Suhteemme alkoi kuutisen vuotta sitten. Olimme silloin parikymppisiä. Erilaiset ihmiset alusta asti, mutta alkuvuodet tietysti rakastuneita. Muutamaan otteeseen asuttiinkin samassa osoitteissa, elämä arkistui, luonnollisesti. Parhaimpia ystäviä emme koskaan olleet toisillemme, kuitenkin olemassa oli jokin erityinen yhteys millä ymmärsimme toisemme erikoisuutta/omanlaisuutta.
Itselläni oli pitkään henkistä pahoinvointia suhteen aikana, mitä taas tämä toinen osapuoli ei ymmärtänyt ollenkaan. Mies oli erittäin aktiivinen harrastuksissaan, eikä halunnut olla "kahlittuna" kotona niin usein. Itsekin olin menossa, mutten niin paljon. Yhteisiä intressejä oli melko vähän, ystäväpiirit hieman erilaiset. Lähtökohdat muutenkin erilaiset. Olimme täysin toisenlaisista perheistä kasvaneet. Hänen kotonaan riitatilanteet lakaistiin maton alle, minun kotona oltiin avoimina. Täytyy todeta, että meillä oli suuria kommunikointi-ongelmia. Asioiden oikeilla nimillä oli vaikeaa puhua.
Neljän vuoden jälkeen erottiin minun toiveestani. En kestänyt enään tietämättömyyttä hänen oikeista tunteistaan, koska ei Ikinä puhunut niistä sen enempää. Hän oli tavallaan tunnekylmä ihminen. Eron jälkeen mies ei ymmärtänyt sitä mitä oli käynyt. Muutin omilleni, nautin elämästä vapaana. Hän huomasi etten tarvinnut häntä enää elämässäni samalla tavoin. Pelästyi, alkoi pian kosiskella uudestaan minua. Huomasi todella että minulla oli muutakin elämää.
No, reilun vuoden kävin ulkona nautin ystävieni seurasta todella. Rentoa meininkiä myös tämän miehen kanssa, ei paineita mistään. Emmehän olleet yhdessä! Virhe tapahtui puoli vuotta sitten kun päätimme alkaa uudestaan seurustelemaan. Mikään ei toiminut taaskaan. Oli vain enemmän epämiellyttävää jännityksen tunnetta toisen seurassa. En pystynyt oikein olemaan oma itseni. Arvostelun/kritisoinnin pelkoa.. 1/2vuotta ahdistavan yhdessäolon jälkeen erosimme, toisaalta minun aloitteestani, mutta lopullisesti nyt hänen toiveesta. Kavereita haluaa silti olla. Käytännössä en todellakaan tiedä miten se onnistuu, koska seksuaalinen kemia on ollut aina voimakasta.
Tuntuu, että nyt hänellä on halu kokea, elää vapaana ilman mitään sitoumuksia. Olla oman elämänsä herra. Pelkään vain, että joskus ymmärtää jos on tehnyt virheen jättäessään minut. En tiedä. Kuitenkin tässä on pointtina nyt itsetutkiskelun paikka. Se on tärkeää, löytää täysin itsensä. Ennenkuin voi aloittaa mitään uutta juttua.. Kuitenkin pieni kaiho tunne/toive siitä että vielä jonain päivänä ehkä voisimme olla vielä enemmän.. Ei järkevää ollenkaan!! Luulen, että minulla on myös jonkinlainen riippuvuussuhde syntynyt jo aikoja sitten häneen, mikä ei ole tervettä. Täytyy vain unohtaa tämä kyseinen ihminen. Se on järkevintä.
Mikä avuksi unohtamaan hänet? Rakastan häntä edelleen sydämeni pohjasta. Minulla on hyvät välit hänen sukulaisiinsa, tämä ex-anoppi on todella hyvä ystäväni.. Hänen kavereihinsa ei kuitenkaan niin lämpimät välit.
Kiitos kun sain avautua asiastani, ja toivon että saisin jonkin erittäin hyvän vinkin täältä. :)
Itselläni oli pitkään henkistä pahoinvointia suhteen aikana, mitä taas tämä toinen osapuoli ei ymmärtänyt ollenkaan. Mies oli erittäin aktiivinen harrastuksissaan, eikä halunnut olla "kahlittuna" kotona niin usein. Itsekin olin menossa, mutten niin paljon. Yhteisiä intressejä oli melko vähän, ystäväpiirit hieman erilaiset. Lähtökohdat muutenkin erilaiset. Olimme täysin toisenlaisista perheistä kasvaneet. Hänen kotonaan riitatilanteet lakaistiin maton alle, minun kotona oltiin avoimina. Täytyy todeta, että meillä oli suuria kommunikointi-ongelmia. Asioiden oikeilla nimillä oli vaikeaa puhua.
Neljän vuoden jälkeen erottiin minun toiveestani. En kestänyt enään tietämättömyyttä hänen oikeista tunteistaan, koska ei Ikinä puhunut niistä sen enempää. Hän oli tavallaan tunnekylmä ihminen. Eron jälkeen mies ei ymmärtänyt sitä mitä oli käynyt. Muutin omilleni, nautin elämästä vapaana. Hän huomasi etten tarvinnut häntä enää elämässäni samalla tavoin. Pelästyi, alkoi pian kosiskella uudestaan minua. Huomasi todella että minulla oli muutakin elämää.
No, reilun vuoden kävin ulkona nautin ystävieni seurasta todella. Rentoa meininkiä myös tämän miehen kanssa, ei paineita mistään. Emmehän olleet yhdessä! Virhe tapahtui puoli vuotta sitten kun päätimme alkaa uudestaan seurustelemaan. Mikään ei toiminut taaskaan. Oli vain enemmän epämiellyttävää jännityksen tunnetta toisen seurassa. En pystynyt oikein olemaan oma itseni. Arvostelun/kritisoinnin pelkoa.. 1/2vuotta ahdistavan yhdessäolon jälkeen erosimme, toisaalta minun aloitteestani, mutta lopullisesti nyt hänen toiveesta. Kavereita haluaa silti olla. Käytännössä en todellakaan tiedä miten se onnistuu, koska seksuaalinen kemia on ollut aina voimakasta.
Tuntuu, että nyt hänellä on halu kokea, elää vapaana ilman mitään sitoumuksia. Olla oman elämänsä herra. Pelkään vain, että joskus ymmärtää jos on tehnyt virheen jättäessään minut. En tiedä. Kuitenkin tässä on pointtina nyt itsetutkiskelun paikka. Se on tärkeää, löytää täysin itsensä. Ennenkuin voi aloittaa mitään uutta juttua.. Kuitenkin pieni kaiho tunne/toive siitä että vielä jonain päivänä ehkä voisimme olla vielä enemmän.. Ei järkevää ollenkaan!! Luulen, että minulla on myös jonkinlainen riippuvuussuhde syntynyt jo aikoja sitten häneen, mikä ei ole tervettä. Täytyy vain unohtaa tämä kyseinen ihminen. Se on järkevintä.
Mikä avuksi unohtamaan hänet? Rakastan häntä edelleen sydämeni pohjasta. Minulla on hyvät välit hänen sukulaisiinsa, tämä ex-anoppi on todella hyvä ystäväni.. Hänen kavereihinsa ei kuitenkaan niin lämpimät välit.
Kiitos kun sain avautua asiastani, ja toivon että saisin jonkin erittäin hyvän vinkin täältä. :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä sinä itse toivot/haluat elämältäsi?. . . Ei ole hyvä olla sellaisessa suhteessa, joka kuluttaa ja vie vain voimia, eikä anna mitään. . . Olette jo kahdesti yrittäneet, eikä suhde ole toiminut, niin on parempi sinulle itsellesi kun käännät elämässäsi uuden sivun ja lähdet rohkeasti kohti uusia kokemuksia ja seikkailuja. . . Nykyinen elämäntapasi kuluttaa sinua ja voimiasi . . . ja mies voi vain käyttää sua hyväkseen. . . Satutat vain itseäsi.
Kiitos vastauksesta!! Näinhän sen järki on sanonut jo iät ja ajat, ettei kannata jatkaa yrittämistä. Tuttua ja turvallisuutta arvostan suuresti, siksi se on ollut myös vaikeaa lopettaa..Maailman meno mennyt ihme svääreihin, eikä tahdo pysyä mukana.
Se onkin vaikea asia, kun en tasan tarkkaan tiedä mitä toivon elämältä. Tietenkin onnellisuutta, mutten en tiedä miten sen toteuttaa. En ole koskaan haaveilut lapsista, ns. perusperheestä. Kissa olisi kiva =) Ja sopivasti haastetta olevassa mukavassa miehessä. Tästä on hyvä jatkaa elämää pikkuhiljaa uuden sivun kanssa.