Näin se tapahtui :)

Löysimme toisemme suomi24 treffien avulla. Molemmat olimme olleet siellä jo jonkin aikaa.. Toinen kaverin suosittelusta ja toinen fiiliksellä, että miksi ei nettiäkin voisi kokeilla. Niitä kuuluisia sekopäitä löytyy baaristakin yhtä lailla :)

Normaalista viestittelystä lähti liikkelle ja ehkä joku 3 viikkoa juteltiin suomi24:ssä pelkästään. Kuvat oli vaihdettu molemminpuolin jo ensimmäisen viestin jälkeen (toisella profiilissa). Siellä sitten mentiin mesen ja sähköpostin puolelle. Äkkiäkös selvisi myös että asutaan linnuntietä kulkien alle kilometrin päässä toisistaan :D Samantien alkoi miettimään, että ollaan mahdollisesti joskus törmättykin tuntematta toisiaan ja samassa ruokakaupassakin käytiin yleensä :) Siinä sitten nousi kiusaus olla näkemättä, kun asutaankin ihan lähekkäin, nopea näkeminen ja jos ei nappaa, niin thats it.

Ja näinhän me tehtiin, tavattiin ja kaikki tuntui osuvan kohdalle. Tapailu oli tiuhaa juurikin sen takia, että asuttiin niin lähekkäin. Nyt ollaan seurusteltu puoli vuotta, asutaan yhdessäkin, koska toinen osapuoli oli muutenkin jo vähän muuttoaikeissa muualle ja nyt kaikki tuntuu menevän ihanasti.

Tsemiä kaikille nettideittaajille, kyllä se löytyy, kun ottaa sopivan rennosti eikä ahdistu etsimisessä, se menee vaikka harrastuksena! Ja ehkäpä niille face to face treffeillekin kannattaa mennä aika matalalla kynnyksellä, koska siellä saa oikean käsityksen henkilöstä :)
51040
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

iltasadusta... nyt ei muuta, kuin haaveilemaan..onnenkantamoisesta.

Äänestä

heheh..joo

hyvää onnee sulle vaan sen toisen osapuoles kanssa:) ei muuta voi sanoa ,,kai sulla limiittejä riittää?

Äänestä

Kummallista, minulle tuli ihan mainos mieleeni jostain syystä. Outoa...

Äänestä
  • No joillain elämä voikin olla kuin mainoksessa, onnittelut!

    Äänestä

Tapahtuu sitä myös tosielämässä. Itellä saman tapainen tarina. 4 viikkoa viestittelyä ennen treffejä. Ollaan oltu yhdessä kohta 7kk ja loppua ei ole näkyvissä. Olin pitkään sinkku ja suomi24 oli sitten se minkä kautta se hyvä löytyi. Tuntia, että seuraa löytyy vain baarista ja sopivaa ei millään.

Kannattaa jaksaa yrittää eikä ottaa sitä niin tosissaan. Suomi24:ssa on aivan tavallisia, tasapainoisia ja menestyviä ihmisiä. Rehellisyys on tärkeää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Me2.. kirjoitti:

Löysimme toisemme suomi24 treffien avulla. Molemmat olimme olleet siellä jo jonkin aikaa.. Toinen kaverin suosittelusta ja toinen fiiliksellä, että miksi ei nettiäkin voisi kokeilla. Niitä kuuluisia sekopäitä löytyy baaristakin yhtä lailla :)

Normaalista viestittelystä lähti liikkelle ja ehkä joku 3 viikkoa juteltiin suomi24:ssä pelkästään. Kuvat oli vaihdettu molemminpuolin jo ensimmäisen viestin jälkeen (toisella profiilissa). Siellä sitten mentiin mesen ja sähköpostin puolelle. Äkkiäkös selvisi myös että asutaan linnuntietä kulkien alle kilometrin päässä toisistaan :D Samantien alkoi miettimään, että ollaan mahdollisesti joskus törmättykin tuntematta toisiaan ja samassa ruokakaupassakin käytiin yleensä :) Siinä sitten nousi kiusaus olla näkemättä, kun asutaankin ihan lähekkäin, nopea näkeminen ja jos ei nappaa, niin thats it.

Ja näinhän me tehtiin, tavattiin ja kaikki tuntui osuvan kohdalle. Tapailu oli tiuhaa juurikin sen takia, että asuttiin niin lähekkäin. Nyt ollaan seurusteltu puoli vuotta, asutaan yhdessäkin, koska toinen osapuoli oli muutenkin jo vähän muuttoaikeissa muualle ja nyt kaikki tuntuu menevän ihanasti.

Tsemiä kaikille nettideittaajille, kyllä se löytyy, kun ottaa sopivan rennosti eikä ahdistu etsimisessä, se menee vaikka harrastuksena! Ja ehkäpä niille face to face treffeillekin kannattaa mennä aika matalalla kynnyksellä, koska siellä saa oikean käsityksen henkilöstä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu