Minulla on jo pidemmän aikaa ollut tällainen vaiva.
Aloitin kesätyöt tehdashommissa, joissa kävelen paljon päivän aikana, yhtenä päivänä askelmittari näytti mm. reippaasti yli 20km (normaalisti sellainen 10km kertyy päivän aikana). Kesän aikana tosin muut aerobiset liikkumiset on jäänyt väsymyksen takia väliin, mutta esim. kuntosalilla olen käynyt viikon aikana sen 2-4 kertaa (ja samalla pyörääkin polkenut). Ruokailunikin on mielestäni terveellistä, joka aamu aamupalaa, päivän aikana kaksi lämmintä ateriaa (töissä ja kotona) ja välipaloiksi hedelmiä ja/tai ruisleipää.
Joten mistä tämä lihoaminen johtuu? Toki paino on voinut nousta lihasten kasvun myötä, mutta se ei mielestäni selitä mahan ja lantion kasvamista? Viikonloppuisin olen tykännyt käydä viihteellä, mutta ei syy voi tässäkään olla. Syksyllä/talvella kuitenkin kävin opiskelijatapahtumissa viihteellä myös viikollakin.
Aloitin kesätyöt tehdashommissa, joissa kävelen paljon päivän aikana, yhtenä päivänä askelmittari näytti mm. reippaasti yli 20km (normaalisti sellainen 10km kertyy päivän aikana). Kesän aikana tosin muut aerobiset liikkumiset on jäänyt väsymyksen takia väliin, mutta esim. kuntosalilla olen käynyt viikon aikana sen 2-4 kertaa (ja samalla pyörääkin polkenut). Ruokailunikin on mielestäni terveellistä, joka aamu aamupalaa, päivän aikana kaksi lämmintä ateriaa (töissä ja kotona) ja välipaloiksi hedelmiä ja/tai ruisleipää.
Joten mistä tämä lihoaminen johtuu? Toki paino on voinut nousta lihasten kasvun myötä, mutta se ei mielestäni selitä mahan ja lantion kasvamista? Viikonloppuisin olen tykännyt käydä viihteellä, mutta ei syy voi tässäkään olla. Syksyllä/talvella kuitenkin kävin opiskelijatapahtumissa viihteellä myös viikollakin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tässä voi olla kaksi asiaa. a) sanomalla mielestäsi terveellistä ruokaa saattaakin olla hyvin epäterveellistä sekä ruoka-annoksesi ovat liian isoja. Mitä jos listaisit tänne seuraavan viikon syömisesi ja katsotaan sitten. viikonloppuisin viihteellä käyminen voi hyvinkin vaikuttaa painon nousuun, varsinkin jos teet sitä joka viikko. myöskin vanhetessa painon pitäminen on vaikeampaa, kuin nuorempana
tai b) lihaksesi kasvavat, mikä tietenkkin tarkoittaa että painoa tulee lisää. et kertonut kuinka painava ja pitkä olet.
Pituutta on 176 ja paino on nyt noussut 83 kiloon, talvella kouluvuoden aikana paino pyöri 77-79 kilossa. Tänään olen esimerkiksi syönyt kaksi ruisleipää ja mandariinin aamiaiseksi, lounaaksi makaronilaatikkoa ja salaattia, samaa ruokaa tulen myös syömään iltavuorossa. Illalla töiden jälkeen joku pieni iltapala, luultavasti leipää
kai ymmärrät ettei tuo ollut lainkaan hyvä kirjoitus siitä mitä syöt päivän aikana? kaksi ruisleipää eivät varmasti ole pelkästään ruisleipiä, vaan niiden päällä on varmasti jotain, margariiniä ja mitä muuta? mitä juomia juot päivän aikana ja kuinka paljon. makaroonilaatikko ei ole muuten terveellinen ruokavaihtoehto, joten olet väärässä sen suhteen että söisit terveellisiä ruokia. Myöskin, mitenkäs on lautasmalli?
eli kun kirjoitat viikon mittaisen ruokapäiväkirjan, se tarkoittaa että sinun kuuluu kirjoittaa KAIKKI ylös mitä syöt (vesi on ainut, mitä ei tarvitse, mutta sitäkin kannttaa juoda se ainakin litra päivässä) eli kaikki kahvit, kahviin käytetty maito ja sokeri, maito, limsat, mehut, jopa makarooniin käytetty ketsupin määrä tulee kirjoittaa ulos. muuten se on kuin heinäsuovasta yrittäisi etsiä neulaa arvuutella, mistä johtuu painosi nouseminen.
eli tosissaan, tarvitsee pikkuisen yksityiskohtaisemmin. esimerkiksi salaatti voi olla niin 70kcal salaatti, kuin 300kcal salaatti, riippuen mitä siinä on.
..ei ole urheilua..Askelmittarin 20km on kaukana todellisuudesta , sen perusteella on turha kaloreita laskea jne..Kerro työstäsi , se tuskin on kovinkaan raskasta vaikka hieno askelmittarisi näyttäisi 35km päivässä..Mitä salilla teet? sehän ei itsessään paljon laihduta , lisää aerobista liikuntaa niin voidaan jo puhua urheilusta..Semmoisilla sykkeillä millä jaksat , mutta ei kävelyä sillä jaksat varmasti jopa ; juosta....
Taitaa kävely vaan saada ruokahalun kasvamaan mutta kuluttavaksi urheiluksi siitä ei ole. Syöt siis vaan liian suuria annoksia. Vähennä ruokaasi tai ainakin vähintään korvaa suuri osa ruuastasi kasviksilla.
Tuohon ruokakysymykseen;
Ehkä se makaroonilaatikko ei ole terveellisin ruoka joo, mutta näen sen terveellisempänä kuin hese, mäkki tai kebabmestojen ruoat. Leivän päälle laitan yleensä voita, juustoa ja kinkkua, senhän pitäisi myös olla "normaalia" ruokatottumusta. (Ykkös)maitoa menee päivässä 3-5 lasillista, muulloin juon vettä. Kahvia juon 3-5 kupillista viikossa maidolla. Hyvin pitkälti viikko menee tällaisella ravinnolla, joka päivä en tuota makaroonilaatikkoa syö, mutta hyvin pitkälti "kotiruokaa": perunamuussia lihapullilla, kanamunaomletteja, riisiä ja kanaa jne.
Lautasmallin kokoa en osaa sanoa, mutta siirryin pari kuukautta sitten ison lautasen annoksista huomattavasti pienempään. Miten sen sanoisi, leipälautasen ja ruokalautasen välimaastossa oleva koko.
Työstä sen verran, että tosiaan kävelen töissä ja paljon ja se on verottanut muusta urheilustani, niin henkisen kuin fyysisen kunnon ollessa nollissa. Työ ei ole pelkkää kävelyä, vaan työnnän/vedän kärryjä niin käsivoimin, kuin pumppukärryillä. Yritin itseasiassa talviajan liikuntaharrastuksia harrastaa (tai sen tapaista) töiden ohella (eli 2-4 kertaa viikossa puntilla ja 5-7 kertaa viikossa ~tunnin aerobinen treeni), mutta kroppa ylirasittui tuosta ja sairastelin rasituksen takia.
mutta on niitä terveellisempiäkin vaihtoehtoja kuin makaroonilaatikko. itseasiassa makaroonilaatikko menee hyvin läheltä hesen hampparia. yhdessä makaroonilautallisessa on noin 600 kcal, riippuen tietenkin laadusta, mutta laitan aina yläkanttiin.
tuo sanontasi normaalista ruuasta menee vähän niinkuin amerikkalaiset sanovat mäkkiruokaa normaaliksi. vaikka se on mielestäsi normaalia ruokaa ja monesti myös muidenkin mielestä, on se juuri sitä ruokaa mistä lihoaa.
tiesitkö, että pelkästään maidonjuontiin sinulla menee lähemmäs 500kcal?
en tiedä muista, mutta kun laskee syömisesi, ne menevät reippaasti yli 2000kcal päiväkulutuksen. siihen kun lisää että juot alkoholia, mikä sitoo nestettä kehoon ja hidastaa muutenkin aineenvaihduntaa ja tuollaista, niin ei ihmekkään,että olet lihonut.
minä en lisäisi lainkaan sinulle enenpää liikuntaa, enemmänkin vain siirtyisin terveellisempään ruokavalioon.
eli siinä sinulle syy, miksi lihot
edellisen viestiin makaroonilaatikosta jne. "...hyvin pitkälti "kotiruokaa": perunamuussia lihapullilla, kanamunaomletteja, riisiä ja kanaa jne." Syötkö näitä esim. 1/4 lautasellista vai koko lautasellisen, missä salaatti, hedelmät jne. muu terveellinen aterialla? Lautasmallin tärkein idea lienee se, että kun puolet lautasesta täytetään kasviksilla, ei pysty syömään sitä lihottavaa niin paljoa ja tulee nopeammin kylläiseksi. Toki joillain rahatilanne tekee tiukkaa jne, mutta kotimaiset kasviksetkin ovat edullisia näin kesällä. Talvellakin porkkanat yms. juurekset, hedelmistä esim. omenat ovat edullisia, kun joku 2 kg:n pussi parilla eurolla.
Leivän päälle ei kannata laittaa kerralla sekä juustoa että makkaraa, vaan jompaa kumpaa. Näistä kertyy, jos syöt ruokailun yhteydessä monta palaa ja vielä välipalaksi.
Lounas voi olla myös esimerkiksi ruokaisa salaatti (kana, kala, feta), kuten varmaan useimmilla hoikilla ihmisillä. Vaihtoehtoisesti, jos työ on raskasta, niin tankkaa lounaalla kunnolla ja illalla ota päivälliseksi jotain kevyempää.