VR cargo

Onkohan työaikalakien mukaista nyky päivänä että soitat joka päivä 14.00-- seuraavan päivän hommat.
Kyllä kyrsii oikeesti tällänen että 5 kertaa viikossa kysyt onko ilta ,aamu vai yö. Täällä itäsuomalaisella paikkakunnalla tällästä harrastetaan koko ajan. Miten lie muilla karkon paikkakunnilla onko samanlaista
pelleilyä komennustoiminta. Vuorot on ajettu minimiin ja komennus ilmoittaa sitten päivä kerrallaan työvuoron .Eletään 2000 lukua ja luulisi olevan erillaiset otteet näissä hommissa. Ei muuten VR ilmoittanut työnhaussa mitään näistä komennus touhuistaan. Olkaa varuillaan jos cargolle aijotte.
601215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

ihan sama erikoinen yleismaailmallisestikin ihmetystä herättävä meno.
Työvuorot pätkitään muutaman tunnin pätkiin.
Mutta minkäs tekee, kun muutamilla kieli niin ruskea ja oma elämä hukassa ja siksi ne alkavat siihen pelleleikkiin.
Ei todellakaan työhonottotilanteessa ollut puhetta tällaisesta orjuudesta!!!
Koko ajan menee huonommaksi työntekijän olosuhteet ainakin meillä!
TES antaa mahdollisuuden tällaiseen ihmioikeusloukkaukseen. Turhaan me valitetaan, koska uusi TES oli entistäkin ala- arvoisempi.

Kun paska on jo housuissa, on myöhäistä pidättää!

Äänestä
  • Olen luullut että tämä itäsuomalainen paikkakunta on ainut missä kömmennus esimies suunnittelee elämäsi.
    Helpottaa tietää että sitä on muuallakin karkolla. Jopa sellaiset jotka ovat olleet talossa jo 30 vuotta ovat heitossa vielläkin REPIKÄÄ SIITÄ.

    Äänestä

  • ORJAKAAPU kirjoitti:

    Olen luullut että tämä itäsuomalainen paikkakunta on ainut missä kömmennus esimies suunnittelee elämäsi.
    Helpottaa tietää että sitä on muuallakin karkolla. Jopa sellaiset jotka ovat olleet talossa jo 30 vuotta ovat heitossa vielläkin REPIKÄÄ SIITÄ.

    Liiton miehet asialle eihän toi voi olla totta nykypäivänä enää.

    Äänestä

  • kummastelijat kirjoitti:

    Liiton miehet asialle eihän toi voi olla totta nykypäivänä enää.

    TES on laadittu päin persettä ja työntekijä on orja Cargolla joka paikassa suomenniemellä, - paitsi pk-seudulla, missä työntekijää arvostetaan ja hänet halutaan pitää talossa.
    Nyt kaivataan liitonmiehiltä neuvoja, että miten tästä selvitään?
    Sellainen paskapaperiksi soveltumaton pumasta tuo uusi TES ja entisestään huononsi työntekijän mahdollisuusksia jaksaa työssä.

    Äänestä

  • Hallikaisen Joel kirjoitti:

    saattehan te sitä vastaan kalenterin,mitä muuta tarvitsette

    Äänestä

Ei tuollainen ole minkään moraalin ja lakien mukaista.!!Tehkää nyt asioille jotakin saatanan uunot siellä Cargolla! Porukka varmaan seisoo tumput suorina ja täällä märisee sitten ahdistuksissaan.
Onko siellä työpaikalla perseennuolijoiden ja sukurutsattujen kskuudessa niin vaikea puhua asioista ja laittaa se johto lujille? Onhan se varmaan, kun ei siellä ilmiselvästi mitään kovin järkirikkaita ihmisi ole töissä.

Tajuatteko että teitä on kustu linssiin siinä Työehtosopimuksessa? Oliko siitä kukaan mitään neuvottelemassa ja vahtimassa työntekijänkin etuja, vai saneliko työantaja ehdot ja neuvottelijat vain nyökyttelivät? Se on kansainvälisten ihmisoikeuslakien vastainen se sopimuksenne, kuten joku tuolla aiemmissa keskusteluissa sanoi. Perustelkaa siis sillä ja purkakaa koko soppari. Ihan sairashan tuo kuulostaa olevan!

Ja irtisanoutumislappuja kirjoittamaan vain jos ei meno muutu!

Äänestä
  • Saattaa olla lähtiöitä kilpailijan leipiin tiedä häntä.Kyllä karko menettää varmasti nuorimmat työntekijänsä jos tarjoavat himpun parempaa palkkaa. Muita etuja VR ei tarjoakaan juoksuttavat sinua päivä kerrallaa kun mitäkin uunoa. Itse en ole karkolla töissä mutta olen kuullut kauhutarinoita tutuilta siitä. Oikeesti nostakaa meteli tosta hommasta ei voi olla tollasta nykypäivänä hommat.

    Äänestä

  • Makkaratekijä kirjoitti:

    Saattaa olla lähtiöitä kilpailijan leipiin tiedä häntä.Kyllä karko menettää varmasti nuorimmat työntekijänsä jos tarjoavat himpun parempaa palkkaa. Muita etuja VR ei tarjoakaan juoksuttavat sinua päivä kerrallaa kun mitäkin uunoa. Itse en ole karkolla töissä mutta olen kuullut kauhutarinoita tutuilta siitä. Oikeesti nostakaa meteli tosta hommasta ei voi olla tollasta nykypäivänä hommat.

    Jos kilpailija antaa paremmat työolot ja enempi liksaa ja henkilön resurssit eivät muualle riitä, niin kuka tänne enää jää kommunistifirmaan idioottien samaa sorvia veivanneiden kanssa vääntämään duunia? Kannattaisi pitää työntekijöistä parempaa huolta, jos mielii heidät pitää, ettei tarvitse alkaa uusia kalliita koulutuksia järkkäilemään!! Mikä täällä pidättelee? Työ on paskaista ja työajat epäinhimillisiä ja koko ajan huononemaan päin, niin helvettiäkö tänne tulee joka aamu aikaisin ja heti seuraavaksi yöksi uudelleen? On olemassa ihmismäistäkin vuorotyötä!

    Äänestä

  • Pitkän linjan vuorot kirjoitti:

    Jahah ja näin karkon valittaja katsoi taas asialliseksi aloittaa uuden ketjun samasta aiheesta joka on se että hän ei itse sovellu vuorotyöhön. Oikein parilla kolmella nimimerkillä ihmetellään taas uudelleen että onko muilla paikkakunnilla samanlaista. No onhan niillä ja monessa muussa firmassa vielä pahempaa nimittäin se että palkka juoksee vain työpäiviltä VR Gargo sentään maksaa kuukausipalkkaa.

    Kun joskus proxion tulee on se niin pieni firma että ilman muuta kaikki vaihtotyönjohtajat ovat heitossa koko ajan. Ja töitä proxionillakin tehdään kello 5 aamulla kun pienen firman on pakko sopeutua isojen asiakkaiden vaatimuksiin. Jos proxion ei noudata samaa tessiä tulee tarjolla olemaan ehkä vähän parempi palkka mutta vastaavasti kovemmat työajat esimerkiksi pätkäpäivät jotka voivat olla vaikka 04-08 ja 12-15 ja sitten toinen työvuoro 15-19 ja 22-02. Terve menoa proxionille kyllä sieltä riemu repeää.

    Äänestä

  • huggabe kirjoitti:

    Sulle suosittelen lääkityksesi tarkistamista!! Olet ainoa joka sitä sinun elämääsi, eli Cargoa, täällä puolustelee! Porukkaa Itä -Suomesta ja Oulusta moittii tätä heittohelvettiä Cargoa, missä teetetään jotakin neljän tunnin vuorojakin, niin miten helvetissä kyseessä voisi olla yksi ja sama persoona eli joku Carcon valittaja?

    Se on sata varma, että missään muualla ei heittovuoroja harrasteta kuin VR:llä, ei ikinä! Tai jos sellainen käytäntö laitetaan ehdolle, niin lakko laitetaan pystyyn muissa tervepäisissä työpaikoissa! Tulosta tehdään työntekijöillä ja sillä, että heitä pidetään jossakin ihmisarvossa ja motivoidaan, mutta Cargolla ei sitä asiaa ilmeisesti tajuta.
    Olen aina ihmetellyt, että mitä jumalauta tolloja sinne Cargolle oikein pestataan ja mistä ne taukit löydetään, kun ne reppanat alkavat tällaisiin heittopelleilyihin ja pätkävuoroissa laukkaamaan vuorokauden jokaisena aikana yötä päivää.

    Tuollaisiin Cargon vuorotöihin ei kukaan täysipäinen sopeudu, vaikka tämä yksi ruskeakielinen sekopää mitä väittää! Ja jos joku sopeutuu, niin jossakin oman elämänhallinnassa on pahasti vikaa tai omaa elämää ei ole!

    Äänestä

  • Cargosta tietävä kirjoitti:

    "Olen aina ihmetellyt, että mitä jumalauta tolloja sinne Cargolle oikein pestataan ja mistä ne taukit löydetään, kun ne reppanat alkavat tällaisiin heittopelleilyihin ja pätkävuoroissa laukkaamaan vuorokauden jokaisena aikana yötä päivää."

    - Kuten ap. sanoi, työhönottotilanteessa ei kerrota työehtosopimuksen laitapuolia: Työntekijä tavalansa huiputetaan töihin Cargolle orjaksi ja turrutetaan ja manipuloidaan siihen paskaan.
    Kaikki eivät vain turru, koska pääkoppa on sen verran terässä.

    Äänestä

  • Cargosta tietävä kirjoitti:

    Sulle suosittelen lääkityksesi tarkistamista!! Olet ainoa joka sitä sinun elämääsi, eli Cargoa, täällä puolustelee! Porukkaa Itä -Suomesta ja Oulusta moittii tätä heittohelvettiä Cargoa, missä teetetään jotakin neljän tunnin vuorojakin, niin miten helvetissä kyseessä voisi olla yksi ja sama persoona eli joku Carcon valittaja?

    Se on sata varma, että missään muualla ei heittovuoroja harrasteta kuin VR:llä, ei ikinä! Tai jos sellainen käytäntö laitetaan ehdolle, niin lakko laitetaan pystyyn muissa tervepäisissä työpaikoissa! Tulosta tehdään työntekijöillä ja sillä, että heitä pidetään jossakin ihmisarvossa ja motivoidaan, mutta Cargolla ei sitä asiaa ilmeisesti tajuta.
    Olen aina ihmetellyt, että mitä jumalauta tolloja sinne Cargolle oikein pestataan ja mistä ne taukit löydetään, kun ne reppanat alkavat tällaisiin heittopelleilyihin ja pätkävuoroissa laukkaamaan vuorokauden jokaisena aikana yötä päivää.

    Tuollaisiin Cargon vuorotöihin ei kukaan täysipäinen sopeudu, vaikka tämä yksi ruskeakielinen sekopää mitä väittää! Ja jos joku sopeutuu, niin jossakin oman elämänhallinnassa on pahasti vikaa tai omaa elämää ei ole!

    Eiköhän nää lääkitysten tarpeet tästä sun viestistä aika hyvin ilmene.

    Äänestä

  • huggabe kirjoitti:

    Eiköhän nää lääkitysten tarpeet tästä sun viestistä aika hyvin ilmene.

    Ota nyt oikeesti jotain nappia ja hoidata pääsi kuntoon!! Sinuunkin pitäisi veret vaihtaa, kun olet ilmeisesti tuollainen kymmenennen sukupolven juntti rautatieläinen jonka elämänkuva on hieman vääristynyt, niin et sinä tajua miten asioiden kuuluisi olla.
    Jätä kirjoittamatta tuota turhaa paskanjauhantaa, koska ei yksi tollo pelasta sitä uppoavaa kommarilaivaa jonka vittumainen johto ja esimiehet upotavat! Cargo on maineensa menettänyt pinnistelyistäsi huolimatta!

    Äänestä

On se kyllä hyvin outoa ettei pystytä järjestämään asioita niin että joka ukko tietäisi jakson työpäivät. Eikö muka ole mitenkään mahdollista laittaa vuorotauluihin kaikkien hommat, lopettaa Cargon heittovuoro? Eihän se ole mistään kotoisin jos joka päivä pitää soittaa ja kysyä työt.

Itse olen konduktööri kaukoliikenteessä, ja erään paikkakunnan heittoporukassa, mutta siltikin tiedän kaikki jakson työt, joskus jopa kahden jakson. Melkein kuin vuorolla olisi. Käsittääkseni konduktöörit ovat joskus olleet samassa jamassa missä Cargo nyt, piti soittaa melkein joka päivä komennuksesta seuraavan päivän työt. En tiedä mitä ovat tehneet oikein jotta systeemi on tällähetkellä ihan toimiva. Heittoporukkakin tietää (ainakin meidän paikkakunnalla) omat työt ja vapaat.

Konduktööörien työt ovat sidottuja junien kulkuun ja niin on vissiin myös Cargolla? En karkeasti ajateltuna näe mitään estettä toimiville työvuoroille Cargon puolella. Toimiihan tämä homma meillä konduktööreilläkin. Cargon tapauksessa toimivat työvuorot ovat vielä tärkeämmässä asemassa jaksamisen kannalta sillä työ on raskaampaa ja käsittääkseni pääosin ulkona tapahtuvaa. Kelien armoilla painetaan aamusta iltaan ja yöhön.

Karkeasti ajateltuna pitäisi Cargolaistenkin työvuorot saada helposti muutettua ihmisystävällisiksi, mutta mitä se todellisuus sitten on? Miksei näin tehdä? Mitä esteitä siellä vuorosuunnittelussa mahdollisesti on? Sitä en tiedä... Kai tän nykysysteemin pyörittämiseen joku "järkiperustekin" löytyy?

Teidän pitäisi vaan porukalla kokoustaan ja yhdessä allekirjoittaa paperi työssä jaksamisesta. Kertoa miten porukka palaa loppuun päivästä toiseen. Tuli nyt vaan mieleen että itse ainakin harrastaisin keskustelua työkavereiden kanssa ja ottaisin selvää mikä on enemmistön mielipide nykysysteemistä ja sen pohjalta toimisin. Varmasti olettekin jo näin tehneet? :)

Pitäkää ääntä, ja tulkaa nähdyksi. Kyllä se jossain vaiheessa sitten antaa tuloksiakin. Toivottavasti

Äänestä
  • Näinhän se menisi niillä tervepisillä työpaikoilla missä ukot pitäisivät edes jonkinmoista yhteishenkeä yllä. Cargolla sellaista yhteishenkeä ei ilmeisesti ole ja jokainen pelaa vain omaa likaista peliään.
    Kyllä heittovuorot tulisi lakkauttaa ja ne lyhköiset työvuorot pois, ehdottomasti. Kenenkään aika ja motivaatio ei riitä siihen, että ravaa töissä kolmekin kertaa vuorokaudessa pätkävuoroa tekemässä.
    Ilmeisesti se joillekin idiooteille sopii, koska asiat ovat tässä jamassa.

    Äänestä

  • Cargosta tietävä kirjoitti:

    Näinhän se menisi niillä tervepisillä työpaikoilla missä ukot pitäisivät edes jonkinmoista yhteishenkeä yllä. Cargolla sellaista yhteishenkeä ei ilmeisesti ole ja jokainen pelaa vain omaa likaista peliään.
    Kyllä heittovuorot tulisi lakkauttaa ja ne lyhköiset työvuorot pois, ehdottomasti. Kenenkään aika ja motivaatio ei riitä siihen, että ravaa töissä kolmekin kertaa vuorokaudessa pätkävuoroa tekemässä.
    Ilmeisesti se joillekin idiooteille sopii, koska asiat ovat tässä jamassa.

    Ei se muuten mutta tää sama keskustelu on käyty jo aiemmin eri muodoissa varmaan pariinkin kertaan ja tällä ihan samalla palstalla. Että ekaks yks ihmettelee miten tällänen systeemi voi olla laillista ja onko sitä muilla paikkakunnilla. Ja sitten kommentoidaan että ei ole laillista mutta yhdessä sovittua on kun ei ole muuta mahdollisuutta töitä järjestää. Ja että ihminen ei ole robotti eikä töihin pitäisi mennä aamulla viideksi kun se on niin raskasta. Ja ettei tule vapaitakaan ollenkaan ja nää on siis vakivuoron jätkiä jotka vapaista valittaa.

    Toi valittaminen on oleellista. Ja koska valittajassa ei ole itsessään mitään vikaa niin haukutaan työhönottajat kusettajiks ja pomot kommareiks. Tää oikeastaan kertoo aika paljon näistä kirjoittajista että kun ei sovellu niin ei sovellu.

    Uskokaa nyt pojat se että jos heitoks katsotaan se että seuraavien päivien työt ei ole tiedossa niin heittoa löytyy isojen kaupunkien liikennelaitoksilta ja oikeastaan kaikista paikoista missä vuorotyötä tehdään. Pitää hoitajillakin olla sairaaloissa joku nuorempi heittopussina että on kenet komentaa tekemään sairastuneen työvuoroa. Heitoksi se voidaan katsoa sillä perusteella että kk-palkka pyörii.

    Kuljetusliikkeissä ja pienemmissä bussifirmoissa pomolla on vain nimilista puhelinnumeroineen ja se soittaa jätkille että huomenna sitten töihin. Ja näissä firmoissa ei varmasti makseta palkkaa muuta kuin tehdystä työstä että siinä mielessä ei voi verrata heittovuoroon. Mun mielestä parempi on kuitenkin se että kk-palkka pyörii oli töitä tai ei.

    Joskus talvella joku pidempi ketju samasta karkon valittajan aiheesta johti jo niin pitkälle että piti pitää kokous ja viedä asiaa eteenpäin mutta ilmeisesti tätäkään ei ole tehty vaan on keskitytty kaljotteluun ja voimien keräämiseen valittamiseen. Samassa ketjussa ennustettiin että jahka muutama kuukausi on mennyt niin karkon valittaja aloittaa taas uuden ketjun samasta aiheesta. Ja tässä sitä taas kirjoitetaan.

    Valittajalle on ominaista myös se että vain hän on oikeassa ja muut lääkityksen tarpeessa. Silti ei asioille edes yritetä tehdä mitään ei olla liittoon yhteydessä eikä kerätä porukkaa kokoukseen eikä mitään. Herää kysymys että miksi ei. Tätäkin kysyttiin viimeksi mutta onko näin että muut ovat sopeutuneet vuorotyöhön mutta tää yksi tai nää pari keskittyy vain valittamiseen. Ja valittajien mielestä nää kaikki muut on sukusiittoisia vesipäitä ja lääkityksen tarpeessa. Tää kertoo aika paljon näiden jätkien suhtautumisesta työkavereihinsa. Että on noi tyhmiä kun ei tajua että tässä systeemissä on paha vika.

    Eiköhän nää palstan lukiat ole jo pari ketjua sitten tajunneet mistä on kyse. Että isoon firmaan mahtuu niitäkin jotka ei halua sopeutua mutta kun ei pää riitä mihinkään muihinkaan hommiin niin sitten vain valitetaan jossain suomi24 palstalla jonka mielipiteillä ei ole mitään merkitystä.

    Valittakaa nyt taas aikanne ja sitten pidätte muutaman kuukauden tauon ja aloittakaa sitten taas uusi ketju jossa alatte ihmetellä että on tää kumma kun tällästä heittosakkia edes annetaan pitää ja että on epäinhimilliset työajat kun pitää aamuyöstäkin töihin mennä. Ja että tulevaisuudessa ei VR Gargolla ole ketään enään töissä kun nuoret tän tajuaa. Tehkää pojat näin niin hyvä tulee.

    Komennus esimies on kaiken pahan alku ainakin täällä itäsuomessa. Kun mies on lomilla niin homma pelaa kohtalaisesti mutta kun herrat ovat sokeita.........................

    Meinaa moni ottaa lopputilin.

    On se hyvä kun yksi puolustaa ja muut haukkuu. Hyvä kun joku tykkää työstään ja on niin joustava ja asennoituu/ turtuu siihen, että kaikki tehdään aina mahdollisimman hankalaksi työntekijälle.

    Muistappa se neiti huggabe, että kaikki eivät ole lukeneet niitä aiempia kirjoituksia siitä orjuuttamisesta mitä Cargo harrastaa. Jos sinua ei kiinnosta ja olet eri mieltä, niin älä lue, vaan nauti siitä ihanasta työpaikastasi kun niin tunnut sitä kovasti arvostavan. Ja älä ala poijittelemaan!

    Äänestä

  • karkolla vielä kirjoitti:

    Kyselee karkon orja,meillä itäsuomessa tökkii pahasti komennustoiminta.

    Äänestä

  • karkon orja kirjoitti:

    Kyselee karkon orja,meillä itäsuomessa tökkii pahasti komennustoiminta.

    Mikä ihmeen komennus?

    Äänestä

  • ihmetteleväinen kirjoitti:

    Mikä ihmeen komennus?

    Toimisto jossa määräysesimies jakaa työvuoroja. Sitä sanotaan "komennukseksi"

    Äänestä

  • Orjakaapu kirjoitti:

    Toimisto jossa määräysesimies jakaa työvuoroja. Sitä sanotaan "komennukseksi"

    Siihenhän hakeutuu kaikki imago-ongelmaiset vallanhakuiset egottaja-kusipäät ihan sen nimityksen takii.
    Vähä sama kuin intissä AUK, minne haki kaikki koulukiusatut vittumaiset persoonat ihan vaan että saavat jonkin statuksen takaa jatkaa muille vittuilua joutumatta itse kiusatuksi ja saamatta turpiin.
    Kannattaisi hakea muutosta tuollaisiin nimikkeisiin, ihan vain kun ollaan kuitenkin jo vuodessa 2010 menossa, ja Hitler on mennyttä kalua ollut jo aikapäiviä sitten. Ja niin on Staalinkin ja gorba ja Klinttoni. Nyt on Obama, eli suvereeni.

    Äänestä

  • Jo on statusta kerra kirjoitti:

    Olisi varmaan kiinostunut tollasista hommista.

    Äänestä

  • tsl 45 kirjoitti:

    Olisi varmaan kiinostunut tollasista hommista.

    Ei ole. VR:llä on poikkeuslupa pitää sovittu määrä ihmisiä työssä, jossa ei työvuoroja ilmoiteta etukäteen. Sama koskee kaikkia muita vastaavaa käytäntöä noudattavia yhtiöitä.

    Äänestä

  • Aaabeee kirjoitti:

    Ihmisiä kait Cargollakin on töissä. Ei ihminen ihan sielläkään mihin tahansa vittuiluun kekene.
    Taitavat kusta silmään ihmisiä siellä ja ne ei taida työntekijää pitää missään arvossa.

    Äänestä

Vieläkö teettävät sairaspoissaoloista johtuvat vajaat tunnitkin takaisin?: Siis jos jakson alkuun henkilö on sairaslomalla, niin siinäpä ei sitten seuraavaan kolmeen viikkoon omaa elämää suunnitellakkaan. Niin kuin ne työajat ei siellä muutenkin olisi tarpeeksi perseestä!
Melko mulkkuhommaa ja kehtaavatkin.
Kannattaa kiertää kaukaa se työmaa!!

Äänestä
  • Haluaisin nähdä oikeesti sen poikkeus luvan siitä pompottamis hommelista työvuorojen suhteen.
    Epäilen onko sellasta olemassakaan.

    Äänestä

  • huopoolo kirjoitti:

    Haluaisin nähdä oikeesti sen poikkeus luvan siitä pompottamis hommelista työvuorojen suhteen.
    Epäilen onko sellasta olemassakaan.

    No käy siellä työsuojelupiirissä kysymässä. Tehkää edes jotain asian eteen sen sijaan että kirjoittelette noita valituksianne!

    Pankaa ammattiliiton toimitsijat asialle! Ainakin kuulette sen, että kaikkia töitä ei voi sijoittaa sellaiseen vuoroon, jossa on säännöllinen työaika. Tosin tähän ei tarvita ammattiliittoa selvää asiaa kertomaan, luulisi tämän nyt olevan selvä muutenkin.

    Sama se on muualla logistiikka-alalla, joustoa työajoissa ja tekijöissä on pakko löytyä, muuten eivät tavarat kulje eivätkä pyörät pyöri. Koko maan kuljetustarpeita ei voi hoitaa konttoriaikana 8.00-16.00.

    teetetän vain neljän tunnin mittaisiaa työvuoroja? Missä muualla vuorojen väli/ palautumienen saa olla vain seitsemän tuntia? Missä muualla on katkotunteja?
    Kyllä cargollakin pystyttäisiin vähintään kahdeksan tunnin työvuoroihin, mutta kun liian monta turhantoimittajaa pikkuherraa pitää työllistää ja siksi duunari kärsii. Vuorotoimistot pitäisi keskittää ja sillä säästörahalla sitten parantaa työntekijöiden työaikoja, vaikka se sairas tessi antaakin mahdollisuuden ihan ala -arvoiseen kohteluun. Ratkaisu siis on, että vuorotoimistot lakkautetaan ja niiden kyrpämäisille kateellisille KOMENNUSesimiehile kenkää! Kaikki niistäkin jollakin tavalla suhteilla tai kovalla perseennuolennalla menneet niihin töihin, koska eivät itse jaksaneet normaalia työtä Cargolla.

    Helppohan se olisi joustaa, jos työajat olisivat sellaiset että kykenee joustamaan.

    Ei se auta kuin patistaa työsuojelupiiriä ja muuta riesaa Cargon kimppuun jos meno ei muutu.
    Vakuutusyhtiötkin varmasti aika haluttomia maksamaan niitä väsymyksestä johtuvia työtapaturmia, eikö?

    Äänestä

minkään lakien mukaista tuollainen orjuus!! Ihmisen pitää tietää työvuoronsa kolme viikkoa ennakkoon, aina!

Äänestä
  • Kyllä aika pyllystä. Kokemusta on 25 vuotta. Pysykää kaukana siitä puulaakista.

    Äänestä

  • Tietoa on kirjoitti:

    Kyllä aika pyllystä. Kokemusta on 25 vuotta. Pysykää kaukana siitä puulaakista.

    Kokemusta ikävä kyllä on ja nyt työmaan vaihto edessä, koska ei tervepäisenä jaksa sitä helvetin puulaakia ja ennen kaikkea sen työaika- ja henkilöstopolitiikkaa.

    Äänestä

istuisitte perseet kenttään siellä Cargolla ja tekisitte työolojenne eteen jotakin.

Äänestä
  • uskalleta. Eletään vain päivä kerrallaan.

    Äänestä

meillä ainakin pidetään miehet nöyrinä laittamalla heittovuoroon, eli se on kurinpalautuskeino. Heitolla uhkailemalla on hyvä kiristää niitä onnellisia ketkä VIELÄ vuorotaululla. Ja heitossa voin kylmästi laittaa vain vittumaiset vuorot niskurille. On minulla niin kauhee valta kuulkaa poijjaat.
Paree siis olla nöyrä ja tehdä vain ne vuorot mitä käsketään ja elää sen mukaan. Heittovuorolla uhkaamisessa on auktoriteettiä!
Meillä on suuntaus se, että kaikki tullaan laittamaan heittovuoroon, niin saan osaltani hallita muiden elämää.
Olen aina hakenut valtaa!

Terv. apupoika

Äänestä
  • Olet päässyt työpaikkojen kuninkuusluokkaan

    Äänestä

  • sr 1 kirjoitti:

    Olet päässyt työpaikkojen kuninkuusluokkaan

    Työpaikkojen kuninkuusluokkaan orjaksi. Edes omaa elämäänsä ei voi suunnitella, kun pikkuhitlerit suunnittelee sen puolestasi. Kiva olla tyhmien nuorten sukusiitettyjen mulkkujen kanssa töissä joo. Cargolla nuoriso ihan perseestä ja vanha kaarti 10% täysiä taunoja aivokuoleman Cargolla tehneitä ja 90% hyvää sakkia.

    Äänestä

  • sama virma kirjoitti:

    Oon itekkin karkolla ja mukavii työkavereita on. Aikaisempaan yhdyn kyllä työajat on ihan .............

    Äänestä

  • 34 vuotta jo kirjoitti:

    Oon itekkin karkolla ja mukavii työkavereita on. Aikaisempaan yhdyn kyllä työajat on ihan .............

    Onhan siellä mukavia suurin osa, mutta muutamia todella ihme juntteja lappalaisia jotka pilaavat ilmapiirin. Enemmän keskittyvät toisten tekemiseen kuin omiinsa, vitun lusmut.
    Myöskin suhteilla tulleet on täysiä paskoja laiskottelijoita. Töihin tullaan puhumaan kuinka ahkeria ja päteviä ollaan, mutta itse työnteko unohdetaan.

    Kylläpä jos on 34-vuotta ollut samassa työpaikassa, niin saattaa vähän tuo käsitys mukavasta työkaverista muuttua kieroon suuntaan. Onhan cargolla ihme tyyppejä töissä, ja nuorissa niitä minä-minä-miehiä toisten tekemisten ja elämän tarkkailijoita on enemmän kuin vanhemmissa. Vanhempien kanssa hyvä porukkahenki!

    ei varmaan ole kaikilla paikkakunnilla yhrä sikamaista kuin mitä yllä mainitaan. Luulisin että muutamalla pomon vaihdolla olisi hommat korjattavissa. Tiedä häntä.

    Äänestä

  • orjakaapu kirjoitti:

    ei varmaan ole kaikilla paikkakunnilla yhrä sikamaista kuin mitä yllä mainitaan. Luulisin että muutamalla pomon vaihdolla olisi hommat korjattavissa. Tiedä häntä.

    turhantoimittajapikkuhitlerin perseelle potkimisella homma retkeaisi. Tarkoitan lähinnä vuorotoimistoja!

    Äänestä

Kertokaahan minulle, joka ei ole ns. alalla töissä, että mikä on vr cargo, mikä on vr, mikä on vr rata jne.
Mitäs ne veturikuskit sitten on? Ja tranpoint`??

Äänestä
  • poron perseestä ja googlaa, niin tiedät!

    Äänestä

  • vituttaa stna kirjoitti:

    poron perseestä ja googlaa, niin tiedät!

    Kiitti hyvästä vastauksesta, mutta siis onko ne veturikuskin ja konnarit millä osastolla töissä sitten? Ratapihamiehetkö on cargolla vai?

    Sitä nyt ajan takaa, että ketkä on milläkin töissä?

    Äänestä

  • vittu mikä vr yhtiö kirjoitti:

    Kiitti hyvästä vastauksesta, mutta siis onko ne veturikuskin ja konnarit millä osastolla töissä sitten? Ratapihamiehetkö on cargolla vai?

    Sitä nyt ajan takaa, että ketkä on milläkin töissä?

    On Cargolla töissä tekemässä niitä helvetillisiä paskoja työaikoja ka kuuntelemassa sitä turhaa kitinää ja vikinää joka maallisesta asiasta, kun perseennuolennalla ylenneet herrat aikansa kuluksi inisevät.

    Äänestä

  • Ratapihalla kärsivä kirjoitti:

    On Cargolla töissä tekemässä niitä helvetillisiä paskoja työaikoja ka kuuntelemassa sitä turhaa kitinää ja vikinää joka maallisesta asiasta, kun perseennuolennalla ylenneet herrat aikansa kuluksi inisevät.

    ratapiha ukot = garko
    matkakonnarit= reitillä
    Kuskit = kuskeja jotka saa rahaa kaikesta mitä tekevät(lisiä lisien päälle)

    Äänestä

Näitä viestejä lukiessa tulee sellainen fiilis, että kannattaa boikotoida koko Valtionrautateitä. Lippuhinnat nousevat ja työntekijät kärsivät. Jossakin joku vetää välistä ja jossakin elätetään turhia "puuhastelijoita"!
Vihreydellä muka kehuskellaan, mutta silti työntekijä ei pidetä missään arvossa ja jos töihin itää ajaa kaksi reissua joka päivä, niin onko se ekologista?

Äänestä
  • VR lakkasi olemasta Valtionrautatiet vuonna 1995. Mutta boikotoi sinä vaan, ihan hyvä.

    Niin, ja jatka oikeinkirjoitusharjoituksia.

    Äänestä

  • Hantta R. kirjoitti:

    VR lakkasi olemasta Valtionrautatiet vuonna 1995. Mutta boikotoi sinä vaan, ihan hyvä.

    Niin, ja jatka oikeinkirjoitusharjoituksia.

    Tollaisia kaivataan komennusesimiehiksi...........
    Ovat olevinaan kaikesta oikeassa....................

    Äänestä

  • ruoskafg kirjoitti:

    Tollaisia kaivataan komennusesimiehiksi...........
    Ovat olevinaan kaikesta oikeassa....................

    Nuolastaan pikkasen jookos komennus esimies tykkää kovasti...........................

    Äänestä

  • nuoriorja kirjoitti:

    Nuolastaan pikkasen jookos komennus esimies tykkää kovasti...........................

    Mitäs täällä oikeen itketäään? Moni olis onnellinen jos olis edes töitä.

    Äänestä

  • työtööööön kirjoitti:

    Mitäs täällä oikeen itketäään? Moni olis onnellinen jos olis edes töitä.

    Siellä joku vitun laiska paska työtön inisee ja kiillottaa kilpeää; "olis kiva kun olisi töitä"
    - Töitä kyllä löytyy, kun muutat pois sieltä mamman lihapatojen äärestä helvettiin työn perässä, sinä vitun persereikä! Vai oletko joku saatanan uivelo jolla peukalo keskellä kämmentä ja et osaa mitään tehdä saatika aivojasi käyttää, HÄH? vitun mammari perkeleen hinttipoika? Olet oletettavasti juurikin edellä mainitsemani mamo, vitun peräkammarin runkkari, joka haistelee siellä mamman peräkamarissa jostakin anastamiaan kusenpolttamia mummomallin pöksyjä ja hakkaa tumppuun vimmatulla tahdilla, eli olet sopiva Cargolle! Kaltaisiasi aivokuoleman tehneitä kun siellä tarvitaan tekemään neljää tuntia katkotunneilla sekä heittovuoroa.
    Sinullehan on ihan sama milloin vetelet handuun, eli heittovuoro sopii sinulle hyvin, eikö?
    Voit rytmittää runkkusessiosi sitten vuorotoimiston tahtiin, niin ei ihan mene hanskaan hakkaaamiseksi ja jää ns. putki päälle runkkaamisessa.

    Mene saatana ja etsi sitä työtä, jos se sinulle joku elämä on että saat kello kaulassa elää ja tanssia työntekijän vittuilupillin mukaan, kuten Cargolla pitää tehdä sen ohessa että kaikenlaisten elämästä mitään tajuamattojen persenaamojen kanssa joutu sitä heidän ajatusmaailmaansa kuuntelemaan.
    Ja voin sulle sen sanoa, että helpommalla kuule pääset perseaukeisena kuin esimerkiksi Cargolla helvetillisiä työaikoja tehdessä. Ja onnellisempana elämää kokeneempana kuolet vaikka kortistossa, mikäli ei järkevämpää työaikaa teettävää firmaa löydy työllistäjäksi.

    Ei kuuleppa paljoa sinuakaan naurattaisi mennä töihin esimerkiksi yöllä klo. 03 j olla siellä neljä tuntia eli seitsemään. Sitten klo. 11 taas takaisin töihin neljäksi tunniksi. Ei kuule mieltä ylennä, kun välissä tehdään yövuoroa ja aikaista aamua ja iltaakin sekaisin.

    OIKEESTI MINUA VITUTTAA TUOLLAISET VIKSISIJÄT, JOTKA JOSTAKIN KOTISOHVALTA KITISEE, "OLISPA TÖITÄ"
    -EI NE TYÖT SINNE KOTIIN TULE VITTU!! Pitää välillä mennä vaikka Cargolle jos ei parempia tarjouksia ole käytettävissä.

    Tervetuloa Cargolle kokeilemaan!

    Äänestä

  • Tervetuloa Cargolle kirjoitti:

    Jos mistään, niin viimeistään tästä viestistä ilmenee tämä karkon valittajan lääkityksen tarve.

    Mene työterveyslääkäriin ja ota kopio tästä viestistäsi mukaan. Hän näkee suoraan tuosta tekstistäsi, mistä on kysymys ja osaa määritellä lääkityksesi sen mukaan.

    Jollei ihan määräaikaista sairaseläkettä, mutta ainakin pitkä sairasloma varmaan tarvitaan. Sinähän olet suorastaan vaarallinen niin itsellesi kuin ympäristöllesi.

    Mutta hyvä juttu, että kirjoitit nämä tärkeät näkemyksesi näkyviin. Tästä näkyy suhtautumisesi työhösi, työtovereihisi, muihin ihmisiin sekä elämään yleensä.

    Alkaa näyttää jo aika pahalta. Hae ammattiapua, ennen kuin on liian myöhäistä.

    Äänestä

  • rpkond kirjoitti:

    En ole SE Cargon valittaja mitä tarkoitat, mutta samaa mieltä hänen kanssaan kyllä. Aika paljon täällä on kirjoittelua Cargosta ja sen heittovuoroista ja työajoista, mikä on mielestäni sairasta vittuilua työntekijälle.

    Ammattiapua en tarvitse, koska ei ole ongelmaa, muuta kuin Cargo, eikä sekään niin iso ongelma ole, kun aina voi vaihtaa maisemaa ellei meno muutu, - mutta eihän se muutu.
    Muihin ihmisiin ja työhön suhtaudun kyllä hyvin ja siksi liikunkin vapailla muiden kuin työkavereiden kanssa ja osaan arvostaa muitakin ihmisiä. Olen nimittäin sosiaalinen ihminen enkä mikään tyypillinen Cargolainen joka hyvä kun huomenta osaa toivottaa.

    Eli ota itse yhteys työterveyteen ja hanki vaikkapa elämä. Huomaa kyllä heti millainen vatipää ole, kun heti teet tulkintasi toisista kun sitä sairasta puljua joku ääneen kritisoi aiheesta.

    yllä

    Äänestä

  • fargo kirjoitti:

    yllä

    kargo is best

    Äänestä

niin helvetin syvältä kuin olla ja voi!

Äänestä

TÄYTTÄ ASIAA

Äänestä

Eikös siellä johtajakin jo eroa moraalisista syistä? Miten joku puulaaki voi kohdella ihmisiä niin ala-arvoisesti ja lyödä kyykkyyn?

Joillakin paikkakunnilla on nelituntisia vuoroja toimipaikan ulkopuolella, -eli kaksi kertaa päivässä pitää ajella tekeen joku pieni jobi, mutta se on jo omaa tyhmyyttä jos siihen alkaa.
Miten verottaja tulee kilometreissä vastaan, jos ihminen ajaa 50 kertaa kuukaudessa töihin, kun terveet työläiset, tervepäisissä työpaikoissa, ajavat se 22 kertaa?

Tää VR-Transpointin homma on karannut ihan lapasesta muutamien perseennuoleskelijoiden takia, joille sopii ihan mikä vaan ala-arvoinen kohtelu!

Äänestä

upitusta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lankaan mennyt kirjoitti:

Onkohan työaikalakien mukaista nyky päivänä että soitat joka päivä 14.00-- seuraavan päivän hommat.
Kyllä kyrsii oikeesti tällänen että 5 kertaa viikossa kysyt onko ilta ,aamu vai yö. Täällä itäsuomalaisella paikkakunnalla tällästä harrastetaan koko ajan. Miten lie muilla karkon paikkakunnilla onko samanlaista
pelleilyä komennustoiminta. Vuorot on ajettu minimiin ja komennus ilmoittaa sitten päivä kerrallaan työvuoron .Eletään 2000 lukua ja luulisi olevan erillaiset otteet näissä hommissa. Ei muuten VR ilmoittanut työnhaussa mitään näistä komennus touhuistaan. Olkaa varuillaan jos cargolle aijotte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu