Sattuneesta syystä itselläni on kaksi profiilia joilla haen seuraa. Toisella elämänkumppania, toisella seksiseuraa, että olisi edes jotain ns. lämpöä ja läheisyyttä aina toisinaan. Arvatkaa vaan kumpiko on tuottanut enemmän yhteydenottoja...
Niin juuri. Parisuhdetta hakeva profiilini ei kiinnosta ketään. Turha sitten tälläkin palstalla hurskastella jokaiikan kuinka on se parisuhde kaikkein tärkein ja kumppani haussa ja blaa blaa. Seksi se on mikä merkitsee.
Niin juuri. Parisuhdetta hakeva profiilini ei kiinnosta ketään. Turha sitten tälläkin palstalla hurskastella jokaiikan kuinka on se parisuhde kaikkein tärkein ja kumppani haussa ja blaa blaa. Seksi se on mikä merkitsee.
Vastaukset 94
Vanhimmat
no meitä on moneksi. Itseäni ei kiinnosta hakea seksisuhdetta netin kautta ja katselenkin mielummin sitä "lämpöä ja läheisyyttä". Toki seksisuhdekkin voi muuttua parisuhteeksi.
No, itse en irtosuhteita harrastavaa naista valitsisi edes seksikumppaniksi, saati elämänkumppaniksi. Kiertopalkinnot kannattaa kiertää kaukaa.
Itsekin pidin pitkään kahta kuvatonta profiilia, toinen parisuhteen ja toinen pidemmän seksisuhteen toivossa. On totta että tuo seksisuhdetta vasten tehty profiili sai enemmän yhteydenottoja, mutta niistä suurin osa oli niitä että olisi pitänyt lähetellä kuvia omasta peniksestä ja sitten ne naiset jotka ottivat yhteyttä olivat joko melko tuhdissa kunnossa tai sitten muuten vain aivan kauhean näköisiä, toki monella ei ollut mitään kuvaa profiilissa, mutta jokunen kuva tuli kyllä vaihdeltua että mistään hatusta en tätä päätelmää ole vetäissyt. Vain kahta seksiseuraa etsivää minuun yhteyttäottaneista naista pääsin tapaamaan, kun taas parisuhdetta etsiviä naisia onnistuin tapaamaan kaikkia paitsi yhtä niistä jotka minuun ottivat yhteyttä. Toki noita treffejä oli sitten paljon enemmänkin, mutta ne olivat sitten lähteneet siitä omasta yhteydenototstani naisia kohtaan.
Noin vajaa vuoden aikainen saldo:
Parisuhdetta etsivä profiili = 5 yhteydenottoa naisilta
Seksisuhdetta etsivä profiili = 27 yhteydenottoa naisilta
Ehkä noita yhteydenottoja olisi saanut enemmän kuvallisella ja pelkkää yhdenyön seuraa metsäsätävällä profiililla, mutta eipä ole enää tarvetta kun kivan naisen jo löysin, ja ihan muualta kuin netistä.
Älä ole hölmö ja anna manipuloida itseäsi.
Olet lähtenyt tuolle mediaseksikkäälle tielle -- ellei mitään...edes seksiä.
Koetko olevasi jollain tapaa naisellinen, kun sinua haetaan seksikumppaniksi.
Älä siis niin typerä ole. Naisellisuuden arvoja ei mitata sillä, kelpaako petikaveriksi. Asia on suorastaan päinvastoin ja tuo harraste koituu sinulle viimekädessä tappioksi.
Ja oikeinko lämpöäkin haet tuolla sexy-haulla. Ehkä petisi hetkeksi lämpiää, mutta taitaa kaukana
olla se lämpö mitä oikeasti haet.
Hakemalla seksiseuraa (jota siis myös tarjotaan) opit tuon käyttäytymisen. Kasvat koko ajan etäämmälle aidosta parisuhteesta. Tuskin pian edes tunnistat, mikäli jokin kelpo mies olisi sinusta aidosti kiinnostunut.
Lopeta siis tuo typerä sexy-seuran haku, joka ei todellakaan ole aitoa itseäsi.
Läheisyyttä saat vaikka todellisilta ystäviltä. Panostat niiden hakuun.
Niissä puitteissa oivallat myös mitä oikeasti parisuhteelta odotat - ja joskus se kolahtaa - usko pois.
Netti-deitit tarjoaa hiukan heikkosesta itsetunnosta kärsivälle naiselle todellisen vaaran paikan.
Siellä kun oikein viedään...saattaa revetä perse, mutta ennen kaikkea sydän ja sielu.
Pelotella en toki tahdo..hieman varoitella.
Onnea aidolle haullesi!
Omalla kohdalla se ongelma että asun syrjässä enkä harrasta sellaisia asioita joiden parista löytyy kumppaniehdokkaita. En myöskään tule koskaan kiinnostumaan lavatanssi- tai baarikulttuurista, joten se niistä mestoista.
Jos vaihtoehtona on täydellinen yksinäisyys jossa sielu rääkyy edes satunnaista kosketusta ja toisen ihmisen läsnäoloa ja se että tapaa seksin merkeissä edes silloin tällöin jonkun, niin ei se kovin houkuttavalta vaikuta se selibaattiin ja yksinäisyyteen vievä vaihtoehto jossa tuntuu kuin olisi tuomittu elinkautiseen rangaistukseen.
Tietenkään seksitapaamiset eivät millään tavalla edistä kumppanin löytämistä. Itse en usko että seksin kautta löytyy rakastettu, koska ihmiset jotka huomaavat saavansa nautintoja vähemmälläkin kuin suhteen kehittämisellä eivät tule koskaan aloittaneeksi suhdetta sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa on kiva vaan naiskennella. Seksiseura ei myöskään välttämättä ole sitä fiksuinta tai arvoiltaan samaa kuin itse on, ja puheenaiheet voivat olla vähissä. Ei sellaisen kanssa suhdetta kehity jota ei ihmisenä koe itsensä kanssa tasavertaiseksi eikä kiinnostavaksi.
Itselläni on ollut kaksi "aitoa parisuhdetta" ja kumpikin oli pettymys. Miksi jälleen kerran uhrata aikaa ja vaivaa suhteen rakentamiseen kun se on yhtä helvettiä? Tulla taas petetyksi ja jätetyksi, kenties...?
Ehkä tällaisten ajatusten takia ihmiset hakevat sitä seksiseuraa mieluummin kuin elämänkumppania.
Mutta "tyhjänpäiväisissäkin" seksikumppanuuksissa voi toki mieltää toisen osapuolen ihmiseksi, jos itse ottaa sen asenteen että kykenee kunnioittamaan toista vaikka mitään muuta ei tehdä kuin harjoitetaan seksiä vähän kuin kaverukset menisivät ottamaan erän tennistä...
Pääpointti kuitenkin aloituksessani oli että kenenkään on turha hurskastella että parisuhde yli kaiken jos enemmistö piutpaut välittää koko parisuhteesta. Tai vaikka sattuu sellaisessa olemaankin niin katselee kokoajan uutta kumppania tai pitää rinnakkaissuhdetta, yök.
Kovin on musta näkemyksesi parisuhteesta.
Ilmeisesti kokemuksesi eivät odellakaan hyviä ole olleet.
Et kuitenkaan voi väittää, että enemmistö piupaut välittää parisuhteesta. Olet vain sattunut kokemaan sellaista, ehkä ympärilläsi näkemään - mutta älä yleistä noin.
Mikäli syrjässä asut, touhuillasi karkoitat varmasti ne vähätkin potentiaaliset mieskandit. Sattuu vain olemaan niin, että kyllä naapurikylässäkin tiedetään satunnaisvierailoijoiden käynnit luonasi - pikkulinnut näkee ja laulaa.
Perimmäinen ongelmasi on, että itsetuntosi on vähintäänkin saanut suuria kolhuja. Et voi uskoa enää, että
joku tahtoisi pysyvämmin rakentaa kanssasi jotain. Sen tähden olet ajautunut tuolle tielle.
Vika tuskin on sinussa. Kenties kuitenkin käytöksessäsi. Alunperin olet lähtenyt yrittämään aivan väärien tyyppien kanssa. Sinisilmäisyys on huono ominaisuus, kun toista arvioidaan.
Löydä se kadotettu ylpeys itsestäsi ja alat ajattelemaan nämä asiat eri tavalla. Katsele laajemmin ympärillesi ja pyri näkemään hyviäkin ihmissuhteita -- niitäkin on.
Siinähän saavat lauleskella, en asu sillä tavalla että kaikki näkisivät kuka kulloinkin juuri minun ovestani astuu ja kuka ei. Eli ei tämä ihan maaseutua ole kuitenkaan. Jos tekisin kuten kaikki normaalit ihmiset eli ramppaisin baareissa ja raahaisin sieltä kusipäitä humalikkoja mukanani, sitten tietenkin näkyisi että nämä tyypit ovat juuri minun seurassani kun kaahattaisiin yhdessä pihaan taksilla tms. Mutta en harrasta tuota toimintaa. Mieluummin haen seuraa netistä ja selvinpäin.
Voihan sitä olla vaikka kuinka ylpeä, vaikka kuin kivestä tehty, mutta silläkö tavalla sitä sitten tulee onnellisemmaksi? Enpä usko. Jotkut miehet vaativa että naiset odottelisivat essu vyötäisille sipaistuna ja siveinä kotonaan että sattuu se ihmeprinssi vihdoin jollain ilveellä löytymään, kun samaan aikaan itse saa paritella ihan vapaasti missä sattuu. Ihmeellistä kaksinaismoralismia.
Mutta olet aivan oikeasssa siinä että kumppaninvalintani ei ole aikoinaan onnistunut silloin kun hain parisuhdetta. Viimeisin ja todella pitkä loppui siihen että mies halusikin toisen naisen, sen jota oli salaa tapaillut. Ja tämänkö takia minun nyt pitäisi kaiholla muistella häntä se 2 v josta kaikki ovat vouhottaneet että niin pitkä aika kuluu "erosta selviämiseen"? Ei se ukko niin pyhä minulle ole että hänen muistolleen itseni pyhitän. Koko suhteenkin ajan jutut olivat miehellä sen verran levottomia että näin jälkikäteen tulee mieleen näkiköhän hän minussa ikinä yhtään mitään rakastettavaa ja haluttavaa.
Jos saa toisinaan edes kuvitella että joku toinen näkee vartin verran, niin on kai sekin parempi kuin olla katkera ja vihata miehiä... En tiedä, mutta koska vaikuttaisi siltä että miehet eivät oikeasti ikinä tule välittämään minusta mitenkään kumppanina, niin ehkäpä en sitten itsekään enää viitsi. Mutta olisi silti hyvä nauttia, vaikka tietääkin että se on yhdentekevää ja nämä miehet ovat minullekin yhdentekeviä loppujen lopuksi. Pelkkiä esineitä, ja vain sen takia että kukaan ei koskaan ole rakastanut minua.
Jos joku jäkättää että ei saa odottaa rakkautta vaan pitää itsekin rakastaa, niin voin kyllä luvata että rakkautta riittäisi minultakin annettavaksi jos se olisi molemminpuolista. Yksinäni en ala enää kenestäkään välittämään.
Juupajuu...
Kirjoitukseni varmasti paljastaa, että maalta olen. Olen myös fiksu ja empaattinen, varmasti herkkäkin..
Ei se vain kaaliin mahdu, että netistä tilataan joku panomies.
Itsekin sen verran sinisilmäinen, että tunteitakin ne touhut mieluusti edellyttää - varsinkin naisilla...
Noin siis olen sinisilmäisesti kuvitellut. Vanhoina hyvinä aikoina vielä noin opetettiin.
Käyttätymistapasi on takuuvarmasti opittu tapa - media opettaa. Tuskin siinä itseäsi pohjimmiltaan toteutat.
Periaatteessa luoksesi voi tulla aivan mitä vaan - ja se on tuurista enää kiinni....mitä tapahtuu
Mutta noin kai käyttäydyttävä, jos veri vetää....ja muutkin niin tekee??
Ketä ne muut sitten on. Eivät välttämättä kuitenkaan enemmistö --- toivottavasti ei.
Luulen ja toivon, että kanssani moni muukin olisi joskus huokaissut ilmaan - siis tässä repaleisessa yhteiskunnassa niin työpaikkojen kuin ihmisuhteidenkin suhteen:
Kunpa olisi vielä jotain Pysyvääkin ja Pyhää - Please.
Siinä on pysyvät ja pyhyydet kaukana kun yksinään sitoutuu yli vuosikymmenen ajan uskollisuuteen ja kuvittelee että vietetään yhdessä koko loppuelämä. Minusta on huutava vääryys että jos mies lähtee toisen naisen perään minun pitäisi jäädä itkemään ja voivottelemaan hänen peräänsä. Ja pyöritellä peukaloitani sen toivossa että netissä löytyy normaaleilta deittikanavilta kumppaniehdokas. Lähes 3 kk olen etsinyt ja peräti yhdet treffit olleet, ei mitään kiinnostusta puolin ja toisin.
Nyt tietysti joku sanoo että pitäisi siitä yhdestäkin olla aivan onnessaan. Hohhoijaa...
Niin, minulla oli aiemmin yksi normaali deittihakuprofiili (johon tuo em. tapaus vastasi) ja kaikki vastaukset tulivat joltain isäntämiehiltä joilla on maatila jossain hevon kuusessa jonne en kuitenkaan haluaisi muuttaa. Kun lopetin sen ilmoituksen ja laadin uuden, normaalin, ei ole vastannut enää kukaan. Tosin olivat kesälomat pahimmillaan kun ko. ilmon tein, mutta luulisi niiden lomien jo olevan loppumaan päin.
Aivan, mikäli ukko häipyy eikä ymmärtänyt arvoasi, suotta sen perään jäät itkemään.
Olet paljastanut kovastikin eläväsi ajan hengessä. Siis tietty hättäisyys ja hektisyys näyttää sinuakin riivaavan. Tuo meininki näkyy nykyään millä vaan osa-alueella, noin yleisesti, mutta varsinkin näissä ihmissuhteissa.
Sanoit tuossa toisessa viestissäsi, että huomasit profiilisi lukemisen jääneen uroilta puolitiehen. Eikö se ole huvittavaa; siis luetaan romaaneja ja dekkareita...mutta ihmissuhde (=panosuhde?) tulisi rakentua niin nopeasti, ettei profiilia ehditä lukemaan. Menisikö aikaa pari minuuttia. Voi härregoot!!!...kaikkea kanssa.
Eiköhän aidoin elkein liikkeellä oleva kaveri ehdi lukemaan ja tavaamaan profiilisi tuhat kertaa.
Nettideittailun kirous on siinä, että markkinoiden kuvitellaan olevan rajattomat.
Plärätään - plärätään .. profiilista toiseen, silmät sumeina. Mitään ei oikeasti nähdä eikä osata tarttua.
Omalta kohdaltasi valitit, ettei kolmeen kuukauteen juurikaan mitään tapahtunut.
Niin, nyt jo varmaan arvaatkin ajatukseni..aivan oikein.
Onko se 3 kk paljon?? Kuvitteletko sinä, että sinun tulee neljännesvuodessa pystyä löytämään elämänkumppani. Uhhuh...tuota hättäisyyttä.
Mikäli viiden vuoden jälkeen ei mitään kehity, voit varovasti olla huolissaan.
Ja sitten sattumoisiin huomasit, että seksiseuraa löytää alta kolmen kuukauden.
Kumpikohan tuossa enemmän johdattelee - miehen vai naisen logiikka.
Tai ei kumpikaan noista. Ennemminkin arvomaailma on ravisteltu aivan päälaelleen niin monen kohdalla.
Heräsi mielenkiinto, mikähän se sinun katsomus/vakaumus olikaan, mikä ei uroita kiinnostanut.
Jokohan senkin vakaumuksen ehdit hautaamaan tämän hektisen hulabaloon alta.
"Niin, minulla oli aiemmin yksi normaali deittihakuprofiili (johon tuo em. tapaus vastasi) ja kaikki vastaukset tulivat joltain isäntämiehiltä joilla on maatila jossain hevon kuusessa jonne en kuitenkaan haluaisi muuttaa."
Täällä maaseudulla asustaa rehtejä miehiä, joilla on elämänasenne kohdallaan. Älä aliarvioi maalaismiestä laisinkaan, saat vain näpeillesi.
Aistin että olet jollain tapaa syrjivä... ehkä siihen on syynsä, ettei kukaan halua tutustua.
Ei niissä miehissä välttämättä vikaa ole, mutta minä en halua muuttaa toiselle puolelle maata koska asun todella kauniissa paikassa ja koko elämäni on täällä. Olen välillä asunut muuallakin ja ne muut paikat olivat ankeita ja rumia.
Ajatellaan vaikka kesääkin; tietyissä osissa maata on paskaisia järviä joissa ei pahemmin viihdy. Siellä missä asun vesistöt ovat puhtaita ja kirkkaita. Eivät sameita ja savisia kuten seuduilla joilla viljellään paljon maata.
Koskei seutu jolla asun ole sentään mitään harvaaasuttua (asun siinä mielessä "syrjässä" ettei tässä ole kotini läheisyydessä mitään paikkoja joissa tavata ihmisiä) on todella ihme ja kumma jos ei täältä muka löydy miestä mistään. Ilmeisesti kaikki ovat varattuna, kun ei ole muutaman kuukauden sisällä ilmoittautunut ketään kiinnostavaa paikallista miestä.
Vertauksen vuoksi, kun aina sanotaan että ihmisessä on jotain vikaa jos ei saa seuraa, niin onhan täällä noita muitakin valittajia:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9229626
Eli ei vaan löydy, niin ei löydy.
tunnu löytyvän kenenkään kommenteista. Itsestäni tuntuu jopa hyvältä, "lämmöltä", tervehtiessä naista, myös tuntematonta. Täällä tuntuu olevan "onnellisia" parisuhdeneuvojia.
Tee mielesi mukaan, olethan jo aikuinen! Itselläni muuten samantapainen haku päällä ja vähät välitän neuvoista.
Se on tosiaan ihan onnesta pitkälti kiinni että osuuko kohdalle sellainen minkä kanssa parisuhde tekeytyisi. Kyllähän sellaisten kelpaa retostella jotka ovat osuneet toistensa kohdalle juuri sopivana aikana sopivassa paikassa, mutta kaikille ei vaan käy niin.
Tässä seksiseuran haussa on ainakin se hyvä puoli että mitä useammin sitä harjoitan, sitä vähemmän jännitän ihmisten seurassa (kuitenkin ollut tällaista ongelmaa minulla kautta aikain!) ja voihan se olla että jos sitten joskus osuu kumppaniehdokas kohdalle, niin olen tullut sen verran relammaksi etten ole enää niin kireillä kierroksilla käyvä että antaisin itsestäni negatiivisen vaikutelman mikä karkottaisi toisen osapuolen pois.
Seksikeskeisyyttä ollaan valmiita haukkumaan ihan kuin "viran puolesta", mutta onhan seksuaalisuus kuitenkin ihmisessä hyvin määräävä tekijä ja ei se siitä mihinkään katoa pois vaikka kuinka olisi ilman ja jalat ristissä odottaisi sitä oikeaa...
Aikuiset tosiaan voivat tehdä mitä mielivät. ;)
Ikää on mittarissa jo sen verran että rupsahdus vaanii ovella. Ei tässä ole aikaa enää vuosikaudet odotella ihmeitä tapahtuvaksi. Kaiken kukkuraksi nuoruus tosiaan meni aika onnettomien luonnevikaisten ja ongelmaisten miesten kaverina, joten jonkinlaista hinkua ottaa menetetty aika takaisin tietenkin ilmenee.
Katsomukseni on jotakuinkin sen sorttinen että se ei mitenkään poissulje seksuaalista nautintoa, sanotaan nyt vaikka että olen jotakuinkin vähän kuin hipit aikoinaan:
Elämä on pyhä. Fyysinen taso jossa meillä on tämä fyysinen keho on minulle pyhä. Periaatteessa rakastelu voisi olla eräänlainen sakramentti, eräänlainen jumalanpalvelus jos uskoisin jumalaan. Tavallaan uskon, mutta laajennetussa mielessä eli tyyliin Tao. ;)
Jos haluaa nähdä ihmisen kehon, seksin ja seksuaalisuuden välttämättä jotenkin likaisena ja vastenmielisenä, en ymmärrä miten se siitä muuttuu automaattisesti ihanaksi asiaksi sitten kun aloittaa parisuhteen?
Periaatteessa minua vain ottaa päähän se että sellaista paria ei löydy. Muutenhan kaikissa miehissä välttämättä ei ole vikaa, vaikka osuikin vähän onnettomia suhteita nuorempana kohdalle. Oma vikani kun en tajunnut lähteä nostelemaan hyvän sään aikana kun huomasi miten vaikeaksi voi mennä kun toisella on niitä luonnevikoja ja ongelmia liikaa.
Luulen että irtosuhteita harjoittavilla naisilla on muutamia uskomuksia, jotka ovat eivät siis faktaa ollenkaan.
Sanot tuossa että harjaanut ja opit, kunhan kumppani riittävän usein vaihtuu. Saat siis itsevarmuutta.
Mies (ei varmaan kaikki) joka hakee kumppania, ei hae seksin sirkustaiteijaa.
Mikäli yläkerrassa natsaa ja yhdessä on hyvä olla, alkaa alakertakin toimimaan.
On kai oletettavaa, että hyvä parisuhde kestää ja aikaa on tutustua toisiinsa.
Jotkut naiset hakevat seksiseuraa pönkkitääkseen itsetuntoaan?
Siis toteavat jälkeenpäin; kelpasinpas, olen siis hyvä ja naisellinen nainen.
Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempi. Kyllä sille panomiehelle kelpaa miltei reikä kuin reikä.
Kelpaavuus petikaveriksi ei ole kovin merkittävä meriitti naisellisuudesta, Sorry
Tao? Tarkoitat varmaan tantraa. Ovatko sitten samaa tarkoittavat...
Onko seksin harjoittamisella ja rakastelulla jotain yhteistä. Ei varmaankaan.
Tantran perimmäinen filsofia on käsittääkseni, että kaksi henkisellä tasolla rakastunutta ihmistä pyrkii saavuttamaan myös fyysisellä tasolla jotain kivaa. Edellyttänee tosiaan toistensa erittäin hyvää tuntemusta.
Eräs toinen toinen itämainen filosofia, jooga, sanoo: ei rakkaus ole sokea - hekuma on sokea.
Tarkoittanee, ettei viettivetoiset viritykset todellakaan tuo mitään pitemmälle jatkuvaa hyvää oloa.
Itse asiassa voimakkaasti seksiaddiktiivinen henkilö kärsii ankarasta sisäisestä pahasta olosta, luulisin. Kokee, ettei `onnentunnetta` voi enää muusta saada kuin --- orgasmista, orgasmista.........
Käytöksesi selittyy sillä, että olet ns. kova ihminen. Se ei todellakaan tarkoita sitä, että olisit paha ihminen. Saatat olla äärimmäisen fiksu ja rehellinen ihminen. Tunteiltasi olet vain kova eli ehkäpä jonkinlainen vastakohta herkälle ihmiselle.
Tietysti toivottavaa, etteivät aiemmat kokemuksesi ole rakentaneet sinusta kovaa, tunteiltasi paatunutta.
Herkkä nainen tuskin käyttäytyy noin (...toivottavasti ei).
Mutta tunnut olevan asian kanssa sinut ja sehän mukava :)
Taolla tarkoitan sitä mitä pidän jumalana piste. Tantra on aivan eri juttu. En ole erikoisemmin perehtynyt tantraan, mutta eihän se tietenkään ole pelkkää naimista niin kuin länsimaissa luullaan.
Mitä kovaa siinä on jos rakastaa (tietyn näköisiä) miehiä ja haluaa pitää heitä hyvänä ja haluaa myös olla kohteena sille mitä he osaavat tehdä? Sinun pitäisi joskus lueskella huviksesi niitä juttuja mitä miehet kirjoittavat räydyttyään iät ajat naisenpuutteessa.
Tietenkään jokainen mies ei osaa arvostaa naista jonka kanssa saa nauttia, mutta omapahan on ongelmansa. Jos tuota tantraa miettisi, niin siinähän voisi yksi pointti olla ilmeisesti jonkinlainen meditaatio yhtyessä? Ei sillä ole merkitystä onko partneri puoliso vai ei, vaan se että kykeneekö olemaan kiitollinen siitä että kokee sitä juttua hänen kanssaan.
Aika ihanteelliseksihan nämä jutut tässä nyt menivät, mutta minulle miehet eivät ole esineitä. Jos siltä alkaa tuntua niin ehkä sitten lopetan koko miehissä juoksemisen.
Kyllä olen tuon reikäkommentin jo kuullut. Pointti ei olekaan siinä että kokisin olevani jotenkin erinomaisen haluttava jos joku lähtee kanssani intiimitoimintoihin, vaan tuolla itsevarmuuden kohoamisella tarkoitin sitä että kun tulee TAVATTUA ihmisiä, niin on aina helpompi tavata heitä lisää. Muutenkin kuin seksin merkeissä. Ja seksin merkeissä on helpointa aloittaa tapaaminen!
Kun olin pitkässä parisuhteessa en ikinä käynyt missään enkä tavannut ketään. Ennen kuin aloitin yhden yön suhteet en ollut kahteen vuoteen ollut oikeastaan missään tekemisissä kenenkään kanssa kumppaniani lukuunottamatta. Sellainen ei tietenkään ole normaalia eikä tervettä. Mutta jännitän ihmisiä niin helvetisti etten koe kauhean mukavasti olla ihmisten kanssa tekemisissä; koska seksi on nautinnollista, se helpottaa kanssakäymistä ja nollaa jännityksen ja stressin.
Eihän tätä tietenkään kukaan tajua joka ei kärsi jännittämisestä eikä ole keksinyt tämän kaltaista relaksoimismenetelmää. Mutta yrittäkää nyt kumminkin tajuta ettei kaikille ole mitenkään helppoa tuosta noin vaan mennä treffeille jonkun kanssa, kun pitäisi keksiä tikusta asiaa ja jauhaa jotain yhdentekevää paskaa että tulee se sosiaalinen puoli siinä hoidettua... :(
JOLLAKIN tavalla ihmisiin pitää oppia tottumaan jos koko elämä on ollut enempi sellaista erakon elämää.
Mitäkö kovaa on siinä, että rakastaa tietynlaisia miehiä?
Yksi esimerkki:
Eiköhän meille molemmille ole yhtä selvää, että sinun `asiakkaasi`ovat ukkomiehiä.
Et ollenkaan tyhmältä vaikuta ja siis uskoisi, jos ne muuta väittää.
Mutta senkö siis olet uskonut, kun valittavat -- On niin surkeeta, niin surkeeta eukon kanssa...
Oletko tuon manipuloinnin halunnut nielaista, jotta et tuntisi mitään omantunnontuskaa perheasioiden hämmentämisestä. Eli tuokin alkaa olemaan sitä kovaa, suorastaan sellaista hevosenleikkiä.
Toisaalta - ehkä olet ideoinut oikein - ellet sinä..sitten joku muu heidän salaseurakseen.
Toinen esimerkki:
Sähköisen tuttavuuden kautta kutsutaan kaveri kotiin; ja aletaan touhuamaan.
Se on hevosenleikkiä se - ja erittäin kovaa. Millloin sattuu se psykopaatti, joka on `fiksu`eikä välttämättä edes murhamies, mutta kenties aika kova kasvo kuitenkin...
Tässä vain tultiin siihen, mitä jo ekaviestissäni taisin sanoa. Tuo tyylisi johtaa siihen, ettet aitoa parisuhdetta ole enää kykenevä/haluava hakemaankaan.
Ja tuohon olet jo itse vastauksen antanut.
Mainitsit, että tietäisinpä kuinka surkeissa oloissa nämä miehet elävätkään (siis sitä manipulointia heidän puoleltaan, todennäköisesti asiat heillä ok, mutta jotain selitystä seikkauiluvimmalle...).
Jos heidän perhe-elämänsä niin surkeeta, mikseivät he pyri kanssasi vakavampaan. Ja toisinpäin; mikset sinä heidän kanssaan?
Vastaus: Koska kumpikaan osapuoli ei muuta kaipaa.
Sinun elämänfilosofiasi on kovin fyysiskeskeinen, mutta jokaisella mantransa ja tapansa meditoida.
Äkkiseltään vaikuttaisi, että kyllä ne miehet sinulle aikaslailla esineitä on.
Ne joiden valituksia olen eniten netistä lukenut (että ei saa naista) ovat olleet sellaisia 20 - 30-vuotiaita. Karu totuus on että kokemattomat miehet eivät saa naista koska ovat kokemattomia, ja täten heistä ei ikinä tule kokeneita.
Yhteenkään "vaimoni ei ymmärrä minua" -tyyppiin en ole törmännyt enkä tietääkseni sekaantunut. Pari tapaamaani ovat selittäneet parisuhteen puuttumista sillä että he eivät elämäntapansa vuoksi voi alkaa seurustelemaan vakavasti. Olisihan se väärin ainakin minun mielestäni että jos miehen pitää koska tahansa olla valmis muuttamaan toiselle puolelle maata tai hän viettää puolet vuodesta ulkomailla että hän sitoisi jonkun naisen itseään odottelemaan.
Tietenkään ei voi ikinä tietää valehteleeko joku. Mutta tämä sama juttu on joka asiassa, missä tahansa asiassa ja miten hyvänsä ihmiset voivat valehdella. Pitäisikö sen vuoksi olla sitten kokonaan tapaamatta ihmisiä?
Seuranhakuilmoituksiini on kyllä vastaillut niitäkin jotka ovat rehellisesti sanonet olevansa varattuja. Onpa siellä pari poliisiakin ollut tyrkyllä, en ole heihin koskenut.
Jos oletat, kuten vaikuttaisi, että parisuhde pyhittää kaiken ja siinä kaikki on niin ihkun ihanaa että, niin kysyn vaan että millä tavalla miehet muuttuvat pyhimyksiksi ja puolijumaliksi sillä perusteella että jaksavat muutaman vuoden leikkiä kotia? Ekan parisuhteeni päättyessä mies ryntäsi välittömästi ilmoittamaan ettei ollut minua koskaan rakastanutkaan. Tokan erittäin pitkän suhteen lopuksi mies muisteli "suuria rakkauksiaan", joihin en ollut koskaan kuulunut. Nämä hänen suuret rakkautensa olivat muutaman kk pituisia ihastumisia, meidän vuosia kestänyt suhteemme ei merkkaa hänelle yhtään mitään.
Mies ei muutu näemmä siis tippaakaan rakastavammaksi tai luotettavammaksi parisuhteen myötä. Minulla ei ole halua sotkea muiden suhteita ja näihin en todellakaan änkeä sekaan, ilmeisesti oletet että kaikki seksiseuraa hakevat ovat moraalittomia ihmishirviöitä joiden ainoa päämäärä elämässä on pilata muiden ihmisten suhteet ja elämät. Itse en kuitenkaan ole koskemassa tikullakaan ikäisiini eli nelikymppisiin mitä TODENNÄKÖISIMMIN varattuihin miehiin, vaan haen seurani huomattavasti nuoremmista ikäluokista. Siellä kun todennäköisemmin ollaan sinkkuja.
En kuvittele että seksi on jotain niin mahtavaa että harrastan moista koko loppuelämäni eli seksiä jossa ei sitouduta. Enkä tyrkytä tätä vaihtoehtoa muille, pointtini on vaan se että parisuhde ei ylevöitä ihmisiä, ei edes miehiä. Ja turha miesten esittää jotain parisuhdekeskeistä kun eivät ole. Viimeisinkin eksäni oli jo pitkään ollut haku päällä eli halusi vaihtaa naista ennen kuin minä sen edes tajusinkaan. Siinä sitä oli hyväksikäyttöä kun jätkä edelleen naiskentelee minua mutta ei edes halua olla kanssani enää! =( Olisi ollut MIES ja sanonut sen suoraan niin olisi erottu ajat sitten.
Hienoa että näet vaivaa perustella tilannettasi...käytöstäsi.
Ympyrä kuitenkin aina sulkeutuu ja taas viestisi kertoo sen, että epäuskosi parisuhteisiin johtuu
ennenkaikkea omista huonoista kokemuksistasi -- se on tietysti ikävää.
Kertomasi mukaan exäsi ovat olleet kovasti lapsellisia tyyppejä, jotka uskovat rakkautta olevan ihastumisen olotila. Varsinkin toinen, jolla siis jutut lyhyitä kananlentoja.
Ihastuminen saattaa johtaa jopa rakkauteen. Itsessään ihastuminen on; jonkinlainen höyryinen olotila;)
Hienoa jos et sekaannu toisten perhe-elämää sotkemaan. Se on jo paljon se.
En kuitenkaan oleta, että liikkeellä tuolla netissä olisi vain moraalittomia ihmishirviöitä.
Seikkailumieltä siellä on varmasti kovasti. Jos teoriassa netti helpottaa ihmissuhteen syntymistä,
kyllä se vastavuoroisesti myös madaltaa kynnystä hajoittaa ihmsisuhde.
Arki kun suhteeseen iskee - ja yksi pieni napin painallus - ja voit ottaa yhteyksiä minne vaan....
Sikäli netti-maailma on myös jonkinlainen kypsyyskoe aikuisille noin yleisesti ottaen.
Sinun tulee hieman laajentaa ja saada syvyyttä tuolle meditointi- ja mantramaailmallesi.
Tilaa netistä (ei oo kallis) seuraava teos: Selvarajan Yesudian - Itseluottamusta Joogan avulla.
Itse olen paljon lukenut, se on jonkinmoinen raamattu minulle.
Sen perussanoma on, että ihmisessä on rajattomat voimavarat (Jumalaiset), kunhan osaisimme ne voimat ammentaa oikeilla ajatuksilla, hengityksellä.....
Usein vain toimimme ja ajattelemme niin, että nuo voimat kääntyvät itseämme vastaan.
Toki hieman pienimpikin muutos - kuin saada jumalaiset voimat - riittäisi --- kiitos :)
Kyllä me nelikymppisetkin vielä voidaan kasvaa....
Kyseinen Yesudianin kirjoja minulla taitaakin olla pari, nimiä en nyt muista.
Voihan toki olla olemassa parempiakin miehiä kuin ne joihin olen törmännyt. Mutta vaikea minun on muunkaanlaisia kokemuksia omata kuin juuri ne jotka minulla on. Kyllä se aika raskaalta tuntuu välillä että on saanut elää nelikymppiseksi asti ja kukaan ei ole koskaan minua rakastanut - joskus tuntuu että vanhemmistani lähtien. Siksi en erikoisemmin jaksa enää moista edes odottaa, se sattuu liikaa kun toivoo toivomistaan ja aina tulee se tyhjä tunne kuitenkin. Jos joku mies kiinnostaa siinä mielessä että on sama katsomus, niin miehenä hän ei sitten viehätäkään. Jos joku on ns. hyvä sängyssä, hän ei välttämättä olekaan sellainen jonka kanssa viitsisi yrittää keskustella mitään kovin korkealentoisia.
Tällä hetkellä erityisesti kun tosiaankaan normaaliin deitti-ilmooni (joita muuten on useammilla eri sivustoilla) eivät vastaa kuin ulkomaiset (joiden kanssa en ala mitään koska haluan että kommunikaatio on helppoa!) tuntuu että kirveen saa todellakin heittää kaivoon sen suhteen että minulla enää koskaan olisi parisuhdetta, saati hyvää sellaista. Mummoutumaankaan en vielä kuitenkaan ole valmis.
Älä nyt heitä kirvestä kaivoon.
Jos sulla on lapsuudesta saakka jotain ikävää ollut, vilkaisepa tuota sivustoa.
Siis se oli tällä samalla - Suhteet ja tunteet - keskusteluosiossa.
Itseäni kiinnosti aika lailla ja täytyy vielä tutustua. Liittyy jotenkin jo lapsuudessa muodostuneihin tunnelukkoihin ja selvitymiseen niistä:
http://www.skeematerapia.fi/index.htm
Ok, vilkaisen jossain vaiheessa tarkemmin.
Niin, tuossa kun jossain vaiheessa arvelin tunteidesi olevan hiukan paatuneet (anteeksi vain).
Mikäli itsekin nyt sanot, ettet oikein vanhemmiltasikaan rakkautta ole saanut, onhan se varmasti
vahingollista tunteiden kehitykselle.
Tuo kylläkin kuulostaa hiukan pahalta etkähän itse asialle mitään ole mahtanut.
Itse asiassa vaikutat kuitenkin hirmuisen fiksulta ihmiseltä:) (....kunhan hetkeksi pyrin unohtamaan tietyt harrasteesi, hu-uuups ;)
Tämä nyt voi hyvin olla tämmöinen elämänvaihe vaan. Pitää kokeilla ettei tarvitse sitten vanhana olla katkera että jäi elämä elämättä, tai jotain sellaista. Sellainen romanttinen meno että keskittyisi rakkauteen tosiaan on itselleni lähinnä fantasiaa ja fiktiota josta voi toki kirjoitella novelleja, mutta kun sitä ei varsinaisesti ole ikinä tullut koettua niin... Jokunen ihastuminen ollut joskus, mutta voimakasta molemminpuolista tunnetta ei koskaan.
Toki rakastin omalla tavallani taannoin päättyneessä parisuhteessa miestä, mutta ei siinä kai sitten ollut tarpeeksi intohimoa tai jotain kun mies määritteli kumppanuutemme toveruudeksi ja itsekin sen sitten sellaiseksi koin aikani nikoteltuani että miten hän voi alentaa suhteen pelkäksi kaveruudeksi... Mutta se kuitenkin oli totuus suhteestamme.
Joogahan korostaa sitä, että vasta ollessaan täysin riippumaton muista ja toisten ajatuksista, ihminen voi olla vapaa ja onnellinen. Siis kukaan muu ei meille sitä onnea tuo.
Perimmäinen onni tulee siis täydellisestä riippumattomuudesta ja pelottomuudesta -- vapaudesta.
Toki noiden rinnalle voi laajentaa onneaan vastakkaiseen sukupuoleen...
Ehkä sinun on hankittava kokemuksia. Itse äärimmäisenä suoritujana ja epäonnistumisten pelkääjänä
elän hyvin `pientä` ja kokemusköyhää elämää. Toki töissäni olen äärimmäisen tehokas.
Joogit kuitenkin sanovat, että hanki itsellesi kaikki elämän tarjoamat kokemukset ja opi tuntemaan totuus.
Ilman kokemuksia et voi koskaan oppia tuntemaan totuutta.
Tjaa-a, ehkä siis toimit juuri noin ;)
Ja etkö mielestäsi saanut vanhemmiltasi rakkautta. Vielä lopuksi:
Kukaan ei ole syntynyt liian alhaiseksi, niin ettei voisi nousta. Ken nousee, tulee syvältä
Olen vuosia jännittänyt ja pelännyt ihmisiä, ja ainoa syy mikä saa minut pois yksinään nököttämisen "kiehtovasta" maailmasta on juurikin saada ja antaa nautintoa. Kun tulin keväällä jätetyksi tuntui että tapahtui pahin mahdollinen, koska minulla ei ollut enää ketään. Tämän pohjalta aloin ajatella että minkä ihmeen takia pelkään niin kauheasti ihmisiä, siis vieraita ihmisiä, kun kuitenkin tutuin saattaa tehdä ilkeimmän mahdollisen tempun.
Seksiseurasta ei saa kumppania eikä tunnetta siitä että joku on aina läsnä ja rakas, mutta ainakin _saattaa_ oppia olemaan pelkäämättä ihmisiä ja täten voi rohkaistua kenties muutenkin relaamaan ihmisten parissa. Kunhan vain valitsee "harjoitusvastustajat" huolella eikä lävähdä kenen sattuu syliin. Niin voisi käydä jos kiertäisi baareja ja muita kemian huuruisia mestoja. Mutta ne eivät kiinnosta yhtään.
Jos pelkästä orgaismin saannista on kyse niin ei orgaismit miestä kaipaa.
Eikä tuu morkkistakaan, ei makaa sitten joku sika siinä vierellä, josta haluu vain päästä äkkiä eroon.
Hyvä "aloittaja" ymmärrän täpöllä sinua ja kantaasi ko.asioihin ja tämänhetkiseen käyttäytymiseen ja mielipiteisiin! Itselläni paljon samankaltaisia, huonoja ja tosi-huonoja miessuhteita, kokemuksia ja niistä "toipuneena" olen tällä hetkellä myös tilanteessa, että ellei sellaista ihmissuhdetta kohdalleni tule, joka itsestäni tuntuisi hyvältä, sopivalta ja tyydyttävältä; tässä "odotellessani" aion nauttia ainakin hyvästä seksistä hyvällä omalla tunnolla ja ihan täysillä!!! Jätetään tuollaiset höpönlöpön vanhanaikaiset papparaiset (ainakin mielipiteiltään vanhanaikaiset) omaan arvoonsa, jotka luulee tietävänsä tästä elämästä ja jopa sinunkin elämästäsi jotakin enemmän kuin sinä itse! Niiden on vain vaikea kestää sitä, että nainen tekee itse omaa elämäänsä koskevat päätöksensä ja voi päättää myös nauttia elämästään, millä tavalla haluaa. Se aika on ohitse kun naisen paikka oli nyrkin ja hellan välissä!!
Mahdollisimman hyvää jatkoa sinulle ja toivon sydämestäni, että tapaisit herra-sopivan sinulle;-) mutta siihen asti: Nautitaan seksistäkin!!
kun ihminen on kuitenkin sama? Eikö halunsa ja toiveensa voi kertoa yhdessäkin profiilissa? Ja ei kai seksiseuramateriaalin ole tarkoitus olla erilaista kuin parisuhdemateriaalin, vaan parisuhteeseen kelpaa vain sellainen, joka kelpaa myös seksisuhteeseen. Parisuhdehan on myös seksisuhde.
Parisuhdeainesta ei näytä olevan tarjolla, ja seksisuhteiden harrastajia eivät kiinnosta ne asiat jotka ovat itselleni tärkeitä parisuhteessa. Esim. sama katsomus, samat kiinnostuksenkohteet ja mielellään makukin jne.
Jos parisuhdeilmoitukseen laittaa kovin seksuaalisia juttuja niin vastaavat vain perverssit ja vinksahtaneet tyypit. Seksiseuranhakuilmoitukseen vastaa porukkaa laidasta laitaan ja osa on ihan fiksuakin, syynä moiseen rajoittuneeseen hakuun mm. se että ei halua aloittaa vakavaa suhdetta koska joutuu työnsä vuoksi ehkä muuttamaan kauas pois tms. Jos seksiseuranhakuilmoitukseen laittaa että haluaisi tehdä yhdessä muitakin juttuja, alkavat miehet epäillä että nainen haluaa sitoutua ja epäluuloisena jättävät vastaamatta tai tivaavat että mitä oikein olet ajatellut tulevaisuudelle.
Se onko parisuhde aina seksisuhde onkin sitten mielenkiintoisempi juttu. Olen pari kertaa ollut parisuhteessa jossa havahdun siihen että mies ei voisi vähempää enää kiinnostaa seksuaalisella tasolla. Mutta jos parisuhteen aloittaisi nimenomaan seksi ensisijaisena tekijänä, niin sekään ei ole hyvä koska muuta yhteistä ei välttämättä löydy ja suhde kuolee pystyyn sitten kun seksi ei enää riitä ainoaksi yhteiseksi harrastukseksi.
Kertakaikkiaan en tiedä miten yhdistää näitä asioita, mutta mitäpä tämän miettiminen hyödyttääkään koska parisuhdehalukkaita jotka itse kokisin eroottisesti mielenkiintoisiksi ei vaan ole!
Mulla on aina joskus ollut jopa kolmekin eri profiilia yhtäaikaa, eikä niistä yksikään ole ollut pelkkä seksiseuran haku profiili. Jos kirjoittaa jokaisen profiilin eritavalla, mutta kuitenkin totuudenmukaisesti, niin jokainen niistä voi houkutella erillaisia mutta myös sinua kiinnostavia naisia.
Oma esimerkkini; Olen 31 ekonomi, hyväpalkkaisessa työssä, harrastan musiikin (soittamisen) ohella myös kuntosalilla käyntiä ja tavoitteena olisi perustaa perhe ja muuttaa omakotitaloon. Olen pitänyt joskus jopa kolmeakin profiilia joissa jokaisessa olen kertonut vain osia tuosta kaikesta. Profiileissa on kuitenkin vain rajallinen tila kirjoittaa sitä tietoa itsestään ja siitä mitä kumpaniltaan toivoo, joten on ihan mahdotonta että saisin kaiken oleellisen yhdessä profiilissa sanottua, kuulostamatta ristiriitaiselta hössötäjältä.
Yksi profiili on saattanut olla uratietoisen akaateemisen ekonomin profiili, toinen taas hieman renttumaisen, mutta vakiintumis haluisen kalliolaisen muusikon profiili ja kolmas sitten sellainen tavis/OK 30v miehen, joka haluaa perheen. Kaikki nämä profiilit on sitten suunnattu eri naisrymille, ensimmäinen viehättää näitä akateemisia naisia, toinen näitä ns. bändäreitä ja kolmas sitten niitä joila se biologinenkello tikittää ja halu perustaa perhe on kova. Toki unelma naisessa nuo kaikki asiat yhdistyvät, mutta tiedän ettei sellaista naista tule löytymään mistään muualta kuin omasta mielestäni, joten jostain on aina pakko tinkiä.
Kaikkien profiilien kautta olen onnistunut naisia tapaamaan, ja kyllä se jokaisesta naisryhmästä on löytynyt niitä minua oikeasti kiinnostaviakin tapauksia, jotka eivät varmasti olisi edes vastanneet jos olisin kertonut olevani muusikko, ekonomi, tai että haluan muuttaa Helsingistä maaseudulle. Toki hiljaisempina aikoina olen pitänyt vain yhtä profiilia, mutta aina silloin kun on intoa ja aikaa kirjoitella, niin useammalla kuvattomalla profiililla mennään. On myös hyvä tehdä aina muutaman kuukauden välein täysin uusi profiili, vaikka siinä suurinpiirtein ne samat asiat lukisikin, niin se uutuudenviehätäys vetää myös naisia puoleensa. Valehtelemaan profiileissa en ole koskaan sortunut, mutta usein saatan jättää jotain pientä, mutta oleellista kertomatta. Isot asiat, kuten halu saada lapsia, vakava suhde ja ne perustiedot (ikä, paino yms.) olen aina profiilissani kertonut, mutta melkein kaikki muu on sitten voinut vaihdella eri profiileissa. Jos joku kokoaisi kaiken sen tekstin ja informaation mitä olen noihin kaikkiin profiileiheni laittanut, niin hän saisi minusta melko hyvän kokonaiskuvan, harmi vain ettei varmaan yksikään nainen ole kiinnostunut kymmensivuisesta deittiprofiilista.
Varmasti aivan totta. Itsellänikin on sen verran erilaisia kiinnostuksenkohteita että niillä saisi helposti hyvin monenlaisia ilmoituksia aikaiseksi. Pitkään laitoin kaikkiin ilmoituksiin maininnan siitä katsomuksesta josta olen kiinnostunut, ja sitten alkoi tuntua että parempi kun ei, kun se varsinkaan ei kiinnostanut ketään.
Pitkiä juttuja ei lue näemmä kukaan, oli sitten mies tai nainen. Sen huomasi siitä että kun vielä normaaleihin ilmoituksiini joku vastasi, niin hän ei ollut lainkaan lukenut esittämiäni toivotuksia ja oli täten täysin väärä tyyppi minulle (halusi mm. lapsia, minä en).
Haet seksiseuraa, jolta toivot niin paljon kuin mahdollista parisuhdekelpoisuutta. Valitset seksiseuraksesi niistä "eroottisesti kiinnostavista" sen, joka tuntuisi olevan eniten parisuhdekelpoinen. Vaihdat uuteen heti, kun löydät tapauksen, joka on vieläkin parisuhdekelpoisempi. Näin lopulta löydät sen sulle parhaimman. Ole hyvä!
"Jos joku kokoaisi kaiken sen tekstin ja informaation mitä olen noihin kaikkiin profiileiheni laittanut, niin hän saisi minusta melko hyvän kokonaiskuvan, harmi vain ettei varmaan yksikään nainen ole kiinnostunut kymmensivuisesta deittiprofiilista."
Väittäisin, että löytyy naisia (ja varmasti myös miehiä), jotka mielellään lukisivat pitkiäkin tekstejä toisesta. Mutta vaikka näille teksteille löytyisi tilakin, niin harvoin ihmisen itsensä kuvaus itsestään on se ulkopuolisen näkemä totuus. Silti se pienoisnovelli voittaisi mennen tullen liian tavalliset "onelinerit", niin profiileissa kuin viesteissä. Onnea etsintään! :)
Itse olen huomannut sen että profiilissa ei saa kertoa itsestään liikaa, sillä mitä enemän tekstiä siinä on sitä todennäköisemmin nainen huomaa että siinä on jotain hänelle sopimatonta ja siirtyy seuraavaan profiilin. Jos kirjoittaa pitkän ja tarkan profiilitekstin, niin siihen tulee helposti laitettua jotain sellaista mikä voi karkottaa naisia hyvinkin helposti, esim. vääränlainen huumori, "väärä" bändi/musiikki genre, idioottimainen/nössö harrastus, kirjoitusvirhe yms. melkeinpä mikä tahansa mitätön pikkuasia jolla ei oikeassa elämässä ole mitään merkitystä naiselle, mutta saa hänet kuitenkin hylkäämään profiilin sen takia.
Vaikka kuin miehistä puhutaa ,ettei niillä ole kuin pano mielessä. On se kuitekin muukin. Minule pano on rakastelu, siks vissiin niitä ei joka illalle. heh ei tule. Olen pitänyt lyhyitä suhteistani paljon. Siitä en tiedä onko sillä merkitystä. Muttta en humalapäissäni sotkeudu mihinkää.
Olen seurustellut 3,5 vuotta naiseni kanssa. Tavattiin suomi24:n treffipalstan kautta. Ai niin, kyllä meidän parisuhteeseen kuuluu seksikin :)
ei se seksi ole tärkeintä
Tämä on mielenkiintoinen viestiketju. Tämä kommenttini liittyy enemmänkin tuolla aiemmin käytyyn keskusteluun, mutta laitan sen kuitenkin tähän kaiken jatkoksi.
Minä olen naispuolinen ihminen ja ollut jo useamman vuoden yksin pitkän, pitkän parisuhteen jälkeen. Parin ensimmäisen "yksinäisen vuoden" aikana kävin varmasti itseni kanssa tätä samaa keskustelua, mitä tässä ketjussa nyt käydään...ja jouduin tuota pohdintaa käymään myös ihan oikeassa elämässä. Mitään nettideittailua ei tuolloin harrastanut, koska en oikeastaan seuraa etsinyt...tai en ainakaan parisuhdetta. Kokemuksia saatoin etsiäkin.
Yksinäisyys oli kuitenkin pelottava voima ja ajoi pohtimaan tuota samaa, mitä aloittaja pohti - ja myös kokeilemaan niitä oman sielunsa kestävyyden rajoja. Naispuolisena ihmisenä se seuran saaminen baareista on äärettömän helppoa ja helposti sitä olisi ajautunut sille tielle, että olisi baareista suloisia nuoria miehiä "yökylään" ottanut. Pari tuollaista harjoitusta teinkin, mutta totesin, että ei minusta ole ihmistä vain jonkun yksittäisen tarpeen kautta kohtaamaan. Väkisin ihmisen kohtaa kokonaisena ja pelottavaa on myös se, että miten ihmiset reagoivat siihen, että joku oikeasti heistä ihmisenä kiinnostuu. Lopputulos olikin se, että sain kuulla monenlaisia elämäntarinoita - ja välttämättä en mitään muuta (ihan omasta valinnastani). Totesin myös, että en minä halua sitä viestiä omalla käytökselläni välittää, että ihmiset ovat kulutustavaraa. Jokainen ihminen on paljon arvokkaampi ja heidät tulee ainutkertaisina kohdata.
Tämä viestiketju herätti minussa valtavan sympatian aloittajaa kohtaan. Jollakin tasolla ymmärrän nuo hänen argumenttinsa. Toisaalta ymmärrän myös nuo varoitukset, koska itsenikin tekisi mieleni varoittaa siitä, että siitä omasta sielusta tulee liian helposti riekaleita. Jotenkin noista viesteistä kuuluu niin selkeästi se pettymys ihmiseen ja toisaalta se toive siitä, että löytyisi jotakin oikeaa ja aitoa. Sitä oikeaa ja aitoa on niin hirveän vaikea löytää, jos itse ei pysty vilpittömästi ja aidosti itse sitä tarjoamaan. Mitä enemmän niitä säröjä sieluun ja sitä kivimuuria niitä säröjä suojaamaan rakentaa, sitä vaikeampaa sitä oikeaa ja aitoa on enää tunnistaakkaan. Ja niissä pelkissä seksisuhteissa on pakko olla aika kova, vaikka haluaisikin kohdella ihmistä hyvin. Tilanteet on osattava rajata etukäteen, jottei kehenkään satu ja sydän olisi suojassa.
Noihin profiileihin kommentoisin: Itselläni on ollut ihan viimeaikoina kaksi erilaista profiilia - eri aikaan, ei päällekkäin. Niillä molemmilla olen ihan oikeaa parisuhdetta hakenut. Molemmat profiilit ovat olleet kuvattomia. Ensimmäinen profiili oli hyvin tarkka ja yksityiskohtainen. Siihen tuli viestejä tulvimalla ja minä en oikein tilannetta hallinnut. Lopulta poistin koko profiilin, koska en tiennyt, mitä noille viesteille olisin tehnyt. Toinen yritelmä oli hyvin, hyvin köykäinen ja vähän informaatiota sisältävä. Siihenkin tuli jonkun verran yhteydenottoja, mutta pääasiallisesti lähestyin itse paria mielestäni sopivaa profiilia ja yhden kanssa päädyinkin kirjoittelemaan...ja poistin profiilini, koska en koe tarpeelliseksi keräillä ihmisiä.
Jotenkin itse alan uskoa siihen, että itseä kuunnellen - ja uskollisuudella niitä omia arvojaan kohtaan - jokainen löytää sen oman tapansa toimia. Itsekin harkitsin noita rinnakkaisia profiileja, koska itsessä on sitä monipuolisuutta ja ne määreet, mitä sille toiselle ihmiselle asetan ovat sellaisia, että niitä on aika vaikea tuossa nettiprofiilissa kuvata. Sen mitä hakee oikeastaan tietää vasta sitten, kun ihmisen aidosti silmästä silmään kohtaa. Siihenkin raadollisuuteen törmäsin, että etenkin se ensimmäinen profiilini veti väärän tyyppisiä ihmisiä puoleensa ja tuo rinnakkaisprofiilien luominen olisi auttanut määrittelemään sitä, että "mikä meni pieleen" ja toisaalta lisännyt sitä omaa tietoisuutta siitä, mikä puoli tuossa omassa moniuloitteisuudessa on se, joka houkuttaa sitä väärää ja vaarallista. Päädyin kuitenkin siihen, että elämäni on liian arvokas siihen, että jaksaisin tuollaisia "nettitutkimuksia" harjoittaa. Elämäni on mukavaa ja ihanaa näinkin ja se ihmissuhde löytyessään olisi siihen se arvokas lisä, mutta se ihmissuhteen etsiminen ei saa haukata liian isoa osaa elämästäni.
Eli ehkä tällä tarinoinnillani haluan sanoa sen, että kuunnelkaa itseänne ja etsikää se oma tapanne olla ihmisiä. Arvostakaa myös sitä herkkyyttä itsessänne ja suojelkaa sitä oikein. Kyynistymistä vastaan paras suoja on itsensä arvostaminen ja terve varovaisuus. Se, että haluaa pitää itsestään huolta ja arvostaa itseään, ei vaikeuta sitä, että ne oikeasti arvokkaat kohtaamiset mahdollistuvat.
Tämän pitkän viestin lopuksi vielä totean aloittajalle, että se selibaattikin voi olla hyvä harjoitus...ja usko pois: siihenkin tottuu :)
Kyllähän sen on jo ehtinyt muutamankin tähän mennessä kertyneen irtokokemuksen myötä huomaamaan että edes pelkkään seksisuhteeseen ei viitsisi ottaa ketä tahansa. Ongelma ei välttämättä ole pelkästään se että miten minua kohdellaan (käytöstavoissa miehillä on kyllä petraamista, vaikkakaan karmeimpia pässinpäitä en edes liene kohdannut), vaan myös se että mitä alan ajatella miehistä. Eli kyllähän se väkisinkin alkaa naurattaa kun on kaikenlaisia omituisia kokemuksia - mutta näitähän voisi olla muutenkin vaikkei mitään intiimiä kanssakäymistä olisikaan. Jonkun ihmisen tapoja vain on vaikea ymmärtää, tai olemustakaan.
Kaikesta voi tietenkin aina oppia jotain. Kun olen kokenut tässä kesän mittaan ohareita, katteettomia lupauksia ynnä muuta, niin olen alkanut miettiä että olen tähän mennessä ottanut ihmiset IHAN LIIAN VAKAVASTI. Olen jotenkin aina automaattisesti olettanut että olen itse paska ihminen ja kaikki muut ovat minua paljon paljon parempia, ja että minun tulee tehdä kaikkeni että muilla ihmisillä on hyvä olla, viis minun olostani. Miesten hölmöilyt saavat näkemään että todellakaan kaikki eivät ole minua parempia. Itseasiassa olenkin ihan hyvä ihmiseksi, koska en ole ihan niin pöljä kuin joku tyyppi jonka "tunnen" muutaman tunnin ajan, enkä sen koommin tapaa.
Se hyödyttääkö vähä-älyisiä sänkyyn viedä onkin sitten se dilemma. Ehkä älykkämmäimmät tahi fiksuimmat tyypit eivät harrasta naisen hakua netin kautta...
Yksi syy ettei selibaatti vielä kiehdo on kai se että neljänkympin korvilla hormonitoiminta voi aiheuttaa tutkimuksen mukaan villliintymistä kun kroppa yrittää vihonviimeisillä munasoluillaan vielä lisääntyä. Itse en lapsia halua, mutta kieltämättä halut ovat välillä niin vimmaiset että tuntuu kuin olisi järki menossa. Ehkä päättyneen pitkän parisuhteen viimevuosien epäeroottisuuskin vaikuttaa. :P
Hieno kirjoitus sinulta.
Itse ainakin tosiaankin `jutustelin` tuossa aiemmin Zirbyn kanssa (...teveiset vaan Zirbylle, saatankin tässä jututtaa teitä molempia yhtaikaa....jos sallitte moisen käytöksen?)
Pohdintosi ja siis käytöksesi ovat sitä, mitä odottaisin niiden olevan. Voiko teitä kahta vertailla, ei kai pitäisi, mutta ilmeisesti sinussa on sitä herkkyyttä tallella. Onhan sitä Zirby varmaan sinullakin ainakin ollut, mutta onko se voitu tukahduttaa silloin jo lapsuudessasi. Niin ikäväähän se olisi...
Olen itsekin piilottanut profiilini. Olen aika herkkä aistimaan ihmisiä ja voisin vannoa, että netin nainen on keskimäärin hiukan erilainen verrattuna kaikkien naisten keskivertoon. Siis deitti-palstalla on enemmän seksuaalisesti virittyneitä naisia. Voisin kuvitella, että sellaiset naiset eroaa helpommin, koska tuo viettivetoisuus on herkkä `huomaamaan` siinä vakisuhteessa jotain olevan pielessä ... ja uutta hakuun.
Kuitenkin sellainen tietty kiire siellä on leimaa antavaa -- se ei taas sovi minnulle.
Sanoit, että oli pelottavaa huomata, kuinka ihmiset reagoivat jonkun ollessa heistä ihmisenä kiinnostunut. En täysin päässyt selvyyteen, mikä siinä oli pelottavaa.
Viittaat tekstissäsi tuohon sielun hajoamiseen. Noin sen itsekin kokisin. Myös arvomaailmasta mainitset; siis omien arvojen kuuntelemisesta. Sikäli uskon voimakkaasti lapsuuden merkitykseen ja luulen sieltä periytävän ne tietyt arvot, jotka meille tärkeitä ovat. Niitä arvoja vastaan jos tappelee -- silloin sielu parkuu. Mainitset netti-deittailuun liittyen vaarallisuuden ja mitä oikeastaan eniten Zirbyn jutissa ihmettelin - tuota sanaa ja tunnetta ei Zirby sinun arvomaailmasi tiedostanut.
Kirjoitit selibaatista. Zirby veti esiin (siis viimeinen viestisi) hormonaalitoiminnan tuomat `pakottavat`halut.
Tuotakaan en ymmärrä.
Siis tavallaan monen parisuhteessakin elävän naisen olen kuullut sanovan/kirjoittavan, että kaiken päälle se paras orgasmi haetaan sitten --- omin käsin:)
Viimeinen seksitutkimus kertoo sooloseksin lisääntyneen parisuhteissa.
Eli Zirby; käytöstäsi en ymmärrä fyysisistä tarpeista lähtöisin, mutten varsinkaan henkisistä tapeista (läheisyys??) kummuten.
Olen joskus miettinyt, että mielialalääkkeet tekevät naisen seksuaalielämästä jotenkin liiankin rohkeaa ja estotonta. En ole varma Zirby, mutta käyttäisitkö noita lääkkeitä (joita tiedän erittäin yleisesti käytettävän) ja voisiko ne vaikuttaa käytökseesi.
Tuo sooloilu-mahdollisuus huomioiden onko siis oltava selibaatissa (vai olenko selibaatissa ahkerasta sooloilusta huolimatta?).
Niin, viittasinko tuossa jo itseeni...
Olen kuitenkin ymmärtänyt, että naiselle yksinelo on luontevampaa kuin miehelle. Ei kai voi kaikkiin yleistää ja teitä kahta kun vertaa, niin eri teillä olette.
Miehenä kunnioitan ja ymmärrän sinun valintaasi huomattavan paljon enemmän kuin Zirbyn, vaikkakin jollain tapaa ymmärsin Zirbynkin perusteita.
Pääpointti on kasittääkseni herkkyys ja arvomaailma. Mainitset vielä Zirby viestisi lopussa, että jokin bimpo vierailee luonasi pari tuntia -- mitä se siis voi antaa??
Nyt kun teidät `tunnen`oikein hyvin :o
Jos olisitte ulkoisesti samalla viivalla (joka asia on minulle kyllä tärkeää; toisaalta naisella tulisi olla ymmärrystä varvovaisuudelleni ja sen syille -- eli mahdoton tilanne) ja täytyisi valinta tehdä:
Se olisi tietysti pohdiskelija:)
Mutta Zirby sinä olet kiva ihminen ja ehkä arvomaailmasi vielä muuttuu; ainakin jos tahdot sen muuttuvan.
Joogit sanovat, että on naurettavaa uskoa johonkin kohtaloon. Se on sama kuin heittäytyä virran viemäksi.
Se toteutuu mitä voimakkaasti ajattelemme ja mihin uskomme. Eli rakennamme itse kohtalomme (....noh, helpommin sanottu kuin tehty....ainakaan sellaista oikein onnellista loppua).
Olen lähes koko elämäni pelännyt ihmisiä ja ehkä se sitten on vaan niin että kun tulee kaikkein läheisimmän mahdollisen ihmisen eli oman kumppanin pettämäksi ja jättämäksi, niin ei vaan kertakaikkiaan enää jaksa välittää mistään mitään. Kumppanini toiminnallaan osoitti etten ollut häntä oikeastaan tuntenutkaan, olin aina olettanut hänestä jotain parempaa kuin mihin hän kykeni. Miehen teko olisi ollut tulla suoraan sanomaan että hänen mielestään suhteemme on lässähtänyt kaverisuhteeksi, eikä alkaa olemaan haku päällä milloin mihinkin suuntaan. Ensin hän kuolasi työkaverinsa perään, mutta jaksoi kokoajan todistella että ovat vain ystäviä (koska ovelana tyyppinä tajusi nopeasti ettei voisi saada suhdetta sen naisen kanssa koska ko. nainen "vaihtaa miehiä kuin paitaa"). Sitten löytyi se nainen jonka kanssa hän hyppäsi kahvilla puoli vuotta selkäni takana, ja tästä "ystävyydestä" hän ei minulle maininnut halaistua sanaa ennen kuin oli sitten suorittanut minun ja sen naisen välisen vertailun päätökseensä ja jätti minut.
Koska me miehen kanssa uskomme kumpikin karmaan ja sen sellaiseen, hän tottakai ajatteli että tuo hänen ihastuksensa oli yksi hänen elämänsä suurista rakkauksista (joihin minä en lukeudu huolimatta lähes 13 v kestäneestä yhteisestä taipaleestamme). Kaikki hänen suuret rakkautensa ovat aina kestäneet muutaman kuukauden, ja niin kävi tämän uusimmankin kanssa, eli he ovat jo eronneet (JOS ovat, en ole kuullut viimeisintä päivitystä heidän myrskyisässä suhteessaan). Eksäni ja minä olemme kavereita ja tapaamme ja puhumme, mutta aina tulee kieltämättä vähän sellainen olo kuin olisi ventovieraan ihmisen seurassa.
Siksei minua kai enää niin pelota olla muidenkin ventovieraiden seurassa. Mutta jostain syystä olen kyllä tullut hyvin vaateliaaksi, ja minun on hyvin vaikea sietää kaikenmaailman outoja tapoja miehiltä joita tapaan. Tuntuu ettei yhdelläkään ole järkeä päässä sen vertaa että vähän miettisi miten tulee ihmisten kanssa olla. Tämän vuoksi itse sitten huomaankin etten olekaan niin tyhmä ja törttö ja epäonnistunut sosiaalisessa kanssakäymisessä kuin olen aina pelännyt olevani. Eli ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin.
Jos sitä lähtisi kenen tahansa matkaan, jos seuraa hakisi räkälöistä, niin takuulla saisi pelätä. Mutta haki seuransa mistä haki, niin eihän sitä voi koskaan luottaa täysin kehenkään. Jippo on siinä etten voinut luottaa edes kumppaninikaan. Suhteemme alussa hän uhkasi jopa tapolla, ja muutenkin sai tuon tuostakin raivokohtauksia pikkuasioista (aivoissaan vikaa...?) Jos on elänyt näin vaikean ihmisen kumppanina, sitä ei ehkä äkkiseltään edes jaksa enää pelätä kaikkea mahdollista ja kokoajan olla väijymässä jokaisen ihmisten luonnetta että onkos tämäkin umpihullu.
Ei minua mikään kemia eli lääkkeet riivaa. Mielialalääkkeet tietääkseni aiheuttavat seksuaalista kyvyttömyyttä tai paremminkin orgasmin viivästymistä tai poisjääntiä. Mutta ehkä ko. lääkkeet naisilla voivat aiheuttaa myös seksuaalisen halukkuuden parantumista mikäli mieliala korjautuu eli masennus hoituu? Silloinhan kyseessä olisi halukkuuden normalisoituminen, ei mikään nymfous.
Toki voisi kysyä onko erityisen suotavaa tässä pohdiskella minun eli ketjun aloittajan mahdollisia lääkityksiä - ovatko halukkaat naiset sitten niin kauhean omituinen ajatus että pitää leimata heidät jopa sairaiksi?! Voin kertoa etten ollut erityisemmin halukas pitkän parisuhteeni loppumetreillä. Itseasiassa kaikkea muuta.
Varsin hyvin halussa voi olla vissi sijansa siinä ettei vaan kertakaikkiaan jaksaisi olla yksin. Mieheni mukana minulta meni koko seuraelämäni, koska minulla ei ole ystäviä, ja välillä tuntuu että kertakaikkiaan sekoan kun ei ole mitään yhteyttä kehenkään, jotain kaupankassaa yms. lukuunottamatta.
Ei seksi ole niin ufo juttu etteikö senkin avulla voi ihmisiä tapailla; se on vähän kuin ottaisi vaikkapa tennismatsin jonkun toisen kanssa. En koskaan ole liittänyt koko touhua rakkauteen, en edes silloin kun olen ollut parisuhteessa. Pahimmillaan se on pelkkää voimistelua, parhaimmillaan osittain meditatiivinen kokemus. Minulla on ollut jopa pari yliluonnollista kokemusta seksiin liittyen, mutta en halua tuoda niitä esille täällä.
Zirby: Noista sinun viesteistäsi kuultaa niin hirveä pettymys ja myös viha - mielestäni ihan oikeutettukin sellainen, jos se vihaisuus kohdistuisi oikein. Nyt tuntuu, että sinä käännät sen vihasi itseäsi vastaan ja haet niitä kokemuksia, joissa sinua kohdellaan huonosti. Meitä ihmisiä on monenlaisia - ja valitettavasti on myös niitä, jotka kohtelevat toisia huonosti. Sekin on kuitenkin valittavissa, miten antaa itseään kohdella. Minä pahoin pelkään, että ne kokemukset, joissa ihmiset ottavat toisen vain hetkeksi ja jonkun oman yksittäisen tarpeensa takia, ovat sellaisia kokemuksia, joissa on riski tulla kohdelluksi kaltoin. Toisen ei tarvitse tehdä mitään suoranaista pahaa, mutta jo se riittää, että tilanteesta jää olo, että olit ihmisenä merkityksetön. Ja tuo merkityksettömyyden kokemus tulee niin helposti, koska sopimus on sellainen, että ei sinulla ihmisenä ole mitään väliä. Ja tuo tilanne pätee kenentahansa kohdalla. Ei sillä ole väliä, millainen sinä olet. Voit olla kuinka ihana tai törppö tahansa, mutta jos annat luvan siihen, että sinut kohdataan vain yksiulotteisesti ja yhden tarpeen kautta, niin niinhän se sitten menee.
Zirbylle edelleen: Minä taidan olla hiukan sinua nuorempi ja ehkä elämäntilanteeni on muutenkin eri. Luulen, että sinun elämäsi on pitkälti rakentunut niille ihmissuhteille, joita olet elänyt ja siksi se ihmisen tarve on kova - määrittelitpä sitten tuon tarpeen minkälaiseksi tahansa. Minä olen siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että minulla on elämässäni tällä hetkellä paljon kaikkea: ystäviä, harrastuksia jne. Ja hyvin määrätietoisesti olen sitä elämää ihan itselleni rakentanut. Mikä estäisi sinua tekemästä tuota samaa? Ihan varmasti on löydettävissä muitakin harrastuksia kuin seksi ja ihmisiä muutenkin kuin seksin kautta kohdattuna. Ja se, että rakennat sitä muuta, ei vie pois sitä mahdollisuutta, että voit sitä seksuaalisuuttasi edelleen noissa hetkellisissä kohtaamisissakin toteuttaa, jos se sinusta edelleen hyvälle vaihtoehdolle tuntuu. Noiden kokemusten arvoa elämässäsi se voi kyllä muuttaa.
Yleisemmin: Seksi ja ihmisen seksuaalisuus on aika moniulotteinen asia. Kyllä seksissä toisen ihmisen väkisin aika lähelle ja intiimille alueelle päästää ja silloin ihminen on aika haavoittuvainen. Yksilöllisiä eroja ihmisten välillä tuossa asiassa varmasti on. Ja kyllä sillä sooloseksillä ja toisen ihmisen kanssa harjoitetulla seksilläkin on aika iso ero. Niitä orgasmeja voi saada molemmissa, mutta ei yksin saa sitä toisen ihmisen läheisyyttä, mikä seksiin toisen ihmisen kanssa parhaimmillaan liittyy. Kokemusta siitä, että jaat toisen kanssa sen ihosi ja kokemuksen. Orgasmi varmaan kihelmöi ja kutkuttelee niitä samoja aivoalueita molemmissa tapauksissa, mutta se toisen ihmisen läheisyys vaikuttaa myös joillakin muilla alueilla. Irtosuhteissa tuo läheisyys monesti jää puuttumaan, vaikka kokemus olisikin muuten hyvä. Eli ehkä irtosuhteessa harjoitettu seksi loppujen lopuksi tulee aikalähelle sitä sooloseksiä.
Yleistäminen on vaarallista (viitauksena noiden netissä olevien naisten voimakkaampaan seksuaalisuuteen). Minä luulen, että netissä on ihmisiä: sekä miehiä että naisia, joista monet ovat hyvin ihmissuhdekeskeisiä. Heidän elämänsä on rakentunut siten, että se toinen ihminen on se elämänsisältö. Siksi on kiire löytää joku ja edetä nopeasti. Ehkä tuossa ei mistään sen kummemmasta ole kyse. Ehkä vika on myös siinä, että nykyisin tunnutaan ajattelevan, että se ihmisten kertakäyttöisyys ja vaihdettavuus on ihan ok. Tuollaisia arvojahan se nykyinen baarikulttuuri jne. ruokkii. Tuon ajatuksen minä kieltäydyin allekirjoittamasta, kun totesin, että en halua ketään ihmistä vain omien tarpeideni kautta kohdata.
Sen pelottavuudesta, että kohtaa ihmisen ihan aitona ja yksilöllisenä ihmisenä: Se on pelottavaa, koska nuo nuoremmat ihmiset eivät välttämättä ole tottuneet siihen. Siinä rikotaan se kertakäyttöisyyden ja välineellistämisen kaava. Helposti sillä kohtaamistavalla saat enemmän kuin tilasit ja lopputuloksena on vähintäänkin huoli siitä vastapuolesta. Kevyeksi tarkoitettu kohtaaminen muuttuukin ihmissuhteeksi, jossa pääset jonkintasoiseksi mentoriksi koko elämän aluetta kattaen. En tiedä mistä tuo ilmiö kertoo. Ihmisten yksinäisyydestä, sosiaalisen tuen ja yhteisön puutteesta, elämään eksymisestä....
Kirjoitanpa jotain, mutta ensimmäiseksi heitän vielä kommenttia ystävällemme Zirbylle.
Siis sanot; siihen voisi suhtautua kuin tennismatsiin...
Sen vähän mitä minä olen tennistä pelannut - aina olen pelannut tutun tai tuttujen ihmisten kanssa.
Eli oikea tenniskin, mieluusti tuttujen kera, kiitos.
Ja sinä lähdet siihen yhden mailan tennikseen...vaihdettuasi muutaman viestin netissä.
Tuossa on se pointti, jota on siis vaike käsittää.
Joogit sanoo, että joogaamisen `uhka`on saavuttaa yliluonnollisia, ns. okkultisia, kykyjä.
Uhka sikäli, että niitä ei tavoitella ja saattavat ylpistää väärällä tavalla.
Koen, että minulla on suorastaan okkultisia kykyjä aistia ihmisiä (huom, tuota ei liian vakavasti;))....mutta suorastaan raivostuttaa kun en siis siitä punaisesta langasta saa kiinni, jolla täysin ymmärtäisin tekosi.
Edellisessä tekstissäni viittasin siihen seksi-tutkimukseen (jolle en kylläkään kovin suurta arvoa anna, siis se risuparta ... mikä se nimi olikaan). Tutkimuksessa kerrotiin, että suomalaiset harrastavat keskimäärin niin monta kertaa kuussa. Siis ei kerrottu siviilisäätyä, ikäluokkaa....todellakin valaisevaa siis?
Mutta se soolo-seksin lisääntyminen parisuhteissa. Menttaliteetti on nykyään, että kaikki kerrotaan ja toki vielä höystetään varsinkin aiheessa, joka kaikkia kiinnostaa - eli seksi. Siis luodaan kulttuuri, joka tuo valtavia paineita - tuodaan totena esiin asioita, jotka ovat ehkäpä lähempänä fantasioita.
Soolo-seksi on varmasti turvallista ja ehkäpä vailla suorituspaineita. Joskin toisen lämmön aistimisessa ja koskemisessa hävitään.
Mainintasi ihmisen kertakäyttöisyydestä ja vaihdettavuudesta on juuri sitä, mitä netti-deittailuasenne sisältää.
Ja todellakin sitä ruokkii tämä baari-kulttuuri ja muu median saippuaoopperointi.
Ehkä siis netissä ei välttämättä ole seksin-nälkäisempiä, mutta sanotaan sitten - astetta kovempia ihmisiä.
Sattuu nyt olemaan niin, että ihmisiä on herkkyysakselilla eri pisteissä ... ja se akseli on aika pitkä.
Joillekin seksikin voi olla herkkä asia - eikä siis tusinatavaraa ja löydettävissä ale-hyllyiltä hetken päähänpistosta.
Viimeinen kappaleesi on näin ihmisaistijalle;) suorastaan kihelmöivä.
Miksi olet toiminut noin.
Siis ymmärsin, että olet hakenut baarista hetken tuttavuuden. Olet kuitenkin empaattisena ihmisenä
alkanut myös keskustelemaan. MIksi siis?
Miksi siihen aloit, koska se alkoi pelottamaan. Mikset laittanut vähin äänin kävelemään.
On kaksi vaihtoehtoa:
Kuvittelit jo ihastuneesi, mutta äärimmäisen älykkäänä ja itsesi kontrolloivana ihmisenä aistit jo ympäristön reaktion; sivistynyt fiksu nainen ja nuorempi mies -- hyihyi! ... ja piste sille.
Tai sitten kohtaat jo töissäsi ihmisiä, joiden murheita kuuntelet - ehkä ammatikseksesi.
Kenties yllätyit, että näiden häntä-heebojen taustalla ei olekaan pelkää naurua ja hupia, vaan synkkää elämää. Vapaalla, et töihin ryhtynyt ... ja piste sille. Fiksusti saattelit ovelle....
Hetken aikaa jo mietin, jaksaisiko alan ihmiset lukea näitä sivustoja. Miksei?
Sivistyn näissä keskusteluissa - Mentor - aivan täytyi netistä katsoa;)
Ja elämään eksyminen ? Varmaan siis elämän yksittäiseen luolaan eksyminen - ja jääminen.
Mutta se todellinen elämän positiivinen punainen lanka. Joogit sanoo; kun löydät sen tien - pääset perille.
Tien alku on varmasti lähempänä kuin arvaammekaan ( seuraa filosofinen osio).
Zirby puhui meditoinnista seksin yhteydessä.
Eiei...
Kun synnymme, alamme välittömästi vetämään vaikutteita itseemme. Ensin äidistä, sitten muusta ympäristöstä.
Alamme heti muutumaan ympäristön vaikutuksesta - kadotamme sen tosi-Itsemme.
Meditaation tarkoitus on hiljentyä ja mennä itseenä, omaan sydämeen, täysin vailla muita ajatuksia. Tuntien - viikkojen - kuukausien - vuosien? kuluttua saatamme löytää sen alkuperäisen Itsemme.
Jos voimme sen kokea, toteamme; nyt olen MinäItse. Silloin olemme pyyhkineet pois kaikki ne vaikutteet ja riippuvuudet, jotka meitä riivaavat. Silloin voimme olla vailla pelkoa, riippuvuutta -- olemme Onnellisia.
Pelko on itseasiassa suurin rappion ja pahuuden aiheuttaja maailmassa.
No niin, missäs se tien alku olikaan...hienoa filosofiaa seuraa arki-todellisuus.
Pitkissä parisuhteissani en kokenut mitään erikoisempaa läheisyyttä seksin kautta toiseen ihmiseen. Ennemminkin esim. yhdessäoleilu luonnossa tuntui sellaiselta. Ehkä asiassa vaikutti esim. se että viimeksi päättyneessä pitkässä suhteessani miehellä oli tapana rynnätä tietokoneelle heti seksin päälle. Mutta kaiketi jos olisin ollut erityisen rakastava häntä kohtaan olisin väkisin pidätellyt häntä vierelläni? En tiedä.
Mielestäni olisin hölmö jos romanttisesti fantasoisin jokaikinen päivä jostain suuresta rakkaudesta tyyliin rakkauselokuvat. Minusta alkaa tuntua että rakkautta ei maailmassa riitä kaikille, ja jos ei sitä riitä minulle enkä minä voi rakastaa ketään, on aika apeaa jos elämä pitää sen vuoksi viettää erakkona.
Köyhänä ja hivenen syrjässä asuvana minulla ei ole mahdollisuutta juosta erilaisissa riennoissa missä ihmisiä voisi tavata, ja entisenä koulu-, työ- ja naapurustokiusattuna ei ole tullut hankittua kavereita. Yksinkertaisesti minulla ei ole ketään, ja epäilen josko tulee koskaan olemaankaan. Ystäviä tai kumppaniakaan enää ikinä.
Mutta en tarkoita tällä vinkua ja valittaa, asia nyt vain on näin. En oikeastaan ymmärrä mikä valtava tarve tässä ketjussa on toitottaa siitä että seksi on ihan kamalaa jos ei siihen liity rakkaus. Jos miehet eivät kykene minua rakastamaan ja minä en pääse rakastamaan ketään, niin ei se silti seksistä yhtä helvettiä tee. Se on tietysti eri asia onko kukaan oikeastaan sen arvoinen että häneen yhtyy ihan pelkästään nautintomielessä. Voihan se olla että ryhdyn tyystin pelkäksi "runkkariksi" jos totean ettei hyödytä tavata ketään enää minkään syyn vuoksi.
Jos kirjoitat minulle, kirjoita kohtaan josta huomaa että on minusta kyse. Tuo baarista haku ja keskustelu ei viittaa minuun, koska en ole baarista koskaan hakenut, tarkoitatko jotakuta toista? Tennismatsi sensijaan oli minun kommenteistani. Sotketko nyt tässä kaksi eri ihmistä iloisesti sekaisin? Eikö tuollainen ole juuri sitä välinpitämättömyyttä jota et soisi harjoitettavan, jokainen ihminen pitäisi kokea ja ottaa ainutkertaisena yksilönä eikä alkaa sekoilemaan että nainen kuin nainen on yksi ja sama. Minä en ole tässä ketjussa käyttänyt mitään muuta nikkiä kuin Zirby piste.
Baareihin en lähtisi ikipäivänä. En ole kiinnostunut sössöttävistä humalikoista enkä varsinkaan jännittämään kuka niistä ihmisrauniosta minut "huolisi". Joskus nuorena olin kerran terassilla ja lähdin sieltäkin sitten karkuun sen jälkeen kun joku minua huomattavasti vanhempi mies oli selittänyt jotain aivan sekavia. Kovasti tuntuu vanhemmilla miehillä olevan minulle aina juteltavaa, ja se ei kylläkään sovi minun pirtaani koska olen itseäni nuoremmista kiinnostunut.
Voisin aivan mainiosti aloittaa ihmissuhteen sellaisen nuoren urhon kanssa jos moinen vain haluaisi minulta jotain enemmän kuin hetken huvia. Ja korostaisin sitä kun tässä ketjussa on taas kerran lähdetty sille harharetkelle että naiset ovat hyväksikäytettäviä ja miehet hyväksikäyttäjiä, että ei se niin simppeliä ole. Yhtä hyvin vanhempi nainen voi käyttää hyväkseen nuorempaa miestä. Minä en kuitenkaan katso ihan niin tekeväni, koska en ota ketään väkisin enkä myöskään siis katsoisi ylen miestä joka haluaisi jotain "enemmän", jos tällaisen ihmemiehen vain kokisin sellaisena että hän sopisi persoonana kanssani yhteen.
Jos nyt sen verran noista "yliluonnollisemmista" jutuista mainitsisi, niin muistan joitakin edellisiä elämiäni ja niissä mielikuvissa on mm. sellaista materiaalia että minua henkisesti tavattomasti kehittyneempi ihminen on ottanut minut puolisokseen ja seksin avulla yrittänyt jotenkin kehittää ja henkistää (toki rakastavan sellaisen). Tämä mielestäni sopii joihinkin juttuihin mitä Pekka Ervast on maininnut Atlantikseen liittyen, eli että sillä kaudella tai siinä paikassa oli tapana ottaa oppilas kumppanikseen, mitä nykyaikana ei sitten kovin hyvällä ehkä katsottaisikaan.
Uskokoon ken lystää, mutta jokatapauksessa minusta on aina tuntunut että seksissä voi kokea jotain transkendentaalista, eikä siihen välttämättä tarvita jotain "parisielua" - hyvä kokemus voi syntyä kenen tahansa myönteisesti asennoituvan ihmisen kanssa ja silloin on aina syytä olla kiitollinen. Mutta ei ihmistä kohtaan, vaan elämää ja olemassaoloa. Kovin pitkälle en tässä asiassa ole kuitenkaan päässyt, johtuen ehkä siitä ettei täällä Suomessa ole oikein asiaan perehtynyttä porukkaa. Jos joku jotain joskus tantrasta ynnä muusta löpiseekin, niin yleensä kyseessä on joku rasvainen vanha äijä joka vain pyrkii saamaan nuorilta naisilta niitä näitä "henkeviä" höpisten.
Naisten uunottamiseen käy kyllä hyvin myös seksikriittisyyskin, sen ovat jotkut vanhat miehet hoksanneet. Pääasia että ottaa sellaisen päätä paijaavan asenteen niin johan ovat naiset onnesta sekaisin. Kaikki muut paitsi minä.
No mutta Zirby.
Jos olisit täyttänyt viimeiset viinilasisi vain puolilleen, olisit huomannut tekstini.
Kirjoitin, että ensiksi jotain Zirbylle...
Eli eka kappale oli omistettu sinulle. Myöhemminkin joitain viittauksia saattoi olla, mutta muutoin siis kirjoitus oli osoitettu kuten nuoli sen näyttää.
Huomaan, että alat jo hermostumaan kun emme pohdiskelijan kanssa oikein ymmärrä sinua.
Yrität valtavalla voimalla perustella tapaasi käyttäytyä. Itse asiassa teet sen niin voimakkaasti, että ehkä sittenkin perustelet asiaa ennen kaikkea itsellesi. Jokin sisälläsi huutaa, että nyt ollaan väärällä tiellä,
mutta tuon varoituksen äänen tukahdutat.
Vannotat voimakkaasti, ettei sinua kukaan voi rakastaa. Etkä näin sinäkään ketään.
Suorastaan surkuhupaisaa on perustelusi sille, miksei sinulla ole harrasteita ja ystäviä. Asut syrjässä ... olet köyhä. Sinun on myös joskus kiusattu ja näin et siis koskaan voi saada ystävää?...huhhuh.
Olisitko kenties jotain hieman uskottavampaa voinut kertoa. Olen jopa kuvitellut, että niillä rikkailla ystäviä on vähemmän kuin hieman vaatimattomammin elävillä ihmisillä.
Yrität siis sanoa olevasi niin surkimus, ettei sinuan ihmisenä kukaan halua kohdata. Eli henkisellä tasolla et ole kykenevä/oikeutettu ottamaan vastaan mitään. Ainoastaan siis fyysisellä.
Mieltymys nuorempiin miehiin on luonteva jatke tuolle fyysishakuiselle elämälle. Sekoitat seksin myös tuollaisiin meditointiluonteisiin asioihin. Aivan niin - tyypillistä tätä päivää - jossa pornoa koitetaan tunkea kaikkeen mahdolliseen.
Seksi/porno on kuin tuli. Kun sitä ruokitaan jatkuvasti - roihuaa varmasti. Ilman harrasteita ilmeisesti virut siellä netin ääressä ja imet kaiken mahdollisen -- ja kyllä roihuaa.
Käyttäydyt juuri kuten kirjoitin seksiaddiktiosta; sisäinen pahaolo luo tilanteen, jossa onnentunteita ei pystytä kokemaan ja orgasmihakuisuus jää `ainoaksi` vaihtoehdoksi.
Harrasteiden kautta huomaisit ajatuksen liikkuvan muuallakin, eikä sitä seksiä tursuaisi joka tuutista ja torvesta. Huomaisit hyvää oloa löytyvän muualtakin.
Eli pähkinänkuoressa.
Et sinä mitään aitoa ihmissuhdetta yritäkkään rakentaa. Perustelet meille ja itsellesi, että nykyinen tiesi on oikea - ja sitä tietä ruokit kaikella tavalla.
Mikäli todellakin koet olevasi noin arvoton ihminen, minusta sinä tarvitsisit terapiaa löytääksesi sen kadotetun ja arvokkaan itsesi. Varmuudella jo terapian aikana kokisit, että on ihmisiä jotka todellakin tahtovat parastasi. Jo tuo kokemus saattaisi vavahduttaa sinua huomattavan paljon enemmän, kuin yksikään `nettiorgasmisi`.
No niin, tänään saattaapi olla illalla hyvä grillauskeli. Siis taloni puutarhassa on sellainen muurigrilli jonne laitan tulet. Tulen sytyttyä saatan istua ja katsella sitä -- maistaa olutta --- hiukan syödä ---- myöhemmin punaviiniä.
Ja auringon lämpö tulee takaviistosta...
Kiva kun sinulla on kivaa, mutta sehän ei tarkoita että kaikilla voi olla. Olen mietiskellyt viimeaikoina että ehkä rakkautta ei vaan riitä kaikille tässä maailmassa.
Mitä väliä tai merkitystä sillä on että olen itse omatoimisesti sivistänyt itseäni kirjallisuuden, taiteiden ja tieteiden avulla, kun en voi jakaa sitä kenenkään kanssa? Ihminen joka tänä vuonna totesi että olen mielenkiintoinen persoonallisuus oikein alleviivasi sitä ettei hän (kuitenkaan) halua kanssani mitään muuta kuin seksiä. Kyseinen tapaus on kyllä myöhemmin ajatellen niin masentavaa seuraa kuin olla voi, tyypillinen negatiivinen ihminen joka ei keksi kenestäkään ikinä mitään myönteistä sanottavaa, joten kaiketi hänelle oli äärimmäisen vaikeaa kohdata sellainen ajatus että hän on minuun ihastunut (olemme nettituttuja parilta vuodelta). Tämän vuoksi hän teki kaikkensa että tuntisin oloni oikein paskaksi, ja tämähän oli tietenkin jätetyksi tulemisen jälkeen aika herkkä paikka minulle ottaa vaikutteita vastaan.
En nyt tarkoita että tuo tietty ihminen pani minun päähäni ettei minua kukaan voi rakastaa ja että minusta on vain naimaan, mutta ehkei se ajatus niin kauhean prominentti olisi ellei heti sinkuksi tultuaan olisi törmännyt tuollaiseen tyyppiin.
Mutta samaahan teet periaatteessa sinäkin kuin tuo toinen, yrität määräillä minun elämästäni, vaikuttaa ja manipuloida koska katsot olevasi jostain syystä siinä asemassa että sinä saat päättää minun puolestani miten minä elämääni elän. Jostain syystä näitä tällaisia määräilijöitä minulle on tullut vastaan siitä saakka kun aloin aikuistumaan, ehkä jo ennenkin. Kaiketi minussa on jotain sellaista mikä jostain syystä houkuttaa yhtä sun toistakin yrittämään minun nujertamistani?
Yksi on valmis myöntämään minulle jonkinlaista arvonantoa jos nain suurinpiirtein kaikki miehiä, toinen taas on silittämässä päätä jos ryhdyn kiltisti selibaattiin ja fantasoin päässäni jonkinlaisesta ihmeprinssistä joka mukamas jotenkin ilmaantuu hokkuspokkus ilman että minulla on mitään kontakteja minnekään. Ihmettelen tosiaankin mistä sitä seuraa löytyy jos ei ole kiinnostunut lavatansseista, baareista ja muista hikisistä räkälöistä joista normijuntit seuransa hakevat. Jos rahaa ei kertakaikkiaan ole (mitä sinä et ilmeisesti Hannu Hanhi -elämässäsi tajua) ylimääräistä niin että hyppäisi jatkuvasti lähimmässä kaupungissa nököttämässä jossakin tyrkyllä... Jos noita henkisen puolen juttujakin ajatellaan, niin kävin joitakin luentoja läpi aikoinaan 90-luvulla, mutta sitten alkoi tuntua että ne nyt olivat kaikki sitä samaa. Joku on lukenut jonkun kirjan ja on siitä niin tohkeissaan että pitää lässyttää pari tuntia. Itsekin kykenisin samaan!
Tietynlainen materialismi ja harrastelijamaisuus henkisyydessä alkoi siis tympiä.
Ei minulla ole mitään vakaata aikomusta kulkea jotain tiettyä tietä, teen vain niin kuin kulloinkin hyvältä tuntuu. Minusta ei tuntuisi hyvältä uunottaa itseäni kuvittelemaan että jostakin ilmestyy joku todella rakas ihminen, koska niin ei ole oikeastaan koskaan tapahtunut aiemminkaan. Mutta jos nyt niin käy, niin ilmoitan sitten kyllä että ihmeiden aika ei ole ohi. Masentunut ihmisraunio kuten minä vain ei kertakaikkiaan ole rakastettava.
Ja siitä on turha kenenkään alkaa syyttelemään että tee sitä ja tätä ja nosta itseäsi niskasta, koska masennus ei parane niin. Syyllisyydentunteitahan siinä on tarpeeksi jo muutenkin, että sikäli teen itselleni väärin kun löpisen nettiin ja otan sitä saarnaamista vastaan puolelta ja toiselta. :(
Hyvät jatkot kaikille onnellisille ja omahyväisille ihmisille.
Onko sitten niin kivaa ja Hannuhanhimainen olo. Eilenkin hätäseen ehdin grillaamaan, kunnes Lahja-myrsky iski päälle. On kyllä iskenyt monen muunkin päälle, kun vielä Veeraa ja Astaa muistellaan.
Pitkä ja hoikka kaveri, tuskin velkaakaan, mutta siltikö elämään eksynyt?
Suorittaminen ja tietynlainen perfektionismi ei ole joogan hengenkään mukaista.
Tuskin nyt yritetään määräillä sinua, mutta kenties kertoa, että muitakin vaihtoehtoja on.
Saarnaamaan en enää ala. Vaikkakin sellainen retorinen kysymys, että tuo mainitsenmasi viime kevään tuttavuus - tuollaista touhuako kannattaa vaalia - ja mitä se oikeasti antaa.
Paljastat siis olevasi masentunut. Varmasti nykyään liikaakin pyritään hoitamaan lääkkeillä,
mutta kannattaahan niitäkin harkita. En toki omilla viesteilläni tahdo olla masennustasi voimistamassa.
Toivottavasti niin ei ole käynyt.
Hiukan vielä henkisyydestä. Taisin jo aiemmin kertoa ajattelun merkityksestä, joogan hengessä.
Se toteutuu mitä ajattelemme....
Olet tainnut moneen kertaan jo sanoa, ettet ole rakastettava. Eli ajattelet jatkuvasti noin -- ja toimit sen mukaisesti.
Muuta ajatteluasi (joka ei helppoa ole, nimerkillä kokemusta on). Elät liikaa menneisyydessä, kun tulisi katse ja ajatukset kääntää tulevaisuuteen.
Ajattele itseäsi istumassa palmun juurella ja mies kuiskaa korvaasi; "Ihanaa rakas, tämä on jo kymmenes syyslomamme täällä etelässä. Seuraavat kýmmenen käydään sitten jossain muualla;)"
Empatiaa, sympatiaa sinulle Zirby-sisko. Lisäksi asiallisen kohteliaasti pyytäisin tätä vastaväittäjääsi Man´s something nyt kertomaan omasta parisuhde-elämästään yhtä vivahteikkaita faktoja kuin Zirby on paljastanut, ja ottanut loukatuksi tulemisen riskin juuri naisen arimmilla, herkimmillä alueilla. Eli vaikkapa milloin Man-miehelle on suunnitellusti tulossa ne häät, parisuhdettahan hän nerokkaan mielensä voimilla tässä valikoi ja rakentelee kunniakkaalla pohjalla.
Eli olenko kovin väärässä jos oletan em. miehen olevan seksuaalisesti aivan kokematon, kertakaikkiaan mamselli, joka ei ole juuri metriä lähemmäs naista uskaltautunut.
Man`s veliseni, learning by doing on ainoa verifioitu, validoitu menetelmä oppia olemaan parisuhteeessa. Eli on aika filosofoida mutta varsinkin on aika toimia, uskaltaa, asettaa itsensä alttiiksi kipeillekin pettymyksille, suoranaisille katastrofeille, jos mielii loppuelämänsä kuitenkin viettää rakastettunsa seurasta nauttien. Tai toinen vaihtoehto on itselleen rehellisesti todeta, että ei minusta taida olla solmimaan pysyvää parisuhdetta, itseni tuntien. Se vaatii raadollista realismia itsensä, oman luonteensa ja omien puutteidensa suhteen.
Myöskin on surkuhupaisaa kun sekä tällä että toisella s-alkuisella keskustelupalstalla nuoret miehet katsovat asiakseen ja oikeudekseen kommentoida ja arvostella melkein äitinsä ikäisten naisten seksuaalista kokemistapaa ja vaikka mitä. Siis pojanklopit opettamassa aikuisia naisia tyyliin et voi tehdä tai tuntea noin, se ei ole oikein/mahdollista/tervettä.
Mies ei voi käsittää naisen tunne-elämän herkkyyttä ja monivivahteisuutta, vertaus uima-altaaseen ja valtamereen on ehkä sopiva havainnollistamaan eroa. Ja naisen seksuaalinen tarve tuntuu olevan peikko ja tabu edelleen joillekin. Kyllähän Jumala on tarkoittanut sukupuolisuuden molemmille sukupuolille yhteiseksi iloksi, sinänsä se on elämää edistävä, positiivinen voima, ei muitään syntistä eikä tuomittavaa. Valheellisuus tai hyväksikäyttö on pahasta, en Zirbyn touhuissa havainnut kuitenkaan tällä moraalilla arvioiden mitään pahaa.
Aika suoria kysymyksiä sieltä jostain.
Learning by doing-menttaliteetti pitää varmaan kutiaan(kin). Toisaalta jos tarkemmin sitä suomentaa, ehkä juuri tuo tapa on edistämässä tätä ihmisten kertakäyttöisyyttä ja kulutustavaramaisuutta.
Siis opin kun kokeilen - ja lisää -- ja lisää----ja namnamlisää...........
Olen kokenut mainitsemaasi katastrofaalisuutta. Se kuuluisa erorosessi...
Kieltämättä tuon kokemuksen myötä varovaisuus on noussut huikeisiin mittasuhteisiin, rimakin on hilattu korkealle.
Tiedostan erittäin reaalisesti itseni. Ehkä liiankin reaaalisesti, tai raadollisesti, koska ne tietyt riittämättämyyden tunteet on voimakkaasti pinnalla - pakko kai se on myöntää - kun kerran kysytään...
Vaikkakin naisia pyörii ympärilläni.
Siitä huolimatta, hassu tilanne.
Se mainitsemani filosofiakin kehoitti hakemaan kokemuksia. Ehkä ei suoraan viitannut ihmissuhdekokemuksiin, mutta kuitenkin.
Mutta olen hipaissut naista; ja muuten aika syvältäkin ;) ... olen isä.
En ole missään vaiheessa sanonut, että Zirby olisi toiminut epämoraalisesti. Aikuisten keskinäisen sopimuksen pohjalta kai siinä on toimittu. Ja sitä hän korosti.
Pointti oli siinä, toimiiko hän itsensä (...sen toisen osapuolen etuudet/haitat jätettäneen pohtimatta)
eduksi vai haitaksi. Minä ja joku muukin yritti esittää, että hän ei todellakaan toimi itsensä parhaaksi.
Negatiivinen minä-kuva vain on johtanut uskoon, että tämä ainut tapa `tutustua` muihin ihmisiin. Ja siinä ohessa `nautiskella`....?
Eli rohkenen edelleen väittää, että mainostamasi filosofia - Learning by doing - ei tässä tapauksessa todellakaan johda Zirbyn elämästä ja ihmissuhteista oppimiseen.
Mutta totta kai Zirbylle sympatiaa ja tsemppiä .... hieman tuunatulle Learning by doing - tielle -)
Kuinkas sulla oli?
Et oikein faktojasi ja herkimpää puoltasi paljastanut.
Onko Learning By doing-oppi vielä kivassa kokeiluvaiheessaan...
Ajattelin välillä vetäytyä tästä ketjusta, koska tässä on näkyvissä nyt sitä, että ihmiset alkavat analysoida - ja myös arvostella toisiaan. Itsekin taisin syyllistyä siihen, että arvioin toisen ihmisen toimintatapaa, vaikkakaan en halunnut sitä määritellä moraalisesti hyväksi tai pahaksi. Lähinnä tarkoitukseni oli siinä mielessä hyvä, että halusin välittää sitä ajatusta, että Zirby on arvokkaampi kuin tuo toimintatapa, mitä hän harjoittaa, antaa hänen nyt kokea. Se, mistä alunperin halusin kirjoittaa, oli se, että mielestäni Zirby joutuu nyt toistuvasti kokemaan jonkunlaista mitätöintiä kokonaisena ja arvokkaana ihmisenä, jos hän suostuu liian yksiulotteisiin kohtaamisiin.
Ihmisen seksuaalisuus on yksi elämän voimavaroista ja ne seksuaaliset tarpeet ovat osittain jo sitä perusbiologiaa. Se tässä kirjoittelussa on hienoa, että kukaan ei noita tarpeita meissä kiistä ja sitä tarpeen toteuttamisen tapaa pohditaan. Ihminen on kuitenkin niin pajon enemmän kuin sitä biologiaa ja se tekee meistä aika haavoittuvia, jos sen seksuaalisuuden sellaisena pelkkänä biologisena tarpeena otamme käsittelyyn.
Lähinnä päätin kirjoittaa vielä siksi, että toivoisin, että ihmiset eivät tässä ketjussa - tai missään muuallakaan - lähtisi toistensa persoonaa ja historiaa hirveästi ruotimaan. Sellainen ruotiminen voi olla aika vahingollista, koska me emme toisistamme ja toistemme haavoittuvuudesta oikeasti mitään tiedä. Eiköhän tähän nettimaailmaan ulotu ihan se sama haavoittamisen ja haavoittumisen vaara, mikä on tosielämässäkin.
Typeräähän tuo analysoiminen on.
Itsekin siihen herkästi sorrun, mutten mielestäni niin vakavalla sävyllä ja varsinkaan lähde
toista lyttäämään maan rakoon.
Jos kuitenkin hiukan kestät vielä analysointia `)
Vaikutat poikkeuksellisen fiksulta ihmiseltä.
Kirjoitat haavoittuvuudesta. Et välttämättä sellainen itse ole, mutta ainakin ymmärrät sellaista.
Välistä tuntuu, että suuri osa (jopa suurin osa) ihmisistä on sellaisia, että ei osata antaa arvoa sille näkemälleen hyvälle toisessa ihmisessä. Eikä varsinkaan ymmärretä mahdollisia heikkouksia - tai niitä haavoittumisia.
Tuollaista ihmistä pidän aika kovan sorttisena ja hieman yksioikoisina; olettaa, että toiset ihmiset ovat suunnilleen kuten minä, samasta puusta veistettyjä. Puuttuu sellainen psykologinen silmä....
Fiksu ja hieno on taas ihminen (siis minun mielestä), joka osaa antaa arvon näkemälleen hyvälle toisessa, antaen sille keskeisimmän painoarvon. Ja taas ymmärtää niitä heikkouksia ja haavoittumisia; nähden ne inhimmillisinä asioina....jotka kenties korjaantuvat ajan saatossa.
Onko haavoittumatonta ihmistä? Kaikki ihmiset saavat kolhuja elämänsä aikana - toiset isompia ja toiset pienempiä. Osa kovettuu ja kyynistyy - osa ottaa kolhuista opikseen ja kasvaa.
Ne omat haavansa pitää hyväksyä ja hoitaa. Silloin säilyttää sen herkkyytensä, mutta saa myös uutta vahvuutta kohdata asioita. Jokainen meistä aikuisista vastaa itse siitä omasta elämästään ja niistä omista kolhuistaan - ja myös siitä huolenpidosta itsestään. Se, että välittää itsestään ja pitää huolta itse itsestään, ei sulje pois sitä, että välittäisi myös muista. Tiettyyn rajaan asti hyvät ihmissuhteet voivat korjata, mutta toinen ihminen ei voi olla olemassa vain toisen korjaamista varten - jos näin on, niin siinä loppujen lopuksi haavoittuu. Jokainen ihminen on itseisarvo sinänsä ja vaikka me ihmiset toisia ihmisiä tarvitsemmekin, niin viimekädessä ihminen on itse vastuussa siitä omasta arvostaan ja myös sitä puolustaa. Toisen ihmisen vastuulle niiden haavojen korjaamista ja sitä omaa arvoaan ihmisenä ei voi sälyttää.
Monesti ihmiset odottavat ihmettä tai pelastusta tehdäkseen siitä elämästään jotakin parempaa. Se pelastus harvemmin tulee sieltä ulkoapäin. Sieltä ihmisen sisältä se lähtee: rohkeudesta kohdata se nykyhetki siten, että mennyt on läpikäyty ja asetettu paikoilleen. Silloin on mahdollista elää tätä hetkeä ja suhtautua siihen tulevaisuuteen toiveikkaasti.
Aivan, kirjoitat hienosti. Olet tainnut lukea joogan filosofiaa ;)
Jos sallit, vielä pieni siteeraus:
" Mikään apu ei tule ulkopäin. Kaikki apu tulee sisimmästä. Itse sinä aina autat itseäsi. Riippuvuus ulkoisesta avusta tekee sinusta avuttoman, heikon ja onnettoman tässä maailmassa. Silloin auttaja on aina yläpuolellasi,
sinä itse alhaalla alistuneena. Rakenna itse tulevaisuutesi, määrää itse kohtalosi, hallitse sitä ja ole onnellinen"
Taidatkin olla - hmmm - melkoinen joogitar. Hoikka ja hyväryhtinen "Elisabeth Haich".
Milloinhan nuo lukemani opit saavuttavat alitajuntani. Aika pitkä matka sinne altajuntaan, kun ei vielä kolahda. Varmaan liki kaksimetrisellä kaverilla se alitajunta on niin kaukana.
Ja kun todellinen mantra taitaa olla; mikään ei riitä! Yksi epäonnistuminen ja tuhat onnistumista; ja se epäonnistuminen muistetaan...kulkeutuen sinne alitajuntaan.
Pitäsiköhän nuo johtimet tuonne alitajuntaani rakentaa uudelleen.
Taidanpa taas hieman tulkita; tietänet noista alitajunnan metkuista aikaslailla.
Jokohan tämä jutustelu hiukan poikkeaa alkuperäisestä keskustelusta.
Sielläköhän sitä kaukana Helsingin seudulla pohditaan noin fiksusti....
Päätin jo että en jatka juttua, mutta ehkä sittenkin.
Learning by doing nimenomaan sinnikkäänä itsekasvatuksen ja parisuhteen vaalimisen metodina oli mielessäni, ei ympäriinsä naiskentelu. Kiva kokeiluvaihe? Yli vuoden olen kivasti kokeillut vaalia tiettyä ihmissuhdetta vaihtelevin tuloksin, välillä ns. ovet paukkuen, välillä onnellisena kiehnäten. En usko että meitä enää eroittaa muu kuin kuolema, paljon on yhteen vuoteenkin mahtunut iloja ja suruja.
Pyydän anteeksi tölväisyäni, enkä sinua isäihmiseksi heti mieltänyt. Kohdallasi epäilen, että nyt on selibaattia tullut harrastettua jo melko pitkään. Tilapäisestä piikikkyydestäni huolimatta olen myös joogafilosofiasta innostunut. Itsestäni tiedän, että en halua elää sinkkuna ilman miestä. Enkä sitä häpeä, olen ehtinyt sinkkuilla ihan tarpeeksi monta aikuisvuottani, tai elää vanhapiikana, miten vaan.
Pyytäisin myös lisätä aivan itsestäänselvyytenä, että ihmisten välillä on suuria eroja eroottisen kiinnostuneisuuden suhteen, siis joillekin seksi on kutakuinkin yhdentekevää, jotkut ovat erittäin eroottisia ja useimmat siltä väliltä. Se, mikä on hyvä ja sopiva asiaintila yhdelle, voi olla toiselle silkkaa kidutusta päivästä toiseen. Eli yksi kukoistaa selibaatissa, toinen masentuu jne.
En halua kertoilla liikaa itsestäni, mutta maallapa elelen minäkin.
Hymm...Aika suoraan haluat tietoja ihan ihmisestä. Minusta ilmeisesti? Ja aika villisti luot mielikuvia - leikilläsi, tosissasi vai provosoidaksesiko visioit ja rakennat - sitä on vaikea arvata. Sinulla taitaa olla mielessäsi mielikuva siitä, mitä elämääsi etsit. (Huomaatko? Nyt minä otin vapauden analysoida, koska itsekin tuon analysoinnin kohteeksi näköjään jouduin.) Toivottavasti nuo mielikuvat eivät ole se tekijä elämässäsi, joka saa sinut pettymään odotuksissasi. Etsitkö täydellisyyttä, joka hyväksyisi ja korjaisi sinun haavoittuneisuutesi? Vai etsimmekö me kaikki sitä täydellisyyttä ja lopulta petymme?
Tuohon elämänfilosofiaani voin kommentoida - muuten en lähde mielikuviasi vahvistamaan tai kumoamaan. Tuo minun filosofiani on paljon joogaoppeja laajempi kokonaisuus. Sanoisinko niin, että se on rakennettu yhdistämällä teoria ja kokemus - koko elämän mittakaavassa: opiskellen ja eläen. Luulen, että tuo "filosofia" leimaa koko persoonaani ja tapaani kohdata tämä ympäröivä todellisuus (tuo ympäröivä fyysinen todellisuuteni ei sijoitu ruuhka Suomeen - kun sitä hienovaraisesti tiedustelit). Mitään yksiselitteistä lähdeviitettä en voi ajatuksilleni antaa, mutta varmasti niitä löytyisi paljonkin, jos lähtisin niitä tuolta menneestä kaivelemaan. Ehkä sanoisin, että minun elämänfilosofiani on sellaisen vahvan eksistentiaalisen ahdistuksen aikaansaama epätäydellisen täydellinen synteesi kaikesta oppimastani ja kokemastani.
Tuo viimeisin kirjoitus taisi olla kohdennettu vastaukseksi tiettyyn kirjoitukseen, mutta jäin miettimään kohtaa "...en halua elää sinkkuna ilman miestä. Enkä sitä häpeä..." Jäin miettimään, että miksi pitäisikään hävetä sitä, että ihmisinä me tarvitsemme toisia ihmisiä ja suurinosa meistä kaipaa sitä läheistä ihmissuhdetta ja varmasti osaa arvostaa hyvää ihmissuhdetta sellaisen löytäessään. Toisaalta se yksin eläminenkin on mahdollisuus.
Itse kirjoitan näitä viestejä omasta viitekehyksestäni käsin ja se minun viitekehykseni on sellainen (,minkä totesin jo ihka ensimmäisessä viestissäni tähän ketjuun), että minulla on takana pitkä ihmissuhde menneisyydessä ja tuo yksinelo on ollut vallitseva olotila vasta muutaman vuoden - eli koko elämän mittakaavassa hyvin lyhyen aikaa. Eli siinä suhteessa varmaan mietin asioita eritavoin kuin ihminen, joka on elänyt vuosikymmeniä yksin ja sitten löytänyt hyvän kumppanin. Minulla nämä viimeiset vuodet ovat olleet mahdollisuus rakentaa ihan sellaista oman näköistä - minun elämääni (tietyt elämän reunaehdot huomioiden). Itseni olen tänä aikana oppinut tuntemaan sangen hyvin ja myös pitämään itsestäni juuri sellaisena persoonana kuin olen. Olen myös oppinut luottamaan itseeni ja kykyyni selvitä tässä todellisuudessa. Elämään on löytynyt myös sekä aivan uutta että sellaista uudelleen löydettyä, vanhaa, sisältöä. Myös sen yksinelon ja -olon olen saanut valita muutaman kerran uudelleen - ja siinä valintaprosessissa tietoisuus siitä omasta "kelpaamisesta" on vahvistunut.
Nämä reunaehdot huomioiden toivon, että en ketään viesteilläni tai kommenteillani loukkaa tai ole loukannut. Me kaikki ihmiset olemme jossakin suhteessa riippuvaisia toisista ihmisistä ja heidän kommenteistaan, joten toivon, että minun kommenteissani ei ole mitään haavoittavaa.
Tuokin on totta, että ihmisten seksuaalinen aktiivisuus vaihtelee yksilöittäin ja toisaalta myös elämäntilanteen mukaan. Toisaalta eroja on myös siinä, miten ihmiset hillitsevät itsensä ja arvottavat asioita. Joskus päällepäin hyvin aktiivinen ja estoton ihminen saattaa loppujen lopuksi olla hyvinkin estynyt tietyissä asioissa ja vastaavasti päällepäin pidättyväinen ihminen hyvinkin intohimoinen ja estoton, päästessään sitä seksuaalisuuttaan oikeissa puitteissa toteuttamaan. Ja tuskin keneltäkään esimerkiksi päätös selibaatista ihan ilman harkintaa syntyy. Itsellänikin päätös siitä, että ei halua kevyitä suhteita, syntyi pitkällisen pohdinnan lopputuloksena ja sen yksinkertaisen toteaman seurauksena, että koin etten tarpeeksi kevyesti toisiin ihmisiin ja tuon kaltaisiin kokemuksiin pysty suhtautumaan. Koin, että noissa kokemuksissa haavoittuu ja haavoittaa liikaa ja valitsin ne kokemukset pois omasta elämästäni. Ja tuota valintaahan joudun aina välillä tekemään uudelleen elämän heittäessä noita kiusauksia eteeni. Tavallaan ajattelen, että yhä uudelleen sitä valitsee ja yrittää valita mahdollisimman hyvin. Mikään pyhimys sitä ei valitettavasti ole - kuten ei varmaan kukaan meistä.
Hieman leikilläni luon mielikuvia. En kuitenkaan niin tosikko ole. Toki aina on se mainitsemasi haavoittamisen vaara; kun toinen ei siis välttämättä ole samalla aaltopituudella.
Ja kyllä; on mielikuva siitä mitä haen.
Eli siis maalaispoikamaisesti ... kilttiä, kivannäköistä, empaattista, ymmärtäväistä.
Johan tuossa tuli?
Ehkä kaikki etsimme jotain, josta voi ominaisuusluettelon tehdä; ja kenties petymme. Onko varatienä sitten hyvä kompromissi.
Kirjoitat jo niin upeasti, että maalaispoika meinaa tipahtaa aivan maitokärryiltään.
Luin myös tuon viestisi Oonnelikymppiselle. Terveisiä sinnekin, ei varmaan mitään anteeksipyytämisiä. Näiden sivustojen henkeen taitaa kuulua heitellä spontaanisti jotain - ja monet kyllä viskoo sikäli törkeetä, että paljastavat vain oman pahanolonsa. Kommentti minulle oli kepeää sivallusta;)
Mutta siis pohdiskelija, sanoit valinneesi yksinolosi. Olikohan erosi pitkästä liitosta sinun valinta.
Ja jos niin - etkä siis hypännyt toisen syliin - osoitit olevasi suunnattoman vahva.
Eroaako promillen osa naisista, ettei olisi toinen syli odottamassa. Oonnelikymppistä hienotunteisesti sivalsit toteamalla; eihän missään nimessä ole häpeä olla yksin.
Totuuden nimissä useimmat (poislukien suurimmat kaupungit) kokevat yksinolon häpeällisenä ja yksi motivaatio löytää kumppani on kuviteltu ympäristön paine.
Yksin omasta halustaan elävää naista pidän todella vahvana ihmisenä.
Hienot kirjoituksesi huipentuvat aina loppuun - saavuttaen jonkinlaisen mystisen kliimaksin.
Siis eksistentiaalinen ahdistus? Hu-uups, nyt tipahdin juuri maitokärryiltäni.
Nettihän tietää, muttein aina viitsi surffailla.
Olet ilmeisen lukenut ihminen, mutta ilman sivistystäsikään tuskin taaplaisit kultaisella keskitiellä.
Oletko poikennut siltä kultaiselta keskitieltä ja lähtenyt etsimään (sitä joogienkin mainostamaa;) omannäköistäsi tietä.
Ja etkö ole löytänyt sitä - ja tarkoitusta elämälle?
Olet kuitenkin ehkä oivaltanut, että eipä haeta liian suuri juttuja. Niinpä niin; onhan kyllä kliseenomainen sanonta - että ne elämän pikkuasiat....niin tärkeitä.
Olet jotenkin valtavan fiksun ja empaattisen oloinen. Ehkä hienoinen mentori tahdot olla - ottamatta täyttä vastuuta. Mutta pienoisia elämänohjeita....
Anteeksi tämä tulkitseminen...mutta eihän niin haavoittavaa?
Vielä lämpenee....sielläkin missä lie
Mietiskelin tuossa taannoin perusteellisesti läpi että miksi seksi tai seksuaalisuus kautta vuosien on ollut niin tärkeä asia että siitä on tullut kirjoitettuakin aika paljon. Huomasin että se on se ainoa asia mikä minut pitää jotenkuten järjissäni ja epätoivon siedettävissä mitoissa. Vaikea se on sanoa että miksi näin on, mutta rakkauteni elämään korreloi tasan tarkkaan sen kanssa miten innostunut olen seksistä. Jos mielenkiintoni seksiin olematon, tapaa se olla sitä myös elämää kohtaan. Kaiketi nautinto ja onni olemassaolosta minulla ilmenee juurikin haluna aistillisiin kokemuksiin ja päinvastoin eli aistilliset tuntemukset tuottavat onnea ja nautintoa. Ei tuo minusta niin kauhean sairaalta kuulosta, mutta keskimäärin ihmiset eivät kai ehkä niin kauhean avoimesti näistä juttele?
Sain vähän tarpeekseni niistä yhden yön jutuista kun viimeisin oli sellainen kokemus ettei tiennyt itkeäkö vai nauraa. Oli niin täysin väärä tyyppi kuin olla voi. Mutta kun jonkin aikaa kului, alkoi niin mahdoton masennus että ei mitään rajaa. Minulla on elämässäni yksi vaikea juttu (ei liity seksiin, ei miehiin) joka ei ota ratketakseen ja se ahdistaa ja masentaa suunnattomasti. Kirjoittelen s-postissa parinkin miehen kanssa joista toinen on kiinnostunut vapaista suhteista ja toinen perinteisestä parisuhteesta, enkä jaksa oikein tuntea yhtikäs mitään kiinnostusta kumpaakaan kohtaan, vaikka olenkin hyvilläni että he ilmoituksiini vastasivat eivätkä ole vielä lannistuneet vaikka olen tuonut esille masennukseni. Mutta pelkään että ennenpitkää kyllästyvät kuitenkin!
Ehkä masentuneiden ihmissten kannanotoilla ei ole oikein merkitystä missään asiassa, sillä jos mielentila korjautuisi, kaikki voisi muuttua ja näkemys myös. Tällä hetkellä en tunne miehiä kohtaan mitään muuta kuin pettymystä, johtuen siitäkin että minut jättänyt mies lupaili kaveruutta ynnä muuta, mutta katoaa aina päiväkausiksi, viikkokausiksikin, elämästäni sen mukaan kuin häntä huvittaa enempi olla sen naisen kanssa jonka vuoksi minut jätti. Minun seurani kiinnostaa aina sitten kun hänelle uhkaa tulla ero siitä uudesta.
En kaipaa eksää takaisin, kaipaan mahdollisuutta saada jakaa kaiken mahdollisen elämässä toisen ihmisen kanssa, plus tietysti rakkautta. Tuntuu vain niin musertavan totaalisesti siltä että sitä en tule koskaan saamaan. Ei siihen kertakaikkiaan auta mitkään fantasiat unelmien ihmeprinssistä! Ne vain satuttavat lisää.
En tiedä palaanko jossain vaiheessa takaisin "metsästämään miehiä", jos en siis kertakaikkiaan mene kiikkuun näiden fiilisteni kanssa. Vaikka seksi on laiha korvike rakkaudelle, niin parempi kai sekin kuin että totaalisen tyhjyyden tunteen kanssa päättää päättää päivänsä.
Sen yhden vaikean jutun ratkomiseen nyt käypä seuraavaksi. Soita vaikka nimettömänä sen alan asiantuntijalle mitä nyt sitten asia koskeneekin, tai muulla tavalla myönnä että tarvitset pulmaan apua ja ryhdy toimeen. Ei tämä s24-palstakaan hullumpi ole, kunhan avaat keskustelun oikealla alueella pulmastasi.
Rakkaudesta vielä, kun maailma aikansa kolhii ja kyykyttää, se terve, alkuperäinen oman itsen kunnioitus ja rakastaminen auttaa parhaiten. Eli vasta kun itse annat/sallit itsellesi rakkautta ja hyväksyntää, hyväksyt itsesi rakkauden arvoiseksi, alat sitä löytää ulkopuoleltasikin. Oli odotettavissa että joku mätämunakin (henkisesti) osuu haaviin kun netin kautta seuraa löytää, yritä muistella niitä hyviä hetkiä ja fiiliksiä mitä varmaan on ollut viime kuukausina monissakin kohtaamisissa : )
Asiaa voidaan tarkastella niin lukemattomista eri näkövinkkeleistä, olet itse saattanut toimia hengenpelastajana jollekulle sulkeutuneelle, naisen puutteessa räytyvälle nuorellemiehelle, ehkä?
Minusta sinulla on hyvin syvällistä omaa ajattelua monissa asioissa, olisi ihan kiva kirjoitella vaikka s-postitse myöhemmin jos kiinnostaa? Yritä vaikka liikunnan ja ulkoilun avulla päästää liikoja höyryjä nupista nyt. Ja niitä sinua tukevia ihmissuhteita olisi hyvä hankkia keinolla millä hyvänsä. Kyllä hyviäkin ihmisiä on olemassa, eivät kaikki ole vain pomottamassa tai hyväksikäyttämässä, ihan oikeesti!
Äh, ei se ollut mikään mielenterveysjuttu se yksi ongelma. Se on yksi käytännön asia johon eksäni lupasi apua, mutta koska hän nyt leikkii mykkäkoulua ja saavuttomatonta eli ei vastaa mihinkään viesteihin, niin alkaahan se jurppia kun taas kerran on saanut olemattomia lupauksia.
En kovin montaa miestä loppujen lopuksi edes tavannut, eikä näistä yksikään minun tietääkseni ollut kovin puutteessa tai estoinen. Ehkä olisi ollut hyvä jos olisi ollut, niin olisi jäänyt tunne että tein jotain oikeasti jonkun hyväksi, sehän se noissa seksijutuissa alkaa nopsaan tympiä että kun ne ovat niin YHDENTEKEVIÄ. Tuntuu siltä että on aivan sama että olenko siinä juuri minä. Tämä tietysti korostui kun kesän mittaan tuli aika paljon ohareita eli kaikenlaista tapaamista suunniteltiin, lupailtiin ja oli jopa sovittukin, eikä sitten mies vaivaudu paikalle. Jos naiset ja seksi ovat näin samantekeviä miehille, niin herää kysymys että mistä se kauhea voihke ja valitus sitten saa alkunsa kun miehet valittavat netissä että eivät saa seksiä, eivät naista. Tai ehkä sitten itse tapasinkin vain ne jotka kyllä saavat naista kuin naista. Valitettavasti en oikein kiinnostu enkä kiihotu miehistä joilla TODENNÄKÖISEMMIN olisi se puute, eli lihavista...
Itse aktin aikanahan seksi ei ole koskaan huono juttu, tai itse en mitään ihan karmeaa seksiä ehtinyt kokeakaan. Paljon helpommalla ihminen pääsee jos ei ala miettiä ihan liian syvällisiä, vaan ottaa vaan kokemukset sellaisenaan ja sitten siirtyy eteenpäin. Nyt kun olen lähinnä keskittynyt masturbointiin (en käsitä termiä sooloseksi - ei voi olla olemassa mitään seksiä jossa on soolona... puhutaan siis ihan selkeästi itsetyydytyksestä kitoos...) niin huomaan että jokaisen session päälle iskee väsymys ja melkeinpä viha. Välillä vaan tuntuu että keskinkertainenkin seksi on ihan ok ja tuo energiaa ja iloa vaikka ei edes laukeaisi, mutta onanointi... Siinä on jokin hyvin tympeä ominaisuus mukana. Kai se alkaa ottaa päähän että kuitenkin haluaisi jotain enemmän kuin itse itsensä räpläämistä.
Jos harrastaa irtoseksiä niin siinä kai väistämättä joutuu kokemaan ihmiset vähän... kevyemmin, ettei siis ajattele liian monimutkaisia ja masennu suotta. Ei nyt niin että nauraa perään että hah hah olipa typerät touhut tuollakin miehellä, vaan siten että kun tilanne on ohi niin se ON ohi ja tosiaankaan sitä ei auta märehtiä iät ajat.
Älä nyt Zirby ala noin levottomia kiikkuun menemisestä suunnittelemaan. Olihan se mustaa huumoria?
Kirjoittelet hienosti ja pitkästi; sinulla on siis energiaa tallella. Jätä todellakin nuo netin miehet ja
yritä rakentaa jotain korvaavaa. Kirjoititko aiemmin harrastaneesi jotain taiteita. Palaa niiden harrasteiden pariin; siellä
voi toteuttaa itseään ja palaute on hyvänolon tunne.
Laita vaikka kamera ja kuvailet nyt syksyn tullen syksyn värejä.
Mielellään tietysti myös sellainen harraste, jossa tapaat muita ihmisiä. Ajatus lähtee lentämään vähän muuallekin...
Ehdottomasti kirjoittelet Oonnelikymppiselle, koska hän jopa toivoo sitä.
Älä kuitenkaan kirjoittele monen miehen kanssa yhtä aikaa. Sekin kuluttaa jo valtavasti.
Kirjoitit aistillisuuden tuomasta onnesta. Nykyihmisten lisääntyvä pahoinvointi johtuu tästä aineellis-aistillisesta
hengestä. Se on erittäin heikko perusta ihmiselle. Se on kuin meren rannalle rakennettu hiekkalinna;
yksi yö ja myrsky - ja kaikki on mennyt.
Jooga sanoo, että mitä kauemmaksi erkanemme sydämestämme aivojen suuntaan, joudumme sekasortoon ja henkiseen epätasapainoon.
Nykymeininki on aivokeskeistä elämää. Aineellisuus, aistillisuus, pelko, itsekriittisyys, alttius manipuloinnille....ymym.
Kaikki nuo ovat aivojen tuottamaa. Tarvitsemme aivojamme, mutta se elin saattaa tuottaa myös tuhoa ihmiselle itselleen.
Mikäli olemuksemme keskipiste pysyisi sydämen seutuvilla, olisimme levollisempia ja onnellisempia.
Olen täysin vakuuttunut tuosta ja joskus yön levottomina hetkinä olen pyrkinyt ja pysynyt siirtämään olemiseni keskipisteen sydämen
suuntaan - siitä seuraa levollinen ja hyvä olo. Silloin kykenemme olemaan ylpeitä itsestämme; sydän sykkii ylpeänä
rinnassasi - se ei tuota mitään ikävää sinulle, ajatukset pysyy hallinnassa.
Mutta liian pitkään olen itsekin ollut aivojeni ohjailtavissa....
Edellinen kuulostaa varmaan hurlum-hei jutulta. Se ei ole sitä, olen täysin vakuuttunut siitä. Mutta tämä
aineellis-aistillinen elämä on niin juurrutettu nykyihmiseen, että muutos laajemmalla rintamalla
on mahdoton. Joku yksilö siihen saattaa kyetä, mutta ennen sitä on kenties käytävä `syvällä` hakemassa
vastausta kysymykseen; miksi minulla on niin paha olo.
Eikä levollisempi elämä tietenkään seksiä pois sulje. Luulisin vain, että seksi ei tuolloin ole niin pakonomaista
suorittamista ja kadotetun `onnen` epätoivoista etsintää.
Jooga ja uudet harrasteetkaan ei varmaan tuo sinulle akuutisti apua.
Mkäli todella mietit noin levottomia...kiikkujuttuja.
Kyllä sinun nyt tulee mennä ja pyytää lähete psykiatrille. Joko lähetteen kanssa tai ilmankin.
Yksikin käynti saattaa avata jotain. Onko vertaisryhmiä ja mitä niitä onkaan, jutustella muidenkin kanssa.
Sinun ei tule koko ajan todistella itsellesi ja muille, ettet ole rakastamisen arvoinen.
Sinä olet rakastamisen arvoinen. Kyllä tuon vanhempasikin varmasti nyt sanoisivat, jos voitaisiin
palata -70 luvulle uudelleen. Silloin se perhekulttuuri oli vain sitä, että kunhan leipä taloon tuotiin - se riitti useinkin myös tunteiden ilmaisuksi.
Miksi oletat että EN ole jo ollut kaikilla mahdollisilla tohtoreilla ja ryhmissä jne.? Tottakai olen nämä tällaiset kokeillut läpi. Mutta eihän kannettu vesi kaivossa pysy, eli jos ihmisellä on ontto olo niin siinä ei auta mitkään niistä mitä yhteiskunta pystyy tarjoamaan (ja se ei ole paljon se). Keskusteluryhmätkään eivät pahemmin auta jos niihin sattuu kovin omasta itsestä poikkeavia ihmisiä - nämä sitten höpöttävät keskenään juttuja joihin et voi sanoa juuta etkä jaata ja taas kerran olet yksin omassa yksinäisyydessäsi. Pelkkä ikäerokin riittää aikaansaamaan tuollaisen erillisyyden kokemuksen, varsinkin jos ei koskaan ole omannut ystäviä omasta viite- eli ikäryhmästään. (En nyt ala selvittämään juurta jaksain minkä vuoksi elämä on mennyt enimmäkseen ystävittä, se nyt olisi sitä tavanomaista "jo koulussa kiusattiin" -materiaalia.)
Luulenpa että jos perusongelma on rakkauden puute, niin kaikenlaiset keskustelut, näpertelyt ja jopa joogatkin olisivat vain pelkkää ympäripyöreää pyörittelyä missä kierretään puute ja tarjotaan tilalle näennäissisältöä. Minä en tuosta joogasta niin perusta sen vuoksi että sen parista löytyy ihmisiä jotka ovat kehittäneet itsensä niin ylipitkälle henkisyydessä että he luulevat olevansa jo kaiken yläpuolella ja kuitenkin samaan aikaan omassa itsessä voi olla vielä jotain hyvin raadollista. Esim. eksäni on (yhtä) henkinen ihminen kuin minä, ja silti persoonana kovin keskeneräinen (kuten minäkin).
Tuo aistillisuus on helppo käsittää väärin. En tarkoita mitään jatkuvaa elostelevaa rypemistä, vaan sitä että nauttii olemassaolostaan aistiensa kautta. Ethän sinäkään varmaankaan sulje silmiäsi tai käännä päätäsi pois jos näet kauniin auringonlaskun? Tai jos syöt mustikkaa, niin pyritkö syömään siten ettet vahingossakaan maistaisi miltä se maistuu?
Itse nautin kaikista elementeistä luonnossa ja haluaisin nauttia niistä jonkun toisen ihmisen kanssa ja haluaisin että me sen ihmisen kanssa nauttisimme myös toisistamme. Minusta siinä ei ole mitään liian fyysistä. Jos meidän ei olisi tarkoitus kokea aistiemme avulla yhtään mitään, olisimme varmaankin jotain eetterikummituksia ulottuvuudettomassa tilassa missä ei vahingossakaan nähdä, kuulla, haisteta, maisteta ja tunneta (iholla).
Olen ennenkin törmännyt miehiin jotka vähättelevät aistikokemuksia - ilmeisesti taustalla on jonkinlainen syvä inho koko maailmaa kohtaan kun ITSE on tullut juurikin elostelleeksi ja sitten on alkanut hävettää. En ymmärrä miksi pitäisi mennä äärimmäisyydestä toiseen. Tai miksi sitä sitten pitäisi hävetä loppuelämänsä jos nuorena oli vaikkapa naisiin päin. Aikansa kutakin. Jos sitä häpeää että on yhtynyt toisiin ihmisiin, silloin tavallaan sylkee niiden muiden ihmisten päälle kun jälkikäteen takautuvasti ei hyväksykään heitä kehollisina olentoina.
Noh, kai se on pakko myöntää että olen ollut erittäin masentunut sen takia että on tosiaan yksi "perhepiiriin" liittyvä ongelma JA minulla on tässä hormonitoiminnoissani häikkää. Olen aina ollut herkkä hormonien myllerryksille ja muutoksille, ja se on joskus aiheuttanut hyvinkin syviä masennustiloja hetkellisesti.
Em. ilmiölle ei mahda mitään niin kauan kuin olen vielä hedelmällinen. Tässä taas näemme että keho vaikuttaa ihmiseen hyvinkin paljon, halusi tai ei. Turha kehoa on vähätellä minkään henkisyysopin pohjalta.
Yksityisasioitahan nämä ovat, mutta jos joku nyt kovastikin ahdistui surkeiluistani niin lohdutettakoon että pahin alhoni lienee aina väliaikainen.
Aistillisuudesta vielä. Kyllä on kuten sanot. Aiemmin mielestäni viittasi vain selkeämmin tietynlaiseen
fyysiseen aistillisuuteen.
Olen itse hirmuinen esteetikko. Luonnon ja arkitehtuurinkin tarjomat näkymät ovat todella hienoja.
Myös musiikki voi olla hienoa ja muistojakin herättävää. Myös tuoksut...mikäli tuoksuaistit toimii.
Jooga voi kuulostaa hippi-meiningiltä. En ole useinkaan miettinyt elämän tarkoitusta, mutta ehkä nyttemmin hieman...toisinaan. Ehkä se parhaimmillaan antaa tiettyä suunnan tavoittelua elämälle. Toki välistä menee kuukausia, etten pätkääkään moisia ajattele. Joillekin on tärkeää käydä silloin tällöin kirkossa. Tosin tuskin kovin moni nykyään enää. Mutta ehkä useampi lukee vaikka iltarukouksen?
Onko se sitä, että ihminen pienuudessaan haluaa uskoa, että on jokin suuri voima; jossain muualla tai sitten meissä itsessämme.
Ei kai tähän kuuluisi....
Mutta näin juuri erään näyttelijän, mikäs se nimi olikaan. Kuitenkin elokuvasta: Gladiaattorit.
Minun silmissä se elokuva on todellinen rakkauselokuva, raakuudestaan huolimatta.
Siis hänen kaipuunsa ja lojaaliutensa raa`asti tapettujen vaimonsa ja poikansa perään.
Hän kaipaa heitä...ja hän jälleenkohtaa heidät --- tuonpuoleisessa.
Jos on tippa tullakseen linssiin, niin sen elokuvan loppukohtauksessa, joka on täynnä rakkautta.
Katso toki ja haaveile hetki omasta gladiaattorista. Ei ne haaveet haavoita, niitä tulee olla.
Haaveissa on hyvä elää. Haave on uskoa sille, että parempaa on luvassa....
Jos tällä hetkellä kaikki kontaktisi ovat miespuolisia, niin kertoo se myös aika pahasta suhtautumisongelmasta muihin naisiin. Varmaan ymmärrettävistä syistä tunnut kammoavan koko omaa sukupuoltasi? Mutta kuten sanottua, netti yhdistää yllättävällä tavalla sukulaissielujakin, eli kirjeenvaihtoa toivotaan osoitteessa [email protected]
Tuon Meal-tyypin suhteen, tuntuu että livenä menisi vielä enemmän metsään kuin netissä, en tiedä miten hänen aivotuotoksensa tuppaavat ärsyttämään, vaikka kuinka ahimsaa yritän harjoittaa. Meal, sulle sanoisin että jos naista vielä elämääsi etsit, oleta vähemmän, ota käytännöllisesti avoimin silmin ja mielin selkoa enemmän. Anna viisaiden naisten opettaa, opastaa sinua. Tai tee kuten Taavi Kassila ja muuta äiti Amman ashramiin rakkautta oppimaan. Jumalaista, universaalia sellaista, joka joidenkuiden kautta kanavoituu keskuuteemme. Joo, kuulun kyllä ev.lut. kirkkoon..
Siis yrität harrastaa Ahimsaa. Painoarvo on sanalla - yrität.
Alla pätkä Ahimsan ajatuksia, suora kopio. Yritäpä tosiaan elää siinä hengessä.
Kirjoittelet hetkittäin aika suorasukaisesti omien kuvitelmiesi pohjalta. Ja aivoituksesi kirjoitat
käyttäen kyseenalaisen fiksuja sanamuotoja.
Osin huvittavaa tämä viimeinenkin viestisi. Pyydät Zirbyä kirjoittamaan (joka toki kylläkin hieno asia).
Viestisi alussa kirjoitat kuitenkin Zirbyn kärsivän pahasta suhtautumisongelmasta muihin naisiin.
Huhhuh, aika paljon sanottu omien päätelmiesi pohjalta. Fiksua?
Perehdy siis yritteliäämmin Ahimsaan:
Joogan harjoittaja tuo Ahimsaa koko ajan tietoisemmin elämänsä valintoihin. Yksinkertaisinta on yleensä lähteä liikkeelle Ahimsan vastaisista teoista. Muille ei siis pidä tuottaa vahinkoa omilla teoillaan suoraan eikä välillisesti. Jos teot ovat suurimmaksi osaksi ystävällisiä, on seuraavaksi hyvä kiinnittää huomionsa puheensa sisältöihin ja laatuun. Pahan puhuminen muista on yhtälailla Ahimsan vastaista ja se vahingoittaa sekä puheen kohteena olevaa että puhujaa itseään
Hyvät jatkot sulle vaan Meal, lähinnä ihmettelen itseäni mikä sai niin sappeni kiehahtamaan kohdallasi (epä-ahimsaa tiedetään), yleensä pahimmatkaan pässinpäät eivät saa provosoitumista aikaiseksi.
Etkä livenä muutenkaan olisi pitänyt näkemästäsi, tuskin kuulemastasikaan, en ole mikää eteerinen naiskeijukainen vaan ehkä enempi menee sinne kategoriaan "taistelunorsu" nykynuorison hauskaa kieltä käyttäen. Kukin taaplaa tyylillään, olet jo päässyt melko pitkälle henkistymisen tiellä.
So long, päätän tähän ja ryhdyn keittämään rapuja elävältä (hyvin-hyvin epä-ahimsaa!)
Heps, voisinpa vaikka kirjoittaakin. Kieltämättä naisenpuoliin on ollut varsin vähän kontakteja tämän inkarnaation varrella... :P
Ahimsaan syventyminen on oikein suotavaa - ja varmasti haasteellista - sinulle.
Omaat `loistavan` kyvyn olle kriittinen muille, mutta oletettavasti täysin sokea omalle käytöksellesi.
Sanoitko lyhyen suhteesi aikana ovien jo kovasti paukkuneen. Aivan niin -- uskon kyllä paukkuneen.
Luulen että miestekeleesi rukoilee saapuvaksi hetkeä, jolloin Ahimsan jalous saavuttaisi ulkoisen käytöksesi.
Paljon tuli mieleeni kommentoitavaa noiden viestienne pohjalta. Hassuinta tässä keskustelussanne on se, että minusta te ette edes oikeasti ole hirveän erimieltä asioista - painopisteet ovat hiukan erilaiset, mutta jotakin aitoa - myös kokemuksellisesti - kaikki tuntuvat hakevan.
Minä voisin olla samaa mieltä Zirbyn kanssa siitä asioiden kokemisesta aistien kautta. Zirbyhän sivuaa sellaista käsitettä kuin meditatiivinen syöminen mm. mustikka kommentillaan. Meillä ihmisillä on tässä elämässä usein liian kiire, jotta ennättäisimme oikeasti jäädä haistamaan, maistamaan, näkemään, kuulemaan, tuntemaan... Tuossa Zirby on mielestäni hyvinkin oikealla tiellä, että hän haluaa aistia elämän oikein. Jokainen pieni hetkikin voi olla arvokas, kun malttaa pysähtyä ja kokea. Luonto esimerkiksi on ihmeellinen asia, jossa voi nähdä ja aistia paljon kaikkea uskomattoman kaunista. Luonnon kokee hyvin eritavoin, jos siellä liikkuu yksin, kuin silloin, jos kokemuksen jakaa jonkun toisen kanssa. Yksin pääsee monesti paljon lähemmäksi ja voi päästä sisälle hyvinkin taianomaisiin hetkiin. Kaksin monesti se kommentointi tai kahdesta ihmisestä lähtevä isompi "meteli" voi karkoittaa ne pienet hetket, jolloin esimerkiksi pääsee lähelle jotakin eläintä, kauemmaksi. Kaksin kulkemisessa ja kokemusten jakamisessa on kuitenkin ne omat hyvät puolensa, joita yksin ollessa taas ei tavoita.
Tuosta järki ja tunne - aivot ja sydän - yhtälöstä: Minä luulen, että se järjen ja tunteen tasapaino jalostuu sellaiseksi viisaudeksi. Nuo eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Jos ihminen pystyy käyttämään molempia - tunnetta ja järkeään - tehdessään valintoja elämässään, niin uskon, että siinä on aika hyvä olla. Ratkaisuista ei tule tunnepohjaisuudessaan liian impulsiivisia, jos järki on mukana, mutta toisaalta ratkaisut eivät ole kylmän rationaalisiakaan, jos tunne on mukana. Ja siinä psyykkisessä hyvinvoinnissa on monesti kyse siitä, että pystyy kokemaan niitä oikeita ja aitoja tunteita reaaliajassa. Eli, jos on surullinen, niin sitten myöntää sen, että nyt olen surullinen ja suree sen surtavansa pois. Silloin se suru ei pitkity masennukseksi tai muutu katkeruudeksi/vihaksi. Jos taas ahdistaa, niin myöntää sen ja on rauhassa ahdistunut. Kyllä se siitä jossakin vaiheessa helpottaa. Tuossa tunteiden kokemisessakin se pysähtyminen, tunnistaminen ja myöntäminen on aika olennaista - ja tietenkin se uskallus tuntea. Se, että on aidosti läsnä itselleen. Liian helposti meillä ihmisillä on tapana sysätä ne tunteet pois, koska emme jaksa niitä siinä hetkessä tuntea...tai elämässä on muuten liian kiire ja niille omille tunteille ei ole aikaa. Monesti ne kiusalliset ja elämää häiritsevät tunteet yritetään "lääkitä" pois - joko ihan kirjaimellisesti tai sitten vähemmän kirjaimellisesti (en siis ole lääkevastainen ihminen ja myönnän, että joskus lääkkeitä tarvitaan, että siitä tietystä hetkestä selviää, mutta nyt tarkoitan lähinnä sitä, että liian helposti sitä saa pilleripurkin käteensä, vaikka paremmin ehkä auttaisi se, että jostakin saisi tukea siihen tunteiden käsittelyyn...ja myös siihen viittaan, että ihmiset voivat ne tunteensa turruttaa myös muuten kuin lääkkeillä; alkoholilla, työllä, hakemalla hurjalla vauhdilla kokemuksia jne.). Lopputuloksena on se, että se pahaolo vain siirretään tulevaan ja ongelmat pitkittyvät. Tunteet - myös ne ikävät sellaiset - ovat aika olennainen osa tätä ihmisenä olemista.
Minusta: Minä lähdin pitkästä suhteestani ilman sitä odottavaa syliä. Lähdin ajatuksella, että olen valmis olemaan ja elämään yksin. Lähdin myös hyvistä syistä ja pitkällisen harkinnan ja yrittämisen jälkeen - koska oli pakko. Tällä hetkellä ajattelen, että pienillä valinnoilla ja päätöksillä vien elämääni siihen suuntaan, mihin sitä haluan kuljettaa. Välillä valitsen väärin, koska se on ihmillistä. Välillä asiat menevät todella pieleen, mutta se on elämää. Välillä elämä antaa lahjaksi jotakin odottamatonta ja hyvää. Välillä se sitkeä yrittäminen palkitaan.Samassa oranvanpyörässä minä juoksen kuin moni muukin tässä elämässä. Varmaan sellainen keskivertoa tiedostavampi ja asioita kyseenalaistavampi olen ja monesti mietin, miten jonkun asian voisi tehdä toisinkin. Se ehkä kuitenkin on se elämäni kantavin ajatus, että haluan elää tämän elämäni jokaisen hetken mahdollisimman hyvin, ja myös nauttia elämästäni, ketään tai mitään vahingoittamatta. Tuo periaate ulottuu elämäni pienimpiinkin valintoihin. Niin keskeneräinen vielä olen - ja välillä ihmeissäni itsenikin ja elämäni kanssa - ,että en kovin syvällä rintaäänellä lähde ketään tosissani neuvomaan. Ehkä se juju on siinä, että pitää itsestään siinä keskeneräisyydessään ja inhimillisyydessään. Ei kiellä itsestään niitä nurjiakaan puolia, vaan enemminkin pohtii niidenkin kohdalla, että voisinko tässäkin asiassa kehittyä...voisiko nämä asiat hoitaa jatkossa paremmin, jos nyt meni pieleen.
Tunteissa voi myös rämpiä aivan liikaakin. Jos on helposti sydämistyvää ihmistyyppiä joka ei oikein pysty antamaan anteeksi itselleen, muille eikä elämälle sitä että on tullut satuttavia kokemuksia ihmisten kanssa, nin siinähän sitä sitten vuosikaudet vaan masentelee jos ei kykene avoimesti vihaamaan muita ihmisiä. Viha kääntyy omaa itseä vastaan.
En tiedä kuinka paljon tulen (tai millaista) seuraa jatkossa hakemaan, mutta on se ainakin jonkinlainen laiha pyrkimys päästä takaisin ihmisten yhteyteen josta kaikkosin aikoinaan kun sain tarpeekseni kaikesta siitä shaissesta mitä ihmisten taholta tulvi. :P
Olet kuin ihmissuhde-tuomari, joka ei koskaan jaa raippaa; ainoastaan pieniä palkintoja.
Olet oivaltanut, että jokaisessa hetkessä ja tilanteessa on jotain hyvää. Hyvän näkee - jos tahtoo nähdä.
Onko se sitten käytännön mantraa, jonka olet opetellut itseäsi kehittääksesi. Oppia voisi jokainen sinusta ottaa...
Tuo sydän-aivo yhtälö, järjen ja tunteiden käyttö. Onko niin, että sydän edustaa tunnetta ja aivot järkeä. Esim. ihastuessaan ihminen saattaa `seota`. Ehkä sanotaan, että hän hölmöili
antaessaan tunteiden, sydämen, viedä ... vailla mitään järkeä.
Aineellis-keskeinen ihminen saattaa asennoitua, että onni on tuotavissa tarjottimella. Sellainen ihminen uskoo myös toisen
ihmisen voivan tuoda onnen hänen elämäänsä - ja reagointi tilanteessa voi olla usvaisen impulsiivista.
Sydänkeskeisellä ihmisellä on hyvä olla. Ihastuminen (tai mikä vaan tunnereaktio) ei sikäli irroita hänen jalkojaan maanpinnalta. Hän pysyy maltillisena, vaikka varmasti kykenee tunteensa näyttämään.
Eli totuuden nimissä se todellinen elämisen viisaus tulee ehkä sittenkin sydämestä. Ripaus järkeä saattaa tipahdella aivoista,
kunhan ei liikaa anna manipuloida itseään.
Mikäli olemuksemme keskipiste pysyy sydämessämme, pysyvät aivommekin suitseissa eivätkä ala ohjaamaan meitä.
Tuolloin järki ja tunteet jalostuvat viisaudeksi.
Aika filosofista? Kuulosta hulabaloolta - myönnän - mutta uskon kuitenkin, vaikken tavoita.
Hyvää oli mustikka. Äsken söin ja ehdottomasti - naturell.
Ja luonto tietysti; maisemat ja jopa tuoksut sielläkin. Niin harvinainen kuin lehto täällä onkin; olen sen tuoksun erilaisuutta olen päässyt
vertaamaan rämeiden voimakkaaseen suopursu-tuoksuun.
Mutta oletko uskaltautunut luontoon myös yksin. Ei helppoa kaikille.
Kirjoitit pitkästi ikävien tunteiden kohtaamisesta...
Vahvaa ja viisasta on varmasti kohdata ne ilman kemikaaleja. Mikäli lähdet ulkopuolista apua hakemaan, joka kuitenkin usein suotavaa ja ymmärrettävää, kirjoitetaan ehkäpä pikainen
resepti. Tällä aineellis-tehokkaalla yhteiskunnalla ei ole varaa ja resursseja huolehtia sekä hoitaa `lapsiaan`. Lääkitys kyllä hallitaan. Arvot on siten asetettu uomiinsa.
Mikäli joku kokee ahdistusta tai masennusta, suosittelen seuraavaa `kemikaalia`.
Alkaa syödä säännöllisesti tummaa kaakaota. Tummasta suklaasta on paljon puhuttu. Se on nimenomaa se tumman suklaan kaakao. Mikäli pelkää suklaan rasvoja, sitten jauhetta johonkin sekoittaen. Makeuttaa voi hieman, koska kunnon kaakao on kitkerää. Tärkeää on säännöllinen käyttö.
Kaakaolla on todettu mielialaan vaikuttavia ominaisuuksia, mutta myös hyviä fysiologisia esim. verisuonistoon.
Kannattaa kokeilla.
Ei ihmekään, että saat kehuja muilta kirjoittajilta. Kirjoitat hienosti, mutta tuskin laudaturin kiilto silmissäsi (...kenties se on sinulle jo suotu aikoinaan). Kirjoitat jotenkin avoimesti ja rehellisesti.
En ole varma, mutta luulisin herkkyyden ja empatian kulkevan käsikädessä.
Kenties sinulle on suotu nuo tunteet. Joskus ne saattavat hetkittäin olla taakkana, koska herkkä aistii myös pahan voimakkaammin.
Olet kutenkin oppinut näkemään niin paljon hyvää, että pahan mittasuhteet pysynevät aisoissa...
Zirby: Se surukin voi helposti kääntyä vihaksi. Joskus täytyy ensin olla vihainen, jotta pystyy suremaan. Toisaalta se turha vihaaminen ei kanna mihinkään. Jos sen pettymyksen saa puettua johonkin muotoon, esimerkiksi sanoiksi, niin se viha voi helpottaa ja suru saa tulla. Sitä viittaamista siihen pettymykseen ja vihaan sinä tässä kirjoitellessa hiukan jo teet ja todella toivon, että tämä ketju palvelee sinua oikein.
Tuohon Meal`blueberry -viestiin: Minä olen välillä miettynyt sitä, että ihmiset voisivat paljon paremmin, jos olisi enemmän yhteisöllisyyttä ja välittämistä. Ihmiset eivät jäisi niin yksin. Ja nykyisin on outoa myös se, että hyvin normaalitkin tunteet ja reaktiot - kuten esimerkiksi väsymys - luokitellaan jotenkin patologisiksi tiloiksi. Jos ihminen ei jaksa esimerkiksi työelämän vauhtia ja pyöritystä...tai reagoi ihan elämän vastoinkäymisiin, niin hänet täytyy luokitella sairaaksi, jotta hän saisi levätä. Sellaista normaalia herkkyyttä reagoida ei sallita. Ihmisten täytyy olla järjettömän vahvoja selvitäkseen ja kaikilla ei välttämättä ole resursseja siihen selviämiseen: ne lahjakkaimmat ja vahvimmat pärjäävät. Ne jotka joutuvat ponnistelemaan enemmän sopeutuakseen nopeisiin muutoksiin uupuvat - ja myös ne lahjakkaat, mutta hiukankin hauraat hajoavat ihan elämän paineisiin. Ja monesti se hurja vauhti ja suorittaminen näkyy myös niissä ihmissuhteissa ja niissäkin asioissa, mistä tämä viestiketju lähti liikkeelle. Ja ihmiset eivät monestikaan tule kyseenalaistaneeksi koko tätä ympäröivää systeemiä. Itsekukin yrittää sopeutua omilla keinoillaan ja etsii vikaa itsestään, jos jotakin menee pieleen.
Minä en itsestäni tiedä kuulunko tuohon lahjakkaat ja hauraat -kategoriaan. Vielä en ole murentunut elämän edessä, mutta pelkään, että se herkkyys edellyttää myös sitä haurautta. Ihmisessä täytyy olla jotakin - edes pieniä säröjä - jotta hän pystyy myös niitä elämän ja ihmisten rosoja havainnoimaan. Pitkälle olen jo selvinnyt ja sinnitellyt ja löytänyt niitä keinoja selvitä. Töitä joutuu kuitenkin tekemään, ettei itseään joutuisi kovettamaan ja kadottaisi sitä herkkyyttää sekä kykyä etsiä sitä hyvää - Ja, ettei se usko siihen, että asiat voisivat olla toisinkin, katoa.
Olen välistä miettinyt, kumpuavatko hienot kirjoituksesi jollain tapaa sinusta itsestäsi. Vai siis olisitko todellakin herkkä aistimaan inhimmillisyyttä
ja empaattinen ymmärtämään sitä. Kenties nyt tiedän; ehkäpä molemmat edellä mainituista ovat kirjoitustesi taustalla.
Yhteisöllisyys olisi varmasti palkitsevaa. Onko vain niin, että suomalaisuudessa yhteisöllisyys liitetään mukaviin tapahtumiin.
Sukutapaamisia on useimmiten kivoissa merkeissä (pois lukien hautajaiset). Suuri urheilutapahtuma kerää porukoita fiilistelemään. Miesten tyypillinen
kokoontuminen liittyy usein johonkin joukkueurheiluun....tai vaikka bupin biljardin peluuseen.
Mutta sitten kun mieli vajoaa - sitten vajotaan yksinäisyyteen ... neljän seinän sisälle. Sehän lie suomalaisuutta.
Vastikään on uutisoitu, että sairaslomaakaan ei aina vietetä. Nykyinen lama ja jatkuvat yt-neuvottelut ovat ajaneet ihmisiä todella ahtaalle.
Pelko työpaikan puolesta teettää töitä sairaanakin, ylitöitä palkatta....
Totta on, että lahjakaskin ihminen saattaa herkkyydessään tuollaisessa hengessä kompastua. Olen aiemminkin miettinyt, että
on valtavan paljo lahjakkaita ihmisiä, jotka eivät vain täytä niitä tiettyjä tempperamentin vaatimuksia, joita nykyään edellytetään.
Näin heidän lahjakkuus jää hyödyntämättä ja huomaamatta.
Vielä jos painetta tulee kotioloistakin; johan herkkä ihminen alkaa olemaan kontallaan.
Varmasti olet lahjakas. Kirjoitin aiemmin, että herkkyys ja empatia kulkee käsikädessä. Ehkä herkkyyttä vielä hioo
tietty hauraus. Kovat ihmiset (siis ei välttämättä kuitenkaan paha; noin sanoin jo Zirbylle aistiessani häntä kovaksi) eivät
havainnoi ja aisti ihmisten rosoja. Töissäni kuuntelen toisinaan Novaa. Huomasin/kuulin erään mielestäni epäkohdan, jota tuskin
moni muu on niin kokenut. Jotain siinä mainostetaan, en edes muista mitä.
Mainoksen aluksi kysytään; mistä on vahvat naiset tehty.
Heti kohta jokin sliipatun oloinen mies toteaa, "Vahvat naiset on tehty tietysti äitiydestä".
Muitakin ominaisuuksia toki lueteltiin. Suosituin radiokanava varmaan Suomessa - ja mitä ajattelee ne lukuisat naiset, jotka kärsivät lapsettomuudesta.
Lapsettomuus voi olla aivan hirveä asia naiselle, miehelle - pariskunnalle. Vaikken itse todellakaan ole edes läheltä joutunut seuraamaan sellaista taistelua.
Ehkä hassua, mutta noin koin tuon mainoksen.
Meidänkin firma lanseerasi aikoinaan kolme hienoa arvoa. Joskus siinä naureskeltiin niille arvoille....
Todelliset arvot olivat: raha- raha - ja raha.
Varmasti ala kuin ala on kohdannut sen, kun tehostetaan ja tehostetaan - jatkuvaa muutosta.
Lahjakkaalle ihmiselle opinnot sujuvat usein kivuitta. Mitä laajemmat opinnot, sitä haasteellisempi saattaa
olla työelämä.
Jatkuvassa tehostamisen ja muutoksen ilmapiirissä lahjakaskin ihminen saattaa herkkyydessään haurastua ja uupua. Uupuminen vaatii toipumisajan,
mutta onko sekään aina hyvästä.
Varmaan monelle naisellekin työelämä on keskeinen osa koko elämää, vaikkei siihen varsinaisesti liittyisi kunnianhimoisia tavoitteita.
Pitkä syrjässäolo töistä saattaa turhauttaa...uteleeko ja ihmetteleekö toiset.
Silloin elämän muut aivan normaalitkin vastoinkäymiset saattavat alkaa tuntua aina vain vaikeimmilta.
Lumipalloilmiö on on konkreettisessa mielessä talvella kivaa, mutta noin kuvainnollisesti - mikäli pallo kasvaa ikävistä tuntemuksista -
on olo mollivoittoinen.
Tärkeää on tuolloin, ettei koveta itseään. Herkkyys halulle nähdä hyvää tulee säilyttää. Mikäli kaiken ohessa vielä oma moraalinen
omatunti alkaa kolkuttamaan, on lumipallo syöksymässä jo kuiluun.
Sanoit, ettei tätä ympäröivää systeemiä kyseenalaisteta. Se johtuu juuri siitä, että meidät manipuloidaan tähän - kuvitellaan
että näin tulee elää.
Natsit manipuloitiin aikoinaan, että on oikein taluttaa juutalaiset uuniin. Sehän tuntuu nyt kammottavalta, mutta silloin se tuntui heistä
`luontevalta`. Aatu ja kumppanit manipuloi heidät. Ihminen on siitä pelottava otus, että se (ainakin tietty osa ihmisistä) pystyy ohittamaan sydämensä
ja toteuttamaan ulkoa tullutta auktoriteetin tai median esittämää "oppia".
Myös tämä ketjun aloitus liittyy osin tuohon ilmiöön.
Hiukan meni jo synkäksi.
Onko aiheeseen kepeämpi jatke:
Vanhempien ja pienen pojan välillä vallinneen erimielisyyden jälkeen poika sanoo: "Tottelen teitä - mutta en toki siksi, että olette oikeassa,
vaan vain siksi, että olette vanhempiani"....o)
Ilmeisesti et aikonut enää kirjoitella, ja luetkokaan enää näitä...
Onhan tietysti henkilökohtaiset emailit.
Askel siihen suuntaan on kyllä askel aivan eri maaperälle.
Onko haavoittamisen tai loukkaamisen vaara liian suuri.
Voiko mies ja nainen edes kirjoitella aidosti kirjoitella ystävinä. Onko aina
jokin jännite, joka saattaa purkautua ikävällä tavalla.
Aika varovaista pohdintaa edellinen - pakko myöntää.
Itse vastaisin että tottakai voi. Itse en esim. koe enää eksääni lainkaan toisen sukupuolen edustajana, hän on minulle pelkkä ihminen. Sama juttu muutenkin. Jos miehessä ei ole mitään eroottisesti kiinnostavaa, en koe mitään seksuaalista jännitettä, ainoa jännite on sosiaalinen ja senhän voi tietenkin kokea naisenkin kanssa. Siis että jännittää toisen ihmisen seurassa. Kirjoittamiseen jännitystä ei kuulu mukaan ja sen vuoksi se on niin helppoa.
Voi tietysti kuulostaa oudolta varmaan että huolimatta siitä että minulle kelpaa toisinaan seksi miehen kanssa en siis todellakaan koe miehiä kokoajan kaikessa kaikkialla nimenomaan MIEHINÄ, jotenkin poikkeavina olentoina. Ihmisiä me kaikki ollaan!
Tuossa olen Zirbyn kanssa samaa mieltä, että sekä naiset että miehet ovat ihmisiä - en valitse ystäviäni sukupuolen perusteella. Minulla on ystävinä/kavereina miehiä, joihin ei liity mitään pohdintaa parisuhteesta tai mistään kevyemmästäkään kanssakäymisestä. He ovat ihan puhtaasti samalla lailla kavereita/ystäviä kuin naispuoliset kaverini/ystäväni. Ehkä miesten kanssa alkututtavuudessa kuitenkin on enemmän varuillaan, koska sen olen joutunut toteamaan, että he eivät ehkä aina olekaan liikkeellä niin vilpittömin aikein ja miehillä - puhutusta poiketen - saattaakin olla ajatus ihan jostakin muusta kuin kaveruudesta. Monesti sitä törmää ajatukseen, että jos sitä on naispuolinen ihminen, jolla ei ole miestä, niin sitä pitäisi vähintääkin olla "haku päällä" kokoajan ja ihmisillä on oletus, että kun nais- ja miespuolinen henkilö ovat yhdessä, niin heillä automaattisesti on jotakin "sutinaa". Itse ajattelen, että saatan törmätä sekä mielenkiintoisiin naisiin että miehiin, joiden kanssa löytyy jaettavaa todellisuutta: yhteistä puhuttavaa tai tekemistä. Toki näihin ihmisiin vähintäänkin pysähdyn ja ajan kanssa jää nähtäväksi jäävätkö he elämääni pysyvämminkin.
Eli jos haluatte sähköpostiosoitteitanne laitella tänne näkyville, niin minä voin omalta puoleltani harkita, että kenen kanssa tuntuisi olevan vaihdettavia ajatuksia yksityisemminkin. Itsestäni en luultavasti heti sähköpostikirjeenvaihdossakaan hirveän paljoa kerro. Ajatuksistani voin kertoa paljonkin, mutta minusta ihmisenä kerron vasta pidemmässä tuttavuudessa. Sen verran varovainen olen.
Olenkohan tahditon, jos pyytäisin sinua laittamaan osoitteesi näkösälle, vaikkapa
huomisaamuna. Voisin sen siitä siepata esim klo. 8-9. Kenties joku muukin, mutta tuskin kukaan kiusatakseen sinua - onhan viestisi niin hienotunteisia olleet.
Tuon -- Ilmoita asiattomasta viestista -- linkin kautta voi sen viestin pyytää poistamaan vaikka samantien,
jos niin tahtoo.
Uskon kyllä, että ystävyyssuhteita on yli rajojenkin...siis miesten ja naisten kesken.
Totta kai, olisihan muuten aika yksioikoista ja kuilu miesten ja naisten välillä todella syvä.
Eikähän varmasti tavitse kaikkea paljastaa ja varsinkaan kirjoitella jotenkin kiireaikataululla.
Kirjoittelee kun siltä tuntuu. Itselläni tahtoo olla toisinaan tapa tehdä asioita velvollisuuden tunteesta.
Jossain määrin se on kohteliasta, mutta liiallisuuksiin ei pidä siinäkään mennä.
Aina voi poistoa pyytää juu, mutta se ei välttämättä tapahdu ihan äkkiä ja pelkkä tällainen sähköpostikikkailu syynä ei välttämättä liene pätevä.
Itse ehdottaisin että tarvitsevat luovat anonyymin s-postiosoitteen jos on tarvis laittaa osoite esille. Sieltähän voi sitten yhteyden muodostuttua myöhemmin siirtyä toiseen osoitteeseen niin että mahdollinen sälä jää "kynnysosoitteen" puolelle.
Eikä s-postia kannata laittaa esille muodossa [email protected] vaan muodossa nimi ät posti piste net. Niin kuulema kaikenlaiset spammirobotit saa pysytettyä poissa.
Sähköpostitikikkailu on pätevä syy viestin poistamiseen - soitin ylläpitäjälle.
Sieltä voi pyytää poistamaan viestin, johon on email-osoitteensa laittanut.
Luulisi, että arkipäivänä poistuu äkkiä
Hiukan tämä asia mietityttää, mutta silti loin itselleni sähköpostiosoitteen, jonka voin tarvittaessa poistaa. Katsotaan, mitä tapahtuu ja tuleeko minkälaista postia. Osoite on tässä kyseisessä palvelussa ja ennen @ merkkiä kannattaa kirjoittaa kaksi kertaa pienellä pohdin ja piste noiden sanojen väliin.
Olen valmis ihmisten kanssa vilpittömästi kirjoittelemaan, mutta jo etukäteen varoitan siitä, että varovainen olen ja haluan asiatasolla viesteissä liikkua. Minkäänlaisena treffi-palveluna en nyt tätä viestiketjua ajatellut pitää.
Millanen ihminen hakee seksisuhdetta netistä.
Mieti se toinen on ihan tuntematon ja et ole edes kuvaa nähnyt. Todella ällöttävää!
Parisuhdetta voi hakea, mutta se edellyttää kyllä pitkää yhteyden pitoa, tapaamisia, kahvitteluja ja ihan normaalia yhdessä oloa ennen kuin siitä voi mitään tulla. Kuka nyt tuntemattoman kanssa alkaa seurustella.
Miten niin ei edes kuvaa nähnyt? Tottakai kuvat katsotaan aina ensin! Taisin ehkä jo jonnekin kirjoittaakin että uskon että kuvasta näkee todella paljon. Jos ihmisellä on kasvoillaan jotain ylimielistä ja luotaantyöntävää, en lähde häntä tapaamaan. Ja tietenkin pelkän seksiseuralaisenkin kanssa voi vaihtaa useamman postin missä selviää että miten se hänen järkensä pelaa ja millainen ihminen on ylipäätään. Mikäli joku ei puhu postissa totta, voi hän aivan yhtähyvin valehdella livenäkin tavatessa, oli mistä tahansa kautta löytynyt ihminen.
Itse olen aina ihmetellyt että millainen ihminen hakee seksisuhdetta tai mitään suhdetta baareista ja muista paikoista missä ollaan humalassa. Änkyräkännissä sitten päädytään jommankumman asunnolle ja räpelletään jotain epämääräistä, saadaan kenties tauteja ja joskus au-lapsiakin. Juttuja kun olen lukenut niin toisinaan jotkut jopa paskovat alleen päissään. Onpa romanttista.
Nuorena olin kyllä niin höhlä että kirjeenvaihtoilmoituksien kautta miehiin tutustuttuani lähdin tapaamaan ihan ilman kuvaakin. Nämä kaikki kohtaamiset perustuivat nimenomaan KUMPPANIN haulle eli tarkoitus oli ryhtyä seurustelemaan. Koska vastaan tuli niin kaikenlaista - ei kuitenkaan mitään umpihulluja tms. niin nykyään en kyllä moiseen lähtisi vaikka se on mukamas olevinaan jotenkin kunniallisempaa kun haetaan kumppania eikä seksiä.
Minusta tuo on ihan aikansa elähtänyt näkemyst ettei netistä muka löydä ketään, sen paremmin kumppania kuin seksiäkään. Jostainhan se ihminen on pakko yhyttää jonka myöhemmin tapaa tai sitten ei tapaa. Eivät kaikki tosiaankaan jaksa mitään mestoja pyöriä läpi... Odottaa tuntikausia että joku tulisi juttelemaan tai yrittää rohkaistua menemään itse. Ei onnistuisi ainakaan minulta.
Mielenkiinnolla olen seurannut kirjoituksiasi, ja täytyy sanoa, että harvemmin täällä saa tuonkaltaista lukea. Hienoa!
Oli se Pohdinin kommentti tosiaan ihan mainio, mainittakoon minunkin puoleltani näin jälkikäteen kun en aiemmin hoksannut kehaista. Törttö kun olen.
Kiitos.
Kiitän noista kommenteista kommenteistani. Välillä aloin katua koko viestiketjuun sotkeentumista ja pelätä, että kommenteistani on enemmän haittaa kuin hyötyä. Alkuperäinen tarkoitus lähti kuitenkin siitä, että joku Zirbyn viesteissä herätteli "suojelunhaluni", kun vahingossa, sellaisena tyhjänä hetkenä, satuin tätä palstaa lueskelemaan. Toivon kirjoitusteni tuottaneen enemmän hyvää kuin pahaa. Ja Zirby, minä oikeasti toivon, että sinä uskot siihen, että maailmassa on paljon myös sitä hyvää - myös meissä ihmisissä. Välillä siihen hyvään on vaikea uskoa, mutta ehkä tämä viestiketju voisi olla jo yksi todiste siitä, että sitä hyvääkin on. Minä ainakin vilpittömästi välitän kanssaihmisistäni (ja myös tästä muusta ympäröivästä todellisuudesta) ja haluan tehdä sen oman osani sille, että maailma olisi meille kaikille parempi paikka.
Ehkä se hyvyys vielä löytyy. Olen tässä viimeaikoina kyllä huomannut että sellaisetkin ihmisryhmät joita vaistomaisesti tulee kaihdettua, kuten juopot, sisältävät toisinaan ihan asiallista väkeä joka ei suinkaan pyri kiusaamaan ja vainoamaan kuten niin moni tuntui haluavan tehdä kun olin nuorempi.
(Tällä en nyt tarkoita että aion hankkia alkoholistin elämänkumppaniksi, olipahan vain esimerkki sellaisista ihmisistä mitä maailmalla pyörii.)
Niin, seksistä syntyy lapsia. Tyhmät miehet eivät halua heitä, koska ovat lyhytnäköisiä.
Afrikassa taas tehdään lapsia, koska ollaan pitkänäköisiä.
Parisuhde on noin 100 vuotta vanha keksintö.
Minä en tiedä, mitä alunalkajaan kirjoitit. Seksi ei ole se, mikä merkitsee, ellet ole homoseksuaali, eikä sittenkään. (heillä on helppoa!)
ODOTA TAI TOIMI!
Mene aina, kun näet jonkun kuka silmääsi miellyttää kysymään!
Aloitussanoina voit käyttää vaikka: "Öh tota".
Se toimii aina: saat pakit naisilta, mutta miehet ovat hämillään.
Yritä nyt vielä kerran ilman sitä seksii!
Androgyyneys voi olla tosin hankalaa, varsinkin jos ei ole sukupuoleton.
Minä etsin avointa suhdetta enkä parisuhdetta ja törmään vain miehiin jotka etsivät vaimoa ja tulevien lastensa äitiä!