Jeesus oksentaa penseän nimikristillisyyden pois suustaan

seurakunnalle parannuskehotus kuuluu, sillä kun jyvät erotetaan akanoista suuressa ahdistuksessa, joka maailman vihan tullessa Jeesuksen opetuslapsien päälle Jumalan evankeliumin julistuksessa Jumalan tuomioista ja pedon merkistä ja muista Ilmestyskirjassa ilmoitetuista asioista, sillä tämä maailma vihaa Jumalan lapsia, jotka eivät mene ja tule mukaan siihen suureen Babylonian vihan viinipuun uskonnollisuuden ja talouselämän ja politiikan ja tämän maailman yhdentymiseen, niinkuin Baabelin tornia ihmiset omassa ylpeydessään alkoivat rakentaa yhteiseksi Jumalan tahdon vastustamiseksi, sillä Perkele sen sai aikaan niinkuin myös on tämän nykyisen maailman ja ennenkaikkea Mammonan talousjärjestelmän muokkaa pedon merkille otolliseksi ja ihmisille ´pakolliseksi´ epäjumalanpalveluksen hyväksymiseksi. Kun tuo pedon merkin aika kuuluu, niin samoin kuuluu myös huuto: "Lähtekää siitä ulos" ja "kostakaa" ja tarkoittaa Jumalan Hyvän Sanoman esillä pitämistä Jeesuksen todistamista ja Jumalan käskyjen pitämistä rakastaen Herraa Jeesusta ja samoin lähimmäistä, mutta joka silloin rakastaa enemmän ihmistä tai itseään ottamalla osaa pedon valtakuntaan merkkinsä kautta, niin ei ole kelvollinen Jeesuksen seuraajaksi ja ristinsä ottajaksi, sillä myös Jeesus itkien rukoili ja hikoili veripisaroita, kun Isän tarjoama malja juotavaksi annettiin ja voitti sen juomalla ja ihmisiä rakastamalla vastoin tämän maailman ja lihan mielen turmellusta, sillä teki Isänsä tahdon ja voitti maailman, samoin meidän uskomme voittaa maailman, kun aika on ristimme ottaa ja seurata Jeesusta ja autuaat ne, jotka Jeesuksessa kuolevat, sillä saavat Jumalan valtakuntaan ensimmäisessä ylösnousemuksessa ja sen lupauksen lapsien etujoukossa nousta Herransa ja Kuninkaansa alaisuuteen ja iloonsa ja rauhaansa ja vanhurskauteensa, eikä enää itkua eikä kuolemaa eikä Saatanan kiusausta, sillä Jumalan lapsille tulee tuhatvuotisessa valtakunnassa sen sapatin lepo, jota profeetat ja apostolit ovat opettaneet ja kertoneet ja varmat ovat Jumalan lupaukset. Pannaan kaikki toivo Jumalan armoon, joka meitä kasvattaa Jumalan Hengen pyhitykseen eläessämme Jeesuksessa ja Jumalan valtakunnan lupauksissa ja puhtaudessa ja Herran Jeesuksen Hengen täydeydessä, amen.
4117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pyhän Hengen voimassa.

Äänestä
  • Pyhän Hengen opetuksessa, sillä jokainen Jumalan valtakuntaa etsivä ja vanhurskauttaan anova saa Jumalan lapseuden ja perintöosan pyhitettyjen joukossa. Kiitetään joka tilassa, sillä se on Isän Jumalan tahto, vaikka edessä olisi suuri ahdistus, mutta vielä uskon vuosia siihen olevan, kenties kuusi tai kymmenen, aika näyttää miten luopumus ja laittomuus etenee ja siten rakkaus kylmenee, niinkuin on kirjoitettu.

    Äänestä

hengessä ja ystävyydessä, sillä on Isän Jumalan vihollisuutta, niinkuin on kirjoitettu Jeesuksen nimessä, amen.

Äänestä
  • pitävät Totuutta vääryyden vallassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


niinkuin Laodikean kirjoitti:

seurakunnalle parannuskehotus kuuluu, sillä kun jyvät erotetaan akanoista suuressa ahdistuksessa, joka maailman vihan tullessa Jeesuksen opetuslapsien päälle Jumalan evankeliumin julistuksessa Jumalan tuomioista ja pedon merkistä ja muista Ilmestyskirjassa ilmoitetuista asioista, sillä tämä maailma vihaa Jumalan lapsia, jotka eivät mene ja tule mukaan siihen suureen Babylonian vihan viinipuun uskonnollisuuden ja talouselämän ja politiikan ja tämän maailman yhdentymiseen, niinkuin Baabelin tornia ihmiset omassa ylpeydessään alkoivat rakentaa yhteiseksi Jumalan tahdon vastustamiseksi, sillä Perkele sen sai aikaan niinkuin myös on tämän nykyisen maailman ja ennenkaikkea Mammonan talousjärjestelmän muokkaa pedon merkille otolliseksi ja ihmisille ´pakolliseksi´ epäjumalanpalveluksen hyväksymiseksi. Kun tuo pedon merkin aika kuuluu, niin samoin kuuluu myös huuto: "Lähtekää siitä ulos" ja "kostakaa" ja tarkoittaa Jumalan Hyvän Sanoman esillä pitämistä Jeesuksen todistamista ja Jumalan käskyjen pitämistä rakastaen Herraa Jeesusta ja samoin lähimmäistä, mutta joka silloin rakastaa enemmän ihmistä tai itseään ottamalla osaa pedon valtakuntaan merkkinsä kautta, niin ei ole kelvollinen Jeesuksen seuraajaksi ja ristinsä ottajaksi, sillä myös Jeesus itkien rukoili ja hikoili veripisaroita, kun Isän tarjoama malja juotavaksi annettiin ja voitti sen juomalla ja ihmisiä rakastamalla vastoin tämän maailman ja lihan mielen turmellusta, sillä teki Isänsä tahdon ja voitti maailman, samoin meidän uskomme voittaa maailman, kun aika on ristimme ottaa ja seurata Jeesusta ja autuaat ne, jotka Jeesuksessa kuolevat, sillä saavat Jumalan valtakuntaan ensimmäisessä ylösnousemuksessa ja sen lupauksen lapsien etujoukossa nousta Herransa ja Kuninkaansa alaisuuteen ja iloonsa ja rauhaansa ja vanhurskauteensa, eikä enää itkua eikä kuolemaa eikä Saatanan kiusausta, sillä Jumalan lapsille tulee tuhatvuotisessa valtakunnassa sen sapatin lepo, jota profeetat ja apostolit ovat opettaneet ja kertoneet ja varmat ovat Jumalan lupaukset. Pannaan kaikki toivo Jumalan armoon, joka meitä kasvattaa Jumalan Hengen pyhitykseen eläessämme Jeesuksessa ja Jumalan valtakunnan lupauksissa ja puhtaudessa ja Herran Jeesuksen Hengen täydeydessä, amen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu