Haluaisin vaihtaa nimeni

Olen 24v nuorimies ja sain syntyessäni toisen nimeni erään miehen mukaan, johon äitini oli nuorena ihastunut. Sitten, ollessani noin 11v, sattumien kautta äitini päätyi edellisen avioeron jälkeen naimisiin tuon kyseisen miehen kanssa! Siitä lähtien minulla on ollut siis sama toinen nimi että -sukunimi tuon miehen kanssa.

Kummastakaan nimestä en pidä (HÄPEÄN) ja tuon miehen kanssa minulla oli erittäin huonot välit noin 8 vuoden ajan. Nyt olen siis 24v ja haluaisin vaihtaa sekä toisen nimeni että sukunimeni. Mielestäni omaan nimeensä pitäisi tuntea mieltymystä, ja nimet ovat suuri osa identiteettiä. On ikävää, kun nimestä naljaillaan kaveripiireissä, enkä edes tunne sitä lainkaan omakseni.

Miksi en sitten ole jo vaihtanut nimeä? En haluaisi loukata tuota isäpuoltani. Hän on myös sairas päälle 6-kymppinen ihminen enkä haluaisi viedä häneltä pois tunnetta, että jotakin hänestä jää tähän maailmaan. Henkilökohtaisen loukkauksen lisäksi pelkään myös, että hän tuon nimenvaihdoksen myötä eväisi minulta perinnön.

Ideoita, ajatuksia?

7

2093

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hmm..

      sinunkin sukunimesi muuttui äitisi uuden avioliiton myötä?

      "Henkilökohtaisen loukkauksen lisäksi pelkään myös, että hän tuon nimenvaihdoksen myötä eväisi minulta perinnön. " Tämä mies on sitten adoptoinut sinut aikanaan. Missä biologinen isäsi on?

      Eli nimi ei kelpaa, perintö kelpaa...

      • "sinunkin sukunimesi muuttui äitisi uuden avioliiton myötä?" - Kyllä. Ei kai 11-vuotiaalla ole arvostelukykyä, mikä on tyylikäs sukunimi ja mikä ei.

        "Eli nimi ei kelpaa, perintö kelpaa..." - Siinä kysytään kypsyyttä. Joku ei välttämättä ymmärrä, ettei siinä ole mitään henkilökohtaista, jos haluaa sukunimen vaihtaa.


      • hmm.
        Crush kirjoitti:

        "sinunkin sukunimesi muuttui äitisi uuden avioliiton myötä?" - Kyllä. Ei kai 11-vuotiaalla ole arvostelukykyä, mikä on tyylikäs sukunimi ja mikä ei.

        "Eli nimi ei kelpaa, perintö kelpaa..." - Siinä kysytään kypsyyttä. Joku ei välttämättä ymmärrä, ettei siinä ole mitään henkilökohtaista, jos haluaa sukunimen vaihtaa.

        kerran odotat periväsi jotain, niin tämän isäpuolesi on täytynyt aikoinaan adoptoida sinut, muutoin et häntä peri.

        Eli onko hän adoptoinut sinut vai ottanut vain nimelleen? Vissi ero.

        Oma tyttäreni oli 5 v kun solmin uuden avioliiton, liiton myötä vain minun sukunimeni muuttui, ei tyttäreni.
        Puolisoni adoptoi tyttäreni sitten myöhemmin.


    • Ota selvää siis

      Siis päätyikö äitisi avioliittoon biologisen isäsi kanssa. Jos näin, niin silloinhan hän ei ole isäpuolesi, vaan isäsi. Ymmärsinköhän jotakin väärin.
      Oli miten oli nimellä ei käsittääkseni ole merkitystä siinä peritkö jonkun ihmisen. Jos perintöä on tulossa, on sinun oltava nk. verisukulainen tai sitten sinut on adoptoitu jotenkin näiden kuvioiden yhteydessä. Otapa selvää mikä tilanne oikeasti on, meinaan siis mitä lukee syntymätodistuksessasi ja mikä on tilanne perinnön suhteen.
      Jos siis haluat muuttaa nimesi, niin verisukulaisena tai adoptoituna oikeus jonkunlaiseen perintöön ei nimen vaihdon yhteydessä ei ilmeisestikään häviä. Jos tilanne on toinen, ei se, että äitisi on jonkun kanssa avioliitossa välttämättä tarkoita sitä, että sinä voisit periä hänet. Voihan olla niinkin, että äitisi on tehnyt miehensä kanssa avioehtosopimuksen, jolloin hänellä itselläkään ei ole osaa eikä arpaa miehensä omaisuuteen, saati sitten sinulla, jos mies menehtyy ennen äitiäsi.
      Perintöasiat eivät siis pitäisi olla nimen muutoksen esteenä.
      Ymmärsiköhän tästä kukaan mitään.
      Tarkoitin vain, että avioliitto sinällään ei oikeuta ketään perintöön. Kannattaa ottaa asioista kuitenkin selvää.

      Puhu asiasta vaikka ensin äitisi kanssa. Kysy häneltä mitä hän ajattelee, jos vaihtaisit nimeä. Ehkä hän osaa antaa vinkkejä siitäkin, miten mies saattaisi asiaan suhtautua.

      • jur.

        ei tämä äidin uusi mies ole adotoinut tai ei ole tehnyt testamenttia jossa tämän aloittajan huomio, niin aloittaja ei ole oikeutettu perintöön.

        Ainoastaan niissä tapauksissa on, jos hänet tämä äidin uusi puoliso on adoptoinut TAI tehnyt sitten aloittajan hyväksi testamentin.

        Muussa tapauksessa aloittaja ei peri äitinsä toista aviopuolisoa.





        "Siis päätyikö äitisi avioliittoon biologisen isäsi kanssa. Jos näin, niin silloinhan hän ei ole isäpuolesi, vaan isäsi. Ymmärsinköhän jotakin väärin. " Kyllä se biologinen ISÄ on edelleen se ensim. puoliso, se aloittajan siittäjä, ei se äidin uusi puoliso. Ja tämä äidin uusi puoliso ei ole se biologinen isä, aloitusviestistähän se tulee ilmi.

        " Sitten, ollessani noin 11v, sattumien kautta äitini päätyi edellisen avioeron jälkeen naimisiin tuon kyseisen miehen kanssa! Siitä lähtien minulla on ollut siis sama toinen nimi että -sukunimi tuon miehen kanssa."


        Joko äidin uusi mies on aloittajan adoptoinut tai sitten ottanut ainoastaan nimilleen. Aloittajahan ei ole kommentoinut asiaa vaikka se on tuolla alusta saakka, ensim. vastauksesta asti, ollut esillä.


    • Isyys?????

      Ota selvää isyyskokeen avulla kuka on biologinen isäsi (terveyskeskus).
      Jos et ole äitisi toisen miehen biologinen lapsi, mielestäni, et peri häntä.
      Ota selvää asioista oikeusaputoimista ja maistraatista.

      • Majjjj

        Kannattaa kertoa isäpuolelle jo hyvissä ajoin etukäteen, että olet ajatellut vaihtaa nimesi ja että et halua loukata häntä. Se on ainakin vähemmän loukkaavaa verrattuna siihen, että vain yhtäkkiä ilmoittaisit nimen vaihtuneen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4711
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      512
      2476
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      143
      2043
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1969
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      81
      1596
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1515
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      16
      1404
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      104
      1022
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      124
      862
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      849
    Aihe