Exmiehen käytös

mietityttää. Hän ei ole antanut osoitettaan aikuisille lapsillemme, ei soita heille, viestittelee hyvin harvoin heidän kanssaan. Lapsenlapset kyselevät milloin isoisä tulee takaisin "kotiin" ja milloin he voivat käydä kylässä luonaan?
Niinä harvoina kertoina kun hän on tavannut lapsiamme ja lapsenlapsiamme eromme jälkeen (5 vuotta sitten) aina tapaamiset ovat olleet hänen ehdoillaan. Sanonko lapsenlapsilleme että unohtavat isoisänsä? Lapsenlapset ovat vielä siinä iässä että eivät ymmärrä tällaista käytöstä.
10591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

ei pidä meilläkään lastemme isä juurikaan yhteyttä lapsiimme,neljä, joista kaksi jo aikuista, ainoastaan aikuiseen poikaan jonkinlaiset välit, isällä alko-ongelma joka osaltaan vaikuttanee, mutta itselleenpähän vahinkoa tekee kun vieraannuttaa lapsensa omalla käytöksellään.

Äänestä

Eipä taida sulle exäsi käytös kuulua lainkaan.
Mikäs se sinä oot tuollaisia lapsosille kertomaan, että unohtaisivat isoisänsä??
Isoisä pitää yhteyttä heihin tasan tarkkaan niin paljon kuin ITSE haluaa, ei kuulu sulle!
Hanki OMA elämä ja jätä ex rauhaan!!

Äänestä
  • pysyköön ex eukko ja kakarat kaukana miusta en välitä,aina ovat rahaa pyytämässä ja valittamassa. Toivottavasti unohtaisivat minut, sa****an luuserit ja verenimiät.
    Mulla uusi parempi elämä ja vanha takana.

    Äänestä

  • äijä... kirjoitti:

    pysyköön ex eukko ja kakarat kaukana miusta en välitä,aina ovat rahaa pyytämässä ja valittamassa. Toivottavasti unohtaisivat minut, sa****an luuserit ja verenimiät.
    Mulla uusi parempi elämä ja vanha takana.

    Annas ajan kulua. Tulet kaipaamaan lapsiasi. Siltojen uudelleen rakentaminen ei olekaan niin helppoa. On suuri vahinko katkaista välit tai pitää etäisyyttä lapsiin ja lastenlapsiin. ja se vahinko on suurin juuri sinulle. Menetät jotain ainutlaatuista elämässäsi.

    Äänestä

  • tuntuu tuolta kirjoitti:

    Annas ajan kulua. Tulet kaipaamaan lapsiasi. Siltojen uudelleen rakentaminen ei olekaan niin helppoa. On suuri vahinko katkaista välit tai pitää etäisyyttä lapsiin ja lastenlapsiin. ja se vahinko on suurin juuri sinulle. Menetät jotain ainutlaatuista elämässäsi.

    Minun ex katosi lapsen elämästä hänen oltuaan 3 vuotias.
    Poika löysi hänet "naamakirjasta" nyt aikuisena ja ovat välejä lämmitelleet ja tekemisissä nyt keskenään jonkin verran. Vihamielisyyttä ei ole pojankaan puolelta, miksi pitäisi olla?
    Ei varmaan olis tämmöinen onnistunut, jos olisin katkeruudella pojan käännyttänyt isäänsä vastaan pienenä, mutta en koskaan alentunut sellaiseen.
    Poika voi joskus tarvita isäänsäkkin, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
    Omia katkeruuksiaan ei kannata siirtää lapsille, eikä lapsenlapsille, ottavat yhteyttä kun itse haluavat..

    Äänestä

Mielestäni eron jälkeen toisen osapuolen tekemisistä murehtimen on täysin turhaa ja vie vain energiaa. Jos isoisä ei pidä lapsiinsa tai lapsenlapsiinsa yhteyttä, se on hänen oma asiansa. On minustakin surullista, kun eksäni ei halua tavata lapsiaan. Olen päättänyt, etten enää oman erokriisini lisäksi ala eksääni puolustamaan tai hänen "isyyttään tukemaan", koska voimani eivät yksinkertaisesti riitä. Pyydän lapsia keskustelemaan isänsä kanssa. Jos se ei auta, mitä minä oikeastaan voin asialle tehdä? Käsittääkseni ei ole olemassa mitään pakkokeinoja saada ihmisiä kiinnostumaan jälkikasvustaan. Yritän tehdä lasteni elämän mahdollisimman hyväksi niissä puitteissa, mitkä on annettu. Isää tarvittaisiin ehdottomasti, mutta ei pakolla.

Äänestä

Sanoisin nyt, että älä sinä sano mitään lapsenlapsille. Anna lasten vanhempien hoitaa ne keskustelut. Lapsen vanhemmat ovat nyt paremmat keskustelijat asiasta, jos oikeasti tarvitsee, sen sijaan että "isovanhemman ex-puoliso" olisi kertoja. Ja unohtaa ei tarvitse käskeä. Koska miksi sitä käskeä toista unohtamaan toinen ihminen, varsinkin kun ihmiset eivät toisiaan käskemällä unohda. Sen sijaan voi kyselyyn vanhemmat vastata, että isoisä ei ole tulossa isoäidin luo. Ja että eivät oikein itsekään tiedä, miksi isoisän luona ei voida useammin käydä. Koska ettehän te tiedäkään.

Todella omituinen ja surullinen tilanne. :(

Äänestä

Olet varmaan jo pilannut lasten ja isänsä välit tuolla katkeruudellasi, joten eivät viitsi lapsetkaan isäänsä enempi tavoitella.
Ajattelitko nyt laajentaa ilkeyttäsi ja pilata lastenlastenkin välit pappaansa, että oikein voisit myrkkyäsi levittää?
Onko tullut mieleesi, että pappa voi oikeasti piiloitellakkin sinun takiasi, ei jaksa sitä ääretöntä ilkeyttäsi katsella ja kuunnella? Onko niin, että oikeasti se oletkin sinä, joka haluaisit exäsi asioista olla selvillä, vaikka sitten viattomien lastenlasten varjolla?

Äänestä

Hän ei halua olla tekemisissä lasten tai lasten lasten kanssa. Tämähän on täysin päivän selvää.

Se että on isä ei takaa että lapsia kohtaan on tunnetta. Ja kyllä lapsille on hyvä olla rehellinen. Isoisä ei tunne tarvetta olla yhteydessä eikä se ainakaan ex:n asia ole pohtia miksi.

Hänellä on omat syynsä ja ne näköjään riittävät hänelle jos kerran toimii noin.

Ja elämä ei todellakaan ole reilua tai edes mukavaa kaikilta osin.

Ratkaisu on sinun ex:n oma eikä muiden mielipiteillä ole siihen vaikutusta - hän toimii niin kuin haluaa välittämättä miltä toisista tuntuu - ihmiset ovat joskus sellaisia,

Äänestä
  • Minä en ainakaan pidä pahemmin perillisiin yhteyttä, kun tiedän ex muijani niin kieroksi ämmäksi, että on mustamaalannut ja valehdellut minusta niin paljon asioita, missä ei oo mitään perää.
    Joskus soittelen kuitenkin lapsille, mutta oon vannottanut, ettei saa niistäkään puheluista mitään exälle kertoa, koska kaikki tiedetään, mikä ruljanssi siitä taas syntyisi!
    Elän uuden, rakkaan kumppanini kanssa ja elämä on nyt kerrankin hyvää ja antoisaa, aivan muuta, kuin mitä se oli sen ex-hirviön kanssa, enkä kaipaa hänen läsnäoloaan elämääni koskaan enään.
    Selitän vielä joskus lapsenlapsilleni, että mummo oli niin kauhee ihminen, että papan oli parempi pysyä poissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Exvaimon huolet kirjoitti:

mietityttää. Hän ei ole antanut osoitettaan aikuisille lapsillemme, ei soita heille, viestittelee hyvin harvoin heidän kanssaan. Lapsenlapset kyselevät milloin isoisä tulee takaisin "kotiin" ja milloin he voivat käydä kylässä luonaan?
Niinä harvoina kertoina kun hän on tavannut lapsiamme ja lapsenlapsiamme eromme jälkeen (5 vuotta sitten) aina tapaamiset ovat olleet hänen ehdoillaan. Sanonko lapsenlapsilleme että unohtavat isoisänsä? Lapsenlapset ovat vielä siinä iässä että eivät ymmärrä tällaista käytöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu