Eikö olekin niin, että alussa pettäminen tuntuu ihan käsittämättömän pahalta, mutta ajan kanssa moraali höltyy, valehtelu alkaa sujua eikä mikään enää oikein tunnu miltään? Kynnys madaltuu, mitä useammin hairahtuu.
Vaarallista leikkiä. Kohta ei enää tunnista itseään tai ainakin huomaan todella muuttuneensa ihmisenä (tai ehkä "löytänyt" itsensä pahassa mielessä).
Vaarallista leikkiä. Kohta ei enää tunnista itseään tai ainakin huomaan todella muuttuneensa ihmisenä (tai ehkä "löytänyt" itsensä pahassa mielessä).
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä. Pettämisen seurauksia myös ajattelee vähemmän mitä enemmän aikaa kuluu (tietenkin välillä on niitä hetkiä jolloin todellisuus iskee päin kasvoja ja tajuaa mitä on tekemässä). Pettämisestä on tullut yksi normaali osa elämää, eikä sitä enää osaa pitää niin kauheana ja ennenkuulumattomana kuin alussa. Ehkä se on jotain moraalin kovettamista tai höllentämistä. Tulee jopa seliteltyä itselle syitä pettämisen puolesta. Valehtelukin tulee aivan rutiinilla. Myös aloite pettämiseen tulee tehtyä paljon helpommin kuin ennen. Aluksi sitä edes vähän vastusteli rakastajattaren seurassa ja yritti olla ihmisiksi, ja joskus jopa päättikin olla pettämättä sillä kertaa. Nykyään sitä melkein tietää mitä tuleman pitää kun häntä tapaa. Kauhea ihminen minusta on tullut, ei uskoisi päällepäin.
Skottihameestakin voi tulla pettäjä vai?