Ennen yhdeksää

Ei saanut saunakaljaa. No, haetaan sitten kerralla vähän enemmän kunhan kauppa aukeaa. Ei sitä kehtaa lähteä yhtä tölkkiä erikseen hakemaan. Kätevää olisi ollut ostaa samalla kauppareissulla, mutta eihän se kä'y. Nyt sitä menee sitten enemmän. Rahaa ja kal... jaa mutta samallahan sitä ostaa vahvempaa ainetta, kun pitää kerran eri reissu tehdä. Näin se menee. Juu tiedän: olen alkoholisti, koska nautin alkoholia monta kertaa vuodessa.
7140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

.

Äänestä

Onhan se tietysti aivan ylivoimaista pitää pulloa jääkaapissa hätävarana. Voihan vaikka olla, että se polttelee siellä eikä säily seuraavaan saunareissuun. Tai jospa se vanhenee, kuten tarkkamakuisemmat väittävät.

Eikä sillä, etteikö moinen sääntö olisi kerrassaan naurettava. Itseään kunnioittava suurkuluttaja kun pitää aina kaapit olutta ja muuta alkoholia täynnä kukkahattutätien ja muiden raittiina raivojen kiusaksi.

Äänestä
  • olenkin holisti (siis sun teorialla), koska toi yks siideri on ollut kuukausia, löysin ton eilen :)

    Äänestä

  • minus.virus kirjoitti:

    olenkin holisti (siis sun teorialla), koska toi yks siideri on ollut kuukausia, löysin ton eilen :)

    En kai minä niin kirjoittanut, tai sitten en enää ymmärrä edes omia kirjoituksiani.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    En kai minä niin kirjoittanut, tai sitten en enää ymmärrä edes omia kirjoituksiani.

    minähän en koskaan ymmärrä mitään. Elämä on muuten tosi helppoa, jos on näinkin tyhmäksi päässyt ;D

    Äänestä

  • Eihän tuo mikään ongelma ole, vaan miehen logikkaa puhtaimmillaan.

    Äänestä

Itsellä kello soi 9.00

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sdfghkjhgfdxcfvb kirjoitti:

Ei saanut saunakaljaa. No, haetaan sitten kerralla vähän enemmän kunhan kauppa aukeaa. Ei sitä kehtaa lähteä yhtä tölkkiä erikseen hakemaan. Kätevää olisi ollut ostaa samalla kauppareissulla, mutta eihän se kä'y. Nyt sitä menee sitten enemmän. Rahaa ja kal... jaa mutta samallahan sitä ostaa vahvempaa ainetta, kun pitää kerran eri reissu tehdä. Näin se menee. Juu tiedän: olen alkoholisti, koska nautin alkoholia monta kertaa vuodessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu