Paras elämäni päätös on ollut jättää pettäjämies. Vaikka toipumiseen meni monta vuotta, nyt olen NIIN tyytyväinen ja ajattelen kauhulla tilannetta, että olisin edelleen kuulemassa hänen valehteluaan ollen samalla petetty vaimo, jonka sielunelämä ja elämisen ilo olisi varmaan kuollut lopullisesti. Rohkeasti vain pettäjämies/nainen pihalle, ei ne ihan oikeasti pysty ottamaan vastuuta teoistaan, ovat itseasiassa aika raukkamaisia.
Jättäkää pettäjät
survive
4391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jättääkin voi, mutta ei kannata suin päin lähteä nostelemaan. Kannattaa ainakin yrittää purkaa tilannetta, keskustella, miettiä ja pohtia miten on päädytty pettämiseen. Petettyä on loukattu syvästi, itsetunto on nollissa, tuntee että pettänyt puoliso ei piittaa minusta enää paskaakaan. Näin ei suinkaan välttämättä ole.
Yksi salasuhde/syrjähyppy pelkästään ei saisi kaataa pitkiä liittoja, toistuva pettäminen on eri asia.
Uskottomuudesta toipuminen vie 2-6 vuotta (sanotaan kirjassa Revitty sydän - voiko uskottomuudesta toipua), avioerosta toipumisen sanotaan vievän 7 vuotta.
"jättääkin voi, mutta ei kannata suin päin lähteä nostelemaan. Kannattaa ainakin yrittää purkaa tilannetta, keskustella, miettiä ja pohtia miten on päädytty pettämiseen. "
no voi video sentään! tai voihan sitä miettiä miten tähän päädyttiin, mutta ei sen pidä antaa häiritä eroamista.
osa pettureista on ihan täysiä tapapettäjiä, eli jos tulet petetyksi, olet todennäköisesti tekemisissä tapapetturin kanssa (matemaattinen fakta).
"Yksi salasuhde/syrjähyppy pelkästään ei saisi kaataa pitkiä liittoja, toistuva pettäminen on eri asia. "
kyllähän pitkässä liitossa kaipaa yksi jos toinenkin vaihtelua. itse katson että toisen petturuuden paljastuessa on hyvä sauma vaihtaa kumppania. sen uuden kanssa voi sitten kokea uuden alkuhuuman, sellaisen jota ei enää ikinä sen tutun ja kuluneen petturin kanssa voi saavuttaa.
"Uskottomuudesta toipuminen vie 2-6 vuotta (sanotaan kirjassa Revitty sydän - voiko uskottomuudesta toipua), avioerosta toipumisen sanotaan vievän 7 vuotta."
tilastoja revitään hatusta, 25% ihmisistä tietää tämän.
Mieheni on aloittanut suhteen toisen naisen kanssa ja suvereenisti syyttää siitä minua. Olen hänen mielestään tehnyt hänen elämänsä niin vaikeaksi, että hän antoi itselleen luvan ihastua toiseen.
Olen pohdiskellut omia toimiani ja todennut, että olen varmastikin yrittänyt liikaa työntää häntä perheenisän rooliin, johon hän ei koe sopivansa. Hän ei osaa olla lastemme kanssa eikä "leikkiä kotia". Olen yrittänyt auttaa häntä siinä ja tehdä hänen olonsa mukavaksi.
Nyt, kymmenen yhteisen vuoden jälkeen olen päättänyt, että minä aion jatkaa elämääni eteenpäin. Nyt en enää jaksa miettiä mitä kaikkea olen tehnyt väärin. En jaksa enää huolehtia mieheni hyvinvoinnista. En jaksa enää miellyttää häntä kaikin tavoin. En aio enää kestää hänen henkistä väkivaltaansa, hänen alistamistaan ja vaatimuksiaan. En aio enää antaa lasten kärsiä vihaisen isän oikuista.
Uskon, että parhaassa tapauksessa mieheni ihastuminen toiseen voi olla minulle tilaisuus irrottautua huonosta ja tuhoavasta suhteesta. En ole aiemmin uskaltanut lähteä, koska eroprosessin raskaus on pelottanut minua. Olen myös ollut tunnekoukussa mieheeni, joka osaa olla myös maailman romanttisin ja huomaavaisin rakastaja.
Nyt uskon, että kestämällä eron aiheuttaman surun ja yksinäisyyden voin avata elämäni ja saada jotain parempaa. Vaikkapa vapauden olla omassa kodissani lasteni kanssa ilman kurkkua kuristavaa ahdistusta ja pelkoa.
Uskon, että voin joskus antaa miehelleni pettämisen anteeksi. Se saattaa antaa minulle mahdollisuuden parempaan elämään.
Ihmettelen aina niitä miehiä, jotka väenväkisin haluavat naimisiin ja lapsia ja sitten "eivät sovi perheenisän rooliin".
Tuollaisesta miehestä irrottautuminen on vaikeaa, mutta kannattaa. Vaikka koet tavallaan helpotuksena sen, että hän on ihastunut toiseen, niin pidä silti varasi. Hän ei melko varmasti hyväksy sitä eron syyksi (harmitonta hauskaa, mitä ei itse asiassa koskaan edes tapahtunut, syy oli joka tapauksessa sinun blaa-blaa-blaa)
Jos olisin tiennyt mille tielle lähdin, niin olisin pelännyt enemmän. Sitten kun olin jo lähtenyt ja tajusin tilanteen, niin oli liian myöhäistä, sota oli jo lähtenyt käyntiin. En hakenut avioeroa, sillä mies vannoi tuhoavansa minut. Muutin Englantiin suorittamaan jatko-opintoja (meillä ei ollut lapsia) ja jäin sinne töihin. Viiden vuoden kuluttua mies itse ehdotti sopuisaa avioeroa. Avovaimo painosti, sillä lastakin jo yrittivät... Mies ei antanut avovaimon muuttaa kodin sisustusta, se täytyi säilyttää sellaisena kuin ensimmäinen vaimo (eli minä) oli suunnitellut. Eli henkinen väkivalta jatkui sen katon alla.
Nyt on kulunut lähdöstäni kymmenen vuotta, olen tavannut ex-mieheni vain kerran avioeron aikaan. Joskus tekstailemme ilmoitusluontoisia kuulumisia, jos suvussa on tapahtunut jotakin merkittävää tai surua. En enää välitä pätkääkään siitä pettikö hän silloin vai ei. Tuntuu, että se ei edes tapahtunut minulle vaan sille ihmiselle, joka silloin olin. Uskon että pystyisin nyt viettämään exäni kanssa ihan hauskan illan ja muistella muita menneitä ilman katkeruuden häivää. Onhan hän valtavan charmikas mies ja loistavan viihdyttävä ja huomaavainen seuralainen. Huonoa aviomiesainesta vain... Paha yhtälö.
Tässä välissä olen nauttinut ihanista miehistä, joko vakisuhteena tai satunnaisena tuttavuutena. Olen luonut uraa ja sisustanut itselleni ihanan kodin. Paljosta olisin jäänyt paitsi, jos olisin jäänyt exän tossun alle. Prosessi oli rankka, mutta kun kaikki tapahtui pikkuhiljaa niin ei se ollut niin kauheaa kuin pelkäsi.