Minua on alkanut häiritä, kun tälläkin palstalla tekosyynä eroamattomuuteen käytetään syynä lapsia. Pettäjät tuntuvat aina selittävän eroamattomuuttaan lapsilla ja toiset naiset sekä miehet uskovat nämä selitykset. Miksi ihmeessä? Mitä pysyviä vaikutuksia lapseen on sillä, että avioero tulee?
Käsittääkseni avioeroja tapahtuu nykyään jo melko paljon ja lapsia, jotka sen ovat läpi käyneet lienee jo niin reilusti, etteivät he ole mitenkään kummajaisia. Lapsellehan voi olla jopa hyvä nähdä, että suhde ei ole mikään loukku, jossa on pakko olla.
En tiedä antaako sekään lapselle hyvää mallia rakkaudesta, jos isi ja äiti eivät juuri koskaan halaile tai muutenkaan vaikuta rakastuneelta. Sen sijaan toisella on salaisia menoja jonnekin. Luulisi ennemminkin, että tällaisten perheiden lapsista tulisi kieroutuneita. Eiväthän he nää rakkautta missään. Pelkkää tylsistymistä.
Kysyisinkin nyt teiltä, jotka pysytte suhteessanne "lasten takia", että mitä tuo "lasten takia" tarkoittaa? Myös muut voivat tottakai kertoa mielipiteitään :)
Käsittääkseni avioeroja tapahtuu nykyään jo melko paljon ja lapsia, jotka sen ovat läpi käyneet lienee jo niin reilusti, etteivät he ole mitenkään kummajaisia. Lapsellehan voi olla jopa hyvä nähdä, että suhde ei ole mikään loukku, jossa on pakko olla.
En tiedä antaako sekään lapselle hyvää mallia rakkaudesta, jos isi ja äiti eivät juuri koskaan halaile tai muutenkaan vaikuta rakastuneelta. Sen sijaan toisella on salaisia menoja jonnekin. Luulisi ennemminkin, että tällaisten perheiden lapsista tulisi kieroutuneita. Eiväthän he nää rakkautta missään. Pelkkää tylsistymistä.
Kysyisinkin nyt teiltä, jotka pysytte suhteessanne "lasten takia", että mitä tuo "lasten takia" tarkoittaa? Myös muut voivat tottakai kertoa mielipiteitään :)
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ensimmäinen järki kirjoitus tällä palstalla!
Nimenomaan rakkaudeton koti on kuin tyhjä tynnyri ja ei mitään anna muutakuin tyhjää lapsillekin.
Ei tosiaankaan ole mallina edes mainitsemisen arvoinen suhde jossa äiti ja isä vain mulkoilevat toisiaan ruokapöydän ääressä.
En edes usko niihin selityksiin joissa vedotaan lasten olevan syynä enintään ns. hyvä selitys ja tekosyy
kun ihminen ei uskalla ottaa vastuuta yksin. Raha ja elintaso putoaa aina molemmilla erossa ainakin hetkeksi ja se on vahvin ja menee lastenkin edelle tässä kamppailussa.
Se ettei toista rakasta ei pakota mulkoilemaan toista tai olemaan muutenkaan vihamielinen, voi käyttäytyä ihan normaalin ihmisen tavoin. Eihän sitä työkaveriakaan rakasta tai edes pidä mutta käyttäytyä voi kuitenkin ihan asiallisesti. Avioliitto voi olla ihan toimiva jos toiseen osaa asenoitua kuten kämppikseen - ilman suuria tunteita tai odotuksia. Homma toimii jos MOLEMMILTA on tuntee todellakin kuolleet ja päätös yhdessä asumisesta on yhteinen ja pelisäänöt on selvät MOLEMMILLE - ja mitään mustasukkaisuutta ei esiinny.
Kakarat jotka ovat aviossa eivät tätä vain voi ymmärtää - kun kuvittelevat että parisuhde = avioliitto. Hyvä avioliitto sisältää parisuhteen mutta kaikki avioliitot eivät todellakaan sisällä parisuhdetta vaan ovat enemmänkin kämppis / ystävyyssuhteita.
Rakkautta voi molemmat vanhemmat osoittaa lapselle vaikka eivät sitä toista rakastaisikaan. Mutta käytöstapoja ja omaalla lailla toisen kunnioitusta se kuitenkin vaatii.
on niin vaikeaa ymmärtää? Tai no, kaipa eri ihmiset ymmärtävät tuonkin eri tavalla, mutta itsellä selitys on hyvin yksinkertainen: haluan olla osa lasteni jokapäiväistä elämää niin kauan kuin he minua tarvitsevat. Jos eroaisin, en voisi nähdä heitä joka päivä, koska lapset jäisivät erossa äidilleen. Miksikö? Yksinkertaisesti, koska työni luonne on sellainen, että äitinsä "kahdeksasta neljään"-työ sopii paremmin lasten elämään. En halua olla isä vain viikonloppuisin, vaan haluan elää yhteisessä kodissa lapsien kanssa. Lasteni äitiä arvostan äitinä paljon, ikävää vain, että vuodet ovat vieneet meidät niin kauas toisistamme.
Niin. Tässähän siis on kysymys siitä, ettet voi itsesi takia erota. Syys ei siis ole lapsissa.
minä jotain muuta? Kyllä, itseniKÄÄN takia en voi ts en halua erota. Haluan, että lapseni saavat kasvaa kahden vanhemman kanssa. On heidän etunsa, että kun äiti on esim harrastuksissaan, heitä ei heitellä sinne ja tänne, vaan he ovat minun seurassani paikassa, jota kutsutaan kodiksi. Kun minä taas olen työn vuoksi matkoilla, he ovat turvallisesti äitinsä kanssa kotona. Vaimoni kanssa olemme tilanteestamme puhuneet eli tietoisuus tunteiden jäähtymisestä on molemminpuolista. Hän on sitä mieltä, että ollaan yhdessä, kun arki sujuu kitkattomasti eikä riitoja ole. Ehkä hän aavistaa "jotain", en tiedä. Ei ainakaan ole halunnut asiasta kysyä.
Niin... No, voisinhan minä tietysti lopettaa selittelyn ja hakea sitä eroa... Elää kuin "sika vatukossa", viis veisata lapsistani ja omistaa kaiken vapaa-aikani salarakkaalle, kunhan elarit maksaisin. Sekö olisi sinun mielestäsi sitten parempi kuin tämä nykyinen tilanne?
Ei. En itse asiassa tiedä, mikä olisi lastesi kannalta paras ratkaisu.
mutta joo, itse asiassa sinunkin viestisi laajensi ymmärrystäni asioihin. Lapset voivat olla se tärkein syy, minkä takia ollaan yhdessä, mutta ei suinkaan ainoa. Kuten itse sanoit.
Etkö sitten haluaisi olla salarakkaasi kanssa ihan julkisesti yhdessä? Tämähän ei kuitenkaan tarkoita suoranaisesti sitä, että omistaisit hänelle aivan kaiken vapaa-ajastasi.
jos yhteiselämä vaimon kanssa olisi täysin ylivoimaisen sietämätöntä, se heijastuisi lapsiinkin ja siten olisi kaiketi viisainta erota. Mutta kuten sanoin, vaimon kanssa ollaan lapsiimme sitouduttu "tiimi" eikä sitä ole tähän meneessä ollut syytä alkaa rikkomaan.
Jälkimmäiseen kysymykseesi vastaisin, että en tiedä. Itseasiassa en ole päästäynyt ajatusta isommin "jylläämään" mielessäni. Alaston totuus on se, että olen jonkin verran rakastunut tähän naiseen ja elämä olisi todella tyhjää ilman häntä. Fyysisesti yhteinen aikamme on rajallista, vaikka muutoin yhteyttä pidämmekin jatkuvasti eri tavoin. Nainen on itse eronnut jokunen aika sitten ja sanonut, että sen verran rankka kokemus oli käydä avioliiton karikolla, ettei isoa intoa uuteen 24/7-parisuhteeseen ainakaan nyt ole, vaikka paljon tunteekin minua kohtaan.
Aika näyttää, miten tässä käy. Ehkä salarakkaani kyllästyy minun "rajalliseen huomiooni" ja haluaa enemmän ja jättää minut? Ehkä jatketaan näin? Ehkä vaimoni kyllästyy intohimottomaan liittoon ja lemppaa minut? Ehkä kasvatetaan lapset aikuisiksi ja erotaan sitten? Mene ja tiedä.
Oletko nyt ihan rehellinen itsellesi? Onko syy siihen että et eroa ja mene salarakkaasi luokse todellisuudessa se, että pelkäät tuolle uudelle suhteelle käyvän samalla tavalla kuin vanhallekin, kun arki astuu kuvioihin. Sanoohan se vanha sanontakin, ettei vaihtamalla välttämättä parane kuin vähäksi aikaa. Salasuhde ja satunnaiset tapaamiset ovat kuitenkin ihan eri asia kuin yhdessä jaettu arki. Ja tuollainen pelko olisi kyllä ihan aiheellinenkin, koska kyllähän monesti käy niin, että avioeroa myöhemmin kadutaan kun huomataan, ettei se uusi suhde ollutkaan niin ihana kun alussa kuviteltiin.
Ymmärrän, että haluat lastesi parasta. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että vaikka sinä ja vaimosi ette eroaisi, niin jos salasuhteesi paljastuisi, niin se vaikuttaisi negatiivisesti koko suhteeseenne ja heijastuisi myös lapsiin. Entä miten sinä reagoisit, jos vaimosi olisi sinulle uskoton?
Sanot, ettei vaimosi ja sinun välillä ole enää intohimoa. Oletko rehellisesti miettinyt, että mistä se johtuu? Oletko myös itse katsonut itseäsi peiliin ja pohtinut, että olisitko voinut tehdä jotakin toisin, ettei tilanne olisi mennyt tähän? Usein ihmisillä on ikävä tapa syyttää tilanteesta vain vastapuolta ja olla samalla hyvin sokea omille virheilleen.
Salasuhteet vievät hyvin usein ylimääräistä aikaa ja energiaa. Kerran eräs terapeutti sanoi: Jos ihmiset laittaisivat kaiken sen energian mitä laittavat salasuhteisiinsa, avioliittonsa korjaamiseen ja ylläpitämiseen, ei salasuhteita tarvittaisi. Mutta salasuhde on usein se helppo tie, koska avioliiton onnellisuus vaatii vaivannäköä. Myös itseltä, ei vain kumppanilta.
Ei lapset edes kiinitä huomiota siihen vanhempien väliseen seksiin. Jos vanhemmat osaavat käyttäytyä normaalisti vaikka eivät lääppisi toisiaan tai näyttäisi rakastuneilta niin ihan normaali lapsuus on mahdollista.
Itse en muista mitään suurta rakkautta esim isovanhempien välillä näkyneen eikä sitä lapsena huomannut myöskään vanempien välillä. Nolompaa oli olla kavereilla jossa heidän vanhemmat lääppivät toisia lasten nähden ( ja heidän kavereiden) En edes halua tietää onko omien vanhempien välillä vielä säpinää vällyjen välissä saati sitten niiden isovanhempien.
Fiskut vahemmat hotavat sen seksin niin ettei se näy lapsille mitenkään.
Se jos aikuiset eivät osaa elää normaalisti vaan riitelevät jatkuvasti niin se varmaan on iso trauma lapselle, joten eiköhän kysymys ole se kuinka aikusmaisesti aikuiset osaavat käyttäytyä. Olipa he sitten rakastuneita tai ei.
rakkaus on siis seksiä ja lääppimistä?
Et ilmeisesti todellakaan ole nähny lapsuudenkodissasi aitoa rakkautta.
Miten se sitten esiintyy, sillä meillä ei riidelty joskaan ei myöskään pussattu. Molemmat puhuivat ihan normaalisti toisilleen mutta mitään suuria tunteita ei kuitenkaan näkynnyt. Ei mitään rakkauden lurituksia, ei kultaseni, ei rakkaani ym paskaa viljelty. Mutta ei myöskään teatteerillista mustasukkaisuutta, vaikka molemmilla oli ne omat harrastukset ym.
Hirveämäää oli käydä kavereilla joiden vahemmat olivat välillä kuin iilimadot toisensa kaulassa ja seuraavalla kerralla karjuivat kun heikkopäiset toisilleen ja mitä helvetin moisia mustasukkaisuuskohtauksia oli moni todistamassa. Kuten kaveri sanoi hän toivoo että heilläkin olisi normaalit vanhemmat, mutta ovat kun vuoristorata ja lujaa menee. Kaveri usein karkaa meille kun kotona on taas teatteriesitys menossa suuntaa tai toiseen. Milloin julistetaan suurta rakkautta ja seuraavassa hetkessä sitä vihaa. Käytöstapoja kummallakaan ei todellakaan ole ovat kun murkkuikäiset kesken kasvuiset teinit.
Joten kerrohan miten tämä rakkaus sitten näkyy normaalissa elämässä? Huomaathan että minulle normaaliin käytökseen kuuluu kauniit käytöstavat kuten ihmiselle puhuminen ja käyttäytymien toista kohtaa eikä sillä sitten rakkauden kanssa ole mitään tekemistä vaan kyse on puhtaasti käytöksestä.
Sul on ainakin onnistunut nimimerkki. Viestis sen mukanen.
sitten perustelet tämän to-del-la fiksun kommenttisi?
Lapsi todennäköisesti aina toivoo että vanhemmat eivät eroaisi. Se on lapsen suurin pelko.
Vaikka vanhemmat eivät halaisi toisiaan ja ilmapiiri heidän välillänsä olisi kylmä niin lapsi haluaa silti että vanhemmat ovat yhdessä. Uskon että vain jos suhteessa on viinaa, paljon riitaa tai väkivaltaa voi lapsi toivoa itse vanhempiensa eroa mutta nykyään erotaan jo pelkästä kyllästymisestä.
On totta että jos lapsi ei näe rakautta vanhempiensa välillä sen mallin hän siitä saa mutta näkeekö hän rakkautta siinäkään kohtaa jos ero tulee? Usein toinen vanhemmista jää ilman uutta parisuhdetta. Toinen ehkä löytää vielä rakkauden uudesta kumppanista? Ehkä ja ehkä ei? Myös se että jompikumpi vanhemmista roudaa kotiinsa eron jälkeen monia uusia ehdokkaita voisi olla huolestuttavaa. Myös se että lapsi joutuu erossa kokemaan jommankumman romahtamisen ja masennuksen on todennäköistä.
Nämä asiat voi lapsi joutua kokemaan sekä vanhempien erossa mutta myös jos vanhemmat ovat yhdessä ja toinen heistä on ahdistunut siinä suhteessa. Eli valintoja tekevät itse aikuiset ja ei voi kun toivoa että valinta olisi lapselle se parempi vaihtoehto. Olisipa kristallipallo mistä katsoa tulevaisuuteen.
Olen eronnut kolmen lapsen äiti ja olen löytänyt uuden suhteen mutta silti koen että ero oli lapsille valtava tragedia jota ilman olisi suonut heidän kasvaa. Lapset olivat silloin 7,9 ja 11 kun erosimme heidän isän kanssa. Nyt he ovat 16, 18 ja 20 ja jokaiseen ero on jälkensä jättänyt. Olin aika voimaton eron jälkeen ja kykenemätön huolehtimaan lapsista niin hyvin kun olisi pitänyt. Ihania heistä silti on kasvanut ja yritän antaa itselleni anteeksi.
Hyvä vastaus! Ja ennen kaikkea ihmiseltä, joka voi puhua kokemuksesta.
Mielestäni et ole tehnyt mitään, minkä takia olisi syytä antaa itselleen anteeksi.
Sinänsä olen ehkä vähän eri mieltä tuosta "lapsi ei koskaan toivo vanhempiensa eroa". Tai siis olen samaa mieltä väitteestä, mutta mielestäni se, että lapsi ei eroa toivo, ei vielä tarkoita, että ero olisi suoranaisesti vahingoittava asia. Kuitenkin hyvin perusteltu, miksi se potentiaalisesti on paha asia.
Kuitenkin, jos mietin kavereitani, jotka olen tuntenut lapsesta asti, niin ongelmia ovat kokeneet sekä eronneiden että eroamattomien lapset. En voi allekirjoittaa väitettä, että eronneiden lapset enemmän.
jälkensä jättää myös tunteettomuus ja riitely. Tavaroiden paiskominen ja riitely.
Itse olen eroperheestä ja nyt jo 40v silti muistan kun vanhemmat erosivat koska olin 14vuotias siiihen aikaan.
Edelleen meillä oli isä jokapäivä mukana meidän elämässä koska riidat vanhempien välillä loppui siihen eroon.
Asuttiin veljieni kanssa virallisesti äidin luona ja kuitenkin jokapäivä nähtiin isä joka asui 200m päässä ja yövyttiin miten millonkin kumman luona sopi päivän ja harrastusten vuoksi rytmiin.
Että ei se isä mihinkää'n hävinnyt vaikka vanhemmat erosivat. Jouölujakin toisinaan oltiin kokopoppoo yhdessä siis minä uskon ettei meille minulle ja 3 veljelleni aiheuttanut ainakaan mitään pahaa vanhempien ero.
Elämä jättää aina jälkensä kukaan ei voi niin pumpulissa elää ettei tulisi kolhuja jossakin vaiheessa.
Komppaan aloittajaa täysin se lasten vuoksi juttu on tekosyy!
Eniten mua nyppii se et mutsi ja faija välillä on nii kiinni pusi psui ja väliilä tavarat lentää ja karjuu toisille kun heikkopäiset. Vittu erois sit jos välillä pinna on noin kireellä. Vittu mitä teatterii.
Mutsi vetää herneen nenää ja on kun pirttihirmu, kyttää ja kyylää faijaa. Mut se onkin sairas kun on mustis ihan himmeistä jutuista. Vittu jos rakkaus on tommoista paskaa niin kuka sitä kaipaa.
Ja se että ne ei yhtään mieti kun rynkyttää ja nylkyttää vaikka meikäläiset on hereillä. mutta mulla onkin vitun huonot kotiolot, kadehdin kavereita joilla on aikuiset vanhemmat.
15 vee tekee uskottomuuspalstalla????????
Vittu etkö osaa lukee vittu. Tottakai vastailee vitun viesteihin vittu. Vittu mikä spede!
esimerkki foorumin tasosta. Sääli..
joille mennäkseen pitäisi olla 18 v - ja silti mennään. Tämä ei ole sellainen palsta, joten mikä on ongelmasi?
Lukekaapa tältä palstalta aloitus, jossa puhuttiin vanhmmista ja heidän pettämisestään alkaneesta pahoinvoimnnista lapsilla.... Karua testiä mutta varmasti totta.
Periaatteessa lasten etu on hyvä syy olla eroamatta. Varmasti on totta, että lapselle vanhempien ero on aina kova paikka, vaikka avioliitto ei niin onnellinen olisikaan. Lukuunottamatta ehkä vakavia alkoholi-ja väkivaltaperheitä. Mutta jos hieman syvällisemmin ajatellaan, niin jos vanhemmat vakavissaan ajattelisivat lastensa etua, he eivät ylipäätään lähtisi pettämisen tielle. Vaikka avioeroa ei tulisikaan, niin paljastunut pettäminen aiheuttaa avioliitolle niin suuren kriisin, että se väkisinkin heijastuu myös lapsiin. Lapsi vaistoaa kyllä, että vanhempien välillä on jotain pielessä ja kärsii siitä. Ja jos lapselle selviää jollain tavalla, että toinen vanhemmista on pettänyt toista, hänen kunnioituksensa pettänyttä vanhempaa kohtaan kärsii kolauksen ja hänen voi olla myös aikuisena vaikea luottaa enää kehenkään. Vanhemmat voivat niin monella tavalla tuhota lapsensa elämän omassa itsekkyydessään.
On myös toinenkin syy, miksi salasuhteiden harrastajat eivät eroa puolisostaan. Sitä syytä vain aniharvoin uskalletaan ääneen tunnustaa. Moni salasuhteita harrastava hakee syrjähypyistään nimenomaan jännitystä ja vaihtelua normaaliin arkipäivään. Useilla ihmisillä on nykyään heikko arjensietämisen kyky. Jotkut hakevat jännitystä elämäänsä benjihypyistä, toiset syrjähypyistä. Mutta jos pettäjä eroaa puolisostaan ja menee yhteen salarakkaansa kanssa, niin melko pian yhdessä eletty arki saa jännityksen hiipumaan ja sitten pian tarvitaan jo uusi salarakas sitä seikkailua tuomaan. Toisin sanoen vaihtamalla ei parane, paitsi tilapäisesti. Moni pettäjä kyllä pohjimmiltaan tajuaa tämän eikä siksi eroa.
Ihan hyvä pointti. Jos lapsia olisi alusta asti ajateltu, niin tuskinpa tosiaan mihinkään salasuhteeseen olisi edes ruvettu. Se on kuitenkin enemmän tai vähemmän jälkiviisautta.
Ihmettelen juuri tuota, että miksei voida myöntää sitä, että se salasuhde on vain niin jännä, että se pitääkin pitää salaisuutena. Miksi perusteluun käytetään lapsia? Että saattaisiin itsestään tehtyä joku marttyyri?
Kommunikointi on vaikea laji. Jos varattu sanoo salarakkaalleen, että hän ei halua jättää puolisoaan esimerkiksi lasten takia, sen voi tulkita monin tavoin. Salarakas voi käsittää sen niin, että hän kyllä varatun suuri rakkaus, mutta vain lapset pitävät toisen perheensä luona. Varattu taas voi tarkoittaa, että lapset ovat yksi hyvä syy jatkaa liittoa, mutta salasuhteeseenkin on omat syynsä esimerkiksi kipinän puuttuminen seksielämästä.
Asiat ovat harvoin mustavalkoisia. Monet ajautuvat salasuhteeseen, ei siihen välttämättä hakeuduta. Elämässä on isoja ja tärkeitä asioita kuten lapset. Toisaalta on kivoja ja vähemmän tärkeitä asioita kuten salasuhde. Vaikka varattu soittaisi joka päivä salarakkaalleen, se ei tarkoita, että hän olisi vaihtamassa puolisoa tai että kyseessä olisi vuosisadan rakkaustarina. Salarakas on tärkeä nimenomaan omassa roolissaan. Kotielämä ei välttämättä ole täysin rakkaudetonta tai helvettiä, vaikka toisella olisikin salasuhde. Tämän takia kai monelle petetylle puolison salasuhdekin tulee joskus täytenä yllätyksenä. Kotielämä saattaa toimia ihan hyvin, vaikka toinen on uskoton. Myöskään pettäjä ei välttämättä leikkiin ryhtyessään edes mieti avioeroa vaihtoehtona, hän vain täydentää elämäänsä uskottomuudellaan.
Minusta on erittäin kunnioitettavaa, että ihmiset asettavat lasten elämän etusijalle päätöksiä tehdessään. Vaikka salasuhteen aloittaminen on jo selvä riski perhe-elämälle, myös avioero jättää aina jälkensä lapsiin. Monet naiset tippuvat suorastaan köyhyysloukkuun avioeron seurauksena ja sekin vaikuttaa lasten elämään. Isät taas tietävät, että he ovat Suomessa heikolla huoltajuudesta päätettäessä. Ja lisäriidat ja -ongelmat eivät ainakaan lasten elämää paranna.
Salarakas tietää leikkiin ryhtyessään oman roolinsa, siihen on tyytyminen.
Ihan totta. Salarakkaalle syy voidaan sanoa myös siksi, ettei kehdata sanoa oikeata syytä. Enkä minä moralisoi salasuhteessa eläviä... tai siis ehkä moralisoin, mutten tietoisesti eikä se ole päätarkoitukseni. Jos rupeaa salasuhteeseen, niin se on jokaisen henkilökohtainen päätös. Ihmettelen vain, miksi esimerkiksi tällä palstalla vedetään tuo "lapsi-kortti" esiin eikä edes anonyymina voida tunnustaa, että suhteessa eletään itsensä takia eivätkä lapset siihen liity.
"Minusta on erittäin kunnioitettavaa, että ihmiset asettavat lasten elämän etusijalle päätöksiä tehdessään."
Tätä jäin vähän miettimään. Jos sanoo, ettei jätä vaimoaan lapsien takia, niin laittaako silloin lapset etusijalle? Sehän on pelkkää puhetta.
Myös lapsen etu on hyvä syy erota.
olkaa avoimia onko se eroamattomuutenne lapsen etu vai ajatteletteko itsekkäästi itseänne siis MINÄ haluan olla lapsen elämässä koko sen ajan kun hän on ala-ikäinen.
Se ei välttämättä ole lapsene etu!
Olette tyrkyllä ja käytettävissä silloinkin kun on se telkkarin katselu hetki ja lapsi on vain tiellä.
Siis yhtä paljon olette käytettävissä kun jos olette vaikka 100m päässä ja lapsi tulee koputtamaan oveen. Sekin on tosiasia ettei parane vaihtamattakaan!
rohkeuden puutteesta kärsivät ovat niitä, jotka käyttävät lapsia tekosyynä siihen että eivät voi erota. Loppujen lopuksi kyseessä on AINA ihmisen itsekkyys. Taustalla on siis se, että itsestä ei ole tekemään rohkeaa päätöstä ottaa reilusti oma elämä haltuunsa vaan aletaan pitää salarakkaita jotta se puoliso tekisi päätöksen (ero) munattoman ihmisen puolesta..
Huom, oman elämän haltuunotto on myös sitä, että tiedostaa tehneensä päätöksen sitoutua puolisoonsa ja yhteiseen elämään, se on sitä, että jos ei ole onnellinen niin parisuhteen rajoissa etsii sen onnellisuuden omasta suhteesta tai rikastuttamalla omaa elämäänsä jotenkin muuten kuin salasuhteilla. Se on myös sitä, että jos ei ole onnellinen niin on tarpeeksi rohkea lähteäkseen suhteesta jos kerran apukeinot käytettyään parannusta ei tapahdu.
Ihmisten pitäisi ylipäätään ensin olla koenaimisissa ja perheessä, jotta tietävät mitä se arki ja vanheneminen yhdessä todella tarkoittaa!! Ei se ole sitä, että kun vaimo alkaa rupsahtaa tai miehelle tulee kiloja lisää niin heti ensimmäisenä haetaan salarakas. Toisaalta myös pitää tietää, että jos suhteessa ei saa sitä kunnioitusta ja arvostusta, ihailua mitä kaipaa, niin ensimmäinen reaktio pitäisi olla kertoa siitä omalle puolisolle eikä hankkia salarakas, joka kuuntelee ja ihailee kun ei tiedä sinusta yhtään mitään!!! Kertokaahan nyt sitten te lapselliset tyytymättömät, että miten teidän henkinen lähtönne ja ehkä fyysinenkin avioliitosta palvelisi millään tavalla lastenne hyvinvointia? Miten se antaisi lapsillenne oikean, terveen kuvan siitä, miten parisuhteessa ollaan ja miten perheestä (lapsista, vaimosta, aviomiehestä) pidetään huolta ja miten hänestä välitetään??
Erotkaa helvetti kaikki joille ei se yksi ihminen riitä, johon olette aikananne sitoutuneet. Älkää tehkö lapsia, jos ette ymmärrä että olette yhdessä tai ette, niin aina lapselle on parempi se riidaton ja väkivallaton, turvallinen paikka jos äiti tai isä tai molemmat ovat, ja jotka ovat toistensa kanssa ja erikseen onnellisia!!