hehee

Yliopisto-opiskeluja on takana neljä vuotta ja nyt valmistun toukokuussa. Tulot kaksinkertaistuvat kun saan työmarkkinatukea eikä tarvi muuta kun lomakkeet täytellä.
6552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuen tarve testataan ainakin stadissa kerran vuodessa. Tarkoittaa pakko-osoitusta joko tarpeettomalle kursille ja palkattomaan työhön.

Nuoremmalla tämä tapahtuu tosin puolivuosittain. Sitä varten on perustettu erityinen "uuteen työhön"-yksikkö, jonka tarkoituksena on on ajaa mahdollisimman moni karenssille. Pari perättäistä karenssia ja tuki katkeaa siihen.

Opiskelijana olisi kannattanut ottaa paljon lainaa, sillä runsas velan määrä vaikuttaa asumis-ja sosiaalitukia lisäävästi. Nyt on lainahanat kiinni.

Että semmosta mannaa on tiedossa.

Äänestä
  • Opintolainat eivät vaikuta millään lailla asumistukiin. Opintolainat eivät ole menoeräperuste toimeentulotuessa. Korkoihin saattaa saada kertaerän harkinnanvaraista, lyhennyksiin vastaus on yksiselitteinen EI.


    Näin siis Helsingissä.


    Opintolainan korkoavustus on myös muutettu määräaikaiseksi. Jos töitä ei löydy, konkurssi häämöttää viimeistään kolmen työttömyysvuoden jälkeen.

    Äänestä

  • pitkäaikaistyöttömien kuuntelemassa samaa paskaa, haukkumista ja panettelua; hakea olemattomiin työpaikkoihin, mennä pakkotyöhön jne. en tosin tunne ketään kuka olisi antanut periksi ja mennyt, karenssia on monikin ottanut mieluummin ja osa eläkkeen (vaikkei mitään vikaa ollutkaan)

    Äänestä

  • työtön kirjoitti:

    Opintolainat eivät vaikuta millään lailla asumistukiin. Opintolainat eivät ole menoeräperuste toimeentulotuessa. Korkoihin saattaa saada kertaerän harkinnanvaraista, lyhennyksiin vastaus on yksiselitteinen EI.


    Näin siis Helsingissä.


    Opintolainan korkoavustus on myös muutettu määräaikaiseksi. Jos töitä ei löydy, konkurssi häämöttää viimeistään kolmen työttömyysvuoden jälkeen.

    "Opintolainan korkoavustus on myös muutettu määräaikaiseksi. Jos töitä ei löydy, konkurssi häämöttää viimeistään kolmen työttömyysvuoden jälkeen. "

    joulunjälkeen ensimmäisillä, minä mukaanluettuna, kun en saanut tukia loppui koulunkäynnit ja töitä pitäisi nyt löytää semmosia joilla maksaa elämisen plus lainat pois ja aika isot ois lyhennykset (ilman syytä lopettivat mutta natseillehan ei mitään mahda, he päättävät kuka opiskelee ja kuka ei)

    Äänestä

Ammattitutkinnon puuttuessa muutaman viikon suoja-aikaakaan ei ole, joten joudut heti "työvoimapoliittisten toimenpiteiden" kohteeksi. Seuraus: Puistoa siivoamaan 980 bruttoeurolla/kk.


Joudut myös osoittamaan, että haet aktiivisesti töitä tai kursseja. Muutaman kuukauden työttömyyden jälkeen joudut "aktivointiin", missä sinua nöyryytetään ja kyykytetään niin, että kaikki huvikseen työttöminä olevat lopettavat työttömyytensä siihen päivään.


Teoriassa tulot lisääntyvät, mutta käytännössä leikkaantuvat, koska ei ole esimerkiksi ilmaisia tai verovaroin tuettuja ateriaetuja.


Veikkaisin, että ensimmäinen kuukausi menee nautiskellessa, mutta sitten alkaa itkua pukkaamaan, kun yliopiston kahvilassa kuullut jutut "hyvästä sosiaaliturvasta" eivät ihan pidäkään kutiaan...

Äänestä
  • ...tuohan nyt riippuu siitä mitä alaa opiskeli, osallahan ei ole aikomustakaan koskaan tehdä töitä ja opiskelukin oli vain työn välttelyä.
    kummiskin kellä paperit on taskussa, niille hommaavat mukavia toimistohommia, vittumaisempaa se on niillä joilla ei ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pian työtön kirjoitti:

Yliopisto-opiskeluja on takana neljä vuotta ja nyt valmistun toukokuussa. Tulot kaksinkertaistuvat kun saan työmarkkinatukea eikä tarvi muuta kun lomakkeet täytellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu