Kuinka

Täällä on tuomittu kakkoset, mutta toivoisin rehellistä keskustelua siitä kuinka monessa tapauksessa on kuitenkin ollut kyse ihan oikeasta rakkaudesta. Kuinka olette järjestäneet asiat, miten suhteeseenne on suhtauduttu? Sukulaiset, ystävät, exät ym. tahtoisin tuulettaa ajatuksiani.

MInun suhde varattuun mieheen tuomittiin täysin ystävieni taholta. EN kuitenkaan antanut sen häiritä koska tunteemme olivat niin voimakkaat. Tiesin heti alusta alkaen että meidät on luotu toisilleemme, että olimme kumpikin tehneet vääriä valintoja aikaisemmin. Nyt olemme onnellisesti naimisissa. Muutaman ystävän olen menettänyt mutta tämä elämä nyt on on todellakin sen arvoinen.
26547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

kuinka monessa tapauksessa kyse on ollut rakkaudesta, mutta on hienoa että "pidit pääsi" etkä antanut muiden ihmisten vaikuttaa mielipiteillään suhteeseesi. On aivan sama mitä mieltä muut ihmiset ovat ja jos/kun ystäviä on kadonnut suhteen takia, eivät he olleet mitään TOSIystäviä. Jokaiselle pitäisi riittää se, että on itsensä ja omien ajatustensa kanssa sovussa. Toivon teille kaikkea hyvää!

Äänestä
  • Sinun viestisi on mukavaa kuultavaa tällä palstalla missä koko ajan toitotetaan ettei tunteet voi olla toisessa suhteessa pelissä. Moni ei todellakaan ehkä ymmärrä sitä,että oikean rakkauden eteen kannattaa taistella ja kyllähän se niin meneekin että kun oikeasti toiseen rakastuu polut johtavat lopulta yhteen vaikka muut olisivatkin toista mieltä. Ja pitkissä sivusuhteissa kyllä varmastion aitoja tunteita mukana miksi muuten kukaan saman kanssa vuosia jatkaisi sivusuhdetta tyytyisihän silloin yhden kerran pettämisiin. Ystäväni jolla aikanaan olli myöskin pitkä suhde mieheen päätyivät lopulta naimisiin ja ovat onnellisia yhdessä, miehen ex puoliso ei kitenkaan tänäkään päivänä asiaa hyväksy.Mutta onko se häpeä jos suhde alkaa pettämisestä, mielestäni ei tapahtuuhan eroja monesta muustakin syystä ja ihmiset löytävät uuden kumppanin, onko se väärin jos ihminen on onnellinen että millä tavalla uusi suhde on alkanut ja milloin? Mielestäni siinä ei ole mitään hävettävää.

    Äänestä

  • Miksi hävetä? kirjoitti:

    Sinun viestisi on mukavaa kuultavaa tällä palstalla missä koko ajan toitotetaan ettei tunteet voi olla toisessa suhteessa pelissä. Moni ei todellakaan ehkä ymmärrä sitä,että oikean rakkauden eteen kannattaa taistella ja kyllähän se niin meneekin että kun oikeasti toiseen rakastuu polut johtavat lopulta yhteen vaikka muut olisivatkin toista mieltä. Ja pitkissä sivusuhteissa kyllä varmastion aitoja tunteita mukana miksi muuten kukaan saman kanssa vuosia jatkaisi sivusuhdetta tyytyisihän silloin yhden kerran pettämisiin. Ystäväni jolla aikanaan olli myöskin pitkä suhde mieheen päätyivät lopulta naimisiin ja ovat onnellisia yhdessä, miehen ex puoliso ei kitenkaan tänäkään päivänä asiaa hyväksy.Mutta onko se häpeä jos suhde alkaa pettämisestä, mielestäni ei tapahtuuhan eroja monesta muustakin syystä ja ihmiset löytävät uuden kumppanin, onko se väärin jos ihminen on onnellinen että millä tavalla uusi suhde on alkanut ja milloin? Mielestäni siinä ei ole mitään hävettävää.

    exälle sanoisin "aika parantaa haavat". Hänelläkin parempi tulevaisuus edessä.

    Mutta pettämisestä alkaneesta suhteessa on myös riskinsä. Sitäkään ei voi kiistää tai petkuttaa itseään. Vaikka alussa olisikin sitä kuumaa rakkauden huumaa, niin vuodet ja arki tekevät tehtävänsä. Ei se uusikaan avioliitto välttämättä pysy mutkattomana ja onnellisena ikuisesti. Aika senkin testaa. Kylmä ja julma totuus on se, että myös moni kakkosliitto päättyy pettämiseen ja eroon.

    Äänestä

  • mitä tulevaisuus tuo kirjoitti:

    mutta jos kokoajan pelätään mörköä tulevaksi kaapista ulos niin ei elämästä tule mitään. Eletään tätäpäivää ja nautitaan. Huomenna on huomisen murheet, ei eletä niitä etukäteen.
    Tänään luotan täysin puolisooni, koska ei ole aihetta epäillä muuta.

    Äänestä

  • Miksi hävetä? kirjoitti:

    Sinun viestisi on mukavaa kuultavaa tällä palstalla missä koko ajan toitotetaan ettei tunteet voi olla toisessa suhteessa pelissä. Moni ei todellakaan ehkä ymmärrä sitä,että oikean rakkauden eteen kannattaa taistella ja kyllähän se niin meneekin että kun oikeasti toiseen rakastuu polut johtavat lopulta yhteen vaikka muut olisivatkin toista mieltä. Ja pitkissä sivusuhteissa kyllä varmastion aitoja tunteita mukana miksi muuten kukaan saman kanssa vuosia jatkaisi sivusuhdetta tyytyisihän silloin yhden kerran pettämisiin. Ystäväni jolla aikanaan olli myöskin pitkä suhde mieheen päätyivät lopulta naimisiin ja ovat onnellisia yhdessä, miehen ex puoliso ei kitenkaan tänäkään päivänä asiaa hyväksy.Mutta onko se häpeä jos suhde alkaa pettämisestä, mielestäni ei tapahtuuhan eroja monesta muustakin syystä ja ihmiset löytävät uuden kumppanin, onko se väärin jos ihminen on onnellinen että millä tavalla uusi suhde on alkanut ja milloin? Mielestäni siinä ei ole mitään hävettävää.

    parille, kyllä hekin varmaan ovat oman kiirastulensa läpikäyneet ennekuin päätyivät naimisiin.
    Toivotaan että mainittu ex löytää elämän ja menee eteenpäin.

    ITse tiedän useammankin tapauksen jossa entinen, siis se pettäjä, ei olekaan päässyt irti entisestään vaikka onkin jo uudessa suhteessa vaan haukkuu ja kiusaa exäänsä.

    Siksi olenkin mummomuorin kanssa samaa mieltä siitä että oli syy sitten missä tahansa niin aina pitäisi selvittää asiat, jopa ne kipeimmätkin, ennekuin jatketaan elämää uuden suhteen kanssa.
    Aikuiset ja terveet ihmiset pitäisi pystyä keskutelemaan keskenään.

    Äänestä

meidän suhteemme alkoi juuri tuosta asetelmasta. Ensin en tiennyt, kun sain tietää, ripitin miestä. Sitten jonkun aikaa yritin olla, mutta ei siitä mitään tullut. Eron aikana oli pakko myöntää, että kyseessä oli enemmänkin kuin vain ihastus. Mies kertoi vaimolleen ja me tapasimme. Minulle oli tärkeää saada kuulla myös hänen näkökulmansa. Laitoimme miehen valitsemaan ja tänä aikana en ollut yhteyksissä. Kunnes mies valintansa teki. Yhteistä elämää on takana yli 8 vuotta ja hyvät välit ex vaimoon.

Mielenkiintoista oli kyllä se, kuinka sivulliset asiaan suhtautuivat. Oli puolesta ja vastaan. Niitä jotka sanoivat että pidä vain leikkikaluna, niitä jotka ehdottomasti uskoivat että mies käyttää vain hyväkseen. Joidenkin mielestä rikoin avioliiton, jotkut jopa hyökkäsivät kimppuuni. Olipa niitä jotka tuomitsivat siitä, että emme salailleet kylliksi ja heitä jotka arvostivat avoimuuttamme.

Ystävät tietysti tukivat ja sain paljon huomionarvoisia mielipiteitä ja ajattelemisen aihetta. En ennenkään ole kuunnellut sukulaisiani, joten ei nytkään heidän sanansa painanut. Lasten (aikuisia) kanssa juteltiin avoimesti.

Se tuntui olevan kummallisinta että asiat hoidettiin rehellisesti ja harkiten. Siitä havahduinkin tarkastelemaan tätä yhteisön tapaa käyttäytyä – täällä kaksinaismoralismi jyllää. Siihen lähtee herkästi mukaan, kun kuvittelee (tai ei ole muusta kokemusta) että se on ihan normaalia kaikkialla.

Äänestä
  • sitä että olin se joka aiheutti eron tuossa suhteesa. En häpeä tunteitani, jos ne eivät olisi olleet niin voimakkaat niin olisin antanutkin periksi.
    Mummomuorin kertomus on ihana. noinhan sen pitäsi mennä mutta kuinkamoni petetty ex suostuu keskustelemaan puolisonsa uuden kans vain ilmaa puhdistaakseen. Siihen tarvitaan suurta ymmärrystä ja viisautta kaikilta.
    Oma sukuni oli ensin täysin vastaan tätä liitoa mutta ovat nyt jo vuosien jälkeen hyväksyneet.
    Puolison exän suvusta ja ystäviltä tuli kyllä paljonkin negatiivista palautetta mutta en ole koskaan jäänyt niihin kiinni. Olen ajatellut että elän omaa elämääni, eläkööt hekin omaansa. Toivon naiselle kaikkea hyvää. Heidän liitto oli heidän, meidän liitto on meidän. Jotka ei sitä hyväksy eivät ole ystäviäni.

    Äänestä

  • janiinpoispäin kirjoitti:

    sitä että olin se joka aiheutti eron tuossa suhteesa. En häpeä tunteitani, jos ne eivät olisi olleet niin voimakkaat niin olisin antanutkin periksi.

    ollut yksikertaista, että päästiin nokakkain.

    Toki hän oli aluksi vihainen. Sain muutaman kerran jutella puhelimitse ensin. Ajattelin että hänellä oli oikeus tunteisiin. Samoin hänellä oli niin tiukka mielikuva siitä, millainen minä olin. Kun en itse hermostunut, niin lopulta hänkin rauhoittui. Kun sitten tavattiin, riittikin puhumista (itkua, naurua, jne.) muutamaksi tunniksi.
    Myönsi rehellisesti hänelle että olen tehnyt väärin ja pyysin anteeksi. Mitä sitä totuutta kiistämään. Samoin kerroin, että jos mies ei halua olla kanssani, minä poistun maisemista. Sydäntäni kivisti tuon sanominen, mutta en pysty elämään epärehellisesti.

    Hän oli todella fiksu ihminen,ymmärrystä siinä vaaditaan molemilta. Voi olla että kun en itse käyttäytynyt aggressiivisesti, hänkin huomasi, että puhumalla pärjää. Toisaalta en koskaan ole ajatellut hänestä mitään pahaa, ja kunnioitin häntä ihmisenä. En siis laittanut kyseenalaiseksi häntä naisena enkä äitinä. Miksi olisinkaan? En todellakaan aina ymmärrä näitä riitoja täällä, nimittelyjä ym.

    Oikeastaan tunsin surua siitä, että heidän avioliittonsa oli ajanut karille jo vuosia ennen minua ja minun täytyi toimia jonkinlaisena moottorina. En aluksi voinut käsittää, että kaksi ihmistä on vuosia liitossa vaikka molemmilla on paha olla, eivätkä eroa kunnolla. Takana oli kuitenkin tiettyä vastuuntunnetta lapsesta sekä toisistaan. Eivät he halunneet pahoja toiseleen olla, mutta tilanne vain oli kiristynyt sellaiseksi. He noudattivat vain vanhanaikaista avioliiton kaavaa.

    Äänestä

  • janiinpoispäin kirjoitti:

    sitä että olin se joka aiheutti eron tuossa suhteesa. En häpeä tunteitani, jos ne eivät olisi olleet niin voimakkaat niin olisin antanutkin periksi.
    Mummomuorin kertomus on ihana. noinhan sen pitäsi mennä mutta kuinkamoni petetty ex suostuu keskustelemaan puolisonsa uuden kans vain ilmaa puhdistaakseen. Siihen tarvitaan suurta ymmärrystä ja viisautta kaikilta.
    Oma sukuni oli ensin täysin vastaan tätä liitoa mutta ovat nyt jo vuosien jälkeen hyväksyneet.
    Puolison exän suvusta ja ystäviltä tuli kyllä paljonkin negatiivista palautetta mutta en ole koskaan jäänyt niihin kiinni. Olen ajatellut että elän omaa elämääni, eläkööt hekin omaansa. Toivon naiselle kaikkea hyvää. Heidän liitto oli heidän, meidän liitto on meidän. Jotka ei sitä hyväksy eivät ole ystäviäni.

    traaginen lopputulos nähtiin Ulvilassa.

    Kyllä, tapettu ja vaimonsa olivat tavanneet toisensa ollessaan naimisissa ja aloittaneet suhteensa pettämällä kumppaneitaan.

    että siinä sitten kolikon toinen puoli, varmaan yhtä harvinainen kuin tuollainen mummomuorin miehen harrastama "rehellinen pettäminen".

    Äänestä

  • Tästä kirjoituksesta ei kyllä ota erkkikään selvää. Kenen kanssa sä nyt olit ja miten?

    Yhdestä asiasta olen kuitenkin samaa mieltä: mummomuorin kirjoituksissa kaksinaismoralisimi jyllää.

    Äänestä

  • 13+5 kirjoitti:

    Tästä kirjoituksesta ei kyllä ota erkkikään selvää. Kenen kanssa sä nyt olit ja miten?

    Yhdestä asiasta olen kuitenkin samaa mieltä: mummomuorin kirjoituksissa kaksinaismoralisimi jyllää.

    että kirjoitukset ovat liian pitkiä ja sitten, kun ei ole tarpeeksi ! no, joo…

    Kyse oli siitä, kuinka muut suhtautuivat. Selvennys; Kun tapasin nykyisen mieheni ja mitä sitten tapahtui.
    Kaksinaismoralismi tarkoittaa että ei elä niiden omien normiensa ja oppiensa mukaan. Sanoo toista ja tekee toista, muille on eri säännöt kuin itselle. Omasta mielestäni olen pyrkinyt elämään avoimesti ja rehellisesti.

    Joten, jospa kertoisit mitä tarkoitit kommentillasi?

    Äänestä

Mitäs sinä pillität. Sehän on yksinkertainen tilanne. Toisessa vaakakupissa se, että jotkut ystävät voi jättää tai joku ei ymmärrä ja toisessa vaakakupissa rakkaus. Valitset rakkauden, menetät muutaman ystävän, saat ehkä jotain paheksuntaa, mutta mitä siitä? Oliko se aitoa ystävyyttä, jos ei tue päätöksiä ja meemin sanoin: "haters gonna hate".

Ennemmin voitaisiin keskustella siitä, että miten tunnistaa "ihan oikea" rakkaus.

Äänestä

En ole kertonut suhteestani kuin parhaille ystävilleni, jotka kyllä hyväksyvät sen. Miksi aidon rakkauden vuoksi pitäisikään? Vaimoni kanssa olen lasten takia, ja rakkautta saan muualta.

Äänestä
  • Totta, että puolison petos ja jätetyksi tuleminen on järkytys mutta asiaa mietittyäni ja kaikkien "pakollisten"riitojen jälkeen olen todellakin voinut jättää asian taakseni ja menny eteenpäin. Elämässäni on uusi mies ja olen onnellinen.

    Olen kypsynyt ihmisenä ja ymmärrän nyt että jos toinen puolisoista menee vieraisiin niin silloin ei suhteessa ole kaikki kunnossa. Syy on silloin moleminpuolinen, turha alkaa syyttään ketään.

    Olen tämän uuden suhteeni alkanut täysin puhtaalta pöydältä avoimin mielin.

    Äänestä

  • kokemus tämäkin kirjoitti:

    Totta, että puolison petos ja jätetyksi tuleminen on järkytys mutta asiaa mietittyäni ja kaikkien "pakollisten"riitojen jälkeen olen todellakin voinut jättää asian taakseni ja menny eteenpäin. Elämässäni on uusi mies ja olen onnellinen.

    Olen kypsynyt ihmisenä ja ymmärrän nyt että jos toinen puolisoista menee vieraisiin niin silloin ei suhteessa ole kaikki kunnossa. Syy on silloin moleminpuolinen, turha alkaa syyttään ketään.

    Olen tämän uuden suhteeni alkanut täysin puhtaalta pöydältä avoimin mielin.

    "Olen kypsynyt ihmisenä ja ymmärrän nyt että jos toinen puolisoista menee vieraisiin niin silloin ei suhteessa ole kaikki kunnossa. Syy on silloin moleminpuolinen, turha alkaa syyttään ketään. "

    en ymmärrä tuota näkökantaa.

    perheväkivallankin voi kuitata sillä, ettei suhteessa lyötäisi jos se olis kunnossa. eikä näinollen pienehkö muksiminen olisi kenenkään vika.

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    Muksiminenkin osoittaa ettei kaikki ole suhteessa kunnossa. Vai lyödäänkö jos olisi? Ainakin lyöjä on kykenemätön normaaliin parisuhteeseen => suhde ei ole kunnossa.

    Itsestään selvää on, ettei kaikki ole kunnossa jos toinen pettää toista. Luottamusta ei ainakaan ole, rakkauskin on muuta kuin pariskunnan välisen rakkauden kuuluisi olla. Vai väittääkö joku tosissaan, että kaikki on kunnossa siinä suhteessa, missä petetään???

    En ymmärrä ihmisiä, jotka väittävät mustan valkoiseksi. Kaikki on kunnossa, mies/nainen vain petti minua ihan noin vain. Pää pois pensaasta, kiitos. Ja vilkaisu myös peiliin!

    Äänestä

  • 3+20 kirjoitti:

    siis kielletty aihe. Kiitos mummomuori ja kokemus tämäkin positiivisista kommenteista.
    Ei kaikki erot ole kauheaa sotimista kuten kertomuksennekin osoittaa.
    Nautitaan onnestamme.

    Äänestä

  • Selvisin häpesätä kirjoitti:

    siis kielletty aihe. Kiitos mummomuori ja kokemus tämäkin positiivisista kommenteista.
    Ei kaikki erot ole kauheaa sotimista kuten kertomuksennekin osoittaa.
    Nautitaan onnestamme.

    Miten niin tämä oli kielletty aihe?

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    "Olen kypsynyt ihmisenä ja ymmärrän nyt että jos toinen puolisoista menee vieraisiin niin silloin ei suhteessa ole kaikki kunnossa. Syy on silloin moleminpuolinen, turha alkaa syyttään ketään. "

    en ymmärrä tuota näkökantaa.

    perheväkivallankin voi kuitata sillä, ettei suhteessa lyötäisi jos se olis kunnossa. eikä näinollen pienehkö muksiminen olisi kenenkään vika.

    miksi etsiä syyllisiä? Kun kahden ihmisen välit eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla, niin kuin ne ainakin aika ajoin tuppaa tekemään, syytä on yleensä molemmissa. Syitä on myös useita, ei vain yhtä. Jo sekin että kaksi muuten niin mukavaa ihmistä ei nyt kerta kaikkiaan osaa elää yhdessä, voi olla syy – liika erilaisuus, eri tavoitteet elämässä, temperamentit eivät kohtaa….

    Oikeastaan voi sanoa että kummassakaan ei ole mitään erityistä syytä, vain siinä että he ovat suhteessa. Molempien elämä ja ehkä ongelmatkin helpottaa, kun erotaan.

    Parisuhdeväkivaltakin voi toisinaan johtua siitä, että keskinäinen jännite on käynyt negatiiviseksi ja toinen reagoi siihen aggressiivisesti. Jos suhde saadaan korjattua, väkivalta voi helpottaa. Eron jälkeen voi se väkivaltainen osapuoli olla uudessa suhteessa aivan toisenlainen.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Sinähän syyllistät väkivallasta sitä hakatuksi tullutta! Itse olen tullut hakatuksi, ja meni vuosia ennen kuin ymmärsin ettei syy ollut todellakaan minussa. Itse asiassa lopullisesti sen tajusin, kun pääsin tietämään, että exäni hakkaa myös nykyistä vaimoaan. Sitten tajusin lopullisesti, ettei syy ollut minussa. Vaimon vaihtuminen ei exän tapoja muuttanut.

    Olen tähän asti tykännyt kommenteistasi, mutta nyt alitit riman.

    Äänestä

  • Hakattuko syyllinen? kirjoitti:

    sanoin että on myös toisenlaisia tilanteita. Olen tullut itsekin pahoinpidellyksi. Syy ei ollut minussa vaan meidän välissämme ja siihen vaikuttavissa monessa tekijässä. En ehkä kyllin ottanut häntä huomioon kun itsepäisesti tein sitä mitä olin aikonutkin. Exäni ei ole pahoinpidellyt uutta vaimoaan.

    On siis tilanteita että jonkun toisen kanssa me näytämme eripuolia itsestämme. Joku saa meidät pelkäämään, joku iloiseksi, joku vakavaksi, joku huolehtivaiseksi, joku äksyksi jne.

    Mieheni vain koki jotenkin uhkaavana sen, että etenin työssäni ja opinnoissani, oli aktiivisesti monessa mukana mutta hänellä taas ei ollut halua tehdä oikeastaan mitään. Se taas johtui siitä, mitä hän oli aiemassa elämässään kokenut. Hän myös vastusti kovasti mitään terapioita. Kun erosimme, uusi vaimo vei heidät terapiaan ja hän on myös aivan toisenlainen ns. koti-äiti tyyppinen. Samoin mies on innostunut opiskelemaan ja toimimaanaktiivisesti eri yhdistyksissä.

    On eri asia ymmärtää kuin hyväksyä. Ymmärrän syyt mutta erosin juuri pahoinpitelyn takia, koska ymmärsin senkin,ettei se tilanne meidän kesken enää parane.

    Äänestä

Minä varoittelin ystävääni, koska pelkäsin varatun miehen vain käyttävän häntä hyväkseen. Pelkäsin, että ystävä loukkaa itsensä pahasti koska oli niin rakastunut. Pari vuotta heidän seurusteluaan kesti, kunnes mies erosi ja ystäväni ja hän muuttivat yhteen. Ovat olleet yhdessä yli viisi vuotta.

Tilanteet ovat niin erilaisia.

Mun ystäväni ovat hyväksyneet suhteeni varattuun mieheen. Aluksi yhtä ystävääni harmitti, koska koki olevansa samanlaisessa elämäntilanteessa kuin petetty vaimo. Tilanne aukesi hänelle paremmin ja hän hyväksyi juttumme. Toinen ystäväni hyväksyi jutun aluksi, mutta muuttui ilkeäksi kun mies erosi. Hänen miehensä on aikoinaan löytänyt uuden naisen ja lähtenyt tämän mukaan, eikä ystäväni ole löytänyt uutta kumppania 20 vuoden jälkeenkään. Se kai katkeroittaa. Kolmas on toivonut meille hyvää alusta alkaen ja edelleenkin.

Kummankin ystävät siis tietävät. Tuttavat ja sukulaiset eivät tiedä vieläkään suhteesta. Ihan rauhassa tässä katsellaan, sitten vasta myöhemmin tiedotetaan kavereille ja muille, kun eropölyt ovat laskeutuneet ja jos suhde on kestänyt. Nyt näyttää kuitenkin oikein hyvältä :)

Äänestä
  • olisi rehellistä erota heti, kun löytää uuden ?

    Ei hässimistä ja salailua, vaan ero ja sitten uusi suhde puhtaalta pöydältä.

    Eikö puolisolla jota petät ole sinusta oikeutta tulla onnelliseksi jonkun muun kanssa? Sensijaan hukkaat hänen aikaansa, kun " höyläilet " jotain muuta kutupaikassa salaa ja luihusti valehtelet. Sitten kipität taas sädekehä pään päällä kotiin luottavaisen puolison luo ? Olisiko ok, jos sinulle tehtäisi niin ?

    Todella törkeää, ettekö ajattele miltä petetystä tuntuu. Moni kärähtää kuitenkin. Toivon että kaikkia pettäjiä petettäisi myös, saisivat uutta näkökulmaa.

    Äänestä

  • m 56 kirjoitti:

    olisi rehellistä erota heti, kun löytää uuden ?

    Kyllä monet pettäjät tuntevat syyllisyyttä pettämisestä ja punnitsevat varmasti asioita samoin kuin heillä on vaikeaa elää tilanteen kanssa, eivät kaikki ole paatuneita ihmisiä monilla on omatunto jäljellä kyllä. Sitä vain on hankalassa tilanteessa kun rakastuu ja sitten taas toisaalta onpuolison kanssa se yhteinen historia. ystävät ja monta muutakin asiaa. Ei se ole helppoa sekään.Sillekkään ei taas voi mitään kun rakastuu ja tunteet ovat jotain ihan käsittämätöntä, helpolla ei pettäjäkään aina pääse vaikka täällä on niin tuomittu kaikki pettäjät.

    Äänestä

  • m 56 kirjoitti:

    olisi rehellistä erota heti, kun löytää uuden ?

    Ei hässimistä ja salailua, vaan ero ja sitten uusi suhde puhtaalta pöydältä.

    Eikö puolisolla jota petät ole sinusta oikeutta tulla onnelliseksi jonkun muun kanssa? Sensijaan hukkaat hänen aikaansa, kun " höyläilet " jotain muuta kutupaikassa salaa ja luihusti valehtelet. Sitten kipität taas sädekehä pään päällä kotiin luottavaisen puolison luo ? Olisiko ok, jos sinulle tehtäisi niin ?

    Todella törkeää, ettekö ajattele miltä petetystä tuntuu. Moni kärähtää kuitenkin. Toivon että kaikkia pettäjiä petettäisi myös, saisivat uutta näkökulmaa.

    Ero on aina rankka juttu, oli siinä sitten kolmansia osapuolia tai ei. Jos minua petettäisiin, syyttäisin miestäni, en sitä toista naista. Toinen nainen ei ole minulle tilivelvollinen tekemisistään, mutta mieheni on.

    Elämänohjeesi kuulostavat hienolta, mutta eivät toimi todellisessa elämässä. Olemme heikkoja ihmisiä ja teemme virheitä. Teemme myös oikein. Kaipaamme läheisyyttä, arvostusta, seksiä, kumppanuutta... Jollei niitä saa kotoa, niin jostain muualta sitten...

    Ymmärrän hyvin, jos mies ei ota eroa ensimmäisestä ulkopuoliseen ihastumisesta. Eihän nainenkaan ota. Täytyy olla varma, että rakastaa ja haluaa yhteisen tulevaisuuden. Pettäminen ei ole varmastikaan koskaan oikein, mutta joskus se on ainut tapa päästä vääryydestä eroon ja saavuttaa onnellisuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

selvitä häpeästä kirjoitti:

Täällä on tuomittu kakkoset, mutta toivoisin rehellistä keskustelua siitä kuinka monessa tapauksessa on kuitenkin ollut kyse ihan oikeasta rakkaudesta. Kuinka olette järjestäneet asiat, miten suhteeseenne on suhtauduttu? Sukulaiset, ystävät, exät ym. tahtoisin tuulettaa ajatuksiani.

MInun suhde varattuun mieheen tuomittiin täysin ystävieni taholta. EN kuitenkaan antanut sen häiritä koska tunteemme olivat niin voimakkaat. Tiesin heti alusta alkaen että meidät on luotu toisilleemme, että olimme kumpikin tehneet vääriä valintoja aikaisemmin. Nyt olemme onnellisesti naimisissa. Muutaman ystävän olen menettänyt mutta tämä elämä nyt on on todellakin sen arvoinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu