Joku lapualainen, ainakin nimimerkiltään, oli Komiat-lehdessä huolestunut, kun Kauhavalla ei omaa
poliisien pistettä. Kysyttiin mitä Petri Salo on asian hyväksi tehnyt. Salo vastasi seuraavassa numerossa
aivan asiallisesti ja tosiasia näyttää olevan, että paljon on Salo asiassa yrittänyt paikkakunnan eteen
tehdä.
Kun asiaa miettii, niin selkeää vaalityötähän ja maton Salon jalkojen alta vetämistähän tämä on. Pyritään
syyllistämään Saloa sellaisesta asiasta johon hän syyllinen ei ole. Yrittänyt tehdä kaiken , mitä mahdollista on.
Kuka tai tietenkin kenenkähän lapualaisen ehdokkaan asiamies on asialla. Muuta ei asiasta voi ajatella,
en osaa kuvitella, että kukaan peruslapualainen murehtii Kauhavan poliisipalveluista.
Taitaa vaalikampanjasta tulla aikalailla törkeä, alku ainakin näyttää siltä!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Viimeksi hän kansanedustajana ja ex poliisina ajeli ylinopeutta josta poliisipartio hänet narautti. Hän ei hyväksynyt sakkoa, vaan rupesi väittämään, että mittauslaitteessa oli vikaa. Näytti tosiaan hyvää esimerkkiä kansanedustajana ja ex poliisina.
Toinen paha moka oli mennä puolustamaan ylihärmäläisen yrittäjän poikaa, joka ajoi rattijuoppona pitkän takaa-ajon jälkeen tiesulkua asettaneen poliisin hengiltä.
Niin - löytyyhän Salolta vielä yksi rattijuopumustuomio, että asennetta miehellä piisaa - vääränlaista.
Vaalityö on parhaimmillaan juuri tuonlaista. Kysellään nimimerkin suojissa asioista, joihin yksittäisellä kansanedustajalla ei ole minkäänlaisia vaikutusmahdollisuuksia. Valtaosa äänestäjistä ei ole minkään valtakunnan kartalla kun on kyse eduskunnan päätöksenteosta, joten tällainen populistinen heittely uppoaa kevyesti kansaan. Reilua se on toisaalta siinä mielessä, että "syytetyillä" on mahdollisuus puolustautua ja kertoa, miten asiat oikeasti ovat.
Paljon pahempia "vaalityöntekijöitä" ovat ne pirulaiset, jotka soittelevat pitkin maakuntaa ja haukkuvat ehdokkaita ja heidän tekemisiään. Jos on perheellinen, jättää lapsensa heitteille ja ellei ole perhettä, ei ymmärrä perheellisten asioista mitään. Kunhan tästä ehdokaslistat tulevat valmiiksi, on näitä p***npuhujia syytä varoa erityisesti. Ei muuta kun luuria korvaan, jos soittoja tulee.
Ihmettelin kun kaupunginjohtaja tervehti tullessaan vastaan. Tätä ei ollut koskaan ennen tapahtunut. Naapuri kyllä epäili tälle oudolle käyttäytymiselle syyn. On kuulemma vaalit keväällä.