Verot

Asuminen kallistuu ruoka juoma siis kaikki kallistuu helvetisti. KATAINEN sanoi uutisissa Elvytys toimi nyt on laskun aika HEH VIROLAISET KORJASI ELVYTYS RAHAT -VEROKERTYMÄÄ EI SUOMELLE TULLUT, NOISTA NYT KOROTETAAN VEROT, TAAS VIROLAISET JYLLÄÄ UPEETA JYRKI KATAINEN
12244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

se meni: Kokoomus. Työläisenpuolue= Työläiseltä rahat pois.
Työnantajilta poistettiin kela maksut ja nyt ne puutuvat rahat otetaan työläisiltä. No kohta ollaan taas palkkaneuvooteluissa, kun kulut ovat nousseet ja nykyinen palkka ei riitä mihinkään. Siten katainen itkee, kun duunari tahtoo ostaa voita leipäänsä.

Äänestä

tee työtä niin saat rahaa. mikä siinä on niin vitun vaikea ymmärtää.

Äänestä

Kyllähän liitot sitten neuvottelee taas ne 0,5%n palkankorotukset sulle. saat sitten muutaman euron lisää liksaa. Näinhän se tulee menemään.

Onneksi neuvottelen itse palkkani. Säästän vielä melkoisesti ay-maksuissa.

YTK:n jäsenyys riittää ansiturvan kannalta. AY liitot ei paskaakaan välitä jäsenistönsä toimeentulosta. Työttömistä vielä vähemmän.

Äänestä
  • Tollanen reppana ei neuvottele yhtään mitään, työnantaja sanelee ja sinä nyökyttelet perässä. Ensimmäisenä olet kyselemässä paljonko on palkankorotukset kun yleiskorotukset tulee. Ja säästöjä sulle ei jäsenmaksuista kerry kun litkit vaan enemmän sitä keskaria. Loisia osaat liiton neuvottelemat korvaukset mutta muuhun ei ole.

    Äänestä

  • dfghjkjhg kirjoitti:

    Tollanen reppana ei neuvottele yhtään mitään, työnantaja sanelee ja sinä nyökyttelet perässä. Ensimmäisenä olet kyselemässä paljonko on palkankorotukset kun yleiskorotukset tulee. Ja säästöjä sulle ei jäsenmaksuista kerry kun litkit vaan enemmän sitä keskaria. Loisia osaat liiton neuvottelemat korvaukset mutta muuhun ei ole.

    Tyypillistä ay:n talutusnuorassa olevan puhetta.

    Tiedoksi vain, että en juo keskaria kuin joskus saunakaljana, pomojen kanssa ollaan hyvissä väleissä, yleiskorotuksissa ei tule kuin ropoja, siksi pitää olla aktiivinen OMISSA palkkaneuvotteluissa.
    Voin aivan hyvin olla ilmankin niitä liiton "neuvottelemia" "korotuksia". Eihän niitä voi edes kutsua korotuksiksi.
    Enempi ay-pomot ovat työnantajien talutusnuorassa. Ollaanhan se nähty. Kun työnantajat sanoo, että nyt ei ole varaa maksaa lisää palkkoja, niin ay-pomot suostuvat siihen mukisematta. Pääasia, että heidän omat palkkansa ovat kohdallaan.

    Äänestä

  • Kyllähän liitot kirjoitti:

    homma palkat ja edut nousee, miks helvetissä hinnatkin nousee?

    Äänestä

  • etevä niin minkä vitun takia maksat edes ytk:lle???? säästäisit sen satasenkin siihen kaljaan.

    Äänestä

  • dfghjkjhg kirjoitti:

    Tollanen reppana ei neuvottele yhtään mitään, työnantaja sanelee ja sinä nyökyttelet perässä. Ensimmäisenä olet kyselemässä paljonko on palkankorotukset kun yleiskorotukset tulee. Ja säästöjä sulle ei jäsenmaksuista kerry kun litkit vaan enemmän sitä keskaria. Loisia osaat liiton neuvottelemat korvaukset mutta muuhun ei ole.

    kuin sä NM dfghjkjhg ! Jos sä et kykene neuvottelemaan tai muutoin huolehtimaan itsestäsi ja toimeentulosi turvaamisesta ilman liitonherrojen avoimia taskuja, niin sä olet epäonnistuja, ei muut. AY-liike on sillä loppusuoralla johon se auttamattomasti kuuluukin, voimassa olevalla toimintamallillaan.

    AY-liike ei todellakaan tee suoranaisesti mitään jäsenmaksajiensa tulevaisuuden eteen, sillä pelkkä TES vaatimus ei riitä. AY-liike ei huomioi läheskään samalla tasolla työntekijöiden tarpeita esim. vapaa-ajan , sosiaalisuuden tai edes työhyvinvoinnin suhteen, kuin mitä nykyiset työnantajatahot panostavat.

    Te kiihkomieliset AY-hemmot olette suoranainen "must" joukko A-liikkeelle, sillä teidän avulla pidetään yhä yllä käsitystä, että duunari on punainen nauha hihassaan kulkeva ja talutettava puudeli joka haukku silloinkin, kun ruokaa on kuonon edessä.

    Äänestä

  • UPDATE_7552163 kirjoitti:

    Säälittävä ja onneton työnantajan perseennuolija.
    Mutta itsehän olet tiesi valinnut.
    Äläkä vaivu nyt epätoivoon.
    Kyllä maailmassa sinulle nuoltavaa löytyy työnantajien perseistä.

    HHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOOOOOO!!!

    Mistäs sinä tollo tiedät TES:in soveltamisohjeet, kun et ole liiton jäsen. Et vopi saada luottamusmiehen apua edes omien HEKO- perusteittesi selvittämiseen, saatikka muihin työelämän ongelmien ratkaisuun. Todellisuus on, että järjestäytymättömiä työntekijöitä potkivat päähän kaikki työnantajat, vaikka muuta omaksi edukseen puhuvat. Järjestäytymättömyyteen sortuvat työntekijöistä tyhmimmät ja porukan heikoin aines. Ihminen, joka ei ymmärrä turvata omia oikeuksiaan, ei ansaitse kenenkään kunnioitusta.
    Meidän työpaikalla tuli viime syksynä irtisanomisia. Irtisanottavien määrä sattui olemaan juuri sama, kuin järjestäytymättömienkin määrä työpaikalla oli. Luottamusmies ja työnantaja sopivat yhdessä irtisanomisjärjestyksen ja kaikki järjestäytymättömät lähtivät nauttimaan YTK:n "eduista". Kaupungilla yksi irtisanottu ammattiliittoon kuulumaton oli itkenyt kohtaloaan ja kironnut, ettei YTK:ssa eväänsä olleet hänen eteensä väräyttäneet. No turhaan marisi, sillä olihan hänellä säästössä ne suuret ja mahtavat rahat, jotka olivat säästyneet, kun hän ei ollut maksanut liiton jäsenmaksuja. Elelköön leveästi niillä !

    Äänestä

  • taidatkin olla se kirjoitti:

    Säälittävä ja onneton työnantajan perseennuolija.
    Mutta itsehän olet tiesi valinnut.
    Äläkä vaivu nyt epätoivoon.
    Kyllä maailmassa sinulle nuoltavaa löytyy työnantajien perseistä.

    HHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOHOOOOOO!!!

    Sinäkin nuolet, vai oletko työtön?

    Äänestä

  • hohohohohohoho kirjoitti:

    Sinäkin nuolet, vai oletko työtön?

    Minä elätän siinä sivuhommina sinutkin kun ylpeänä sitten vielä makselen ammattiliiton jäsenmaksuja.
    Olen ylpeä siitä että saan kulua johonkin ammatiliitton.Ja näinollen en ole mikään säälittävä loinemn joka elää muiden kustannuksella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

IHIMETTELEE kirjoitti:

Asuminen kallistuu ruoka juoma siis kaikki kallistuu helvetisti. KATAINEN sanoi uutisissa Elvytys toimi nyt on laskun aika HEH VIROLAISET KORJASI ELVYTYS RAHAT -VEROKERTYMÄÄ EI SUOMELLE TULLUT, NOISTA NYT KOROTETAAN VEROT, TAAS VIROLAISET JYLLÄÄ UPEETA JYRKI KATAINEN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu