Tyttöystävän ahdasmielisyys ja kiusaamistausta

Toden näköisesti alkaisi.
Tuskin muuttuu naimisiin mennessä ja minkälainen äiti tuollainen olisi?

Olisiko tyttöystävälläsi jokin luonnehäiriö.
Käy keskustelemassa asiasta jonkun psykologin kanssa, jos hän osaisi neuvoa.
Itse en olisi suhteessa ko. persoonallisuuden omaavan ihmisen kanssa.

Teidän suhteessanne pääasia on tietysti, miten hän kohtelee sinua. Jos kunnioitus on pysynyt voimissaan jo kuusi vuotta, niin eivätköhän siinä ajassa jo kulissit olisi romahtaneet.

Parisuhteessa joutuu hyväksymään myös kumppanin rumemmat puolet, eikä toista voi muuttaa vastoin hänen omaa tahtoaan. Tee kuitenkin selväksi, ettet hyväksy tyttöystäväsi käytöstä, ja jos teillä jonain päivänä on lapsia, heidän nähtensä ei toisia halveksuta. Tuo psykologin kanssa juttelu ei välttämättä olisi huono idea, jos kerran tilanteeseen liittyy myös itsehillinnän vaikeus eikä vain yleinen elämänasenne.

Itsekäs ämmä, joka kuvittelee olevansa niin täydellinen että on varaa arvostella muita. Tällaisten ihmisten lapsista tulee todennäköisesti samanlaisia, kiusaavat "huonompiaan" koulussa. Ite suorastaan halveksin ton sortin ihmisiä, niiltä pitäis ottaa turhat luulot pois!

En todellakaan menisi naimisiin ja tekisi lapsia, mutta muuten kyllä kannattaa huvi ottaa irti kunnes löytyy normaali, tai seurata tapahtuuko käytöksessä kehitystä. Tiedän ihmisiä jotka on läheisille kavereilleen kyllä mukavia, mutta puolitutuille paljastuu todellinen luonne. Varmasti jossain vaiheessa kun parisuhde vähän puutuu, yrittää päästä hallitsevaksi/alistavaksi puoleksi.

Mun mielestä se ei ole mitenkään vähäpätöinen juttu, että oikeasti kokee voivansa kunnioittaa kumppaniaan. Se on jopa yksi kolmesta tärkeimmästä peruspilareista suhteessa: Kunnioitus, avoimuus ja luottamus. Niitä ei korvaa mikään ulkonäkö (joka jokatapauksessa enemmin tai myöhemmin rapistuu btw.). Ja se on aika vaikeaa jos koulukiusaamistaustan lisäksi vielä nykypäivänäkin toteuttaa tuollaista kiusaavaa ja alentavaa ideologiaa. Joskus olen koulukiusaajan kanssa seurustellut ja muistan, että kun siitä kuulin niin olin äärimmäisen pettynyt ja kyllä se kunnioitus koki kolauksen. Eikä häntä tuntunut asia erityisemmin haittaavan. Se suhde jäi lyhyeksi.

Sitten on nykyinen puolisoni. Joka on ollut sekä koulukiusattu että koulukiusaaja. Ja tosta ollaan puhuttu syvällisesti. Ei ollut mikään priimus motor kiusaaja, mutta meni mukaan että se oma piina vihdoin loppuisi. Mutta aikuisiällä häntä itseään jäi sitten piinaamaan kummastakin muistot. Jopa siinä määrin, että meni tältä toiselta kiusatulta pyytämään anteeksi ja keskusteli asiat halki ja pinoon. Auttoi kumpaakin huomattavasti ja oikein näin miten se taakka puolisoni harteilta silloin putosi. Ylipäätänsä aikuiseksi kasvettuaan hän on ollut erittäin huomioiva ja kiltti muita ihmisiä kohtaan (omasta mielestäni joskus vähän liiankin kiltti). Mun olisi vaikea kuvitella parisuhdetta muunlaisen persoonan kanssa. Ajatus siitä, että lapsi voisi oppia vanhemmaltaan niin negatiivisen ajatusmaailman on kamala kuten myös se, että en pystyisi kunnioittamaan omaa puolisoa - ihmisenä, ei ainoastaan sen perusteella miten minua kohtelee vaan ylipäätänsä kaikkia ihmisiä.

En nyt usko, että välttämättä sinua alkaisi kohtelemaan törkeästi vaikka mistä sitä tietää jos esim. eroaisitte. Mutta siinä on sinun mielenkiintoista opettaa lapsellesi esim. suvaitsevaisuutta kun toisen yhtä paljon lapseen vaikuttavan aikuisen käytös puhuu täysin päinvastaista. Meillä oli siitä eri tilanne, että puoliso ei aikuisena enää kiusannut ja hän itse koki kiusaamisen vääränä ja toimi sen mukaan. Eikä mun ole ikinä tarvinnut hävetä puolisoani sen perusteella, miten muita kohtelee. Eli jotta tuo ei jää kaihertamaan niin tuosta on käytävä entistäkin vakavampi keskustelu. Miten nainen itse suhtautuu käytökseen, kokeeko sen itse täysin normaalina ja oikeutettuna? Mielestäni on kyllä aika surullista ja omituista, että 28-vuotiaanakaan ihminen ei ole yhtään muuttanut arvomaailmaansa. Surullista hänen puolestaan, mutta myös sinun, koska tuntuu epätodenäköisemmältä, että niin vanha koira oppii lähinnä teiniaikaan kuuluvista tempuistaan eroon. Eli sitä muutosta ei varmaan tapahdu ja siten sinun olisi opeteltava joko sietämään ja hyväksymään tuollaista käytöstä ja muutettava itseäsi (minun mielestäni pahempaan suuntaan) tai erottava ja etsittävä sitä ihan oikeaa ihannenaistasi.

Tulipa surullinen olo puolestasi. Kun tuo kunnioitus on ehdoton peruspilari omasta mielestäni ja kyllä se oikeasti haukkasee ison palan parisuhteen laadusta. En osaa kuvitella, että voisin ikinä tuntea puoliksikaan samanlaista onnea, iloa, ylpeyttä ja kunnioitusta esim. ulkoisesta avuista tai miten juuri minua kohtelee kuin siitä millainen hän on ihmisenä yleisesti. Sillä lopulta pidemmissä parisuhteissa ei puhuta vain puolisosta vaan myös omien lastensa isästä/äidistä, ystävästä, tiimiläisestä. Lisäksi tämä henkilö nivoutuu myös niin monen muun ihmisen elämään kuten sukulaiset, ystävät jne. Ei siinä riitä että on "hyvä kumppani" - pitää olla "hyvä ihminen".