Elikkä tilanne sellainen ja haukkua saa ihan vapaasti, mutta toivoisin myös asiallisia vastauksia...Elikkä olen koko elämäni kärsinyt huonosta itsetunnosta ja nyt vasta tämän kriisin aikana ruvennut tekemään sille jotain tai en vielä, koska olen psykologin kanssa jutellut muista asioista, mutta menossa tätä työstämään...
Olemme mieheni kanssa olleet 10v. yhdessä josta vuoden naimisissa...Petin häntä kun olimme olleet 1,5v yhdessä josta sitten kerroin...Tilanne oli niin huono, että melkein hänet silloin jätin...Asia on vuosien myötä jäänyt taka-alalle ja luottamus tullut ainakin jotenkin, mutta ehkä kuitenkin vaikuttanut elämäämme, koska olen useammin kuin kerran vuosien saatossa ollut epävarma tunteistani ja miettinyt olisiko pitänyt sittenkään palata ikinä yhteen tuon virheeni jälkeen...Ne tunteet ovat pitkälti olleet sen syytä, että en ole oikein saanut olla oma itseni kuitenkaan, menemiset sun muut ovat olleet jotenkin tosi hankalia ja miehen asennoituminen niihin...
Nyt petin miestäni taas...No ei asiat menneet ihan niin pitkälle, mutta oli muutakin kuin kädestä pitämistä...Ja tiedän vaikka sillä en mitään puolustelekaan, että huono itsetuntoni tekee minulle tätä, että pitää huomiota hakea muualta...Koska sitä en kotoa saanut, välillä päinvastoin tuli ikäviä kommentteja viesteissä, tosin suutuspäissään, mutta tälläinen kuin minä otan ne aika raskaasti...Mutta olin tämän ihmisen kanssa kyllä jo puhunut, että nyt täytyy tämä yhteilyä jättää, koska halusin selvittää tunteeni miestäni kohtaan koska meillä kuitenkin on niin paljon pelissä enkä halunnut, että siinä on mitään häiriötekijöitä, koska tämä ihastukseni oli minulle vain ihastus enkä koskaan hänen kanssaan ajatellut yhteistä tulevaisuutta jne, oli sen verran nuorempi ja myös varattu ja ihan erilaiset tilanteet...Olin ajatellut, että en hänestä mitään edes miehelle kerro, mutta pikkuhiljaa miehelle selvisi kaikki tai ensin jotain ja halusin sitten olla kaikesta rehellinen...Valitettavasti hän joutui itse olemaan ensin salapoliisi, mutta loput kerroin sitten itse...
Nyt on vain se tilanne, että mies ei edelleenkään halua olla ilman minua ja itseäni oikeastaan pelottaa, että onko se viisasta hänelle...Ei että jotain vielä tekisin, koska nyt osaan paljon paremmin tulkita olojani ja tunteitani ja menen puhumaan tästä itsetunto-ongelmastani ja ollaan opittu puhumaan kun on ollut pakko, mutta en oikeastaan ymmärrä kuinka hän voi olla miten on...Sanoo vaan, että on iloinen ja helpottunut, että asiat on selvinneet ja haluaa vaan edelleen rakastaa mua ja olla mun kanssa ja näin...Itse en vaan enää tiedä mitä tehdä...Edelleen ovat tunteet sekaisin vaikka tiedän, että rakastan, mutta toisaalta miettii nyt sitä, että pitäisikö vaan lähteä ja elää yksin ja saada itsensä jotenkin kuntoon ja toivoa miehelle ihmistä joka ei ole tämmönen...
Kiinnostaisi vaan, että onko joku lähtenyt suhteesta tai avioliitosta ajatellen sen toisen parasta...
Olemme mieheni kanssa olleet 10v. yhdessä josta vuoden naimisissa...Petin häntä kun olimme olleet 1,5v yhdessä josta sitten kerroin...Tilanne oli niin huono, että melkein hänet silloin jätin...Asia on vuosien myötä jäänyt taka-alalle ja luottamus tullut ainakin jotenkin, mutta ehkä kuitenkin vaikuttanut elämäämme, koska olen useammin kuin kerran vuosien saatossa ollut epävarma tunteistani ja miettinyt olisiko pitänyt sittenkään palata ikinä yhteen tuon virheeni jälkeen...Ne tunteet ovat pitkälti olleet sen syytä, että en ole oikein saanut olla oma itseni kuitenkaan, menemiset sun muut ovat olleet jotenkin tosi hankalia ja miehen asennoituminen niihin...
Nyt petin miestäni taas...No ei asiat menneet ihan niin pitkälle, mutta oli muutakin kuin kädestä pitämistä...Ja tiedän vaikka sillä en mitään puolustelekaan, että huono itsetuntoni tekee minulle tätä, että pitää huomiota hakea muualta...Koska sitä en kotoa saanut, välillä päinvastoin tuli ikäviä kommentteja viesteissä, tosin suutuspäissään, mutta tälläinen kuin minä otan ne aika raskaasti...Mutta olin tämän ihmisen kanssa kyllä jo puhunut, että nyt täytyy tämä yhteilyä jättää, koska halusin selvittää tunteeni miestäni kohtaan koska meillä kuitenkin on niin paljon pelissä enkä halunnut, että siinä on mitään häiriötekijöitä, koska tämä ihastukseni oli minulle vain ihastus enkä koskaan hänen kanssaan ajatellut yhteistä tulevaisuutta jne, oli sen verran nuorempi ja myös varattu ja ihan erilaiset tilanteet...Olin ajatellut, että en hänestä mitään edes miehelle kerro, mutta pikkuhiljaa miehelle selvisi kaikki tai ensin jotain ja halusin sitten olla kaikesta rehellinen...Valitettavasti hän joutui itse olemaan ensin salapoliisi, mutta loput kerroin sitten itse...
Nyt on vain se tilanne, että mies ei edelleenkään halua olla ilman minua ja itseäni oikeastaan pelottaa, että onko se viisasta hänelle...Ei että jotain vielä tekisin, koska nyt osaan paljon paremmin tulkita olojani ja tunteitani ja menen puhumaan tästä itsetunto-ongelmastani ja ollaan opittu puhumaan kun on ollut pakko, mutta en oikeastaan ymmärrä kuinka hän voi olla miten on...Sanoo vaan, että on iloinen ja helpottunut, että asiat on selvinneet ja haluaa vaan edelleen rakastaa mua ja olla mun kanssa ja näin...Itse en vaan enää tiedä mitä tehdä...Edelleen ovat tunteet sekaisin vaikka tiedän, että rakastan, mutta toisaalta miettii nyt sitä, että pitäisikö vaan lähteä ja elää yksin ja saada itsensä jotenkin kuntoon ja toivoa miehelle ihmistä joka ei ole tämmönen...
Kiinnostaisi vaan, että onko joku lähtenyt suhteesta tai avioliitosta ajatellen sen toisen parasta...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sanoisin että sinun kanssasi ei pitäisi olla YHDENKÄÄN miehen. Tuonlainen käytös on uskomattoman väärin toista ihmistä kohtaan. Ota vastuu teoistasi äläkä pistä niitä "huonon itsetunnon" piikkiin. Ihan naurettavaa, että syytät pettämisestä jopa kotiolojasi.
SINÄ teet ne asiat. Itse sanoisin että olet vain moraalisesti vajavainen ihminen, jonka pitäisi elää yksin tai mennä vuosiksi hoitoon. Tuota ennen olet vain haitaksi kaikille miehille jotka sinuun saattavat ihastua. Valitettavasti luulen, että seuraavakin miehesi tulee olemaan petetty, kun en usko sinun ikinä pääsevän eroon tuosta typeryydestä.
johan oli ihmeellistä luettavaa tuo alkuperäisen teksti...katsoppa kuule peiliin ja tunnusta tekosi yhtään itseäsi puolustelematta tai etsimättä syytä mistään muualta kuin itsestäsi...eroa ja päästä mies löytämään nainen joka osaa rakastaa muutakin kuin itseään...sen jälkeen erakoidu.
No sitähän minä olen tässä miettinytkin... Haluaisin vaan, että mieskin sen ymmärtää...Ja tekoni olen tunnustanut mitään puolusteluja kertomatta ja luultavasti kärsin enemmän kuin hän, niin paljon, että olen valmis lähtemään jotta hän olisi onnellinen...Ja ehkäpä hän sen pian kuulee muualtakin ja että olisi parempi ilman minua, kun menemme asioista yhdessäkin keskustelemaan ja olen pyytänyt häntä menemään ihan yksikseenkin juttelemaan ammattilaiselle joka voisi samat asiat sanoa...
Älä viiti olla mikään marttyyri. Kieriskelet itsesäälissä.. "Ja tekoni olen tunnustanut mitään puolusteluja kertomatta ja luultavasti kärsin enemmän kuin hän, niin paljon, että olen valmis lähtemään jotta hän olisi onnellinen."
Ei hyvänen aika.... Mitä sen miehen pitäisi ymmärtää? Että sinä et voi pitää jalkojasi kiinni silloin, kun elämä stressaa? Että pysatyt ajatella vain itseäsi? Ettet jostain syystä enää välitä hänestä kun tietyt asiat tapahtuvat elämässäsi ja tapahtumien jälkeen taas välität? Älä viitsi. Luulen, että olet manipuloija, joka rakastaa vain itseään, eikä täälläkää kirjoita kuin omalle näkemykselleen tukea hakien.