtemällä jne.. kun mitta tulee täyteen. Luuletteko ettei miehenne tiedosta tilannetta JOS EI PROVOSOIDU TEIDÄN MUKAANNE??!!
Kaveripiirini ja työpaikkani kahvipöytökeskustelujen perusteella yhä useammin esille nousee naisen nalkuttaminen / mielentilojen nopeat vaihtelut ns. RIIDAN HAASTAMINEN. Kysessä ei ole oma kaveripiirini vaanpaljon siihen kuulumattomiakin ihmisiä.
Yleensähän mies reagoi näihin diplomaattisesti, kysynkin miksi pitäisi, miksi ei voisi huutaa takaisin? ns. saunakeskusteluissa kaverini sanoi että tunnelma menee pilalle, nainen alkaa murjottamaan jne... jos reagoi. Joten yleensä miehet ottavat vastaan ja kärvistelevät. Tiedän olisi kuitenkin hyvä tietää, mies ei todelakaan nauti tilanteesta, että Mies VARMASTI reagoi jollakin tavalla, pitkän ajan saatossa tällaiseen "möyhkäämiseen" joko samalla mitalla takaisin, tappelemalla, pettämällä tai lähtemällä jne.. kun mitta tulee täyteen. Luuletteko ettei miehenne tiedosta tilannetta JOS EI PROVOSOIDU TEIDÄN MUKAANNE??!!
Vastaukset 22
Vanhimmat
kun emäntä möykkäs joka päivä. Liittohan siitä kylmeni ja emäntä onneks löys itelleen uuven rakkauven. Kyllä on kiva kun mökissä rauha. Lapsetkin tykkää kun rauhallista.
Suoraan sanottuna vitutti kun ainut kommunikointi tapahtui huutamalla, niinkuin ei ois osannu muuten puhua. Se harmittaa kun perhe hajos mut parisuhetta ei oo ikävä yhtään. Eikö nää huutajat osaa käytöstapoja? Kiva seurata exän seurustelua.
.......kun mies on tuollainen möykkääjä perheessä. Jos omia mielipiteitään sanoo hän ärsyyntyy joskus niistä. Tietysti naisella on omiakin mielipiteitä, mikä miestä ärsyttää toisen mielipiteissä kun ei voi normaalisti niihin vastata vaan alkaa huutamaan?
Olen jo perinpohjin kyllästynyt...................!
Niin jotkut eivät osaa puhua riitelemättä/huutamatta. Heti alkaa ääni nousta. Ja kohta väitellään siitä kumpi oikein huutaa... Joskus pitäisi nauhoittaa keskustelut, että miten asiat oikein menikään ja kumpi sanoi mitä ja kumpi huusi.
Oli toinen osapuoli nainen tai mies, niin möykkääminen on mielestäni inhottavaa!
tiedän, että miestäni ahdistaa ja raivostuttaa minun, vaihdevuosi-ikäisen naisen, aivan älyttömät mielialavaihtelut. Olen aina ollut ailahtelevainen ja hyvin impulsiivinen ja toivoin hartaasti, että luoja olisi oikeudenmukainen ja jättäisi vaihdevuosien mielialavaihtelut minulta väliin. Turha toivo.
Tiedostan itse oman typeryyteni ja huonon sekä ärsyttävän käytöksen mutta silloin kun mieli muuttuu ja mieliala vaihtuu, en todellakaan voi sille mitään. Ja tämä muutos voi tapahtua sekunneissa; ensin rakastan ja olen hyvä, seuraavassa hetkessä muistuu mieleen joku miehen typerä (siis minun mielestäni) sanominen ja tekeminen ja olen kuin myrkyn niellyt. Tässä vaiheessa mik' tahansa ärsyttää. Olen ammatiltani ns. puhetyöläinen, joten oikeat, nasevat ja inhottavat sanat löytyvät hetkessä. K Olen psykiatrian alan ammattilainen, joten teoriaviisauttakin löytyy, jolla sitten elvistelen jos mies sanoo vastaan. Ja kaiken tä'män jälkeen olen häpeissäni, itkuinen ja pyrin hyvittämään miehelleni kaiken tuon edellä mainitun käytöksen.
Ja tämä show pyörii määrätyin väliajoin. Tämä syö valtavasti parisuhdetta. En tiedä johtuuko koko homma omista vaihdevuosistani, muita oireita ei ole (ikää 51 v.), vai siitä, että avioliittomme ei ole kunnossa muutenkaan.
Mieheni reagoi vaihtelevasti näihin puuskiini; joskus raivoaa takaisin ja joskus lähtee talosta kävelemään ja joskus vain on hiljaa ja kärsii. En tiedä mikä vaihtoehto on paras. Hyvinä hetkinä, joita on tietenkin suurin osa yhdessäolostamme, pyydän anteeksi jne.
Olet myös oikeassa siinä, että pitkän ajan saatossa, mies saattaa lähteä. Meillä parisuhdetta on kestänyt 32 vuotta ja kiitän luojaani kärsivällisestä miehestäni. Pitää kuitenkin muistaa, että nämä mielialavaihtelut ovat murto-osa parisuhdetta, joskin niiden vaikutus voi olla hyvinkin suuri, ellei niistä pystytä keskustelemaan. Olen miettinyt jo asiantuntija-apua mutta kotikonstein on vielä selvitty.
Toisaalta kun rakastan niin rakastan sitten "täysillä". Huolehdin, hellin ja passaan miestäni ja kannustan häntä omien tavoitteiden ja toiveiden toteuttamiseen. Samoin seksi sujuu, mielialavaihtelut eivät onneksi vaikuta siihen. Joten plussaakin löytyy yllin kyllin.
JOkaisella meistä on omat "mielialavaihtelumme". Miehen puhumattomuus, kykenemättömyys tunteiden ilmaisuun, panostaminen harrastuksiin tmv. voi olla meille naisille samanlainen punainen vaate kuin miehille naisten mielialavaihtelut.
OK, en väitä että olisin itse täysin syytön ja en ole täydellinen. Cloetta kertoisitko, kun on omiakin kokemuksia, että miten selviäisin edes vähemmällä määrällä riitoja? Miten voisin auttaa? Nimittäin vaimolta kun kysyy, niin ei tule järkevää vastausta. esim. joskus ärsyttää kun en siivoa joskus kun siivoan liikaa, ja muutenkin johdonmukaisuus täysin hukassa. Mielestäni vaimolla on vain paha olo, järkevää syytä ei löydy? Tuon myötä myös oma käyttäytymiseni on muuttunut V..maiseen suuntaan vaimoa kohtaan ja haluaisin parantaa tilannetta.
Onhan hyviä hetkiä paljon, mutta huono hetki voi pilata tunnelman yllättävän pitkäksi aikaa, joten pahimmillaan ainoastaan ärsyttää. Kaava on sama kuin sinulla. Yleensä vaimo leppyy nopeasti ja sitten pyydetään anteeksi jne.. kaikkea muuta, mutta vaikuttaa siltä, että on vain sääliä, joten sekään ei ole hyvä. Lapsia on, samoja harrastuksia, lisäksi seksi on todella hyvää silloin kun sitä harrastetaan, joten suhteessa on kuitenkin paljon pelastettavaa.
Tasapainoisempi suhde olisi huomattavasti parempi.
Itsellä on kyllä vahva aavistus siitä, että tekipä mies (mieheni) mitä tahansa, se ei auta silloin kun on se paha olo tai tympeä mieliala. Totesit ihan nappiin kun sanoit, että joskus se, että siivoaa paljon, on huono asia kun taas toisena päivänä siivoamattomuus raivostuttaa. Meillä tämä asia konkretisoituu pyykinpesussa: mieheni haluaa auttaa kotitöissä ja silloin tällöin täyttää ja laittaa pesukoneen päälle ja minä en tykkää siitä ollenkaan, varsinkaan jos minun vaatteitani on joukossa. Jos tuo homma lopahtaa, valitan siitä, ettei mies osallistu kotitöihin. Eli mikään ei ole hyvä SIINÄ mielentilassa.
Uskoisin, että kärsivällisyys ja reagoimattomuus olisivat parhaat vaihtoehdot. Alkuaikoina mieheni usein tokaisi, että taasko sulla on ne ja se oli kuin punaista vaatetta olisi heilutellut tai sitten hän tokaisi, että mikä sulla TAAS on? Kumpikin siis huonoja vaihtoehtoja.
Uskon, että vaimosi katuu oikeasti sanojaan ja tekojaan ja jos säälii, se on sellaista hellyyden ja rakkauden sekoitussäälimistä, ei siis sääli-sääliä. Ja uskon, että vaimosi arvostaa sinun vahvuuttasi tässä asiassa, et ole ensimmäisenä jättämässä vaimoasi ja toisaalta ymmärrät, että kyseessä ei todellakaan ole miehestä johtuva asia vaan täysin meidän naisten korvien (hormoonit) välisestä asiasta.
Itse lohduttelen sekä itseäni että miestäni sillä, että eikö ole hyvä että hormoonit jyllää, onhan siina positiivinenkin puolensa. Joskaan pienempikin hyrräys voisi riittää mutta ompahan sitten railakkaampaa ja eloisampaa siellä makuukammarin puolella.
Olet hieno mies ja jos sinunlaisiasi olisi enemmän, varmasti erojakin olisi vähemmän, samoin väärinkäsityksiä ja tulkintoja. HOrmoonivaihtelut ovat siis pelkkää kemiaa, joten vaikeaa siihen on vaikuttaa, naisen oma itsetuntemus ja miehen herkkä'vaistoisuus auttavat tilanteesta selviämiseen. Jos se, että kyselet ja kommentoit täällä on mielestäni upeaa.
Rakkautta ja säpinää teille!
Olen nainen (30 ), jolla on ongelmia mielialojen kanssa, erityisesti juuri ennen kuukautisia tai stressaavissa elämäntilanteessa. Itseasiassa olen viimeksi mainitussa juuri nyt ja parisuhde alkaa hajota palasiksi. Minun kannaltani olisi parempi, jos kumppanini pystyisi pitämään malttinsa ja ottamaan naurettavan käytökseni vaikka huvittavana. Olisi parempi, ettei hän reagoisi - ottaisi tosissaan sanomisiani. Tuskin yksin jaksaisin loputtomiin jatkaa. Mutta ei sitä tietenkään kiva ole kuunnella, ja hän on ottanut nyt toisen linjan: mulle pitää näyttää, ettei se peli vetele. Riita etenee sitten jo erolla uhkailuun asti (vaikka alkoi jostain naurettavan pienestä), kun kumpikaan ei saa riitaa lopetettua (lopuksi se olen minä, joka yrittää vain rauhoitella). Sanomattakin selvää, että tällaisista riidoista selviäminen on vaikeampaa, kuin vaikka sellaisesta, jossa hän ehdottaisi keskustelemaan aiheesta seuraavana päivänä, jos se vielä tuntuu tärkeältä...(vaikka sitten 10 kertaa, jos en heti kuuntele...)
Hän tuntuu kuitenkin päättäneen, etten saa olla ailahteleva. Tilanne on vaikea, koska monesti en ehdi miettiä, ennenkuin heitän jonkun ailahtelevan kommentin, jos sillä tuulella olen ja en osaa lopettaa ennenkuin kiukku menee ohi jos vastakommentteja tulee. Tämä vika on siis osa minua. Mutta se on sellainen osa, jota itsekin vihaan ja joka laskee itsetuntoani tällaisten seurausten takia. Tekisin aika paljon, että pääsisin siitä eroon... mutta mitä??? Kaikenlaista mielikuvaharjoittelua yms. olen kokeillut.
Hänkin on sanonut, että haluaisi mielummin tasapainoisen suhteen. Niinkai kaikki. Kukaan ei sitten voi rakastaa minua sellaisena kuin olen :,( ?
Elämäntilanteeni voi jatkua vaikeana vielä kuukausia, ja en tiedä miten voisin ehkäistä tämän "pahan stressin" tuhoavan suhteenkin. Tunnelma kotona on kamala, varsinainen noidenkierre: tunnen oloni huonoksi riitojen takia päiväkausia, joten on vaikea olla positiivinen... samoin miehen mitta on aikalailla täynnä. :( Apua...
Anteeksi vain, mutta ehkä se että mies ei reagoi on sinulle parempi, mutta onko miehelle? Ei, sitä ei todellakaan ole kiva kuunnella. Kun aikansa kuuntelee toisen älytöntä möykkäämistä, joka jatkuu tunnin pari vaikka itse olisi täysin hiljaa (ja toivoo hartaasti, että toinen jo lopettaisi) niin joskus siitä saa tarpeeksi. Ja alkaa itse huutamaan. Toisenko pitäisi vain pystyä hillitsemään itsensä ja olla antamatta vastakommentteja ja ottaa kaikki vastaan? Toisellako on vaan vastuu siitä, että riita ei äidy pahemmaksi? Rajansa sillä toisellakin on. Ei sitä loputtomiin jaksa. Vaikka tietäisi, että jäkätyksesi kohta loppuisi.
Mies varmaan on kovasti yrittänyt rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Voistko lähteä vaikka kävelylle rauhoittumaan tms.? Etkö millään pysty hillitsemään itseäsi? Jotain asialle pitää tehdä ja ainoa ratkaisu ei voi olla, se että mies pitää malttinsa. Ja koittaa pitää käytöstäsi huvittavana. Käytöksesi kun ei ole huvittavaa usko pois.
Hae vaikka apua, oletko käynyt lääkärissä?
Olet oikeassa.
Vastasin tuossa ap:lle kirjoittajalle mielipiteeni, ettei esim. takaisin huutaminen ja reagointi välttämättä auta. Tarkoitin lähinnä sitä, ettei takaisin huutaminen "periaatteen vuoksi" auta. Jos pystyy olemaan lähtemättä mukaan idioottimaiseen käytökseen niin hyvä - surulliset ja vihaiset tunteet voi sitten ilmaista kun toisen (molempien) kiukkutaso on hieman laskenut. Muuten se menee helposti vain molemminpuoliseksi syyttelyksi, eikä korvat (kuuntelu) oikein ole auki järkipuheelle. Paha riita taas on omiaan kasvattamaan negatiivisia tunnelatauksia ja aiheuttamaan uusia kiukunpuuskia.
Tietenkin minun pitäisi pystyä hillitsemään itseni, ja tottakai ymmärrän ettei kukaan kestä toistuvia turhia kiukunpuuskia tai jatkuvaa huonotuulisuutta. En kestä itsekään itseäni näissä tilanteissa!
Ongelmani on, että suutahdan todella nopeasti sanoen samantien jotain idioottia. Sitten yleenä melkein heti tajuan sen, ja kadun. Mutta voi olla, että kumppani jo suuttui, tai (yli)reagoi ja siitä tulee riita. Silloin paikalta pakeneminenkaan ei kumppanini mielestä ole oikein, vaikka monesti painun toiseen huoneeseen laskemaan kymmeneen kuitenkin. Niin, eihän sekään kivaa käytöstä ole. (jne.)
--> Parasta olisi, etten vaan olisi niin äkkipikainen ja herkkänahkainen. Olen kyllä nahkaani koettanut ties missä liemissä keitellä, mutta joo tässä vielä ollaan. Ja terapiaan menisin jos se olisi mahdollista.
"kun mieli muuttuu ja mieliala vaihtuu, en todellakaan voi sille mitään."
"Olen psykiatrian alan ammattilainen"
Onko niin, että naisten mielestä tunteet pitää välittömästi ilmaista ulospäin? Tai että ne tulevat pintaan ennen kuin niitä ehtii hillitsemään? Itse ainakin näytän ulospäin tunteita suurin piirtein sillä teholla kuin haluan. On tietysti niitä tilanteita, että tuntuu ihan reilulta antaa palaa täysillä vaan.
Mahdatko tietää, että E-pillereiden käyttö lisää tuota ilmiötä? Siksi se on niin kovin yleistä nykyään.
Mä taidan olla todellinen harvinaisuus tässä asiassa, mulla ei oo pahemmin mielialan vaihteluita, joskus tosi harvoin kyllä. Mutta siihen verrattuna mitä kavereitten kans ollaan juteltu niin tuntuu että muilla niitä on paljon enemmän. Ja syön e-pillereitä eikä ne musta oo sen pahempaa tehny.
Kunpa olisin samanlainen (ks. kirjoitukseni yllä). Nää ongelmat, mitä mielialanvaihteluista syntyy on tuhonnut monta parisuhdettani ja itseluottamukseni.
Toisaalta jotkut miehet saattaa valittaa, että nainen nalkuttaa vaikka nainen oikeasti olisi sellainen joka ei todellakaan valita pikkuasioista ja harvemmin haastaa isoista asioistakaan riitaa. Toiset miehet vaan ei halua koskaan riidellä. Ja pelkästään jonkin ikävän asian esille ottaminen ja asiallinen keskusteluyritys on riitelemistä. Ei ole kuitenkaan suhdetta, jossa ei ikinä riideltäisi. Mutta toisista kina kerran vuodessakin on joillekin liikaa. Ja lähdetään baariin vetään lärvit, kun nainen "haastaa riitaa". Oli nainen sitten aloittaja tai ei.
Eräs ystäväni on aika pitkäpinnainen ja hänen avomiehensä vaikuttaa olevan aika laiskimus. Ei koskaan siivoa, eikä laita ruokaa. Ei ole mielellään lastenkaitsijana. Itse kyllä lähtee kavereiden kanssa baariin. Ja kotonakin lipittää usein olutta. Lapsillekin hermostuu usein. Joskus jos ystäväni sanoo jostain, niin mies vetää herneet nenään ja valittaa kuinka nainen nalkuttaa. Ja kuinka kaikki naiset on nalkuttajia. Että aina ei voi tietää koko totuutta, kun joku valittaa, että hänen naisensa nalkuttaa.
Minäkin kun menin mieheni kanssa naimisiin, tämä ystäväni mies kyseli, että joko on muija alkanut nalkuttamaan ja muutui pirttihirmuksi. Meille tuli mieheni kanssa jokin pieni eri mielisyys ja tämä mies sitten siihen heti kommentoi, että niin heti on nalkutus alkanut kun naimisiin menitte. Mieheni itsekin vähän pelästyi ensimmäistä avioliiton aikaista "riitamme" (erimielisyys) ja sanoi, että nytkö se sitten alkoi. Me riitelemme miehen kanssa ehkä 1-2 krt vuodessa... Ja en valita pikkuasioista ja olen rauhallinen ihminen. Aina en sano mitään vaikka syytä olisi. Joka mielestäni toisaalta on huonokin asia. Ja miehen ei tarvitse pyytää lupaa, jos lähtee kavereiden kanssa ulos tms. Tuntuu epäreilulta, jos kuittaillaan että nalkutan tai poltan päreeni! Kaikki työkaverinikin pitää minua viilipyttynä. Toki osaan suuttuakin.
Itse en töissä enkä kavereille kerro meidän riidoista tai miehen suuttumisista. Se ei tunnu jotenkin oikealta. Miehet usein tuntuu valittelevan naisen nalkutusta. En tiedä puhuuko mies muille meidän riidoista.
Totta, huuda/karju seuraavalla kerralla naama punaisena oikein kunnolla. Sano oikein loukkaavia asioita naiselle. Ja uhkaa avioerolla, jos nalkutus ei lopu. Tai lähde paikalta ja sano, että tulet takaisin kun nalkutus loppuu. Kun tulet takaisin ja nalkutus jatkuu, niin lähde taas. Voihan tuo saada naisen nalkutuksen loppumaan. Jopa täysin. Kun nainen pelkää, että taas räjähdät samalla tavalla. Ehkä naista jopa ottaakin päähän kun et reagoi ja yrittää saada sinut suuttumaan nalkuttamalla enemmän. Ehkä hän odottaakin raivoamistasi.
Tai ala itse haastamaan riitaa. Yhtäkkiä alat meuhkaamaan jostakin ja annat sen äitiyä kunnon riidaksi. Tai sitten vaan nalkutat tasaisesti.
Mutta muuttuuko asiat oikeasti paremmaksi? Tietysti jos nainen nalkuttaa täysin turhasta. Mutta mitäpä, jos siihen on syy? Pitäisikö se lakaista maton alle? Pitäisikö naisen tehdä niin kuin mies nyt tekee. Mies kärsii nalkuttamista, mutta ei sano mitään (haukkuu naista vaan takanapäin muille). On hiljaa. Ettei tunnelma mene pilalle (eikö se jo ole mennyt?). Pitääkö naisenkin olla hiljaa, jos joku ottaa päähän?
Tietysti on ihmisiä, jotka vai huvin vuoksi nalkuttaa. Mutta joskus siihen voi olla syy.
Vaihteleeko naisen mielialat muutoin vai kiukkuaako hän vain sinulle? Onko vaihdevuodet tms.?
Vastauksena edelliselle:
1.Sinulla on käytössä se vanha klisee että mies ei puhu ja vaimo puhuu siitäkin edestä, ei päde meidän suhteeseen.
2.Pahaa oloa puretaan lähinnä erittäin tuttuihin, ei pelkästään puolisoon, esimerkiksi vanhempiin, veljeen jne...
Kyllä todellakin on keskusteltu vaimon kanssa ja kymmenien hyvien kavereiden tai sitten työtuttujen kanssa myös heidän suhteistaan, joko totisemmin tai lähinnä läppää heittämällä. Puhumattomuus ei ole syynä! Ne puhumattomat eivät tänne kirjoita =) Ajattelin virittää keskutelua kuitenkin MYÖS täällä.
Ymmärrän hyvin suuttumisen esim. jos vaimolla liikaa töitä ja väsynyt ja tarvitsee minulta apua ja ilmoitan 10 min varoitusajalla vaikka, että lähden baariin tai päinvastoin jos vaimo ilmloittaa häipyvänsä minä saan suuttua.
Tai jos vain juon kaljaa sohvalla ja vaimo siivoaa ja hoitaa lapsia. Kyse on aivan eri jutusta.
Kysessä lähinnä ylireagoimisesta(tyyliin juomalasisi jäi pöydälle, et laittanut tiskikoneeseen, tämä ei tietenkään ole haitannut 3 vko, mutta nyt yllättäin alkoi haittaamaan) ja siitä ettei hallitse itseään, ts. mopo karkaa täysin.
Luulen että tällä puretaan esim. töissä liian kilttinä aiheutuneita patoumia? Pakko purkaa paha olo johonkin, se ei purkaudu pahan olon aiheuttajaan.
Itseltä mopo karkaa todella harvoin, ehkä 1 - 2 kertaa vuodessa. Tajuan kyllä tunteen ja on hirveä, huutamisen ehkä riehumisen jälkeen lähden yleensä 3-6h pois ajelemaan autolla jne.. koska lopulta tajuan että tilanne ei johda minnekkään. Jos karkaisi esim. 2-4 vko välein lähtisin lääkärille.(Muuten tässä kiukkutilassa olevalle henkilölle ei kannata suositella lääkärille menoa =) )
Ja huudettu on seuraus pahimmillaan molemmilla 3 pv mykkäkoulua, jonka jälkeen pyydetään anteeksi sitten ehkä lopuviikosta räjähdetään uudestaan, ja riidan alkuperäisenä syynä on aivan naurettava juttu.
Onneksi sitten taukoa voi tulla parhaimmillaan jopa 1kk
Olen gaugaman kanssa samaa mieltä siitä että minä nyt vaan olen sellainen ei kelpaa vastaukseksi, muutoinhan myös kaikkien rikoksienkin teko olisi helppo perustella ja hyväksyä.
Ehkä kyse on loppujen lopuksi vain oman pahan olon purkamista toiseen. Kun itsellä on tullut vastaavanlainen olotila, niin silloin on todella paha olla, mistä tuo sitten johtuu? Monen tekiän summa? Mihin oma puoliso kuuluu ehkä 20% verran? Tämäkö pilaa hyvät suhteet?
...kirjoitus. Valitettavasti en osaa auttaa juurikaan, vastaukset ovat hukassa. Epäreilulle kiukku- ja syyttelyterrorille on omien kokemusteni mukaan ominaista tämä "En voi sille mitään"
Eli tekijä puhuu tapahtumasta ikään kuin jonkun toisen tekemisistä, joista hän ei oikeastaan ole vastuussa. Annetaan ymmärtää, että asiaan ei voi vaikuttaa. Se on Luoja, se on hormonit, se on stressi, se on temperamentti mutta se en ole minä. Jossakin sanottiin, että kyllä aikuisen ihmisen pitää osata käyttäytyä. Se ei kai päde parisuhteeseen. En usko, että kiukuttelijat ja riidan haastajat käyttäytyvät esim. töissä asiakkaita tai työtovereita kohtaan yhtä vapautuneesti (epäoikeudenmukaisesti, itsekkäästi, ilkeästi tms.) vaan jostakin niitä vähemmän repiviä ratkaisutapoja saadaan siellä ammennettua. Oma kumppani saa sen sijaan toimia sylkykuppina, hänen pitäisi jaksaa nauraa asialle tai osata reagoida juuri kiukuttelijan haluamalla tavalla.
Olen miettinyt mikä kiukuttelussa on niin koukuttavaa, että sitä on pakko päästä tekemään. En oikeasti usko tuohon avuttomaksi heittäytymiseen. Jos on tahtoa löytyy tie. Saastaa ei tule suusta jos huulet pysyvät yhdessä. Pienin askelin itsetuntemusta ja ratkaisuja parantaen. Mutta kun sitä aitoa tahtoa juuri ei ole, päin vastoin on valtava halu kiukutella. On saatava purkaa kuona toisen päälle. Tässä on jutun pointti. Halu ja vastuun ottaminen ovat niin heiveröisiä ja nimellisiä, että homma ei edes nytkähdä eteenpäin. "Minä nyt vain olen sellainen"
Joskus tulee mieleen hakeeko kiukuttelija jotakin rajoja testaten kuinka pitkälle voi mennä? Mihin huomiohakuisuus perustuu? Olisihan väsykiukkutilanteessa miljoona muutakin tapaa reagoida: lähteä ulos, huutaa itsekseen, itkeä, tilittää, vaikeroida, hakata nyrkkeilysäkkiä, kirjoittaa asiat päiväkirjaan jne. Joku syyhän sille täytyy olla että kaikista lukemattomista tavoista voittajaksi selviää juuri se tapa jossa toinen ihminen saadaan tehokkaasti ärsytettyä, loukattua, haukuttua tms. Mielestäni hormoni- ym. selitykset ovat aivan uskottavia siihen asti että tulee todella huono fiilis, rauhallisuus ja hallinnan tunne katoavat jne. Mutta se seuraava askel eli tuon olon kanavoiminen juuri sillä yhdellä tavalla ja muka totaalinen kyvyttömyys vaikuttaa tähän valintaan eivät ole uskottavia. Jos kykenee kehittyneeseen vittuiluun, kykenisi varmasti myös yksinkertaiseen poistumiseen. Jos haluaisi.
Kyllä syyttelyterroristin kanssa voi elää ja elämä voi olla välillä erittäin mukavaakin kiukkujen välissä. Kiukuttelu toki häivyttää turvallisuuden sillä tavalla, että elämästä tai ainakin suhteesta tulee paljon pinnallisempi kuin mitä se olisi ilman rähjäämistä. Rauhallisempi pyrkii ylläpitämään turvallisuutta ja vakautta ja ammentaa ehkä itse voimaa jostakin muualta (ystävät, harrastukset, suku, työ ja työkaverit jne.). Mutta eipä tulisi mieleen esim. rakentaa taloa tai hankkia lapsia epävakaaseen ympäristöön.
Kyllä, se olen minä - silloin kun olen stressaantunut tai PMS-oireinen. Muuten olen "normaali". Tahtoa kyllä olisi, mutta kun se järki ei ole täysin läsnä niissä tilanteissa. Koetan kuitenkin puhua teoista, en henkilöstä enkä yleistää. (niinkuin se "rauhallisempi" osapuoli suututtuaan tässä tapauksessa, joka kaivaa kaikki aiemmin "peittelemänsä" negatiiviset tunteensa x100 viimeisen 2kk ajalta - kun koskaan puhu niistä muuten oma-aloitteisesti)
On totta, että itsensä hillitseminen on sitä vaikeampaa, mitä läheisemmän henkilön seurassa olen. En pysty 24h/päivä peittämään huonoa oloani. Pakopaikkaa ei ole, en voi kotonani sulkeutua koppiin. Tai voin, mutta sehän on jo sitten kiukuttelua kumppanin mielestä. Mutta kyllä: yritän löytää noita kanavoita ja muuttua. Valita sen vaihtoehdon, mikä on vähiten huono. Mieheni kun ei ylipäätään hyväksy sitä, että saatan olla masentunut tai epätoivoinen - joten saan mistä tahansa sellaisesta negatiivista palautetta ja kritiikkiä (en tukea tai ymmärrystä jota kaipaisin), joten ns. kannustusta ei ole, vain keppiä. Mutta siitä nyt ei ollut puhe: mun on opittava hillitsemään itseni - vasta sitten kun kiukkukohtauksia ei ole, on mahdollista puhua miehen mahdollisista puutteista - nythän ne kaikki johtuu vain minun käytöksestäni ;) Oli miten oli, itsenikin kannalta on parempi, mitä kypsemmin voin käyttäytyä... sen antaa itseluottamusta.
> kun kiukkukohtauksia ei ole, on mahdollista puhua miehen mahdollisista puutteista - nythän ne kaikki johtuu vain minun käytöksestäni ;)
Tämä on kieltämättä haasteellista. Tuskin kiukuttelijoiden puolisot muutenkaan ovat täydellisiä - kaukana siitä. Mutta on vaikeaa lähteä kaivelemaan hituja omasta silmästä kun kumppanilla on rekka-auto omassaan. On vaikeaa ottaa tosissaan henkilöä, joka on menettänyt totaalisesti itsehillintänsä/arvokkuutensa/käytöstapansa/kohtuullisuutensa. Se on vaikeaa vaikka itse olisi myös melkoinen mulkero:)
Homma menee jotenkin niin että aloitetaan perusasioista ja edetään kohti vaikeimpia. Matkan varrella ei tule tyylipisteitä vaan kaikki on kiinni siitä edetäänkö seuraavalle tasolle minimivaatimukset täyttäen.
Kun luette tuon otsikon kirjan, ymmärrätte täsmälleen, mistä tuo naisten ylämäki-alamäki käytös johtuu. John Gray on tiivistänyt tuohon kirjaan niin suuren määrän viisautta miehen ja naisen välisistä eroista ja suhteista, että tuo kirja pitäisi olla oppimateriaalina peruskouluissa. Tuon lukeminen avasi ainakin minun silmäni (ja myös vaimoni, luimme sen yhdessä) monille ihmetyksen aiheille.
Ko. kirjassa on selitetty tämänkin aiheen asia perinpohjaisesti, ja miten siihen pitää suhtautua. Ihan oikeasti, käyttäkää muutama tunti elämästänne tuon lukemiseen, niin säästytte monelta mielipahalta. Ehdottomasti suosittelen SEKÄ MIEHILLE että NAISILLE. :)
Kerron omakohtaisesta kokemuksesta. Minulla on erittäin pahat pms-oireet kerran kuussa niin, että niitä sitten kestää sen kolme viikkoa. Kuukaudesta yksi viikko on ihanaa, muuten mennään mun mielialojen mukaan. Olen hankkimassa siihen vihdoin lääkitystä, sillä ei tätä kestä kukaan, vähiten minä itse. Kerron vain, että joskus naisen mielialojen heittelyssä voi olla taustalla sairaus jota nainen ei itse tiedosta. Pms pahimmillaan alkaa viikkoa ennen menkkoja, kestää menkat ja vielä viikko sen jälkeen. Että sellasta, ei ole kivaa olla nainen..varsinkaan jos miehellä ei riitä ymmärrys oireille, joita ei itse pysty lainkaan säätelemään.