Eron partaalla

Meillä on puolivuotias vauva. Mies vain nälvii kuinka kiusaan, kohtelen huonosti, tai en osaa hoitaa vauvaamme... Koko puolen vuoden aikana en ole saannut kertaakaan kuulla mieheltäni kuinka hyvä äiti vauvallemme olen. Olen muistanut hänelle kyllä kommentoida kuinka hyvä isä hän on, mitä hän onkin.

Olen alkanut miettimään voisinko paremmin yksinhuoltajana, mutta en haluaisi viedä vauvaltamme isää. Olen myös miettinyt, jos vauvamme jäisin erotessamme isällensä, koska hän pitää itseään niin täydellisenä....

Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
6936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nälviminen ja kiusaaminen on henkistä väkivaltaa ja se on tasan yhtä vakava asia kuin fyysinenkin väkivalta. En suosittele elämään väkivaltaisessa suhteessa. Mikäli miehesi ei halua lähteä pariterapiaan tai muuten selvitellä välejänne eikä lopeta kiusaamistasi, niin siinä tapauksessa ei auta muu kuin ero, mutta lasta ei kannata antaa sellaiselle henkilölle, joka käyttää henkistä väkivaltaa. Henkistä väkivaltaa ei pidä vähätellä. Haukkuminen ja nälviminen satuttaa eikä sellaiseen saa totutella, että alkaisi sietää sitä, koska sitä ei pidä eikä tarvitse sietää. Auta itseäsi ja hanki teidät joko pariterapiaan, avioliittoneuvontaan tai johonkin ammattiauttajalle ja jos mies ei suostu keskustelemaan ongelmistanne, niin pelasta itsesi ja lapsesi. Ihanaa elämää ei kannata hukata siihen, että jäisi kärsimään.

Omasta kokemuksesta voin sanoa että miehen väkivaltaisuus alkoi ensin haukkumisella, kiroilulla ja nälvimisellä ja sitten meni vuosi ja toinen ja yhtäkkiä hän alkoi repiä minua ja lopulta henkinen väkivalta muuttui fyysiseksi. Silloin jätin hänet kertapäätöksestä. En siedä väkivaltaa enkä hyväksy sitä.

Äänestä

Jolla on ollut kova kiire saada mies ja vauva.

Äänestä

Joskus kyse voi olla kotoa opituista tavoista. Mites on miehesi vanhempien suhde? Arvostaako ja kunnioittaako miehesi isä miehesi äitiä?
Oletko puhunut miehesi kanssa asiasta? Suosittelen, että kerrot miehellesi, että hänen sanomiset satuttavat sinua. Ehkä hän ei edes tajua sitä, miten hän sinulle puhuu. Voisitte myös harkita menemistä pariterapiaan. Joskus on helpompi puhua ulkopuoliselle.

Tsemppiä.. äläkä anna miehesi sanojen murtaa sinun itsetuntoasi!

Äänestä

Mä puutun nyt tähän kohtaan:

"Olen alkanut miettimään voisinko paremmin yksinhuoltajana, mutta en haluaisi viedä vauvaltamme isää."

Ööh, millä perusteella ajattelet, että a) lapsen kannalta olisi parempi, että hänellä olisi vain yksi huoltaja, b) ylipäätään saisit yksinhuoltajuuden? Jotain rotia nyt tohon touhuun! Kai tiesit että yhteishuoltajuus on se ensimmäinen vaihtoehto erotapauksissa? Ei sinulla ole mitään juridisia eikä moraalisia oikeuksia "viedä" lapseltaasi isää.

Muutoin vinkkini on: mars mars pariterapiaan ja parisuhde kuntoon jos mahdollista. Jos ei, niin sitten vasta erosuunnitelmat vireille. Lapsihan on vasta puolivuotias! Ei nyt kannata tehdä hätiköityjä ratkaisuja.

Äänestä
  • Mitä ilmeisimmin ap tarkoitti yksinhuoltajuudella sitä että muuttaisi lapsen kanssa kahdestaan ja mies jäisi keskenään. Tuskin siis virallisesta huoltajuusasiasta kirjoitti. Ymmärrätkö?

    Ja hätiköidystä ratkaisusta on tuskin kyse siinä vaiheessa kun äijä on soittanut poskeaan puoli vuotta...

    Äänestä

on mustasukkainen vauvasta sinulle. Kuulostaa älyttömälle, mutta usein niin totta. Lapsellisuuttaan hän ei osaa keskustella asiasta, vaan hyökkää sinun kimppuusi arvostelemalla sinua.
Älä hyväksy moista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Meillä on puolivuotias vauva. Mies vain nälvii kuinka kiusaan, kohtelen huonosti, tai en osaa hoitaa vauvaamme... Koko puolen vuoden aikana en ole saannut kertaakaan kuulla mieheltäni kuinka hyvä äiti vauvallemme olen. Olen muistanut hänelle kyllä kommentoida kuinka hyvä isä hän on, mitä hän onkin.

Olen alkanut miettimään voisinko paremmin yksinhuoltajana, mutta en haluaisi viedä vauvaltamme isää. Olen myös miettinyt, jos vauvamme jäisin erotessamme isällensä, koska hän pitää itseään niin täydellisenä....

Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu