Seuraako kukaan tuota sarjaa Big Love, joka kertoo tiettyyn mormonilahkoon kuuluvan miehen ja hänen kolmen vaimonsa elämästä? Mitä ajatuksia herättää?
Itse en voisi kuvitella eläväni kotiäitinä tai olevani osa uskonnollista yhteisöä, mutta noin muuten en tyrmäisi ajatusta ettenkö voisi olla yksi kolmesta vaimosta, kunhan vaan homma toimisi kuten tuossa eli jokaisella naisella on kuitenkin oma talonsa.
Muutenkaan en haluaisi olla kenenkään kanssa yhdessä 24/7, joten oma talous ja oma elämä olisi hyvä valinta. Samaan aikaan olisi turvaa ja seksiseuraa miehestä. Rakastumisvaihe kestää joka tapauksessa vain 18-24 kk, sen jälkeen parisuhde perustuu muihin asioihin, joten miksipä ei.
Itse en voisi kuvitella eläväni kotiäitinä tai olevani osa uskonnollista yhteisöä, mutta noin muuten en tyrmäisi ajatusta ettenkö voisi olla yksi kolmesta vaimosta, kunhan vaan homma toimisi kuten tuossa eli jokaisella naisella on kuitenkin oma talonsa.
Muutenkaan en haluaisi olla kenenkään kanssa yhdessä 24/7, joten oma talous ja oma elämä olisi hyvä valinta. Samaan aikaan olisi turvaa ja seksiseuraa miehestä. Rakastumisvaihe kestää joka tapauksessa vain 18-24 kk, sen jälkeen parisuhde perustuu muihin asioihin, joten miksipä ei.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oletko ihan vakavissasi, että olisit valmis jakamaan miehesi ja lastesi isän muutaman muun naisen kanssa. Itse en olisi siihen valmis missään tapauksessa. Kyllä parisuhde on niin ainutlaatuinen, ettei sitä mielestäni voi jakaa monen ihmisen kesken. Jotain keskinäisestä kumppanuudesta jää silloin puuttumaan.
En ole nähnyt tätä Big Love-sarjaa (kun ei ole telkkariakaan) mutta jotain olen siitä kuullut. Pitää muistaa, että tv-sarja on fiktiota ja todellisuus on jotain ihan muuta. Tuskin oikeassa elämässä moniavioisuus on niin heppoista kun telkkarissa. Sen verran olen asiasta lukenut ja kuullut, että moniavioisissa yhteisöissä vaimoilla on usein voimakastakin keskinäistä mustasukkaisuutta ja kilpailua. Usein se tuorein ja nuorin vaimo on miehen suosikki ja muut vaimot jäävät vähemmälle huomiolle. Moniavioisissa perheissä myös vaimojen lapset usein kilpailevat keskenään. Ne saattavat siis olla melkoisia käärmeenpesiä.
Ehkä vastenmielisin piirre moniavioisuudessa on siihen liittyvä voimakas kaksinaismoralismi. Miehelle sallitaan useita vaimoja, mutta vaimoilta edellytetään ehdotonta uskollisuutta miehelle. Ei kuulosta kovin reilulta peliltä.
ja katsonut myös dokkareita aiheesta. Tosin ne ovat sijoittuneet suljetun yhteisön sisälle eli Utahissa olevaan yhteisöön, josta ei juurikaan päästetä ketään edes ulkopuolelle. Ja moniavioisuus on viety äärimmäisyyksiin, eli 60 vuotiaalla miehellä ("profeetalla") voi olla vaikka kuinka monta vaimoa ja kymmeniä lapsia.
Sellainen menee yli ymmärrykseni ja siihen liittyy uskonnollinen aivopesu.
Mutta kun on pitkä kokemus parisuhteista (avioliitosta, avoliitosta, seurustelusuhteista),niin sitä on tullut aika realistiseksi (joku voisi sanoa jopa että kyyniseksi). Olen ollut suhteessa miesten (sic! monikko) kanssa, joilla on ollut vaimo ja perhe ja on ollut alusta saakka selvää, että he eivät halua muuta kuin hauskanpitoa (mikä taas ei tarkoita pelkkää seksiä; meillä on ollut muutenkin mukavaa yhdessä). Ei ole ollut mitään tarvetta "omistaa" näitä miehiä; olen poiminut rusinat pullasta eli viettänyt heidän kanssaan mukavat hetket ja se vaimo kotona on joutunut jakamaan sen arjen.
itsellä ei ole ollut montaa miestä samaan aikaan.. eikun nyt pitää korjata; oli muutaman kuukauden ajan, mutta se johtui vain siitä, että toinen oli melkein koko ajan työn takia matkoilla. Mutta siitäkään ei tullut vahinkoa kenellekään, koska se silloinen vakisuhde ei tiennyt ("mitä ei tiedä, se ei voi loukata") ja se toinen taas ei muuta halunnutkaan kuin yhteistä hauskanpitoa silloin kun molemmille sopi.
Olisihan se kiva, jos parisuhteet olisivat monogaamisia ja kestäisivät ajasta ikuisuuteen, mutta elämä on.Jotain muuta. Parempi kuvio minusta olisi tällainen polygamia jossa oltaisiin kuitenkin sitouduttu yhteen mieheen/mies x naiseen kuin se, että molemmilla on useita salaisia partnereita.
nämä naiset haluavat menestyvän miehen silläkin hinnalla, että joutuu jakamaan hänet (ja rahat) muiden naisten kanssa.
Tämä toteutuu myös suomalaisissa YTM:n naissuhteissa, missä naiset haluavat osaksi YTM:n panoverkostoa ja hilluu siellä niin kauan kuin pystyy, koska tietää, että tippuessaan odottaa epätoivoisten ATM:n muodostama suojaverkko (joko suoraan tai verojen kautta).
sydämestäni, että islam leviää eurooppaan mahdollisimman nopeasti. Tuollainen vanhojen rupsahtaneiden huorien lässytysten lukeminen todellakin osoittaa, että naisille (siis nuoret) annettu valta rappeuttaa ja tekee koko yhteiskunnan sairaaksi.
"YTM:n panoverkosto" kuin ATM:ien katkeruus. Eikä nainen mitään suojaverkkoja tarvitse, täällä nainen käy töissä siinä missä mieskin.
Tuon "YTM:ien panoverkoston" voi käsittää myös toisin päin, eli yksi nainen pyörittää useampia YTMiä samaan aikaan.
voit sitten muistella kiikkustuolissa miten mukavaa oli olla osa panoverkostoa ja käydä töissä. Jos tuuri kävi, niin se YTM:n siittämä äpäräkin voi käydä morjestamassa muoria (jos ei ole vankilassa/alkoholisoitunut).
Suurinosa naisten työpaikoista on julkisella puolella ja riippuvaisia yksityisen sektorin veroista (moniko yh-mamma edes käy töissä).
Luulen, että me katsomme tätä asiaa vähän eri näkövinkkelistä, koska ilmeisesti elämänarvomme ovat erilaiset. Kerroit, että sinulla on ollut suhteita varattujen miesten kanssa. Itselleni se ei tulisi kuuloonkaan. Olen kolmekymppinen sinkku, mutta en ihan periaatteesta sekaannu varattuihin. Olen mielummin yksin. Tarjouksia on joskus tullut, mutta olen torjunut ne. Omille vanhemmilleni tuli ero isäni syrjähyppyjen takia, ja se oli minulle hyvin kipeä ja ravisuttava kokemus. En siis halua pistää vahinkoa kiertämään. Enkä minä osaa ajatella, että se mitä ei tiedä ei vahingoita. Riittää että minä tiedän ja se tuntuu pahalta.
Ymmärrän siis, että sinun näkövinkkelistäsi moniavioisuus olisi ok, koska sinulla on siitä kokemusta ja varmasti ehkä sopeutuisit tilanteeseen toisin kuin minä, jolle koko asetelma omasta arvomaailmasta käsin on vastenmielinen. Voisi tietysti ajatella, että parempi avoin moniavioisuus kuin salasuhteet. Asialla on tietysti pointtinsa. En vaan jotenkin usko, että avoin moniavioisuus lopettaisi salasuhteita, koska osaa ihmisistä kiehtoisi kuitenkin se kielletty hedelmä eli salasuhteita olisi kuitenkin. Yksiavioinen ja kestävä avioliitto on toki vaativa elämänmuoto. Siinä joutuu todella kasvamaan, tinkimään omasta itsekkyydestään ja joustamaan. Moniavioisessa suhteessa voi aina paeta kriisiä jonkun muun helmoihin, yksiavioisessa ei. Jotkut tietysti pakenevat kriisejä syrjähyppyihin, mikä sitten voi hajoittaa koko avioliiton. Mutta periaatteessa yksiavioisuus on vaativampaa ja sitovampaa kuin moniavioisuus, mutta sen onnistuessa rakkaus ja kumppanuus on ihan toisella tasolla kuin moniavioisessa suhteessa, jossa sellaista tilaa ei koskaan saavuteta ainakaan yhtä ainutlaatuisella tavalla. Kannatan siis yksiavioisuutta, vaikka tiedän, että se voi vaatia paljon enemmän työtä kuin moniavioisuus. Siinä ei voi ottaa rusinoita pullasta, vaan on otettava koko paketti. Loppupeleissä se on kuitenkin palkitsevampaa.
Miksi juuri islam, joka on monella tapaa hyvin armoton uskonto. Miksi ei oma uskontomme kristinusko, jossa on myös tiukkoja moraaliarvoja, mutta tarvittaessa myös anteeksiantoa ja armoa. Toisin kuin islamissa. Euroopan moraalinen rappio johtuu juuri siitä, että olemme kääntäneet selkämme kristinuskolle ja lakanneet kunnioittamasta sen arvoja. Ei islamille, vaan palautettakoon kristinusko kunniaansa.
Miksi ihmeessä YTM:n äpärä olisi alkoholisoitunut tai vankilassa? Oikea YTM:hän on yleensä korkeasti koulutettu, komea ja menestyvä. Miksi pojastakaan muka tulisi luuseri?
Nehän ovat yleensä naisetonta hylkiöporukkaa, jotka pulloon turvautuvat kun ei muutakaan elämässä ole.
Miten nainen voi olla mustasukkainen jostain uittajasta? Luulis, että saman tien tunteet kylmenis lopullisesti, kun ukkeli rupeaa ehdottelemaan kakkosvaimoa. Sen jälkeen noissa vaikeissa kulttuureissa merkkais enää oma ja lasten hyvinvointi. Kun ei ukosta eroonkaan pääsis, niin maksakoon sitten elatuksesta vaimolle, joka ei todellakaan laihduta ja haisee aina tavattaessa pahalle.
Istua kiikkustuolissa ilman mitään muisteltavaa?
Miehet jättävät joka tapauksessa naisen, kun tämä vanhenee. Parasta varautua siihen ja luoda itselleen sellainen turva, että pärjää (eläkevakuutukset ym). En ikinä laskisi tulevaisuuttani miehen varaan, olen nähnyt liian monta tapausta kun nainen on vaihdettu nuorempaan tai mies on jättänyt vakavasti sairastuneen vaimonsa.
naiset ovat varmaankin olleet muiden miesten käyttämiä? Ei miehen tarvitsekaan olla uskollinen muiden miesten käyttämälle naiselle.
Ei ne miehet välttämättä ole uskollisia, vaikka vaimo ei olisikaan käytetty. On niitä neitsytvaimojakin vaihdettu uuteen. Se on karu totuus.