Olen nyt, varmaan 15vuotiaasta asti ollut niin, että aina on pitänyt olla joku poika/mies pyörimässä ympärillä.
En osaa olla yksin. Jos olen seurustellut jonkun kanssa, on iskenyt todella paha ahdistus kun koittaa ero, ja tajuan miten yksin jään.
Minulla on tosi vähän ystäviä/kavereita, joten se poikaystävä siinä vierellä on ollut tuki ja turva, ja tuntuu että sen takia suhteissani on asiat mennytkin niin huonosti, eivätkä ne ole kestäneet kauaa. Koska mies on ollut minulle se KAIKKI, koska ystäviä ei ole ollut.
Nyt minulla taas päättyi yksi suhde, se ei ollut kovin pitkä, mutta mies oli sitäkin enemmän oikean tuntuinen minulle. Ja minä kämmäsin sen, pahasti. Osaksi miehessäkin oli vikaa, ja hänen ennakkoluulonsa ja exän käyttäytyminen heidän edellisessä suhteessaan vaikutti, mutta myös minun oma käyttäytymiseni.
Joten päätin nyt, että minun on aika olla välillä ihan yksin. En etsi itselleni miestä, en hakeudu jonkun miehen seuraan, vain jotta minun ei tarvitsisi olla yksin. Nyt on minun aikani olla yksin, ja yrittää selvitä ilman miestä. Minun pitää alkaa löytämään kavereita ja ystäviä, tutustua niihin vanhoihin taas uudestaan ja alkaa viettää aikaa niiden kanssa, sen sijaan että roikkuisin mielipuolisesti jossakin miehessä.
Alku on vain aika vaikea, tuntuu että olen vain yksin neljän seinän sisällä. Vanhoille kaveritytöille on vaikea alkaa tosta noin vaan puhumaan, ja alkaa lähestyä heitä uudestaan, kun he ovat muutamia vuosia sitten minusta etääntyneet ja minä heistä.
Onko kukaan muu ollut samanlainen ja yrittänyt sitten olla jonkin aikaa ihan yksin? Onko mitään neuvoja tai vinkkejä, mitä voisin tehdä/harrastaa jne, jotta pääsisin siitä yksinäisyyden tunteesta ja siitä pakottavasta tarpeesta, että minulla on pakko olla mies lähelläni.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.