Sanokaas mielipiteenne miehestä!
Tavattiin ja alettiin olemaan yhdessä. Hän suunnitteli kaikenlaista yhteisen "tulevaisuuden" varalle. Kesälomareissuja ja muuta yhteistä tekemistä. Meillä synkkasi kaikilla tasoilla. Kerroin hänelle varmaan liian pian, että rakastan häntä. Sitten tuli viesti, että hän ei voi jatkaa. Oma poika ja työ on tärkeämpää. Kuitenkin hän otti itse yhteyttä ja halusi jatkaa. Silloin hän sanoi rakastavansa minua. Ja taas alkoi yhteisten asioiden suunnittelu.
Tässä vaiheessa näin hänen työnsä kiireellisyyden. Hän tekee todella pitkiä työpäiviä ja on aivan poikki niiden jälkeen. Viikonloput hän haluaa viettää poikansa (11v.) kanssa. Itse tein sitten ratkaisun, koska koin että minulle ei todella ole aikaa. Olin todella pettynyt. Kun aloin jo luottamaan siihen, että olin kerran elämässäni löytänyt ns. kunnollisen miehen.
Olemme nyt olleet erossa pari viikkoa. Laitoin hänelle viestin, että rakastan häntä. Sain takaisin viestin, jossa hän ilmoitti myös rakastavansa minua. Hän myös kirjoitti ikävöivänsä kovasti. Parin päivän päästä sain viestin, että hän ajattelee minua koko ajan. Niin minäkin häntä.
Mikä voi mättää...jos ikävöi ja rakastaa toista, niin miksi ei voi tavata ja olla yhdessä. Hän ei ole ottanut pariin päivään mitään yhteyttä. Minä ainakin haluan ainakin nähdä toisen, jos kaipaan häntä. Vaikka sitten vain pikaisesti, kiireen keskellä. Toki jokaiselle oma lapsi on tärkein, niin minullekin. Mutta voiko lapsi ajaa aikuisten keskeisen ihmissuhteen ohi ja jopa estää sen jatkumisen. Tai työkiireet? Ei ainakaan minun kohdallani.
En ymmärrä...enkä kohta enää jaksa elää epätietoisuudessa ja tällaisessa roikkuvassa tilanteessa. Muitakin miehiä on maailma täynnä, mutta kun haluan vain hänet.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.