mikä on sun onnistumiskiintiö päivässä viikossa kuukaudessa, monenko epäonnistumisen jälkeen masennut?
saa joku taitava kirjoittaja kehittää kysymystä
saa joku taitava kirjoittaja kehittää kysymystä
olemmeko onnistumisen orjia
tuli mieleen
34247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Onko tuo onnistuminen sama kuin asettaisi itselleen tavoitteita ja kun ne eivät toteudu masentuu?
Ja kuka määrittelee ne onnistumiset ulkopuoliset vai oma pää? Mulle se ottaa koville kun asetan itse itselleni sen mittanauhan ja epäonnistun, vaikea selittää.....
ku asettaa itselleen tavoitteen ja eikä onnistu siinä, toki myös työnantaja voi asettaa sulle tavoitteen joka on lähes varma ettet sitä kerkee tai pysty toteuttamaan,sama kuin kverit puolisot lapset, oikeesti meille asetetaan paineita jokapuolelta
Tommosia, mä lähdin ihan toiseen suuntaan. Varmaankin.
Mulla ei ole oikein minkäänlaisia tavotteita. En asettele semmoisia mitenkään kummemmin. En muista koska olisin epäonnistunut jossain minkä olin etukäteen asettanut tavoitteita tms.
Ei ne ainakaan mitään tärkeitä ole eikä jää mieleen.
Mä olen opetellut jo kauan sitten stressivapaampaa elämää enkä muutenkaan ole kiipijä/kilpailija tms luonne joten ei noitakaan sitten ole.
Teen jos huvittaa.. en tee jos ei huvita.
osittain, mut esim töissä pomo määrää et kaada toi seinä niin saman tien luon ittelle aikatavoitteen jonka pyrin rikkomaan, otan oikeesti aikaa ja yritän päihittää tavoitteeni, se vaan tuo niin hyvän olon.
täällä ku epäillään et mä seurustelen anzzyn kanssa, niin töissä ne tietää et mun morsian on hilti piikkauskone se ei nalkuta se vaan nakuttaa ja minä kannustan hiltiä.
jokainen ihminen on hiltin arvoinen jokainen hilti on tärkeä, huh hah hei ja rommia pullo josta tulikin mieleen cuuba
Ei mun tarvi onnistua missään, sitä voi vaan ollakkin. Lähinnä epäonnistumisista voisi alkaa kehkeytyyn moinen juttu.
Periaatteessa sama asia mutta kuitenkin eri juttu.
Kuvaisin että perusmeno on viiva. Viivan yli menevät on onnistumisia ja alapuolelle jäävät epäonnistuisia. Niiden suhde määrittelelee koska alkaa tökkiin.
Mulla oli pitkä kausi että tuntui etten pääse kiipeämään edes viivalle. Ei ollut tavallista menoa vaan pelkkää epäonnistumista ts. hommat meni aina pieleen. Mitä tahansa yritti. Kaikkein surkeinta oli että suurin osa mettään menemisisstä aiheutui muista kuin mun aiheuttamista syistä.
Esim. on tapaaminen jossa pitäisi tehdä joku asia joka taas sitten pelastaa sun seuraavan viikon. Jos et pääse siihen niin olet tosi kusessa seuraavan viikon. Tapaaminen ei onnistu koska joko se dösä millä meet, hajoo, tai terroristit pommittaa tien paskaksi tai vaikkapa sen toisen tyypin lapsi on sairastunut ja se ei pääse töihin ja tapaamista pitää siirtää muutamalla päivällä.
Noi syö miestä välillä ja pahasti. Varsinkin kun se on joku miljoonas kerta peräkkäin ilman tasaista menoa tai viivan ylläolevaa menoa.
Niin, noiden suhde vaikuttaa kuin myös oma luonne. Toiset pärjää pidempään ja enemmän ja pahempia juttuja kuin toiset.
Määrää on vaikea arvioida mutta ilman onnistumisia ja ilontunteita menin kyllä pitkään. Todella pitkään. Taisin melkein katketa vasta pari vuotta sen jälkeen kun kaikki muut asiasta jotain tietävät oli jo katkennut pelkästä touhun seuraamisesta.
Niin, varsinaista katkeamista ei siis ole vieläkään tapahtunut ja nyt olen nousujohteessa kaikinpuolin. Sietokyky on kyllä vieläkin normaalia heikompi etten samanlaista putkea enää kestäisi. Tosin mä olen kyllä antanut itselleni luvan olla kestämättä, ei tarvi sitten enää edes yrittää ja itteensä kiusata. Kaulakiikkuun vaan heti, niin pääsee helpommalla.
Töissä pomon asettamat tavoitteet on vaikeaa määritellä tarkasti. Jos tuntuu jo alunperin, ettei aika, äly tai resurssit riitä jonkun homman tekemiseen, sanon siitä suoraan. Jos silti menen alta riman, niin vituttaahan se.
Sitten asetan itselleni tavotteita, koska ne motivoivat tekemään monia hyödyllisiä asioita. Mutta ylensä niillä tavotteilla ei ole aikarajaa. Yritän ja jos epäonnistun, yritän jonkun ajan päästä uudelleen, joten en suoranaisesti masennu epäonnistumisista. Mutta jos kehitystä ei kovasta yrittämisestä huolimatta tapahdu, niin turhaudun tietysti.
Terveisin nim. Ratikkakuski, viimeisenä työpäivänään ennen lomaa ennätyksensä penkannut. ;-)
on tarkoituksellisesti epärealistisia etenki rak,maailmassa aikataulu ja työntekijöiden määrä on aluperin laskettu vääränlaiseksi, sitten ihmetellään ku tapahtuu virheitä ja onnettomuuksia.
Mutta kuten sanoin, minä ainakin sanon suoraan pomolle, etten todennäköisesti pysty noudattamaan annettua aikataulua, jos siltä tuntuu. Sitten yritän parhaani, riittipä se sitten tai ei. Ainakaan minulle ei jää huonoa omaatuntoa, vaikka homma ei valmistuisikaan ajallaan.
ennen kuin aloittaa ku vasta sitten ku homma jo kusi.
ammattimies tietää monesti paremmin kauanko jutussa menee aikaa kuin nuori ja kokematon työnjohto, no jotkut ei edes vanhempinakaan osaa miettiä kestoa
mutta huomaan kyllä, että joka kerta kun luulee olevansa onnellinen, se onkin vain fiktio, joka häipyy jonkin käsittämättömän, ulkoisentekijän 'ansioista' aivan varmasti pois.
olet onnellinen, minä en muista kuin pari kertaa kun olen tajunnut juuri sillä hetkellä olevani onnellinen, eka oli juhannuksena 1995 seuraavana päivänä päätimme ex avovaimon kanssa suhteen, eli onnellisuus kesti vajaan vuorokauden.
yleensä huomaan onnellisuuden jälkikäteen
jos menettämäänsä luuloa onnesta ei huomaa, se ei ainakaan satuta enempää.
..tapana epäonnistua itselleni merkityksellisissä asioissa. Toki vastoinkäymisiä tms tulee välillä, mut ne ei masenna vaan päinvastoin psyykkaa yrittämään entistä kovemmin!! En oikein usko "masennukseen"..
jotkut masentuu pienemmistä asioista ku toiset ja toiset kuvittelevat etteivät koskaan voi masentua, uskon et ne ketkä uskoo olevansa masennustefloneita kokee masennuksen iskiessä vihdoinkin sen musertavampana ku ne ketä uskoo masentuvansa joskus.
uskon et nauttiakseen täysillä elämästä niin tarttee kokea myös huonoja hetkiä, eihän kukaan nauti ikuisesta rantakelistä
..ei tarkoita, et tarttee masentua. Itse kokenu paljon sellasta mitä moni ei länsimaisessa hyvinvointivaltiossa tule koskaan kokemaan. Kyse on vaan siitä miten asioihin suhtautuu. Itseäni vastoinkäymiset vahvistaa.. Toiset murtuvat/masentuvat niistä..
ehkä ymmärrän mitä meinaat
Tuota, jos mies on vaikka masentunut, tarkoittaako se sitä ettei ole osannut vain suhtautua asioihin oikein?
Miten sä näet miehenä murtuneen miehen?
Onko miehellä lupa murtua olla vaan heikko....?
..mielipiteeni on, että mies ei saa murtua eikä olla heikko!
Niin epäkorrektia kuin tämä nykypäivänä onkin, kun kaikkien pitäis vaan olla masentuneita ja itkeä ja tilittää tunteitaan avoimesti kaikille. ;)
No, kun miehelle tulee ikää sinne 40 harva on haavoitta säästynyt ja on sillai pehmeämpi ja empaattisempi henkilö.
En pidä ajatuksesta ettei mies "saisi" epäonnistua tai edes itkeä, se lisää itsemurhariskiäkin.
pahin on et teurastaa muutkin omassa surkeudessaan, eli lapsensa ja vaimonsa
..olla nytkään haavoilta säästytty, fyysisiltä sen enempää kuin henkisiltäkään, mut ne on päinvastoin vahvistanu ja kovettanu, eikä suinkaan pehmentäny.
Mut yksilöllistä lienee tuokin....
Mitäs sä tekisit jos et voisi vuoden päästä nostella puntteja, romahtaisitko?
Vai alkaisitko sauvakävelyä harrastamaan pitkin aurajoen hiekkateitä?
..on yks lysti pidemmällä tähtäimellä. Kamppailulajit on se juttu. Ja niissä voi kehittyä ja syventää ymmärrystään niin kauan ku henki edes jotenkuten pihisee.
En ole erityisen innostunut sauvakävelystä, vaikka tehokasta liikuntaa (oikein tehtynä) se toki on. Mut jos jaksaa sauvakävellä, ni jaksaa kyllä pumpata rautaakin. ;)
Kamppailulajit opettavat hillitsemään itseään ja myös torjumaan iskuja ilman että täytyy toista juuri vahingoittaa, eikö niin?
..pitkältikkin lajista ja tilanteesta. Joissain tilanteissa vastustajaa ei vahingoiteta lainkaan ja joissain tilanteessa hänet eliminoidaan lopullisesti...
Mutta itsehillintä ja itsensä ja tunteidensa hallinta on yhteinen tekijä useimmissa lajeissa.
Niin että noin iso kaveri lyö armotta naiselta hampaat kurkkuun korviin asti, kuten kerran sanoit.
Kiitos ei muuta.
..tämä ko nainen uhkaa minun tai läheisteni henkeä, niin näin tapahtuu epäröimättä!
Mutta ihminen tarvitsee epäonnistumisia voidakseen onnistua...
tarttee epäonnistumisia arvostaakseen onnistumisia
tarvitsee onnistumisia osatakseen epäonnistua.
teen asiat aina parhaan taitoni mukaan, jos menee hommat perseelleen, otan opikseni.
Mistä tuli mieleen, pomo syytti minua siitä, että olen tehnyt itsekeskeisesti hommia. Otin opikseni, kun pomo seuraavalla kerralla käski siimaamaan, en ottanut mukaan raivaussahan terää.
Siksi etten vahingossakaan poistaisi vesakonalkuja, mitkä poistetaan viimeistään vuonna 2012.
silmätikkuna? pitää tulla tekemään sille tarjous mitä se ei voi vastustaa.
työpaikka kiusaaminen on karmeaa varsinkin ku pomo on se kiusaaja
vähät välitän, enää 3 kk ja ei enää ikuna siihen firmaan töihin.
Paras juttu helteissä on se, ettei ruoho kasva yhtä vauhdilla mitä viime vuonna. Sinänsä olen alkanut ottamaan kirjaimellisesti työtehtävät vastaan ja näin ollen säästyy joissain töissä liki puolet aikaa.
Kaiken lisäksi on käynyt nyt ilmi, kun muu jengi pääsee aikaisemmin kotiin, minua ei haetuta pois, esim. pe tulin hallille, jengi oli häipynyt ja paikalla oli enää yksi työntekijä joka toisen pomon poika ja kaksi pomoa.
Olihan meillä se palaveri, minkä taisin jo kertoa. Ky. pomot oli saaneet kuvan, että olisin pitänyt ky. hommista ja lupasivat katsoa tasaisemmin minulle hommia. Nyt laskelmien mukaan, kaikista v.mäisin homma on tehty viisi tai kuusi kertaa ja minä olen ollut mukana viidesti.
Joten ei tainnut mennä tuolle v.mäiselle pomolle perille mitä sanoin.
Mukava puoli siinä, aikanaan vanhempi pomo sanoi, että viiden minuutin myöhästymisestä menettää puolen tunnin palkan ja viiden minuutin ylityöstä saa puolen tunnin palkan.
Nyt teen siten, että saadessani noita v.mäisiä hommia, teen aina nuo viisi minuuttia ylitöitä.
Ja kuten mennessämme ryhmäkuvaukseen, sanoin mukavammalle pomolle ettei soita ensi vuonna tulenko töihin, sitten minun ei tarvitse sanoa "Ei kiitos".
Mikä ala on sellainen, ettei löydy esimiehiä ei kuitenkaan vaadi omaa yritystä, eikä tapaa samoja ihmisiä päivästä toiseen?
Voisi opiskella sellaiselle alalle.
opetella sellaista filosofiaa, että jokaiseen epäonnistumiseen sisältyy tilaisuus oppia uutta. Olen onnistunut tuossa aika hyvin. Onneksi noita tilaisuuksia ei sentään ihan joka päivä ole tarjolla.
En masennu, koska en hakkaa päätäni seinään. Vaikka opin jatkuvasti uutta, en ehdoin tahdoin hakeudu liian vaikeiden haasteiden pariin.