Pari vuotta sitten eteeni osui tilanne jossa naistuttavani päätti edellisen suhteensa. Ajattelin osoittaa hienotunteisuutta antamalla hänelle aikaa selvittää asioitaan ja samalla myös mieltään. Tiesin että hänelle varmasti ottaja löytyy varmasti piankin joten päätin itse toimia. Kerroin hänelle mitä tunnen ja pari kuukautta olin kyllä/ei/ehkä tilassa kun hän välillä lyöttäytyi seuraani ja välillä otti etäisyyttä. Lopulta hän kertoi seurustelleensa kokoajan toisen kanssa ja minulle täten ei sijaa löydy. Tietysti olin hieman harmissani asiasta ja kyllä siihen pari kuukautta meni kun sain hänet pois mielestäni vaivaamasta. Nyt hänen nykyinen suhteensa ei enään toimi hänen toivomallaan tavalla ja yllätyin kun hän yllätäen otti minuun yhteyttä ja suorastaan ylisti minua ja ominaisuuksiani. Samat vanhat tunteet heräsivät minussa, mutta samalla epäilys siitä että olenko jossain vaiheessa jälleen se joka jää jollekin muulle toiseksi ja olisinkin vain jonkinlainen lohdutuspalkinto. Haluaisin olla se numero yksi enkä sellainen johon pitää vaan tarvittaessa tyytyä. Toisaalta en haluaisi häntä torjuakaan, mutta en myöskään saattaa itseäni tilanteeseen mikä tekisi jälleen sisimmässäni kipeää. Ajatus näiden kysymysten esittämiseen hänelle tuntuu hieman vaikealta, vaan eipä taida paljoa vaihtoehtoja olla. Kaikkiin suhteisiin toki sisältyy aina riskinsä, mutta millon se riski kannattaa ottaa? Siihen ei taida olla tyhjentävää vastausta.
Kunhan nyt purin tähän mieltäni.
Kunhan nyt purin tähän mieltäni.
Vastaukset 6
Vanhimmat
P on ihan kiva.
K on myös kiva
Ei elämä ole aina helppoa mutta siksi se onkin elämää. Parempi ottaa vähän riskiä niin onhan sitten kokemusta rikkaampi. Elä hetkessä on minun neuvoni. Sellaista mitä tuli tehtyä katuu vähemmän kuin sellaista minkä jättää tekemättä ja pohtii moista elämänsä loppuun.
Eli sinä et kelvannut hänelle viimeksikään joten hän otti toisen miehen, mutta nyt yhtäkkiä oletkin muka mahdottoman ylivertaisen ihana? Uskoo ken tahtoo. Kuulostaa lähinnä siltä että hän kaipaa lähinnä lohduttajaa pieleen menneen suhteensa unohtamiseksi ja kun on toipunut niin vaihtaa sinut taas "parempaan".
Aika kusipäistä toimintaa. Maailma on naisia täynnä eli katseleppa itsellesi joku toinen ja unohda ihmissuhdeloinen.
kummempaa, hän oli epävarma viimeksi ja valitsi jostain syystä sen toisen.
Nyt ilmeisesti tajunnut erehdyksensä ja otti sinuun yhteyttä.
Tottakai se voi mietityttää miksi niin voimakkaasti? Mutta itse tunteikkaana ihmisenä saattaisin tehdä samoin tajutessani tehneeni "elämäni virheen".
Kannattaa kuitenkin alkuun ottaa rauhallisesti.