Pilkattu

Suhteemme ex-mieheni kanssa kariutui vuonna 2005. Suurin syy eroon oli se että exä piti yrityksensä asioita tärkeämpänä kuin minua ja viettikin suure osan ajastaan töitä tehden, jopa kotona iltaisin. Nykyään yrityksen nimi on muuttunut ja yritys laajentunut useammalle toimialalle (alunperin vain sähköurakointiliike), nykyään tarjoavat myös kiinteistönhuolto ja siivouspalveluita. No hakivat työntekijää siivoustöihin ja enpä heti arvannut joten soitin ja sovin työhaastattelun. Haastatteluun saapuessani minut ohjattiin toimitujohtajan huoneeseen ja yllätys olikin suuri kun tajusin kuka siellä pöydän toisella puolella istuu. Haastattelu ei edes ehtinyt alkamaan kun exäni ilmoitti että sinusta ei ole koskaan ollut mitään muuta kuin harmia ja ethän sinä osaa mitään tehdäkkään kunnolla nauroi vain että on varmaakin ollut mukavaa olla tällaisena aikana työttömänä kun ei ole mitään koulutustakaan. Viellä ennen kuin käski minut poistumaan ilmoitti että palkkaa työhön mielummin vaikka vankilasta vapautuneen vangin. Jäi aika huono olo koko tilanteesta varsinkin kun olen muutaman kerran jopa katunut eroamme.
1431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hanki itsellesi ammatti. Ja näytä pitkän nenän exällesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Satu-28 kirjoitti:

Suhteemme ex-mieheni kanssa kariutui vuonna 2005. Suurin syy eroon oli se että exä piti yrityksensä asioita tärkeämpänä kuin minua ja viettikin suure osan ajastaan töitä tehden, jopa kotona iltaisin. Nykyään yrityksen nimi on muuttunut ja yritys laajentunut useammalle toimialalle (alunperin vain sähköurakointiliike), nykyään tarjoavat myös kiinteistönhuolto ja siivouspalveluita. No hakivat työntekijää siivoustöihin ja enpä heti arvannut joten soitin ja sovin työhaastattelun. Haastatteluun saapuessani minut ohjattiin toimitujohtajan huoneeseen ja yllätys olikin suuri kun tajusin kuka siellä pöydän toisella puolella istuu. Haastattelu ei edes ehtinyt alkamaan kun exäni ilmoitti että sinusta ei ole koskaan ollut mitään muuta kuin harmia ja ethän sinä osaa mitään tehdäkkään kunnolla nauroi vain että on varmaakin ollut mukavaa olla tällaisena aikana työttömänä kun ei ole mitään koulutustakaan. Viellä ennen kuin käski minut poistumaan ilmoitti että palkkaa työhön mielummin vaikka vankilasta vapautuneen vangin. Jäi aika huono olo koko tilanteesta varsinkin kun olen muutaman kerran jopa katunut eroamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu