olen seurustellut poikaystäväni kanssa 4 vuotta, joista 2 vuotta olemme asuneet yhdessä. Sain opiskelupaikan noin. 200 km päästä kotikaupungistamme, ja poikaystäväni päätti ettei aija muuttaa kanssani pois "pienempään paikkaan". Hänellä on vakituinen työ täällä, itse olen vain opiskellut eikä minua pidätä täällä oikeastaan mikään. Pääni on aivan pyörällä. Suhteessa on ollut ihanaa mutta myös kauheitakin aikoja, ja muutama kuukausi sitten olimme eroamassa mutta päätimme yrittää. Mies on sanonut, ettei ala kaukosuhteeseen, eli ainoa vaihtoehto olisi siis ero. Kouluni alkaa noin. 2viikon kuluttua, enkä todellakaan tiedä mitä teen. Lähdenkö opiskelemaan vai jäänkö tänne poikaystäväni vuoksi? Itkettäää ajatella erota hänestä, mutta kouluun oli vaikea päästä enkä haluaisi päästää tilaisuutta käsistä...
Pakko ero(ko)?
neuvoton-
196042
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mene opiskelemaan. Miehiä on muitakin. Totta kai se alussa itkettää, mutta jos kerran haluat sinne kouluun niin sinnehän sun on mentävä. Jos ei poikaystävä muuta kanssasi eikä halua kaukosuhdetta edes yrittää, niin miksi sunkaan kannattaisi hänen vuokseen mistään luopua.
Tulee vain mieleeni, että poikaystäväsi ei taida rakastaa sinua tarpeeksi jotta lähtisi sinun mukaasi..
Jos itse olisin samassa tilanteessa niin lähtisin opiskelemaan ehdottomasti! Se olisi tulevaisuuden kannalta parempi.
"Tulee vain mieleeni, että poikaystäväsi ei taida rakastaa sinua tarpeeksi jotta lähtisi sinun mukaasi.. "
Jaa, eikö voisi sanoa että AP ei rakasta tarpeeksi, kun ei ole valmis jäämään poikaystävänsä vierelle? Ei tämmöisenä lama-aikana kannata jonkun häilyvän suhteen takia hylätä vakituista työpaikkaa ja muuttaa soskun elätiksi jollekin pikkupaikkakunnalle.
"Jos itse olisin samassa tilanteessa niin lähtisin opiskelemaan ehdottomasti! "
saman tekisin, mutta jos olisin poikaystävä, antaisin myös ehdottomasti kenkää.
ja niin olen tehnytkin, sillä olen katkaissut kaksi suhdetta tuolla syyllä.
No eipä sitä kannata minkään häilyvän suhteen vuoksi jättää elämänsä tilaisuutta opiskella sitä mitä haluaa käyttämättä... Antanut kenkää... joopa joo.
Jos mies ei kannusta sinua opiskelussa, niin ei hän ole sinua varten. Ja jos suhde olisi vakaalla pohjalla, niin se kestäisi välimatkan opiskelujen takia. Pää pystyyn vain ja kouluun.
Mies on töissä. Ymmärrän, että hän ei muuta opiskelun takia.
Se, että hän ei ala kaukosuhteeseen, kertoo siitä, että ei välitä sinusta tarpeeksi.
Mies on töissä. Voisitte ostaa halvan auton tai kaksi ja ajaa vuorotellen viikonloppuisin toisianne tapaamaan :)
jos kaveri ei suostu muuttamaan, eikä kaukosuhteeseen ..aika jyrkästi muuten sanottu!
Rakkaus kestää kyllä erilläänkin olon, eikä 200 km ole edes pitkä matka.
Lomat ja vkl on kuitenkin sitä yhteistä aikaa.
nimim "kokemusta on"
Kyllä olen ihan samaa mieltä. Kaukosuhteet ovat ajan haaskausta.
voi ollakin, mutta yleensähän kaukosuhteet ovat kuitenkin melko lyhytaikaisia ja suunnitelmia sen muuttamiseksi "lähisuhteeksi" yleensä tehdään ja jompi kumpi muuttaa toiselle paikkakunnalle.
Tai kuten tässä tapauksessa opiskelun ollessa syynä, tarkka päivämääräkin yleensä tiedossa.
Omasta nuoruudesta vois kertoa esim. armeija aikaisen "kaukosuhteen n. vuosi, jonka jälkeen yhteiseloa saman ihmisen kanssa oli sentään 23 vuotta.
Tottakai ikävä on ja se lisää ponnisteluja suhteen muuttamiseksi "läheisemmäksi", mutta jos ei ja jatkuu vuositolkulla niin kannattaa ehkä miettiä.. ??
älä luovu opiskelupaikastasi! Mutta yritä vielä jatkaa jonkin aikaa kaukosuhteena. Se ei ole helppoa, mutta jos se toimii niin suhteella on vielä mahdollisuuksia. Jos toinen ei halua, niin ei sitten. Sinun on tehtävä itsesi kannalta oikea valinta tässä tilanteessa, eli ajateltava tulevaisuuttasi ja urahaaveitasi...
Ja toki ero aina tekee kipeää, mutta uudessa ympäristössä on muuta ajateltavaa ja se auttaa eteenpäin!
Olet nuori, löydät kyllä vielä ihan helposti uudenkin miehen. Opiskelupaikka sen sijaan voi viedä elämääsi ihan eri suuntaan kuin kotikaupunkiin jääminen ja luhistuvassa parisuhteessa mätäneminen.
Olen kyllä vahvasti tuonne kouluun menossa, inhottaa vaan että mies suuttui niin pahasti ja on loukkaantuneen oloinen koska lähden. Sanoin hänelle keväällä että hain toiselle paikkakunnalle kouluun, mutta hän ei tainnut sitä tosissaan ottaa. Kun nyt kerroin että olen todella lähdössä, niin hän on vihainen. Olen yrittänyt puhua hänelle jos lähtisi matkaan, mutta sanoo ettei siellä kuitenkaan ole hänelle töitä vaikkei ole edes kysellyt! Minun täytyy muuttaa opiskelija asuntoon jos mies ei lähde, jotenka kaikki tavaranikin jäisivät tänne.. oikeastaan mitään muuta ei lähtisi kuin vaatteet yms mutta huonekalut jäisivät.. on todella paha mieli kun mies ei yhtään ole puolellani, totesi vain että "no lähde sitten opiskelemaan niitä paskahommia"...
"on todella paha mieli kun mies ei yhtään ole puolellani, totesi vain että "no lähde sitten opiskelemaan niitä paskahommia"..."
MITÄ IHMETTÄ OIKEIN ODOTIT??? Olisiko miehen pitänyt lähteä jonnekin pikkupaikkakunnalle työttömäksi????
Kyllä minäkin olisin jättänyt sinut, sillä olen nuorempana jättänyt kaksi tyttöystävää, kun hje ovat muuttaneet toiselle paikkaunnalle opiskelemaan. Jättäisin myös nykyisen vaimoni, mikäli hän päättäisi muuttaa 200 km päähän.
tosin minä en ole suuttunut koskaan, olen vain lakonisesti todennut että tämä oli sit tässä. ehkä sun poikaystäväsi on välittänyt susta enemmän kuin minä tyttiksistä.
Mies voi tulla perästä kun löytää töitä. Töitä löytää joka kaupungista jonkinlaista mutta kouluja sen sijaan ei ole todellakaan joka kaupungissa. Tarkemmin, lähes jokaisessa kaupungissa on varmasti joku korkeakoulu, mutta kun on kyse tietystä alasta niin se on mentävä koulun mukaan silloin. Oma haaveeni on oikeustiteleellinen vielä joku päivä, ja niitä on suomessa 3 ( vaasa, muttei loppuun asti).
Mielestäni poikaystäväsi on todella epäreilu. Tässä maailmassa on pakko opiskella jos haluaa itselleen "kunnon" ammatin. Aivan kun hän edellyttäisi sinua jäämään esim, siwan kassalle töihin ilman opiskelua, kunhan vain hänen ei tarvitsisi tehdä suhteen eteen mitään, ja hän saisi olla töissä siellä missä tällä hetkellä on.
Yliopistostakin pitäisi normaalisti selvitä viiteen vuoteen ja ammattikorkea koulu yleensä vielä lyhyempi, jos jaksaa sen ajan elää kaukosuhteessa (tai jos mies suostuu muuttamaan samalle paikkakunnalle) Sen jälkeen teillä on koko loppu elämä aikaa asua ihan missä kaupungissa tahansa. Olettaen että haluatte siis jatkaa yhdessä.
Höpö höpö!
""Mies voi tulla perästä kun löytää töitä. Töitä löytää joka kaupungista jonkinlaista mutta kouluja sen sijaan ei ole todellakaan joka kaupungissa.""
Entäpä jos on jo "kunnon ammatti"? Itsekin dipl.ins. ja vahva kokemus jo nuoreen ikään mennessä mekaniikkasuunnittelusta. Ei sitä kuule tätäkään hommaa löydy monestakaan paikasta, varsinkaan tässä taloudellisessa suhteessa missä suomi nyt on. Enkai minä lähde mitään vessoja pesemään itsekään, jotta SINÄ saisit mennä kouluun? Kuinka itsekäs voi toinen olla???
""Mielestäni poikaystäväsi on todella epäreilu. Tässä maailmassa on pakko opiskella jos haluaa itselleen "kunnon" ammatin. Aivan kun hän edellyttäisi sinua jäämään esim, siwan kassalle töihin ilman opiskelua, kunhan vain hänen ei tarvitsisi tehdä suhteen eteen mitään, ja hän saisi olla töissä siellä missä tällä hetkellä on. ""
Epreilu? Entä AP. kirjoittaja, joka yhtäkkiä "out of the blue" heittää, että lähtee 200km päähän opiskelemaan? Mietippäs vähän kokonaikuvaa asiasta! On totta, että tiettyihin opiskelupaikkoihin on todella hankala päästä, mutta opiskelupaikkoja löytyy varmasti lähempääkin, kaupan kassalle ei ole pakko mennä, voi opiskella jotain muutakin kuin sitä yhtä ainoaa "ihq" ammattia.
Itse kokeilisin tuota juttua kaukosuhteena muutaman kuukauden ja katsoisin miten homma toimii. Todennäköisesti ei toimi. Mutta turhaa kukaan jää murhetimaan, kiinnostavia naisia/miehiä on maailma täynnä.
"Entäpä jos on jo "kunnon ammatti"? Itsekin dipl.ins. ja vahva kokemus jo nuoreen ikään mennessä mekaniikkasuunnittelusta. Ei sitä kuule tätäkään hommaa löydy monestakaan paikasta, varsinkaan tässä taloudellisessa suhteessa missä suomi nyt on. Enkai minä lähde mitään vessoja pesemään itsekään, jotta SINÄ saisit mennä kouluun? Kuinka itsekäs voi toinen olla???"
Jos teet jtn väärin kun et saa kunnon töitä? Diplomi insinöörejä löytyy joka kiven alta, sekun kirjotat pitkästä matikasta E:n niin tulevaisuus taattu. Kuka tässä puhui vessojen pesusta? Sanoin että tyttö menee edeltä ja mies perästä KUN löytää töitä. Ja tämäkin vai jos se mies haluaa lähteä. Tottakai hän etsii sellaista työtä mihin on jo koulutus, ei niitä työpaikkoja etsimättä löydy. Aina kannattaa yrittä.
"Epreilu? Entä AP. kirjoittaja, joka yhtäkkiä "out of the blue" heittää, että lähtee 200km päähän opiskelemaan? Mietippäs vähän kokonaikuvaa asiasta! On totta, että tiettyihin opiskelupaikkoihin on todella hankala päästä, mutta opiskelupaikkoja löytyy varmasti lähempääkin, kaupan kassalle ei ole pakko mennä, voi opiskella jotain muutakin kuin sitä yhtä ainoaa "ihq" ammattia."
Aloittajahan kertoi että oli kertonut miehelleen keväällä hakeneensa kouluun, joten se ei ollut mikään "out of the blue" ja todennäköisesti pääsee kouluun jos kerta on hakenutkin. Miksi pitäisi opiskella sellaista jota ei halua isona tehdä, sehän on täysin turhaa. Toisin sanoin opiskelisit itsellesi sopimattoman ammatin ja sitä paskaa joutuisit tekemään loppu elämäsi. Todella typerää, järki hoi? Todellakin kannattaa opiskella sitä mitä haluaa tehdä loppu elämänsä. Ja kannattaa hankkia semmoinen ammatti että työpaikkoja löytyy (Ei siis se diplomi insinööri joita löytyy joka paikasta).
Huomaan selvästi miekkonen sun katkeruutesi tähän asiaan.
Oli varmasti todella surullista ja rankkaa kun sun tyttöystävä päättikin ajatella omilla aivoilla ja omaa tulevaisuutta, eikä ajatellut pelkästään sua.
Näen sinun tuskasi. Voimia ja tsemppiä, kyllä se joskus vielä helpottaa.....
Tottakai menet sinne kouluun ja mies jää varmaan työpaikkaansa kotikaupunkiin!!
Tuo nyt ei oo matka eikä mikään pitää toisiinne yhteyttä, jos haluatte!
Tekee kuule hyvää päästä nuoren ihmisen muitten nuorien pariin ja pitämään välillä hauskaa!! :)
Tulet katumaan, jos et lähde!
Kotista ehditte leikkimään sitten myöhemminkin, jos siitä nyt jotain edes tulee..!