Pahoittelut heti alkuun jos teksti on sekaista ja vaikeaa ymmärtää kun en oikein itsekkään ymmärrä.
Olin töissä ja puhelin soi, tyttöystäväni soitti ja kertoi isänsä kuolleen sydänkohtaukseen. Kertoi kaiken aivan normaalilla äänellä ilman mitään ylimääräistä. Lähdin samantien töistä ajamaan kotiinpäin, työmatka n. 30km niin kerkesin monenlaisia miettimään. Päästyäni kotiimme istui tyttöystäväni sohvalla katseli ikkunasta pihalle ja ilmoitti vain että hän on keittänyt kahvit jos haluan.
Ihmettelen suunnattomasti miksi hän oli keittänyt kahvit siinä tilanteessa, mutten kuitenkaan osannut kysyä häneltä yhtään mitään. Kahvit juotuani hän kysyi että haluanko lähteä katsomaan hänen äitiään? vastasin että mennään tietenkin, jonka jälkeen hän alkoi jankata ettei mun ole pakko tulla ja useaan kertaan toisteli tuota.
Lähdettiin sitten lopulta ajamaan hänen äitinsä luokse, matkaa noin 70km ja tänä aikana hän ei itkenyt ei sanallakaan maininnut mitään isästään ja itse en halunnut kysyä. Hän jopa kyseli matkalla miten työpäiväni oli kulunut. Kun pääsimme perille hän käveli jälleen aivan normaalisti sisälle minä perässä, mutta sitten kun hän näki äitinsä iski se ymmärrys mitä todella oli tapahtunut ja suru nousi pintaan. Olin itse täysin lukossa enkä osannut sanoa yhtään mitään, tunsin vaan että olen täysin ulkopuolinen ja haluan vain pois tästä tilanteesta.
Myöhemmin tyttöystäväni tuli sanomaan että haluaisi viettää päivän pelkästään äitinsä ja sisarustensa kanssa pyysi minua menemään kotiin, kuitenkin n. 15min tästä hän soitti jälleen erittäin sekaisena ja sanoi haluavansa minut takaisin. Käännyin siis ympäri ja menin takaisin, yritin häntä lohduttaa ja kuunnella ja kaikkea mahdollista mut en omasta mielestä osaa sitä hommaa.
Nyt siis haluaisin hyvät ihmiset teiltä apuja, esim. Millä tavoin voin häntä lohduttaa vai voiko sitä edes tehdä muuten kuin kuuntelemalla. Tämän lisäksi haluan tietää että johtuuko toi "kahvin keitto" yms. jostain shokkitilasta vai mikä on tälläisen suoraan sanoen typerän käytöksen takana.
Pahoittelen vielä tekstin sekaisuutta ja mahollisia kirjotusvirheitä.
Olin töissä ja puhelin soi, tyttöystäväni soitti ja kertoi isänsä kuolleen sydänkohtaukseen. Kertoi kaiken aivan normaalilla äänellä ilman mitään ylimääräistä. Lähdin samantien töistä ajamaan kotiinpäin, työmatka n. 30km niin kerkesin monenlaisia miettimään. Päästyäni kotiimme istui tyttöystäväni sohvalla katseli ikkunasta pihalle ja ilmoitti vain että hän on keittänyt kahvit jos haluan.
Ihmettelen suunnattomasti miksi hän oli keittänyt kahvit siinä tilanteessa, mutten kuitenkaan osannut kysyä häneltä yhtään mitään. Kahvit juotuani hän kysyi että haluanko lähteä katsomaan hänen äitiään? vastasin että mennään tietenkin, jonka jälkeen hän alkoi jankata ettei mun ole pakko tulla ja useaan kertaan toisteli tuota.
Lähdettiin sitten lopulta ajamaan hänen äitinsä luokse, matkaa noin 70km ja tänä aikana hän ei itkenyt ei sanallakaan maininnut mitään isästään ja itse en halunnut kysyä. Hän jopa kyseli matkalla miten työpäiväni oli kulunut. Kun pääsimme perille hän käveli jälleen aivan normaalisti sisälle minä perässä, mutta sitten kun hän näki äitinsä iski se ymmärrys mitä todella oli tapahtunut ja suru nousi pintaan. Olin itse täysin lukossa enkä osannut sanoa yhtään mitään, tunsin vaan että olen täysin ulkopuolinen ja haluan vain pois tästä tilanteesta.
Myöhemmin tyttöystäväni tuli sanomaan että haluaisi viettää päivän pelkästään äitinsä ja sisarustensa kanssa pyysi minua menemään kotiin, kuitenkin n. 15min tästä hän soitti jälleen erittäin sekaisena ja sanoi haluavansa minut takaisin. Käännyin siis ympäri ja menin takaisin, yritin häntä lohduttaa ja kuunnella ja kaikkea mahdollista mut en omasta mielestä osaa sitä hommaa.
Nyt siis haluaisin hyvät ihmiset teiltä apuja, esim. Millä tavoin voin häntä lohduttaa vai voiko sitä edes tehdä muuten kuin kuuntelemalla. Tämän lisäksi haluan tietää että johtuuko toi "kahvin keitto" yms. jostain shokkitilasta vai mikä on tälläisen suoraan sanoen typerän käytöksen takana.
Pahoittelen vielä tekstin sekaisuutta ja mahollisia kirjotusvirheitä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, kuin vain tuossa tilanteessa voi toimia. Et kysele liikoja ("miksi keitit kahvit, etkö sure" tms.), et patista puhumaan, olet tukena ja annat toisen surra omalla tavallaan. Etpä usko mikä merkitys on tyttöystävällesi jo tuolla, kun lähdit ajamaan hänen luokseen numeroa tekemättä kesken työpäivän ja osoitit vilpittömän halusi lähteä hänen äitinsä luo.
Ihan varmasti kahvin keitto oli shokkitilaa, ns. sijaistoimintaa. Itse sain yhden läheisen menetyksestä kuulla kesken unieni puhelimessa, yöllä ja yksin ollessani. En itkenyt, en ajatellut, menin vain tiskaamaan ja suihkuun. Vasta vähitellen sitä asiaa pystyi mitenkään nielemään ja ottamaan vastaan tajuntaan pienin erin. Tietämättäni aiheutin omille läheisilleni suurta huolta, kun he soittelivat illalla (asuin sen verran kaukana etteivät päässeet luokseni) ja puhuin ihan normaalisti ja sanoin vaan että en voi nyt puhua, pitää tiskata. Mutta niin se ihmismieli toimii. Kun suru-uutinen on liian suuri, sitä ei välttämättä pysty ottamaan vastaan, tietää ettei kestä.
Myös oman äitini kuolemasta sain tiedon kesken työpäivän. Soitin silloiselle miehelleni, että mun tarvii mennä kotikotiini. Mies lähti kyllä töistä ja lähti viemään mua kotiini, mutta kotimatkallaan laittoi viestin että "oisit voinut edes kiittää kyydistä"... Joten tuo, että nimenomaan numeroa tekemättä olet tukenut tyttöystävääsi hänen toivomallaan tavalla, vaikka se sitten on tuottanutkin vähän edestakaisin ajelua (lähdit ja hän pyysi sut takaisin), on tukemista sen parhaassa merkityksessä. Ihminen on vähän "sekaisin" tuossa surussaan, eikä hän oikein ole itsekään tiennyt mitä haluaa, olla sisarustensa kanssa vai sun. Varmastikaan hän ei tajua sitä sanoa, mutta usko pois, teit hyvin. Taas jos olisit puhelimeen sanonut jotain ajattelematonta tyyliin "no etkö nyt voi päättää, jos mä tulen sitten myöhemmin kun ehdin jo lähteäkin" tms., niin surussa sellaiset töksäytykset saa käsittämättömät mittasuhteet!
Joten luota itseesi - osaat homman parhaalla mahdollisella tavalla. :) Olet läsnä, kuuntelet ja ymmärrät, että suruun voi mennä kauankin aikaa. Mitä muuta kukaan voisikaan tehdä. Pidät pinnalla, huolehdit välttämättömät asiat, annat ylimääräistä huomiota, hoivaat ja kysyt maistuisiko ruoka, keittäisitkö iltateetä - sanoja surun mitätöimiseen ei ole, mutta ne pienet teot ovat uskomattoman lohdullisia. Se tunne, että hän saa surra ja sinä kestät sen hänen kanssaan, auttaa häntä pääsemään surustaan yli helpommin.
Jaksamista teille vaikeaan aikaan, sinulta kysytään nyt voimia, tukeminen ei ole ihan kevyttä puuhaa, mutta se on kuitenkin pientä siihen mitä se itse surutyö on... Tsemppiä!