Murehdinkohan turhaan... Poikaystäväni haluaisi välillä viettää koko viikonlopun ilman minua. Kyse ei ole siitä, että hän haluaisi viettää aikaa kavereidensa kanssa tms. vaan ainoastaan hän haluaisi levätä ja vain olla kotona. Kuulemma siitä ei todellakaan ole kyse, että hän ei muka välittäisi minusta. Itse olen vain aiemmassa suhteessa käyttäytynyt juuri niin, että kun kiinnostus toista kohtaan on lopahtanut, olen keksinyt kaikenlaisia tekosyitä, ettei tarvitsisi nähdä toista. Siksi pelottaa, vaikka poikaystäväni vannoo haluavansa elää kanssani.
Taustatietona kerrottakoon, että poikaystäväni asuu vielä lapsuudenkodissaan, minä asunnossani yksin ja olemme molemmat jo reilusti yli 20-vuotiaita. Olemme seurustelleet vajaan vuoden. Monet ikäisemme ovat perustaneet tai perustamassa jo perhettä, me emme edes näe kuin muutaman kerran viikossa, vaikka asumme lähekkäin. Yleensä nukumme yhdessä yksi tai kaksi yötä viikossa. Nyt poikaystäväni haluaisi viettää vapun kotonaan (siellä lapsuudenkodissaan perheensä kanssa). Mielestäni hieman outoa tämän ikäisille... Vappu on hänen mielestään päivä muiden joukossa, eikä siksi ole mitään erityistä syytä, miksi meidän pitäisi silloin olla yhdessä. Seuraavana viikonloppuna voimme kuulemma olla sitten taas yhdessä. Kun kysyin, miksei hän voi levätä viikolla iltaisin, kun silloinkin näemme harvoin, hän vastasi, ettei se ole sama asia, kun päivällä täytyy kuitenkin olla töissä.
Jotenkin minusta tuntuu, että hän haluaa jotenkin näpäyttää minulle; näyttää, että hän saa päätöksensä läpi. Vaikka olenkin itsepäinen, en silti mielestäni ole mitenkään jyrännyt hänen mielipiteitään ja ehdotuksiaan. Olen minäkin tehnyt kompromisseja. Toisaalta tiedän, että poikaystäväni ei ole vielä itsenäistynyt lapsuudenperheestään ja olen hänen ensimmäinen vakavasti otettava tyttöystävänsä. Mutta hänhän on jo aikuinen... Olisi kiva lukea, mitä ajatuksia tilanne muissa herättää. Olisiko neuvoja, miten suhtautua ja miten hienovaraisesti saada poikaystäväni ymmärtämään, että olisi vähitellen aika itsenäistyä lapsuudenperheestä?
Taustatietona kerrottakoon, että poikaystäväni asuu vielä lapsuudenkodissaan, minä asunnossani yksin ja olemme molemmat jo reilusti yli 20-vuotiaita. Olemme seurustelleet vajaan vuoden. Monet ikäisemme ovat perustaneet tai perustamassa jo perhettä, me emme edes näe kuin muutaman kerran viikossa, vaikka asumme lähekkäin. Yleensä nukumme yhdessä yksi tai kaksi yötä viikossa. Nyt poikaystäväni haluaisi viettää vapun kotonaan (siellä lapsuudenkodissaan perheensä kanssa). Mielestäni hieman outoa tämän ikäisille... Vappu on hänen mielestään päivä muiden joukossa, eikä siksi ole mitään erityistä syytä, miksi meidän pitäisi silloin olla yhdessä. Seuraavana viikonloppuna voimme kuulemma olla sitten taas yhdessä. Kun kysyin, miksei hän voi levätä viikolla iltaisin, kun silloinkin näemme harvoin, hän vastasi, ettei se ole sama asia, kun päivällä täytyy kuitenkin olla töissä.
Jotenkin minusta tuntuu, että hän haluaa jotenkin näpäyttää minulle; näyttää, että hän saa päätöksensä läpi. Vaikka olenkin itsepäinen, en silti mielestäni ole mitenkään jyrännyt hänen mielipiteitään ja ehdotuksiaan. Olen minäkin tehnyt kompromisseja. Toisaalta tiedän, että poikaystäväni ei ole vielä itsenäistynyt lapsuudenperheestään ja olen hänen ensimmäinen vakavasti otettava tyttöystävänsä. Mutta hänhän on jo aikuinen... Olisi kiva lukea, mitä ajatuksia tilanne muissa herättää. Olisiko neuvoja, miten suhtautua ja miten hienovaraisesti saada poikaystäväni ymmärtämään, että olisi vähitellen aika itsenäistyä lapsuudenperheestä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Et ole "mielestäsi" jyrännyt hänen mielipiteitään...älä viitsi, hermolomaahan tuo miehesi tahtoo. Ja vappu nyt on päivä muiden joukossa. Varsinkin, kun se sattuu viikonloppuun nytten.
Hän vain haluaa levätä pitkän työviikon päätteeksi. Kyllä minunkin kaverit ihmettelivät, kun en jaksanut viikolla olla ja sitten viikonloppuna nukuin pitkään. Mutta kyllä mä perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin olin kavereitten kanssa.
Ettekö voi yhdessä makoilla? Voittehan vaikka olla vain sängyllä ja puhua tai ottaa pienet päiväunet. Mä ainakin rakastan nukkumista ja lepäämistä.
Onhan se hieman outoa että jo 20-vuotias asuu vielä kotona. Mutta ehkä hänellä ei ole tähän asti vielä ollut syytä lähteä pois sieltä.
Miten on sinun laita? Oletko itse urheilullinen, siivoushullu tai muuten energinen? Jos jotakin noista, niin poikaystäväsi ei edes harkitse että viettäisitte viikonloppua yhdessä.
Ihmettelen kyllä että miksei poikaystäväsi ole pyytänyt sinua heille vapuksi?
Niin, kyllähän minäkin viihdyn paljon myös yksikseni mm. lueskellen. Mutta mielestäni tämän ikäisinä ei ole ihan tavallista, että kun muutenkin nähdään näinkin harvoin, niin sitten vielä haluaa viettää viikonlopunkin ilman minua. Olemme melko samanlaisia, en ole häntä energisempi. Kyllä hän ohimennen sanoi, että voin tulla heille esim. lauantaina. Mutta kun haluaisin mennä käymään myös omien vanhempieni luona, jonne en enää perjantain jälkeen pääse ilman häntä (hänellä on auto, minulla ei). Hän ei ole oikein innostunut lähtemään sinne nyt tulevana viikonloppuna. Eli on kai valittava a) koko viikonloppu ilman häntä omien vanhempieni luona b) viikonloppu osittain yksin, osittain poikaystäväni kanssa hänen kotonaan.
Minä olen kyllä viettänyt viikonloppujakin ja lähes aina viikot pois vanhempieni luota jo pidempään, vaikka olen poikaystävääni nuorempi. Toki asiaan vaikuttaa paljon se, että poikaystäväni on kokenut perheineen aika raskaita asioita, jotka vaikuttavat vielä pitkään. Minä olen valintani tehnyt ja aion kyllä jaksaa odottaa ja joustaa. Sen olen myös hänelle sanonut. Mutta silti toivoisin neuvoja, miten hienovaraisesti ottaa asia puheeksi.
Tarkennuksena vielä, että poikaystäväni lähentelee jo 30 vuotta.
Huh luulin että hän oli 20! Eihän kolmikymppiset enää asu kotona...
Mutta ehkä olette viettäneet liikaa aikaa yhdessä, ja nyt hän haluaa vähän omaa aikaa. Kerroit että olet hänen ensimmäinen vakavasti otettava naisystävä. Ehkä hän on aikasemmin ollut sellainen "yksinäinen susi" ja on tuntenut itsensä kahlituksi vaikka onkin tykännyt olla seurassasi.
Mutta kyllä luulisi, että kun niin harvoin tapaatte, että voisitte edes kerran viikossa tavata, musta se ei oo liikaa vaadittu.
Olen äskettäin aloittanut seurustelun eronneen miehen kanssa. Olemme molemmat nelikymppisiä. Hän on työtön, joten hänellä on reilusti omaa aikaa. Minulla on taas aika stressaava työ, joten haluan ja tarvitsen omaa aikaa. Asiat menevät vähän ristiin, kun hän haluaisi aina olla yhdessä. Olemme keskustelleet asiasta, mutta jotenkin hän ei tunnu ymmärtävän tilannetta. Olen elänyt aina hyvin itsenäistä elämää, joten nopeasti alkaa ahdistaa kun toinen tulee reviirille koko ajan.
Toinen asia, joka tässä painaa, on se että hänellä on lapsia, jotka ovat noin joka toinen viikonloppu hänen luonaan. Tulen hyvin toimeen lasten kanssa, mutta toivon että isä olisi joskus lasten kanssa ilman minua. En halua heti tuppautua heille "viikonloppuäidiksi".
Toiset tarttee enemmän omaa aikaa, mutta perhe todellakin on hyvä tekosyy myös vetäytyä takaisin lapseksi miehen roolista. Mutta miksi sellainen tarve yhä on hänessä..?
Olisi ihan paikallaan istua alas puimaan sitä mitä te tykönänne haluatte.
Jatkuva joustaminen ja "odottaminen" ei tunnu sinusta hyvältä eikä hänkään varmaan nauti siitä, että joutuu aina tuottamaan sinulle pettymyksen omilla valinnoillaan.
Olkaa rehellisiä ja puhukaa. Ajan mittaan kaikki selkenee kun kumpikin joutuu miettimään juttuja eikä pääse kuin koira veräjästä.
Asian käsittelemättä jättäminen nimittäin painaa vaan mieliä ja oravanpyörä on valmis...
Rohkeus ja rakkaus peliin vaan! Teidän tulee pystyä puhumaan toistenne kanssa kaikesta mahdollisesta mieltä painavastakin. Parasta opetella keskustelemaan heti suhteen alussa, siten on helpompaa ratkoa ongelmatilanteita myöhemminkin.
Ymmärrän täysin poikakaveriasi. Ei tyttöystävä vastaa äitiä vaikka kuinka yrittäisi. Ainakin vapun minäkin haluan viettää äidin ja muun perheen seurassa kotona niinkuin ennenkin. Meilläkin se on perhejuhla.
Vähän se ukko tuntuu nyt tuumivan jotain ikävää?
Jo on antiikkiketju! 2004!
Olisi se kiinnostavaa kuulla mitä aplle ja muille ketjun kommentoijille kuuluu nyt.
Mun mies asui pitkään iäkkäiden vanhempiensa kanssa ja niin minäkin äidin kanssa pitkään kunnes ostin oman. Äiti oli kai ajatellut, että asun hänen kanssaan kunnes hän kuolee. Eli vanhempien avuntarve sanelee jotain. Yx työkaveri sanoi asuvansa vanhempiensa kanssa, koska he eivät tulisi rahallisesti toimeen ilman hänen palkkaansa.
Epäsosiaalisen ihmisen täytyy saada vähintään olla toinen päivä viikonloppusta ihan rauhassa ja yksikseen silloin jos joutuu olemaan esim. sosiaalisessa työssä jos se ei sovi hänelle.
Eli vähintään yksi päivä viikossa ilman ainuttakaan virikettä lataa akut, eikä varsinkaan vaativaa tyttöystävää siihen koko ajaksi painostamaan ja pyörimään kaikkine mielettömine vaatimuksineen mennä sinne sun tänne ja tätä ja tuota.