Katkeroituminen naisia kohtaan?!?!

Gaudin torni

Täällä huomaa kyllä lukiessa joidenkin miesten aivan luokattoman katkeruuden koko naissukupuolta kohtaan. Ikäänkuin syyllistetään naisia siitä että he eivät ole tajunneet tämän miehen hienoutta riittävästi. Sen lisäksi ollaan äärettömän katkeria omaa sukupuolta edustavia mutta onnellisempia kohtaan. Pidän tätä asennoitumista omituisena.

Ensinnäkin eihän kukaan ihminen tarvitse kuin sen YHDEN sielunkumppanin. Mitä sillä on väliä mitä ne muut vastakkaisen sukupuolen edustajat sinusta ajattelevat. Sitä YHTÄ kai on tarkoituskin metsästää.

Toiseksi jos se nainen siellä kapakassa ei ole kiinnostunut sinusta niin miksi ihmeessä se tekee naisesta huoran tai lutkan? Hän ei vain pitänyt sinusta. Mitä sitten? Et kai sinäkään pidä kaikista ihmisistä?

Ja ennenkuin kukaan kutsuu minua lutkaksi, olen miespuolinen henkilö. Olen itse ollut jo vuosia vuosia onnellisessa parisuhteessa. Ja kyllä, ennen vaimoni löytämistä kävi flaksi hyvin. En kuitenkaan ole koskaan ollut ulkonäöltäni mikään Jumalan lahja naisille vaikken varmasti rumakaan ole. Osaan kuitenkin keskustella naisten kanssa asiallisesti ja heitä kunnioittaen ja nimittelemättä. Olen sivistänyt itseäni sekä akateemisella loppututkinnolla että muuten lukemalla ja harrastamalla kulttuuria. Mikään näistä asioista ei ole sellaisia joita sinä huorittelija siellä ruudun takana et kykenisi myös tekemään. Näin sinustakin tulee oman elämäsi YTM. Sama koskee tietenkin käänteisesti naisia.

Eli ystävät, luopukaa turhasta katkeruudesta ja alkakaa nauttia elämästä ja kehittäkää itseänne. Vaikka ette olekaan Brad Pittin näköisiää niin ei se tarkoita sittä etteikö naisten kanssa voisi onni olla myötä niin satunnaisten kumppaneiden haussa kuin elämänkumppanin haussa.

Ja vielä pikku vinkki. Aika harva nainen oikeasti hakee kreikkalaista veistosta vaikka mitä puhuisivat Internetissä. 99 naista sadasta valitsee mielellään hauskan, mukavan ja älykkään miehen vaikka tämä olisikin ihan tavallisen näköinen.

27

631

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • blaa blaa----

      katkeroituminen naisia kohtaan ja syistä jotka nimenomaan sinä tietenkin hyvännäköisenä naistenmiehenä tiedät. Voi helvetti ! Jos on katkeroitunut niin anna olla, ja mitä sillä katkroitumisellakin oikeastaan tarkoitat, käytät vain tätä sanaa patsastellaksesi parempana miehenä, joskin niin patsastelaksesi sinun kylläkin on mentävä n.s. ATM-miesten sekaan.

      No tuo Pritt Patt on ilmeisesti naisille joku superhurmuri ulkonäkönsä osalta ja muutenkin. Tähän sitten heität 'vaikka et olisikaan Pritt Pattin näköinen' Etkö tässäkään kommentissasi huomaa mitään onttoutta tai sen latteutta.
      Heitän analogian. Slummihökkelissä asuva sanoo 'well,you know, this ain't White House' Niin, eikö siinä slummin ja White Housen välillä ole aika monen tasoista asumista kuitenkin jotka olisi paremmin paikallaan huomioida.

      • Gaudin torni

        Erikseen siis mainitsin että en ole missään nimessä komea mies. Aivan tavallinen tossunkuluttuja.

        Ehkä en tuonut teesiäni riittävän hyvin esille. Väittäisin että kuka tahansa mies, joka osaa käyttäytyä ja keskustella naisten kanssa löytää ennemmin tai myöhemmin itselleen kumppanin. Riippumatta siitä minkälainen ulkonäkö on geeniarpajaisissa tullut. Tokihan naiset puhuvat aina siitä myyttisestä pitkästä ja tummasta hurmurista. Mutta todellisuudessa täällä Pohjolassa geenipooli on ulostanut noita vain kourallisen. Ja vaikka naisilla olisikin ulkonäköhaaveita (eikö meillä miehillä muka ole?) niin ei se tarkoita että mikään muu ei kelpaisi. Sitäpaitsi rakkastuminen ja rakkaus se on se mikä ihmisestä tekee todella kauniin. Sienna Miller voi olla mielestäni "maailman kaunein nainen" mutta kyllä vaimoni on minulle todellisuudessa maailman kaunein nainen. Varmasti vaimoni kokee minun ja Brad Pittin (tai George Clooneyn tai kenen ikinä komistuksen välillä) samoin.

        Siis katkeruudelle keppiä ja "naisiin" kunnioittaen ja kohteliaasti niin ehkä ei enää tunnekaan tarvetta luokitella ihmisiä mihinkään ylempiin ja alempiin kasteihin.

      • tämä-----
        Gaudin torni kirjoitti:

        palsta on tylsä siksi kun täällä ATM-miehellä tarkoitetaan aina sitä teini-ikäistä pillunkipeää ja kpmplekseja 'neitsyydestään' kokevaa teini-ikäistä joka ei vetoa seksuaalisesti teinipimuihin.
        Tuo on totta että nainen voi olla todella kaunis vain silloin kun hän on ihastunut ja umpirakastunut siihen mieheen jonka kanssa hän on, tämä asia loistaa naisen naamalta silmistä ja katseesta.

    • AAAATEEÄMMÄ

      Antonio Gaudi oli myös ATM. Hän vetäytyi jo nuorena loppuelämäkseen parisuhdemarkkinoilta saatuaan pakit ihastukseltaan.

      • Gaudin torni

        Siksipä ei ole kenenkään syytä lukkiutua Sagrada Familian torniin.

    • Totta puhut.

      Noinhan se on, asiaa puhut.

      Tuon ensimmäisen vastauksen tyylistä ja sisällöstä voi päätellä, millaisista herroista on kysymys - oi tuota sulokkuutta, logiikan ja keskustelutaidon ylväyttä! Ja lisää esimerkkejä on epäilemättä tulossa.

      • noin--------........

        " Tuon ensimmäisen vastauksen tyylistä ja sisällöstä voi päätellä, millaisista herroista on kysymys - oi tuota sulokkuutta, logiikan ja keskustelutaidon ylväyttä! Ja lisää esimerkkejä on epäilemättä tulossa."

        Tulkitsen kylläkin tuosta kirjoituksestasi tarkoituksellista ironiaakin.
        Jos tuosta minun kirjoitukseni(ensimmäinen kommentti) tyylistä ja sisällöstä(jonka tarkoituksen myös ymmärsit) pystyit päättelemään minkä lajin herra olen, niin se sitten oli onnistunut kirjoitus minulta ainakin sinua tulkitsijana ajatellen.
        Minä muuten harvemmin käytän mitään tarkoituksellista ironiaa eritysesti siksi kun näillä sivuilla anonyyminä kirjoittelen, ja kun ne ihmiset ovat minulle tuntemattomia jotka mahdollisesti kommenttini lukevat.
        Harvemmin kirjoitan noin runollisesti kuin tuossa yllä, vaan enemmänkin mahdollisimman suoraan ilmaisuun pyrin silloinkin kun omista kokemuksistani kirjoittelen, ja vähän samasta syystä näin kuin mitä tahallista ironiaakin välttelen.
        Siihen tuli tuohon käyttämääni analogiaankin vielä englanninkielinen fraasi, joka muuten on minulle tuttu ihan käytännönkin tasolta joskus jo kauan sitten, ja se minua silloin aikanaan askarrutti ja ärsyttikin juurikin siitä syystä mitä tuossakin essille toin.

    • Monsiur Mosse

      Pari kommenttia tuohon. Ja en ole katkeroitunut naisia kohtaan. En ole edes koskaan ollut kateellinen omaa sukupuolta olevia kohtaan. Osalla miehistä menee kyllä vähän yli täällä mutta se heille sallittakoon.

      Jos joku ei ole minusta kiinnostunut niin ok. Kyse onkin siitä kuinka "pakit" annetaan.

      Sitten tämä väittämä: 99 naista sadasta valitsee mielellään hauskan, mukavan ja älykkään miehen vaikka tämä olisikin ihan tavallisen näköinen. Mihin tällainen väite oikein perustuu ? Tunnen monia mukavia, älykkäitä hauskoja tavallisen näköisiä miehiä jotka ovat sinkkuja. Tunnen myös monia tylsiä, yksinkertaisia mutta "hyvännäköisiä" miehiä joilla on tyttöystävä, avo/aviovaimo.

      Ei sitä kumppania valita minkään sympatiakertoimen perusteella.

      On tietysti kiva ajatella että olemalla kiva myös maailma on sinulle kiva mutta kun se maailma nyt ei vaan ole sellainen.

      • Gaudin torni

        Oma kokemusmaailmani ei ole kyllä tuollainen. Joskus nuoruudessa saattoikin tosiaan olla niin että naiset taipuivat olemaan pinnallisempia ja valitsemaan ensimmäisiin suhteisiinsa komeampia miehiä henkisten ominaisuuksien sijaan. Kuitenkin nyt reilusti yli kolmekymppisenä kun isoin osa ystävistäni ja tuttavistani on jo perheellisiä niin vaikuttaisi siltä että se lopullinen valinta tehtiin kuitenkin ihan muiden ominaisuuksien kuin ulkonäön perusteella. Itse asiassa sympatia- tai pikemminkin empatiakertoimella oli suurikin merkitys. Ainakin kaikki mukavat tyypit kyllä päätyivät onnellisesti perheellisiksi. Osa hieman mutkien kautta ja osa nopeammin. Parinvalintahan on luonnollisesti kärsivällisten puuhaa.

        Ja mielestäni huorittelu ja naisten nimittely ei ole millään muotojaan sallittavaa. Missään olosuhteissa.

      • Mies1985

        Aikuisen elämään kuuluu jossakin määrin sen hyväksyminen ettei kaikki ihmiset ole yhtä kivoja mutta kyllä myönteisesti suhtautuvan elämä on paljon helpompi kuin sellaisen joka suhtautuu valmiiksi vihamielisesti toisiin. Täydellisyyteen ei kuitenkaan ikinä päästä ja sen takia ATM kuin ATM saa aina kaivettua vaikka kiven alta jonkun itkunaiheen itselleen.

      • Naisasialuuseri

        perusteella se muka valitaan jos ei sympatiakertoimen? Omassa kaveripiirissäni ainakin rumat miehet seurustelvat ja tekevät lapsia mallimisujen kanssa.

      • Janis Petke
        Naisasialuuseri kirjoitti:

        perusteella se muka valitaan jos ei sympatiakertoimen? Omassa kaveripiirissäni ainakin rumat miehet seurustelvat ja tekevät lapsia mallimisujen kanssa.

        sosiaalinen johtajuus- tai hurmurikertoimella. Päällikköt ja hyvät viettelijät ovat harvemmin yksin. Ulkonäöstä on tietysti apua.

      • just det----

        " On tietysti kiva ajatella että olemalla kiva myös maailma on sinulle kiva mutta kun se maailma nyt ei vaan ole sellainen."

        Ja kun tuon jälikimmäisen osan lauseesta on hyvin sisäistänyt, niin voi niillä vähemmän vetävilläkin raameilla mies saada ihan mukavankin näkköisen naisen itselleen. Toisaalta jos on jäänyt lauseen ensimmäisen osan vangiksi asenteiltaan niin voi hyvänkin näköiseltä mieheltä jäädä saamatta edes vähänkään säällisen näköinen nainen. Hyviä esimerkkitapauksia tästä asiasta kyllä riittää käytännön elämästä otettuna.

      • Gaudin torni
        Janis Petke kirjoitti:

        sosiaalinen johtajuus- tai hurmurikertoimella. Päällikköt ja hyvät viettelijät ovat harvemmin yksin. Ulkonäöstä on tietysti apua.

        Nyt mennään hiukan otsikon vierestä mutta pakko ihmetellä tätä "päällikkö" ja "luontainen johtaja"-tessiä, joka toistuu juuri aina miesten suusta. Miehethän taputtelevat toisiaan selkään ja kutsuvat alfa-uroksenaan pitämiään toisia miehiä päälliköiksi ja isänniksi. En ole koskaan kuullut vielä naisen nimittävän miestään tai ketään toistakaan miestä päälliköksi. Jonkun sosiologin seurassa saattaisin jopa esittää että kyseisessä ilmiössä on lievä homoeroottinen lataus mutta jätetään se nyt siihen.

        En usko että johtaja-asemalla esimerkiksi työelämässä olisi niin suurta merkitystä kuin usein toistellaan. Ensinnäkin, tyypillisimmässä parinvalintaiässä aika harva jos kukaan on oikeasti edennyt työelämässä millekään johtajatasolle. Mäkkärin vuoro"päälliköt" ja reservin alikersantit tietysti sitten erikseen. Päällikkötason tehtäviin edetään tyypillisesti vasta kolmen ja neljänkympin välissä. Varsinaiselle johtajatasolle joskus myöhemmin. Näin ollen tällaisilla asioilla päästään yleensä kerskailemaan vasta niin sanotulla "toisella kierroksella".

      • ihan-----
        Mies1985 kirjoitti:

        Aikuisen elämään kuuluu jossakin määrin sen hyväksyminen ettei kaikki ihmiset ole yhtä kivoja mutta kyllä myönteisesti suhtautuvan elämä on paljon helpompi kuin sellaisen joka suhtautuu valmiiksi vihamielisesti toisiin. Täydellisyyteen ei kuitenkaan ikinä päästä ja sen takia ATM kuin ATM saa aina kaivettua vaikka kiven alta jonkun itkunaiheen itselleen.

        "sellaisen joka suhtautuu valmiiksi vihamielisesti toisiin."

        Tuskin kukaan ihminen suhtautuu ihmisiin valmiiksi vihamielisesti . Tämähän tarkoittaisi että jotkut ihmiset ovat synnynnäisesti vihamielisesti toisiin suhtautuvia ja jo lähtökohtaisestikkin toisten ihmisten seuraakin karttavia. Taitaa kuitenkin jokseenkin vähän olla tällaisia ihmisiä.

      • Monsiur Mosse
        Gaudin torni kirjoitti:

        Oma kokemusmaailmani ei ole kyllä tuollainen. Joskus nuoruudessa saattoikin tosiaan olla niin että naiset taipuivat olemaan pinnallisempia ja valitsemaan ensimmäisiin suhteisiinsa komeampia miehiä henkisten ominaisuuksien sijaan. Kuitenkin nyt reilusti yli kolmekymppisenä kun isoin osa ystävistäni ja tuttavistani on jo perheellisiä niin vaikuttaisi siltä että se lopullinen valinta tehtiin kuitenkin ihan muiden ominaisuuksien kuin ulkonäön perusteella. Itse asiassa sympatia- tai pikemminkin empatiakertoimella oli suurikin merkitys. Ainakin kaikki mukavat tyypit kyllä päätyivät onnellisesti perheellisiksi. Osa hieman mutkien kautta ja osa nopeammin. Parinvalintahan on luonnollisesti kärsivällisten puuhaa.

        Ja mielestäni huorittelu ja naisten nimittely ei ole millään muotojaan sallittavaa. Missään olosuhteissa.

        Asioita ei tietenkään pidä yleistää ja jokainenhan meistä on yksilö. Parinvalinnan kriteerit vaihtelee iän mukaan. Päälle kolmikymppisillä ne on ihan erit kuin parikymppisillä. Ainakin naisilla tuntuu tapahtuvan iso muutos lähestyttäessä 30 vuotta. Muut kuin ulkonäköseikat alkavat merkitä yhä enemmän ja se kiva, tavallinen mieskin alkaa kiinnostamaan. Miksi näin sitten tapahtuu onkin jo toinen asia. Huomaavatko naiset näiden miesten muut hyvät ominaisuudet vasta tuolloin ? Itse uskon että kysessä on ilmiö jossa "välttämättömyydesta tehdään hyve". Alfa-uroksia ei riitä kaikille ja jos nainen haluaa perustaa perheen ja saada turvaa ja tukea lapsien elättämisessä kannattaa valita se mukava tyyppi. Näin raadollisesti ajatellen eikä minusta siinä ole mitään pahaa ja tuomittavaa, päinvastoin.

        Kritisoisin edelleen tätä länsimaista romantiikan ajalta olevaa ihannekuvaa jossa parinvalinta tapahtuu /tulee tapahtua täysin henkisten ominaisuuksien perusteella. Jossa ulkoisilla seikoilla; ulkonäkö, asema, varallisuus, status jne. ei muka olisi mitään vaikutusta.

        Kokemusmaailma riippuu tietysti täysin olosuhteista. Jos esim. henkilön ulkonäkö viehättää toista sukupuolta on kontaktin ottaminen huomattavasti helpompaa. Myös toinen sukupuoli tekee aloitteita. Päinvastaisessa tapauksessa kaikki on huomattavasti vaikeampaa mutta ei tietenkään mahdotonta.

        Samaa mieltä. Huorittelu ja naisten nimittely ei ole millään muotojaan sallittavaa. Missään olosuhteissa.

      • mies olen
        Monsiur Mosse kirjoitti:

        "Huorittelu ja naisten nimittely ei ole millään muotojaan sallittavaa. Missään olosuhteissa. "

        Oletko myös sitä mieltä, että miesten nimittely ei ole millään muotoa sallitavaa, missään olosuhteissa? Tai jopa vieläkin yleisemmin: minkään nimittäminen miksikään ei ole sallittavaa.

        Oma mielipiteeni on se, että nimittely eli nimen (yleisemmin kielen) käyttäminen ei ole ainoastaan sallitavaa vaan jopa suositeltavaa silloin, kun nimittely on totuuden mukaista. Esimerkiksi: miestä, joka pelaa ammatikseen jalkapalloa, on hyvä "nimitellä" jalkapalloilijaksi.

      • Fucklig
        mies olen kirjoitti:

        Niin ja jalkapalloilijaa, joka on koko ajan nurmen pinnassa kieriskelemässä, kaatuilijaksi ja jos hänellä on lisäksi liimatukka, niin liimatukkakaatuilijaksi.

      • onhan-----
        Naisasialuuseri kirjoitti:

        perusteella se muka valitaan jos ei sympatiakertoimen? Omassa kaveripiirissäni ainakin rumat miehet seurustelvat ja tekevät lapsia mallimisujen kanssa.

        sitä sellainen klassikkosatukin kuin Lumikki ja Seitsämän kääpiötä. Lie tälläkin sadulla juurikin sen lajin todellisuuspohjaa, että jos sellainen vähäisemmän oloinen mies vaan kaikkensa naisen saamiseen satsaa ja alati sinnikkäästi lymyää ja väijyy naisia, niin kyllä hänellä ainakin paremmat mahdollisuudet on hyvänkin näköinen nainen saada kuin jonkun sellaisen joka ei naisa ollenkaan itselleen aktiivisesti hae. Mutta mikä olisikaan tilanne jos ihan kaikki miehet satsaisivat kaikkensa naisista tappelemiseen. Mitä olisi apua näistä neuvoista joissa käsketään agressiivisemmin naista itselleen yrittämään.
        Tietenkin voi ajatella niin että kun keskenäinen kamppailu naisista kiristyy niin parempi geeniaines valikoituu ja rotu jalostuu agressiivisemmaksi, se vaan että näin mennen kun kaikki miehet satsaavat kaikkensa naisen itselleen saamiseksi, niin vain nämä ominaisuudet jalostuvat ja monet muut ominaisuudet jäävät lapsipuolen asemaan ja karsiutuvat pois.

      • minusta outoa----
        Monsiur Mosse kirjoitti:

        Asioita ei tietenkään pidä yleistää ja jokainenhan meistä on yksilö. Parinvalinnan kriteerit vaihtelee iän mukaan. Päälle kolmikymppisillä ne on ihan erit kuin parikymppisillä. Ainakin naisilla tuntuu tapahtuvan iso muutos lähestyttäessä 30 vuotta. Muut kuin ulkonäköseikat alkavat merkitä yhä enemmän ja se kiva, tavallinen mieskin alkaa kiinnostamaan. Miksi näin sitten tapahtuu onkin jo toinen asia. Huomaavatko naiset näiden miesten muut hyvät ominaisuudet vasta tuolloin ? Itse uskon että kysessä on ilmiö jossa "välttämättömyydesta tehdään hyve". Alfa-uroksia ei riitä kaikille ja jos nainen haluaa perustaa perheen ja saada turvaa ja tukea lapsien elättämisessä kannattaa valita se mukava tyyppi. Näin raadollisesti ajatellen eikä minusta siinä ole mitään pahaa ja tuomittavaa, päinvastoin.

        Kritisoisin edelleen tätä länsimaista romantiikan ajalta olevaa ihannekuvaa jossa parinvalinta tapahtuu /tulee tapahtua täysin henkisten ominaisuuksien perusteella. Jossa ulkoisilla seikoilla; ulkonäkö, asema, varallisuus, status jne. ei muka olisi mitään vaikutusta.

        Kokemusmaailma riippuu tietysti täysin olosuhteista. Jos esim. henkilön ulkonäkö viehättää toista sukupuolta on kontaktin ottaminen huomattavasti helpompaa. Myös toinen sukupuoli tekee aloitteita. Päinvastaisessa tapauksessa kaikki on huomattavasti vaikeampaa mutta ei tietenkään mahdotonta.

        Samaa mieltä. Huorittelu ja naisten nimittely ei ole millään muotojaan sallittavaa. Missään olosuhteissa.

        " Samaa mieltä. Huorittelu ja naisten nimittely ei ole millään muotojaan sallittavaa. Missään olosuhteissa. "

        Sitä en ymmärrä mitä niin pahaa tällaisissa herjoissa näet. Nykykulttuurissammehan naiset ovat pikiemminkin ylpeitä siitä jos he ovat mahdollisimman monien miesten kanssa mahdollisimman paljon nussineet.
        Paljon kovempaa herjaa on kokemattomista miehistä heitetyt herjaavat lausunnot, ja yleensäkin ilman naiseuraa elävien miesten vaino, demonisointi ja luusereiksi hauukkuminen. Tätä herjaahan vahvistaa kulttuurin kautta tulevat paineet ihan toiseen suuntaan eli pahentavasti.

      • Janis Petke
        Gaudin torni kirjoitti:

        Nyt mennään hiukan otsikon vierestä mutta pakko ihmetellä tätä "päällikkö" ja "luontainen johtaja"-tessiä, joka toistuu juuri aina miesten suusta. Miehethän taputtelevat toisiaan selkään ja kutsuvat alfa-uroksenaan pitämiään toisia miehiä päälliköiksi ja isänniksi. En ole koskaan kuullut vielä naisen nimittävän miestään tai ketään toistakaan miestä päälliköksi. Jonkun sosiologin seurassa saattaisin jopa esittää että kyseisessä ilmiössä on lievä homoeroottinen lataus mutta jätetään se nyt siihen.

        En usko että johtaja-asemalla esimerkiksi työelämässä olisi niin suurta merkitystä kuin usein toistellaan. Ensinnäkin, tyypillisimmässä parinvalintaiässä aika harva jos kukaan on oikeasti edennyt työelämässä millekään johtajatasolle. Mäkkärin vuoro"päälliköt" ja reservin alikersantit tietysti sitten erikseen. Päällikkötason tehtäviin edetään tyypillisesti vasta kolmen ja neljänkympin välissä. Varsinaiselle johtajatasolle joskus myöhemmin. Näin ollen tällaisilla asioilla päästään yleensä kerskailemaan vasta niin sanotulla "toisella kierroksella".

        mitä tarkoitin ylempänä. "Päällikkö" oli vähän harhaanjohtavasti sanottu, tarkoitin enemmän aluksi käyttämääni sosiaalinen johtaja -termiä. Naiset kiinnostuvat porukassa helposti miehestä, joka dominoi. Siihen kuka dominoi keskusteluja vaikuttaa fiksuus, sosiaalinen tilannetaju, huumorintaju, äänen kovuus, itsevarmuus jne.

        Olet varmaan huomannut, että se keskustelua eteenpäin vievä, "vakuuttava" kaveri saa kuulolla olevien naisten huomion itselleen, ja joku saattaa ihastua jo pelkästään sen takia. Ainakin hän on paremmassa asemassa kuin muut miehet, jotka eivät jostain syystä saaneet itseään yhtä positiivisesti esille.
        Jos joku pystyy olemaan se "johtaja" näissä tilanteissa, moni voi kuvitella, että hän pystyy olemaan sitä myös esim. työelämässä.

    • mahtavaaaaaaaaa

      että on olemassa myös miehiä, jotka kyseisen salaisuuden taitavat.

      Jokainen nainen lankeaa herrasmieheen. Rehellisesti myönnän että olen itse ollut hyvin suosittu tyttö yläasteikäisestä asti ja välillä valinnanvaraa on ollu liiaksikin. Mutta komean adoniksen sijasta olen usein silti valinnut miehen, joka on kohdellut minua kuin naista.

      Ottakaa muut miehet mallia!

      • AAAATEEÄMMÄ

        Millainen mies on herrasmies, joka kohtelee naista niin kuin naista?

    • anonyymi atm

      Miten voisi estää katkeroitumisen, jos on vuodesta toiseen pelkkää ilmaa naisille? Jos ei koskaan saa edes pelkkää katsetta tai hymyä, tai pääse edes puhe-etäisyydelle, niin millä tavalla pystyisi edelleen uskomaan siihen, että edes joku naispuoleinen henkilö/SE YKSI kokisi joskus minut kiinnostavaksi?

    • gaudin reikä

      pillunnuolijoita sitä onkin..

      Monikohan mies on oikein ruiskinut sperma-lastinsa vaimosi reikiin? Sen verran selkärangatonta tekstiä, ettei varmaan edes kiinnosta tai uskalla kysyä?

    • .............

      "Ja kyllä, ennen vaimoni löytämistä kävi flaksi hyvin. En kuitenkaan ole koskaan ollut ulkonäöltäni mikään Jumalan lahja naisille vaikken varmasti rumakaan ole."

      Useat miehet ei tiedä ollenkaan omaa tasoaan tai sitten aliarvioi sen rankasti. Esim moni tavallinen mies pitää itseään rumana ja moni komea mies pitää itseään taviksena. Sinäkin olet tod näk komea mies joka ei vain itse tiedosta sitä. Miehillähän on myös tapana haukkua ulkonäköään vitsillä: "Tässä on valokuva mun rumasta pärstästä, en suosittele heikkohermoisia katsomaan!"

    • Rumilus kauhistus

      Ootpa sä pihalla todellisuudesta.

      En jaksais oikein kommentoida kun itellä noita parisuhteita on ollut.
      Mutta niinsanotusti "rumana" niin vaikea on naista löytää ja sopivaa itselleen. Et tajua miten onnekas olet ja sitten saarnaat täällä "totuuttasi".

      Oletko tuntenut miehiä useampia jotka ovat olleet koko ikänsä yksin?

      Koska niiden puute vain voi selittää ettet ymmärrä asiaa.
      Koska tietyt asiat kuten naaman rumuus laskevat roimasti mahdollisuutta aluksi löytää ketään naista ja puhumattakaan sopivasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4631
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      498
      2437
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      2001
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1909
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      81
      1586
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1505
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      12
      1186
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      102
      984
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      124
      842
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      839
    Aihe