"Kansalla pää puskassa
A A
9.7.2010 00:01
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat parantaneet elintapojaan.
Alkoholin käyttö on lisääntynyt varsinkin naisilla. Terveysliikunta ei ole yleistynyt. Sen lisäksi miehistä ylipainoisia on 58 ja naisista 42 prosenttia.
Tupakanpoltto on vähentynyt ja luonnollisen rasvan syönti hipoo nollaa ja hiilihydraatteja ilmeisesti syödään suuria määriä, kuten suositukset määräävät. Ja mitä tapahtuu? Kansa lihoo lihomistaan.
Tuota uutista lukiessaan voi vain kauhistella. Kyllä meitä kansalaisia huijataan. Onnittelut kuitenkin tupakoinnin lopettaneille.
Lihomista perustellaan liian vähäisellä liikunnalla, lisääntyneellä alkoholin käytöllä ja tupakoinnin lopettamisella. Jos lisääntynyt alkoholin käyttö olisi lihavuuden syy, olisi tilanne maassamme melko paha.
Kiinnostava kysymys on myös se, miksi alkoholin käyttö lisääntyy.
Kansa liikkuu liian vähän, se on tosi asia. Toisaalta ihminen ei liho vähäisen liikunnan vuoksi, vaan syödessään väärin.
Jos ihminen on kylläinen ja saa oikeanlaista ravintoa, napostelun tarve ja jatkuva syömisen tarve katoavat, ihmeelliset makean himot ja suolaisen halut loppuvat. Nämä tuntemukset ovat varmasti tuttuja monelle.
Pohjois-Karjala -projektin ansiosta tyydyttynyt rasva on Suomessa myrkkyä. Projekti toteutettiin uskomattoman taidokkaasti. Tieto saatiin leviämään nopeasti käytännön ja kansalaisen tasolle.
Projektiin tieto tyydyttyneistä rasvoista tuli yhdysvaltalaisesta tutkimuksesta, joka julkaistiin 1970-luvulla. Tänä päivänä yhä lisääntyvissä määrin suuret tutkimukset maailmalla, myös Yhdysvalloissa, osoittavat, että luonnollinen ja käsittelemätön tyydyttynyt rasva ei ole yhteydessä sydän- ja verisuonisairauksiin.
Sen sijaan hiilihydraateista on löydetty näyttöä sydän- ja verisuonisairauksien aiheuttajana.
On sangen merkillistä, että Suomessa ei reagoida näihin tietoihin.
Ovatko ravitsemussuosituksemme syy lihavuuteen ja pahoinvointiin?
Ilman yhtään tutkimusta minusta jo se, että luonnossa aina esiintynyt tyydyttynyt rasva olisi meille vaaraksi, kuulostaa täysin käsittämättömältä.
Vielä uskomattomampaa on se, että meitä suositellaan syömään lisäaineita ja keinotekoisia markkinatuotteita.
Onko niin, että rahan on liikuttava kansan hyvinvoinnin kustannuksella?
Eija Ruuskanen Hiltulanlahti "
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/kansalla-pää-puskassa/579109

Vastaukset 13
Vanhimmat
Siis tämähän puhuu vhh:n puolesta? Eikö vaan?
Aivan selvästi taas on joku huomannut että turhat hiilarit hitolle ja voita kehiin.
Kyllä se "laiva kääntyy" mutta hitaasti.Jossain vaiheessa vhh tulee olemaan se ainut ja oikea!!!
>
Kyllä kyllä, mutta kun tuo puhuu ihan silkkaa paskaa, aivan totaalista paskaa.
Muuten kyllä.
ESIM:
>
Hiilihydraattien kulutus on hienokseltaan vähentynyt 50-luvulta lähtien. Samaan aikaan lihavuus on suorastaan räjähtänyt, joten ainakaan hiilihydraatista se ei johdu.
>
Eikö se ole ? Tosiaan, eihän lihomiselle ole välttämättä vain yhtä syytä.
>
Vapaa-aika lisääntyy ja elintaso nousee ? Elintavat muuttuvat juhlimisen suuntaan kun ei tarvitse naama hiessä tienata leipäänsä enää.
>
Niin, saantia vastaava kulutus pitäisi olla. Tosiaan, ihmiset eivät syö suosituksen mukaista ruokaa vaan lihottavia, vähähiilihydraattisia ja runsasrasvaisia tuotteita (einekset, hampurilaiset jne.). Eipä se ihme olekaan, että lihotaan, kun eväät on sen verran tuhdit, ettei niitä ihan helpolla liikunnalla kulutetakaan.
>
Jaa niin mistä tutkimuksesta ? Bullshit ?
>
Tänä päivänä ollaan yhä varmempia siitä, että tyydyttyneen rasvan korvaaminen tyydyttymättömällä alentaa sydäntautiriskiä. Se on tieteellinen fakta. Siihen faktaan ei vakuta se, että sinänsä tyydyttyneen rasvan määrällä ei välttämättä ole vaikutusta sydäntauteihin: tyydyttyneen rasvan KORVAAMISELLA on ! Se laskee sydäntautiriskiä merkittävästi.
>
Jos niitä ei noudateta, niin onko se suosituksen vika ?
>
Luonnossa on melko helvetisti aineita, jotka ovat meille vaaraksi (luonnossa on aina esiintynyt sokereita ja hiilihydraattejakin, mutta kirjoittaja kuvittelee kuitenkin niiden olevan vaaraksi, heh).
Jep, epäloogisuuksia vilisevä, hihhulointiin yltyvä paskanpuhuminen on VHH:n puolesta. Vakuuttaako ?
vetää se pää puskasta ja aloittaa terveellinen vhh elämä.
odotellaan trollien hyökkäystä. vhh on oikea elämäntapa. vaatikaa työpaikoillanne ruokailuun myös vhh vaihtoehtoja.
miksi mattila ei käyttänyt omaa nimimerkkiään?
Ravitsemussuositukset ovat syynä lihavuuteen, lisääntyneisiin sairauksiin, kuten sydäntaudit, diabetes ja syöpä. Siitä syntyy pahoinvointi. Masennukset ja mielialahäriöt lisääntyy sitä kautta.
"Ravitsemussuositukset ovat syynä lihavuuteen..."
Näytä minulle yksikin läski, joka syö suositusten mukaan.
IDIOOTTIALOITUS!
mistä näitä tolloja riittää!
mistä näitä tolloja riittää? Kyse on aloituksessa Savon Sanomien artikkelista. Jos koet että siellä on tolloja kirjoittamassa niin kirjoita sinne, mitä täällä itket, senkin tollo.
maksaako teille joku vhh.dietin haukkumisesta, vai teettekö sitä vain omaa tyhmyyttänne.
Kuka tuollaisille mitään maksaisi? Ei niistä ole VHH:n vastustajiksi.