Onnea?

Olen reilu parikymppinen nainen, avomiehen kanssa oltu jo lähemmäs 10 vuotta yhdessä. Meillä on omistusasunto, ja hyvät työpaikat molemmilla. Mutta, suhdettamme vaivaa se, että ei voi avoimesti keskustella asioista tai ratkaista asioita sillä vaikka kuinka yrittäisin hyvällä tai pahalla vaikka puhua mieheni kanssa ongelmista niin hän ei suostu puhumaan mitään, alkaa vaan heti haukkua huoraksi ja usein vielä kaupan päälle häipyy ryyppäämään. Tai ainakin uhkaa lähtevänsä. Ja usein kun on riitaa, täytyy pelätä, ettei liikaa vaan millään tavalla ärsytä toista, sillä usein hän ainakin uhkaa hakata ja usein on töninyt, heitellyt ja myös hakannutkin. Tuntuu, että olen aina tärkeysjärjestyksessä viimeinen. Jos hän on luvannut minulle jotain ja joku hänen kaveri ehdottaa vaikka ryyppäämistä, niin sillä ei ole enää mitään väliä, mitä minulle on luvattu, vaan hän lähtee kun häntä niin huvittaa. Todella turhauttavaa kun ei tule kuulluksi ihmisenä, ei oteta huomioon ja aina haukutaan ja kohdellaan huonosti. Ja kaikki on vielä kuulemma minun vikaa. Ja kotitöitä hän ei oma-aloitteisesti tee eikä paljon muutenkaan, kehtaa kuitenkin valittaa, jos on sekaista tai vaikka pölyä jossain. Ei tule kuitenkaan mieleenkään ottaa sitä rättiä käteen ja siivota itse. En ole itsekään mikään helpoin ihminen, suutahdan melko helposti, mutta viime aikoina kyllä on annettu paljon aihettakin. Sitä hän ei koskaan tajua, että ehkä hän omalla käytöksellään aiheuttaa riitoja. Reilu vuosi sitten muutin pois ja asuttiin puolisen vuotta erillään, mutta sitten mieheni lupasi että asiat muuttuu paremmaksi ja asioista puhutaan ja selvitetään. Ja miten kävikään, ollaan lähes samassa jamassa kuin silloin.

En tiedä miksi oikeastaan kirjoitin, kai piti vain saada johonkin tilittää, kun ei kauheasti ole ihmisiä, kenelle puhua avoimesti ajatuksistaan. Kai sitä on vaan toivonut, että toinen heräisi huomaamaan, että minäkin olen ihminen, jolla on tunteet ja joka pitäsi myös ottaa huomioon. Olen näiden ongelmien takia todella sulkeutunut ja en pysty rentoutumaan enää oikein kenenkään seurassa, kun tuntuu ettei ole mitään kerrottavaa omasta elämästä, kun nämä ongelmat kalvaa mieltä koko ajan. ilonkin kadotin jo pari vuotta sitten, tuntuu että alkaa olemaan jo turta kaikkeen. Ei kai loppujen lopuksi auta muu kuin nostaa kytkintä ja aloittaa uusi elämä, vaikeaa vain ottaa se ensimmäinen askel.
5416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luepa nyt oma tekstisi ihan ajatuksen kanssa ja kysy itseltäsi miksi olet tämän ihmisen kanssa? Miksi suostut toimimaan kynnysmattona? Ei miehesi tuosta tule muuttumaan, se on fakta. Itse vastaavan suhteen kokeneena voin kertoa, että olo paranee vasta kun saat lähdettyä pois tuosta tuhoavasta suhteesta.

Ja opettele tämä: ihmiset kohtelevat sinua niin kuin sinä annat itseäsi kohdella. Eli ellet vaadi kunnioitusta et sitä todennäköisesti tule saamaan. Olet ihan yhtä arvokas kuin kuka tahansa, joten käyttäydy sen mukaisesti. Älä anna ihmisten kävellä ylitsesi! Itsetuntosi nousee satoja pisteitä heti kun sisäistät tuon asian ja onnistut vielä toimimaan sen mukaan. Siitä se elämä alkaa. :)

Tsemppiä!

Äänestä

Mies pitää sinua itsestään selvyytenä. Luulee, että kaikki on sillä hoidettu, kun sai houkuteltua sinut takaisin luvaten kaikkea, mitä ei tapahtunutkaan.

Älä tyydy tuollaiseen kohteluun. Olet ennenkin lähtenyt pois. Olet jopa yrittänyt uudelleen. Nyt on aika todeta, että tuossa suhteessa et tule olemaan onnellinen.

Tsemppiä jatkoon! :)

Äänestä
  • Kiitos kommenteistanne, aion nyt muuttaa elämäni parempaan suuntaan lähtemällä pois suhteesta.

    Äänestä

  • Sadgirl kirjoitti:

    Kiitos kommenteistanne, aion nyt muuttaa elämäni parempaan suuntaan lähtemällä pois suhteesta.

    kai sentään opit jotakin?

    Äänestä

  • sdfsfh45646466 kirjoitti:

    kai sentään opit jotakin?

    Sinä et kuitenkaan ole oppinut vielä mitään. Taidat olla tosi köyhä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sadgirl kirjoitti:

Olen reilu parikymppinen nainen, avomiehen kanssa oltu jo lähemmäs 10 vuotta yhdessä. Meillä on omistusasunto, ja hyvät työpaikat molemmilla. Mutta, suhdettamme vaivaa se, että ei voi avoimesti keskustella asioista tai ratkaista asioita sillä vaikka kuinka yrittäisin hyvällä tai pahalla vaikka puhua mieheni kanssa ongelmista niin hän ei suostu puhumaan mitään, alkaa vaan heti haukkua huoraksi ja usein vielä kaupan päälle häipyy ryyppäämään. Tai ainakin uhkaa lähtevänsä. Ja usein kun on riitaa, täytyy pelätä, ettei liikaa vaan millään tavalla ärsytä toista, sillä usein hän ainakin uhkaa hakata ja usein on töninyt, heitellyt ja myös hakannutkin. Tuntuu, että olen aina tärkeysjärjestyksessä viimeinen. Jos hän on luvannut minulle jotain ja joku hänen kaveri ehdottaa vaikka ryyppäämistä, niin sillä ei ole enää mitään väliä, mitä minulle on luvattu, vaan hän lähtee kun häntä niin huvittaa. Todella turhauttavaa kun ei tule kuulluksi ihmisenä, ei oteta huomioon ja aina haukutaan ja kohdellaan huonosti. Ja kaikki on vielä kuulemma minun vikaa. Ja kotitöitä hän ei oma-aloitteisesti tee eikä paljon muutenkaan, kehtaa kuitenkin valittaa, jos on sekaista tai vaikka pölyä jossain. Ei tule kuitenkaan mieleenkään ottaa sitä rättiä käteen ja siivota itse. En ole itsekään mikään helpoin ihminen, suutahdan melko helposti, mutta viime aikoina kyllä on annettu paljon aihettakin. Sitä hän ei koskaan tajua, että ehkä hän omalla käytöksellään aiheuttaa riitoja. Reilu vuosi sitten muutin pois ja asuttiin puolisen vuotta erillään, mutta sitten mieheni lupasi että asiat muuttuu paremmaksi ja asioista puhutaan ja selvitetään. Ja miten kävikään, ollaan lähes samassa jamassa kuin silloin.

En tiedä miksi oikeastaan kirjoitin, kai piti vain saada johonkin tilittää, kun ei kauheasti ole ihmisiä, kenelle puhua avoimesti ajatuksistaan. Kai sitä on vaan toivonut, että toinen heräisi huomaamaan, että minäkin olen ihminen, jolla on tunteet ja joka pitäsi myös ottaa huomioon. Olen näiden ongelmien takia todella sulkeutunut ja en pysty rentoutumaan enää oikein kenenkään seurassa, kun tuntuu ettei ole mitään kerrottavaa omasta elämästä, kun nämä ongelmat kalvaa mieltä koko ajan. ilonkin kadotin jo pari vuotta sitten, tuntuu että alkaa olemaan jo turta kaikkeen. Ei kai loppujen lopuksi auta muu kuin nostaa kytkintä ja aloittaa uusi elämä, vaikeaa vain ottaa se ensimmäinen askel.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu