Kerron tässä muuten vain palan elämän tarinaani.
Olen saanut kokea muutaman hyvän suhteen ja muutaman, jota en haluais muistaa ja yhden pitemmän, josta syntyi 2 rakasta lasta. Sen jälkeen tuli ero ja sen jälkeen yksi erittäin raskas suhde ja siitä selviytyminen vei vuosia. Epävarmuus ja pelko epäluotettavuudesta oli jo näitä juttuja kuullessa ja oman kokemuksen myötä saanut varovaiseksi. Kaikki, paitsi lasten isän kanssa eletty suhde olivat päättyneet miehen jonkinlaiseen uskottomuuten. Yksi oikein sikamainen. (Ei kuulemma ollut syy minun, vaan hän ei hyväksynyt poikaani millään lailla) Se ero piti ottaa toisen naisen kanssa sikaillessa, eikä rehellisesti kertoa, mikä potuttaa.
Kadun etten toiminut heti tai huomannut sitä ajoissa. Kiduin puoli vuotta sen jälkeen uskaltamatta luottaa kehenkään mieheen. Olin ystävällinen, mutta torjuin kohteliaatkin yritykset. Suojelin itseäni. Yksi suhteista, joka oli suurin rakkauteni, johti pahoinpitelyyn, koska hän oli sairaalloisen mustasukkainen. Mies peitti sen taitavasti suhteen alussa. Aivan upea, kohtelias ja naisen unelmamies. Hän repi sieluni melkein kappaleiksi oman mustasukkaisuutensa kumpuessa pikku hiljaa ja veti minut sekopäisyytensä vanavedessä. Hän kosti minulle "tahallaan tekemäni flirtttailut ja sala ihailut" Lopulta kertoi pettäneensä. Olin vain varjo entisestäni, kun vihdoin revin itseni irti siitä suhteesta.
Varoin pitkään uuden suhteen aloittamista, mutta tunsin yksinäisyyttä ajan mittaan ja lapseni (kouluiässä) patistivat minua ulos tapaamaan ystäviä. En kuitenkaan luottanut kehenkään tapaamaani mieheen enää. Ajattelin, että okey, kohtaloni oli siis elää näin. Mikäs siinä.
Lähdin poikani kanssa, joka on nuorimmaiseni, kanssa lomalle etelään ja vain todella nauttimaan laiskottleusta ja auringosta. Niin teki myös mies poikansa kanssa, jonka rinnalla elän juuri kolmatta alkavaa vuotta. Hän on kaikin puolin kiltti ja huomaavainen. Tiedän, että hän rakastaa minua...niin rakastan minäkin häntä. Hänelle merkitsee parisuhteessa luottamus varmasti yhtä paljon kuin minulle, mutta mistä voin olla varma. KUINKA VOIN LUOTTAA HÄNEEN? Olen jopa ironisesti ajatellut miten voisin tarkistaa hänen luottamuksensa. Olen asennoitunut valmiiksi, jos jotain tapahtuu en enää revi sieluani kappaleiksi. Lähden ja en anna kenekään satuttaa enää itseäni. Suhtautumiseni on miesten pettämisien myötä tullut jotenkin kylmemmäksi. Olen päättänyt, että jos jotain tapahtuu, toimin välittömästi. Enää en usko selityksiin. Voin antaa anteeksi, mutta en jää enää suhteeseen. Toisaalta tuntuu kauhealta, kun ei uskalla luottaa ja heittäytyä täysin siihen suhteeseen.
Olen saanut kokea muutaman hyvän suhteen ja muutaman, jota en haluais muistaa ja yhden pitemmän, josta syntyi 2 rakasta lasta. Sen jälkeen tuli ero ja sen jälkeen yksi erittäin raskas suhde ja siitä selviytyminen vei vuosia. Epävarmuus ja pelko epäluotettavuudesta oli jo näitä juttuja kuullessa ja oman kokemuksen myötä saanut varovaiseksi. Kaikki, paitsi lasten isän kanssa eletty suhde olivat päättyneet miehen jonkinlaiseen uskottomuuten. Yksi oikein sikamainen. (Ei kuulemma ollut syy minun, vaan hän ei hyväksynyt poikaani millään lailla) Se ero piti ottaa toisen naisen kanssa sikaillessa, eikä rehellisesti kertoa, mikä potuttaa.
Kadun etten toiminut heti tai huomannut sitä ajoissa. Kiduin puoli vuotta sen jälkeen uskaltamatta luottaa kehenkään mieheen. Olin ystävällinen, mutta torjuin kohteliaatkin yritykset. Suojelin itseäni. Yksi suhteista, joka oli suurin rakkauteni, johti pahoinpitelyyn, koska hän oli sairaalloisen mustasukkainen. Mies peitti sen taitavasti suhteen alussa. Aivan upea, kohtelias ja naisen unelmamies. Hän repi sieluni melkein kappaleiksi oman mustasukkaisuutensa kumpuessa pikku hiljaa ja veti minut sekopäisyytensä vanavedessä. Hän kosti minulle "tahallaan tekemäni flirtttailut ja sala ihailut" Lopulta kertoi pettäneensä. Olin vain varjo entisestäni, kun vihdoin revin itseni irti siitä suhteesta.
Varoin pitkään uuden suhteen aloittamista, mutta tunsin yksinäisyyttä ajan mittaan ja lapseni (kouluiässä) patistivat minua ulos tapaamaan ystäviä. En kuitenkaan luottanut kehenkään tapaamaani mieheen enää. Ajattelin, että okey, kohtaloni oli siis elää näin. Mikäs siinä.
Lähdin poikani kanssa, joka on nuorimmaiseni, kanssa lomalle etelään ja vain todella nauttimaan laiskottleusta ja auringosta. Niin teki myös mies poikansa kanssa, jonka rinnalla elän juuri kolmatta alkavaa vuotta. Hän on kaikin puolin kiltti ja huomaavainen. Tiedän, että hän rakastaa minua...niin rakastan minäkin häntä. Hänelle merkitsee parisuhteessa luottamus varmasti yhtä paljon kuin minulle, mutta mistä voin olla varma. KUINKA VOIN LUOTTAA HÄNEEN? Olen jopa ironisesti ajatellut miten voisin tarkistaa hänen luottamuksensa. Olen asennoitunut valmiiksi, jos jotain tapahtuu en enää revi sieluani kappaleiksi. Lähden ja en anna kenekään satuttaa enää itseäni. Suhtautumiseni on miesten pettämisien myötä tullut jotenkin kylmemmäksi. Olen päättänyt, että jos jotain tapahtuu, toimin välittömästi. Enää en usko selityksiin. Voin antaa anteeksi, mutta en jää enää suhteeseen. Toisaalta tuntuu kauhealta, kun ei uskalla luottaa ja heittäytyä täysin siihen suhteeseen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuntui tosi kamalalta lukea sun juttusi. Ymmärrän kyllä tunteesi, siitä se ei ole kiinni, vaan harmittaa puolestasi. Suurin osa sekä miehistä että naisista on kunnollisia ihmisiä, jotka välittävät aidosti toisesta. Ikävää, että olet joutunut niin monen "paskiaisen" kohteeksi matkallasi.
Toivottavasti osaat kertoa menneestä elämästäsi miehellesi ja hän ymmärtää asennoitumisesi häneen. Mikään muu ei voi sinua vapauttaa kuin puhuminen!
Toivottavasti pääset kokemustesi yli. Elämä ja parisuhde voivat myös olla aivan ihania asioita molemmat!
Mistään suhteesta ja kenestäkään ihmisestä ei voi olla 100% varma tässä maailmassa. Kuulostaa kovilta sanoilta, mutta näin se on.
Ihminen on heikko luonnostaan. Sinulla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa:
1. opettelet yksinkertaisesti luottamaan partneriisi tai
2. et opi luottamaan ja siksi elät jatkuvassa sisäisessä pelossa, mikä pidemmällä ajalla vie sinut henkisesti rauniolle.
Jokaisessa suhteessa eläminen on aina riski, mutta jos haluat elää ihmisen kanssa yhdessä, on sinun otettava riskejä.
Luottaa toiseen ihmiseen tarkoittaa tehdä työtä: opettele rakastamaan partneriasi. Kun rakkaus ihan oikeasti kasvaa suhteessa, niin epäilykselle jää aina vähemmän ja vähemmän tilaa.
Sinä olet kokenut ikäviä asioita menneissä suhteissasi. Yritä yksinkertaisesti unohtaa menneet ja keskity nykyiseen suhteeseen uusin voimin, rakkauden voimin. Ihmissuhde on jatkuvaa työtä ja hoitamista. Neuvoni ei ole "sinisilmäistä" toiseen luottamista ja uskomista, vaan rehellistä toisen rakastamista.
Opettele keskittymään elämään tätä hetkeä, äläkä mieti tulevaa periaattella "entäs jos sittenkin toinen pettää.. ja tulee vaikka ero". Niin saattaa tulla käymäänkin, mutta ethän sitä voi nyt tietää. Siksi elä tätä hetkeä. Ja aloita jo tänään rakentamaan suhdettasi rakkauden nimessä.
Jos suhteessa elää ihan oikea rakkaus, niin epäilykset jäävät sivulle.
Sillä rakkauteen ei kuulu epäluottamus.
Kiitos hyvästä kommentista.
Kyllä naisetkin tämäm homman osaavat.. eli pettämisen ja mieheltäkin voi mennä usko naisiin.. eikä halua siksi yrittää etsiä uutta suhdetta.
Eli ei kaikki miehet petä, vaikka näyttää siltä näissä keskusteluissa.
Omalla osaltani vaimo petti ja rankasti, erosimme ja lapset asuvat luonani.
Huomasin kommenttisi ja totean vaan että olet oikeassa.Tänäpäivänä naiset pettävät ainakin yhtä paljon kuin miehetkin.He eivät vaan lörpöttele siitä,niin eivät jää kiinni niin helposti.